Bisnestarinoita 87

Bisnestarinoita 87

Jälkijunasta välikäteen

Heiluttelin mustaksi maalattua lyijykynää sormieni välissä ja yritin saada ajatusteni katoavista langoista punottua johdonmukaista ketjua. Jonkun puhelin soi, se joku ei vastannut, jossakin kulki joku toinen askelin kiireisin. Elämästäni oli tullut tällaista jo kauan sitten: Suuri Syrjästäkatsojan Tarina.

Miksen saanut osallistettua itseäni enää mihinkään? Miksei ketään enää kiinnostanut ottaa minua mukaan? Olin tarpeeton, ehkä tyhmä ja rumakin, ja jämähtänyt kampakeraamiseen lyijykynäkauteen. Huokaus.

Mutta aivan kuten halvoissa kioskikertomuksissa, juuri silloin tapahtuu jotakin.

Verkkokauppamme ykköstykki ryntäsi paikalle tummanharmaassa #tigerofsweden issään kuin leijonaa pakeneva gaselli.

– Meidän täytyy saada meidän logistiikkaketjun pullonkaulat oiottua, tänään!

Miten hädin tuskin 80-luvulla syntynyt ihmisenalku puhuu noin 80-lukulaisittain? Kysyn vaan. Ja mikä siinä on, että nuorilla on aina kiire, vaikka niillä jos kellä on elämää edessä tuhlattavaksi asti? Kysyn toisenkin kerran.

– Kuulostaa kunnianhimoiselta! Joko varasit neukkarin?

Okei, olin ilkeä x 2. Ja vielä ihmiselle, joka ei ollut elämässään ehtinyt tehdä mitään pahaa kenellekään. Miksi olen tällainen?

Onko syy minun vai ympäristön?

– No en tod! Olen kuullut, että kun sinulle esittää kysymyksen, saa selvät vastaukset ja – problem solved.

Kasvoin surkeaksi hinkkaamassani työtuolissa pituutta puoli metriä kuullessani tuollaisia hunajaa tihkuvia sanoja #työntekijäluottamuksesta. Eli minusta.

– Okei, let’s do it!

Olin aika rehvakas ja täynnä itseluottamusta.

Mutta kas, joskus sellainen siivittää käsittämättömiin suorituksiin. Ei siis aina.

– Hyvä homma! Ekaks meiän täytyy ratkasta tällanen pikku pulma: logistiikalla on suora vaikutus hintaan ja asiakaskokemukseen.

– Onko tuo ongelma?

– On, se on. Meidän logistiikka ei toimi, siksi hinta nousee ja asiakaskokemus on syvältä.

– Ja olet varma, että puhut meistä?

– Ziisus, fokusoidu! Puhun meidän asiakkaista!

– Siis hitaat toimitukset… Onko ongelma verkkokaupan logistiikka, vai sen logistiikan nopeuden puute ja sen hinta? Esim. Keski-Euroopassahan on totuttu maksamaan nopeasta toimituksesta.

Tiedätkö tunteen, kun et tajua mistään mitään ja yrität hamuta todellisuutta luoksesi?

Onneksi on näitä AAA-kerholaisia.

– Asiakkaat katsovat kokonaiskokemusta. Asiakkaan preferointi on hinta. Asiakkaiden valinnat eivät ole aina loogisia.

Päädyimme keskustelemaan siitä, miten yksistään datan määrä kasvu edellyttää suurta muutosta palvelimiin ja järjestelmiin. Ja miten siitä johtuen meillekin tulee laatia #kyberturvallisuus luokat. Aloin lämmetä.

Kybernäkökulmasta smart on sama kuin vulnerable. Älyn hyödyt ovat usein vaatimattomia, mutta haavoittuvuudet sitäkin konkreettisempia.

Miten tällainen voi sytyttää minut? Sitä osasin kysyä itseltäni vasta jälkikäteen.

-Seuraavassa konfliktissa meistä jokainen tulee olemaan etulinjassa! Jos halvalla ostamamme kodinkoneet ovat päivittämättä ja huonosti asennettuja, vaarannamme paitsi itsemme myös kansallisen tietoturvan. Olemme kybersotilaita kaikki!

Se, että eksyimme alkuperäisestä aiheestamme, oli kohtalonomaista. Yhtäkkiä olimme paljon laajemman, suorastaan välttämättömän äärellä. Ja kuka näistä kantaisi huolen, ellen minä, soturi, joka vielä hetki sitten olin paitsi onnellisen tietämätön tästä kaikesta myös vajoamassa syvemmälle itsesäälin railoon.

Uskollinen tykkitanelini alkoi kirjoittaa memoa johtoryhmälle minun suoltaessa ”proaktiivisesta hyllytilasta” ja ”kuudennen piirin ratkaisusta”.

Olisiko pitänyt ajatella ennen enterin painamista? Toisaalta: kuka ostaisi käyttämättömän itsesuojeluvaiston?

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Bisnestarinoita 83

Bisnestarinoita 83

Dark side

Epätodelliselta tuntuvan matkan jälkeen sinut painetaan tuoliin, päästäsi otetaan huppu pois ja pikainen silmäily ympärille kertoo sinun olevan kuulusteluhuoneessa. Yksisuuntaisen lasin läpi näet lapsesi ja vanhempasi. Sitten huppupäinen kuulustelija kysyy sinulta:

– Kumpi sinusta on miellyttävämpää katsella: että vanhempasi harjoittavat seksiä vai että lapsesi harjoittavat seksiä?

– Ei kumpik….

Sitten kuulustelija lyö sinua niin kovaa, että menetät tajuntasi. Ja lyö sitten uudestaan jotta heräisit.

– Kumman kanssa sinä mieluummin harrastaisit seksiä, äitisi vai tyttäresi?

– En kummankaan!

Sitten näet ikkunan läpi, miten ikkunan takana oleva huppupäinen mies painaa aseen kiinni tyttäresi takaraivoon.

– Ellet osaa päättää, me ammumme heidät yksi kerrallaan.

Olet paniikissa etkä saa sanaa suustasi. Näet, miten sormi painaa liipaisinta.

Heräät pamaukseen, kun yöllä lukemasi paksu kirja putoaa sängystä lattialle.

Tästä ei aamu parane. Ravistelen hiestä märkää päätäni.

Olen nähnyt satoja kertoja, kun ihmiset raahautuvat aamulla töihin ja heistä vain näkee , että yö oli paha ja he eivät ole vielä lähelläkään siitä toipumista. Tekin olette nähneet, jos teillä on työvuosia 1+. Ja silmät, joilla nähdä.

Sellaisen tyypin erottaa kaukaa jo pelkästä askelluksesta. Rentouden tilalla on jäykkyys. Ja se outo haju, joka syntyy epäluuloisuudesta. Ja niin kuin Tolstoi aikoinaan hienosti totesi:

jokaisen uni on onnellinen omalla tavallaan ja onneton samalla tavalla kuin muillakin.

Sanon saman kuin Leo.

Mutta toisin kuin Leo, omalle kohdalle sattuneet tapahtumasarjat eivät ole herättäneet myötätuntoani kollegoitani kohtaan. Olenko psykopaatti, tunteeton vai muuten vaan kusipää? Ehkä. Tai todennäköisesti. Mutta haluan olla teille rehellinen kuten olen ollut jo 82 kertaa aiemmin. Katso lähemmin: ei kukaan edellä mainituista tyypeistä ole varsinaisesti rehellisyyden airut. Ehkä minä olen vain minä.

Miksi kukaan ei usko, että kuolemaa pahempi osuu omalle kohdalle?

Se on kuvittelematonta. Ja sitten se iskee suojauksen läpi.

Eli mitä tällaisena päivänä voi tehdä?

Vastaus on jo kysymyksessä: mennä palaveriin istuskelemaan, kirjoittamaan tärkeän näköisenä läppärillään ja pitämään sevverta ihmeellinen puheenvuoro, että kaikki läsnäolijat saavat tilaisuuden kokea itsensä tyhmiksi.

Siis näin minä tekisin. Ja tein.

Koska on parempi, vaikkei helpompi, antaa toisten niskan taipua kohti lattiaa kuin taivuttaa omaansa.

Mitäs muuta palaverissa?

Bisnestä tavallista ja tavallisia olivat myös ihmisten tärinät. Katsoin siinä yleisessä hälinässä (sitä nämä palaverit käytännössä ovat) jokaisen otsalohkoa, johon oli tatuoitu tulisin kirjaimin

JONKUN TOISEN VASTUULLA

Jos sun lysti on, niin kädet naamaan lyö. Näin meillä sanottiin yläasteella, kun joku tyyppi alkoi jukratuttaa tosissaan. Onko se niin, että jotkut vain ovat asiantuntevampia kuin toiset ja siksi selvästi tasa-arvoisempia? Siltä vaikuttaa.

Tämä oli oikeastaan aika kiva päivä. Päivä Kelly Clarksonin kanssa.

Kun ei aseta itselleen kohtuuttomia vaatimuksia, on aikaa tutustua kollegoihin pienen etäisyyden päästä. Tarkkailla heidät kuoliaaksi, niin kuin meillä tiedustelujoukoissa oli tapana lohkaista. Sukeltaa heidän pimeään ytimeensä kuin taistelusukeltaja ja kauhoa tyhjyyttä mitään näkemättä.

Onko sinusta kivaa olla osapäivänostalginen? Minusta on.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Bisnestarinoita 80

Bisnestarinoita 80

Uskis

Yrityksen perustajalla oli ensimmäisenä asiakkaina uskovaisia ihmisiä, joitakin hänen tätinsä tuttuja. Jotka eivät vain ole tajunneet kuolla.

Niinpä ne roikkuivat meidän listoilla, eikä kenelläkään ollut sydäntä lempata heitä sieltä. Sillä seurauksella, että kaikki viisi vielä elossa olevaa jäivät minun vastuulleni. Aika.

Kerran vuodessa teen kierroksen niiden luona, vanhoissa arvoasunnoissa Helsinki 10-12-14 alueella. Tiedät kyllä: korkeita huoneita, tsaarinaikaisia huonekaluja, isoja kristallikruunuja ja sitten se haju, joka syntyy lähestyvästä kuolemasta. Jota ei koskaan tule (koska kuolemaa ei ole?).

– No niin, no niin, peremmälle, nuori mies!

Iida Ådahl oli suosikkini. Monestakin syystä.

  • Hän oli alun perin piika, kurjista oloista. Sukunimensä hän sai mieheltään.
  • Hän keittää kaupungin parasta pannukahvia ja taikoo aina jostain hurmaavia leivoksia.
  • Hän on hc-uskovainen.

Tämä viimeinen vaatisi ehkä selittämistä, mutta en sitä tee. Mutta sen kai voin sanoa, että oloni oli käynnin jälkeen aina kuin musikalla, joka oli joutunyt ortodoksirippi-isänsä riepoteltavaksi. Varsinkin kun Iida alkoi lämmetä heti kun sain palttooni henkariin:

– Olet viheliäinen kuin lammas yksinäinen vieraassa luolassa!

Exactly.

Silmäilin Iidaa, joka konkkasi alle puolitoista metriä korkeana

keppinsä kanssa keittiön ja ruokasalin pöydän väliä, jonne hän oli kattanut kahvituksemme. Täysharmaa säkkärä tukka, aina tumma, paksusta kankaasta ommeltu ja lohduttoman vanhanaikainen kolttu päällä ja pieni risti kaulassa. Ei ollut syytä maallisilla asioilla koreilla.

Yritin kysellä,

oliko hän ollut tulokseen tyytyväinen ja olivat osingot olleet kohdallaan.

Iida katsoi minuun silmät viiruina kuin olisin yrittänyt vietellä hänen pikkutytärtään (72 v).

– Sillä mitä on ihmisellä kaikesta työstänsä ja sydämensä pyrkimisestä, jolla hän on vaivannut itsensä auringon alla?

Kyllä tällainen panee miettimään. Niin kuin omaa uraakin: antoiko tällainen työnteko eli auringon alla veivaaminen jotakin todellista sisältöä elämään? Olisiko kannattanut valita toisin? Jääkö työläisen käteen lopulta muuta kuin vastahaava? Mutta ei tässä iässä oikein repäistä – miltä sekin näyttäisi? Tai edes tuntuisi?

Olin palaamassa tuottoihin, kun Iida luki ajatuksiani.

– Aika rikki reväistä ja aika yhteen ommella. Aika vaieta ja aika puhua.

Mitäs siinä sitten. Kohotin kultareunuksisen, pitsinohuen kupin huulilleni ja vedin syvälle keuhkoihin tuota jumalaista kahvin tuoksua. Huimasi. Tässä oli sitä sisältöä elämään.

Sitä paitsi: mitä tässä riuhtomaan?

Iida oli maallisen keräilytalousvaiheensa ohittanut jo ajat sitten. Hän jos kuka tiesi jotakin kuoleman odotuksesta, mutta – kaikella on aikansa. Herralla oli tuntemattomat kvartaalinsa.

Lisäksi: mitä bisneksen tekemistä tämä olisi? Tämä vuotuinen kierros oli h2h, jonka loisteessa sain epäillä omaa osuuttani ihmisenä. Ja muutakin.

Yhtäkkiä Iida alkoi loilottaa täyttä keuhkoa:

Tuonen portti, matkan pää – siihenkö nyt tieni jää?

Matkamiesi, matkamiesi, taivaan Isä kaikki tiesi.

Ensimmäisellä kerralla olin pelästynyt tätä viimeistä pasuunaa siinä määrin, että olin kaatunut selälleni tuolissani. Miten noin pienestä ihmisestä voi lähteä katedraaliurkujen kokoinen ääni?

Mutta tiesitkö, että kaikkeen tottuu?

Jopa siihen, että elämä muistuttaa päivä päivältä enemmän elokuvaa Perillä kello kuusi? Kyllä vaan.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Bisnestarinoita 78

Bisnestarinoita 78

Hikisiä hommia

Huomaan, että olen nykyisin aika usein aika turhautunut. Enkä syyttä. Koska elämä on vienyt minut siihen pisteeseen, että MINÄ NÄEN enkä silti osaa toimia.

Minä sinisessä kauluspaidassani, vanhoissa mutta hyvissä Zegnan mustissa housuissa ja punaisissa Brothersin sukissa, joita verhoavat valkoiset Puman lenkkarit. Olisi tämän voinut yhdistellä toisinkin mutta olen jotenkin luovuttanut. Sen näkee joskus myös peilistä.

Ongelma: ei pitäisi tietää paremmasta, koskaan.

Että jossakin on elävä elämä ja minä istun neukkarissa näiden tyyppien kanssa. Ei se voi hyvältä tuntua, eikä tunnu. Ei tämän pitäisi mennä näin.

Neukkari kuten miljoonat kaltaisensa: sirisevää loisteputkea, ovaaliin pyrkivää tammiviilupöytää, johon on upotettu pistorasioita ja johtoja sekä kaiken kruunaavia, peräpukamia aiheuttavia, kulmikkaita kokoustuoleja. Neukkarin seinälle on ilmestynyt uusi huoneentaulu, jota katselin ylitoiveikkaana.

Power corrupts.

PowerPoint corrupts absolutely.

Kalusteita kauheampia ovat paikalle kasaantuneet ihmiset. En minä eivätkä hekään tiedä, miksi he oikeastaan ovat täällä. Sen tuolla puolen siis, että tämä on heidän työtään. Kun digitalisaatio tässä yhtenä päivänä ulkoistaa heidät, se voi olla heidän paras päivänsä sen jälkeen, kun he voittivat kerran elämässään sen ilmaisen matkan Pariisiin.

Oletko huomannut, että usein aloittaa se, joka rakastaa esitelmöidä ja kuunnella omaa ääntään?

Hänellä voi olla yllään ruskea vakosamettitakki, jossa on paikat kyynärpäitten kohdalla tai 30 vuotta samaa huulipunaa. Mutta ei se välttämätöntä ole.

– Näiden ajatusten pohjalta meidän on mentävä vasten ajan henkeä ja segmentoida paremmin markkinointimme. Ihmisten pelot ja kyvyttömyys ohjaavat paitsi työpaikalla tapahtuvaa myös ostopäätöksiä. Meidän on päästävä näiden pelkojen taakse!

Hiljaisuus. Kuka tuohon tarttuisi ja mihin siinä? Ja: miksi? Hiljaisuus syvenee painostavaksi ja kohta se olisi jäätynyt kuolema.

Siihen ei olla vielä päästy,

koska aina jonkun hermot pettävät. Kaikkien hyväksi.

– Arvot, niin, arvot! Kun osaamme viestittää ostajalle selkeästi, miksi me teemme mitä teemme, ostaja ostaa. Tämä on niin totta todeksi tehtynä!

Kun toisiaan seuraavat monologit muuttavat aina aihetta, keskustelu saa tunnin palaverissa keskimäärin 38 kertaa yllättävän käänteen. (Packard & Bilodeau, 2015)

– Tuo on hyvä! Se, mikä vahvistaisi meidän ja asiakkaiden synergiaa, olisi tietenkin arvojen kartoitus.

– Eikö tuota tehty viimeksi syyskuussa?

– Ei, nyt tarkoitus on nousta seuraavalla levelille. Tilaamme ukrainan pojilta appin, joka kartoittaa ihmisten arvoja. Ja sitten me suuntaamme kauppaa intensiivisesti niille, joiden arvot mätsäävät meidän arvojen kanssa.

– Niin! Tai sitten kehitämme arvojen Tinderin…

– Tarkoitat varmaan TinderIn:in – siis b2b puolella?

– Joo, tietysti, siis bisnesdeittisovelluksen, jossa voi suoraan tehdä asiakkaiden kanssa treffejä, heimoutua ja luoda aivan uutta synkronisitisyyttä.

– Siis kuka tuota suostuu käyttämään? What’s in it for me?

Pardon my russian mut nää jutut menee sulta aika ohi. Avaa vaik kerran vuodessa toi talouselämä.fi tai ReWoW:n Fb-saitti. Mitäs sanot, vuosi 2017 vai 1986?

Tästäkö se riemu ratkesi?

Niin: viikko Brasilian kartan kokoisia riitoja, pari kymppiä konsulttipalkkioita sisäisten ristiriitojen ratkaisemiseen ja yt-varoitus. Kyllä kannatti?

Vaan kuka olisi uskonut, että vuoden 2018 bisnesappi keksittiin juuri tässä nuhjuisessa, kaikenlaista epämääräistä elämää, kuten hätäisiä panoja ja hikisiä powerpointhöyliä nähneessä neukkarissa. Mutta sellaista se on.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Bisnestarinoita 77

Bisnestarinoita 77

Eikä, nyt!

Tiedätkö, mikä on ”liiketoimintaa kuten tavallista”?

  • Kaikenlaiset pörröt ja pökiöt törppöilevät kilvan (vistoa katella)
  • Vain neitseellistä syntymää suurempi ihme pitää tämän homman pyörimässä päivästä toiseen
  • Hyväntahtoiset hölmöt = hyödyllisiä idiootteja

Wiion lakia mukaillen: jos kaikki voi olla paskaa, se on.

Jos luit tähän asti, saatat ihmetellä, että mitähän vittua on taas täytynyt tapahtua.

Minäpä kerron. Kerranpa minä. Että millane pisnesviikki oli Aila-äidin pojalla.

Joryn kokous oli siirretty maanantai-iltaan. Huonosti valmisteltua horinaa kaksi+ tuntia ja lopputulemana epämääräinen ”strategialupaus”, josta

  • Kukaan ei ymmärtänyt sanaakaan
  • Kaikki tiesivät ettei ikinäkään
  • Esimiehet repisivät pelihousunsa sitä pää kolmantena jalkauttaessaan

Tiistaiaamuna aikaisin (6.30) ylimääräinen hallituksen kokous, jonne minut oli kutsuttu erityisasiantuntijan roolissa puhumaan

  • Digitalisaation mahdollisesta tulevaisuudesta
  • Globalisaation merkityksestä seuraavassa kvartaalissa
  • Mitenkä meiä pisnes hyötyy Trumpista

Vedin eilisiltavihaisena niin killerisetin,

että lasikattoa aiemmin itsetyytyväisenä tähyilleet äijänkutaleet pitivät pöydän reunasta kiinni vielä tunteja sen jälkeen, kun olin poistunut (näin minulle kerrottiin).

Keskiviikkona aamupäivällä vt. toimari erotti minut koska olin kehottanut

Oivallus 1: heroine on paha hampaille.

Keskiviikkona iltapäivällä hän palkkasi minut takaisin bonuseduin koska

  • Olen vaarallinen ja ihana
  • Suorapuheisuuteni vahvistaa palautekulttuuria organisaation ytimessä
  • Korvaamattomuuteni oli käynyt kaikille selväksi

Oivallus 2: niin bisnes kuin köyriminen – edestakaista liikettä.

Torstaina heräsin puolilta päivin ja päätin kalsarikännäillä loppupäivän, koska

  • Maailma on tyly
  • Joku on kussut mysliini
  • Ei tainnut Antero-isän pojan elämästä tulla tätä kummempaa (kaivoin jo Lugerinkin esiin)

Perjantaiaamuna olin ofisilla 5.30

  • 3-osaisissa liituraidoissani (pitkästä aikaa)
  • Uuden karheassa aniliinissa taskuliinassa
  • Puna-valkoisissa vintage Stacy Adamseissäni

Ja siltä istumalta soittelin kaikki top50 asiakastani läpi, koska

  • Pystyn siihen
  • Halusin tehdä puolentoista miljoonan tilin ennen kuin muita alkoi haahuilla huudeilla
  • Oman mielenterveyden takia kannattaa olla sosiaalinen kerran viikossa

Tarinan opetus? Jos jotain haluu, ite pitää tehä.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Bisnestarinoita 76

Bisnestarinoita 76

Märkivä hymy

”Olen tehnyt tänäänkin töitä keskeytyksettä 16 tuntia. Tämä on minun intohimoni.” Omissa silmissäni nuoren näköinen bloggari harmaassa t-paidassaan vuodatti itseään innoissaan omassa vlogissaan. Joko hän valehteli tai oli typerä eikä meinannut tuolilla pysyä. Kuka tällaisia katselee??

En kyllä lähtisi tuollaiseen mukaan, mutta ehkä kaikkien onneksi kaikki eivät ole sellaisia kuin minä. Tätä olen paljon miettinyt.

Olen tässä ennenkin pohtinut sitä, että mihin minun kipinäni katosi ja mielestäni pohdintani on ollut ansiokasta.

Näissä olosuhteissa se syntyy kuin itsestään, kun meillä oli taas joku talon sisäinen koulutus. Varmaan ylihinnoiteltu, koska vt. toimarilla ei ollut oikein käsitystä hinnan määräytymisestä. Mutta mitä minä välitin.

Koulutus käsitteli parempien tapojen luomista. Ihan kiinnostavaa varmaan, jos tuollainen kiinnostaa.

Sitten jonkinlaisena loppuhuipennuksena valmentelija nosti esiin eksymisen teeman.

Siinä vaiheessa minäkin heräsin ja nostin katsettani.

Tyypillinen valmentelija pikkutakkinsa, yhteen sopimattoman taskuliinansa, farkkujensa ja tennareittensa kanssa. Hattua voisi nostaa siitä, että jannun energia ei loppunut kesken vaan ihan loppuun jaksoi meuhkata ja tepastella lavalla.

Kuuntelin esitystä huolimattomasti välinpitämätön ilme kasvoillani eturivissä. Istuin aika lysyssä ja itseeni ja puhelimeeni käpertyneenä. Pelailin Steamissa ja selailin tarjouksia… Olin halvan maailman halaaja. Se tuli lapsuudestani, joka oli köyhää. Yhä yritin tehdä elämäni halvaksi.

Mutta nyt, ensimmäistä kertaa elämässäni tulin ajatelleeksi, oliko asennollani & asenteellani ehkä jotain vaikutusta siihen, miten asiat ympärilläni tapahtuvat eli toiminko esimerkkinä muillekin kuin itselleni. En nyt kyllä kuvitellut, että mitään suurta mutta joskus pienikin alkaa vaikuttaa. (Joo, en minäkään ymmärrä, mitä haluan sanoa.)

Jotakin tapahtui suuressa kuvassa, sen ymmärrän. Olisin voinut tehdä innokkaana uraani mutta sen sijaan jatkoin uraani raahustaen, vähän tympeänä ja muitakin toppuutellen.

Olisi se voinut mennä paremminkin.

Jouduin liikutuksen valtaan. Aloin kysellä itseltäni tällaisia runollisia kuin ”Miksi sydämeni kylmeni?” ”Miten elämäni olisin voinut tehdä toisin?”

Pahinta oli kiero kysymys: Johtuiko tämä kaikki vain siitä, että halusin olla jotakin, mitä en ollut? Ja miksi halusin?

Apua!

Mutta sanon tämän kaikille: Ajatuksen lepotilasta ei voi tehdä johtopäätöksiä sen suuruudesta toiminnassa.

Viimeisenä vinkkinään ja jonkinlaisena kliimaksina, eksymisen jälkeen, poikanen julisti, että kannattaa etsiä palautetta. Ja laittoi viimeisen diansa loistamaan. Niin sitten lähdin palautetta etsimään.

– Miltä tää näyttää? kysyin vieressäni istuvalta myyntireiskalta.

Olin aika lavea. Mutta se on rehellisesti se, mitä olen. Koska en osannut kysyä, ei hän osannut minulle vastata.

Story of my life.

Valmentelija kehotti diansa päälle heräämään niille kerroksille, jotka elävät ja vaikuttavat meissä (ja lainasi varmaan jotain kollegaansa).

”Maiseman meissä vahvistaa tiedostamisen hetki – se hetki, jolloin ymmärrämme olevamme erillinen olento. Kun luonnollinen yhteys luomakuntaan ja kaikkeen elolliseen katkeaa. Toinen syntymä. Syntymä Ihmiseksi. Traagiseksi olennoksi, joka ryhtyy arvuuttelemaan kohtaloaan. – – – Koko elämämme etsimme kadotettua yhteyttä. Pientä poikaa tai tyttöä, joka katsoi, kun kävelimme ulos maisemasta kuin taulusta.” Hannu-Pekka Björkman

Tuon minäkin tajusin, eheyden hakemisen, koska se tekee meistä ihmisiä. Juuri sitähän olin yrittänyt kysyä! Miksi meillä oli töissä pelkkiä tolloja?

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Bisnestarinoita 75

Bisnestarinoita 75

Stara

Kerro minulle, miksi meidän yritys menestyy? Me olemme surkea & vanhanaikainen firma ja silti meillä on rekry päällä kaiken aikaa. Ja minä vastaan rekrystä, joten kyllä minä tiedän. Mutta en silti voi käsittää, miten me voimme olla aivan kärjessä jo 25 vuotta, vaikka kaiken järjen mukaan meidän pitäisi olla kuopattu, finito, schluss.

Alkusyksystä palkkasin nuoren naisen.

(Palkkaan mielelläni naisia, mieluiten nuoria, koska nuoria kannattaa kannustaa. Eikä kukaan voi sanoa, että se johtuisi siitä, että he tietävät jäävänsä minulle velkaa, jotta en voisi kokea heitä uhkana. Murtukoot lasikatot!) Olen saavuttanut urallani jo kaiken, mitä voin eikä tämä tästä enää parane. Olen jo vanha & se tarkoittaa, että kaikki vaivat seuraavat minua kuin delfiini laivaa. Jotakin pahempaa on tulossa, enkä tiedä, mitä se on.

Mutta siis tämä kyseinen nuori nainen, hän oli raketti. Hän oppi kuukaudessa talon tavoille. Seuraavassa kuussa hän oppi, miten talon tavoista otetaan kaikki irti niin, ettei niitä enää tunnistanut talon tavoiksi. Ja kuulkaa, hän oli sähäkkä. Niin nopea käänteissään, että häntä nähtiin vilauksella. Ja niin herttainen, ettei kukaan kymmenistä muista rekrytyistä nuorista naisista osannut edes kadehtia häntä. Ei, hänestä tuli vain heidän esikuvansa.

Ensin Anna, sitten Optio ja lopulta Image.

Hän keräsi koko sarjan kansikuvatyttönä. Siinä vaiheessa jopa vanha kunnon vt. toimari heräsi toimeliaalle tulokkaalle. Ja koska tiesimme head huntereiden soittavan kuolaisena & kiimaisena hänen peräänsä – siis ei vt. toimarin – avasimme jo ennestään vuotavat rahahanamme ja annoimme hänelle avoimen valtakirjan toivoa, mitä hän ikinä suvaitsi pyytää.

Hän tajusi arvonsa. Kyllä. Ja se vain nosti hänen arvoaan meidän silmissämme. Koska kukaan muukaan ei voinut vastustaa häntä.

– Mitä sinä haluat?

– Oliko täällä bossin paikka auki?

Se oli kova paikka. Tietty vt:lle, joka oli jo pitkään aivan turhaan odottanut, että hänet lopulta nimitettäisiin. Mutta ei häntä koskaan nimitettäisi. Sillä se olisi tapahtunut jo. Eikä meidän hallitus saanut mitään aikaiseksi. Mutta minä olin kettuna.

– Haluatko sitä oikeasti?

– Miten niin?

– Tylsistymään ja huolehtimaan joutavista päätöksistä?

– No mitä sitten?

– Autonomia, oma tiimi ja sitten vähän lisää omia tiimejä?

– Joo, kuulostaa paremmalta.

Tiesin, siksi minusta tuli hänen consiglierinsä.

Jota hän ei oikeastaan tarvinnut. Mutta se toi minulle hommaa moneksi päiväksi. Aika kuva. Siis kiva.

Koska minun hommani oli vain huolehtia siitä, ettei hän palaisi loppuun. Vaan jaksaisi säihkyä ja samalla säihkyä meille kultaa.

Koska voitosta on viime kädessä kyse. Voitosta = tehdä enemmän & paremmin kuin kukaan. Siksi me tarvitsemme staroja.

Ja siksi minä palkkaan lisää staroja. Oletko sinä stara? Hae meidän uppoavaan laivaan, joka ei vaan suostu uppoamaan. Oon kokeillu.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty