Bisnestarinoita 69

Bisnestarinoita 69

Korporaatiopoika

Tiedän: minun ei pitäisi lukea aikuisten satuja. Mutta elämä on sitä, että kaikenlaista tapahtuu. Varsinkin sellaista, mikä ei pitäisi. Kuka oikeasti haluaa katsoa peiliin?

”Hän oli kolmen vanha, kun poikajengi teki ringin hänen ympärilleen ja suurin pojista sanoi:

– Sä oot tollane vitun korporaatiopoika. Tollasesta limakasasta ei ikinä tuu mitään.

Kun poika tuli itkien kotiin, hänen äitinsä lohdutti häntä.

– Eivät ne sitä oikeasti tarkoita.

Mutta kun vanhemmat luulivat pojan jo nukahtaneen, poika kuuli isänsä sanovan äidille:

– Taitaa tuo meidän Pertsa olla sellanen korporaatiopoika. Ei tule miestä siitä.

Kun poika meni kouluun, jo toisena koulupäivänä opettaja tuli pojan pulpetin viereen.

– Urastako sitä jossakin korporaatiossa haaveillaan, vaikka ei tiedetä edes, mikä viikonpäivä on. Vaikka eihän sellaista kukaan korporaatiossa vaadi, hahaha!

Muu luokka nauroi mukana.

Välitunnilla koulun oppilaat juoksivat hänen perässään ja lällättivät:

– Koo-koo-korporaatio!

Murrosikäisenä pojan naama kasvoi täyteen finnejä. Tyttö, jonka kanssa poika seurusteli, silitti pojan vaaleita hiuksia.

– Sulla on aika ikävän näköisiä korporaationäppylöitä naama täynnä.

Poika tulkitsi tytön sanat haluksi pysyvään irrottautumiseen hänestä. Pojan tulkinta oli tällä kertaa oikea.

Yliopistossa poika valitsi sivuaineekseen sisältömarkkinoinnin. Koska hän osoittautui siinä talentiksi, hänet rekryttiin välittömästi ensimmäiseen korporaatioon. Tarjottiin se tavallinen: hyvä liksa, koulutuksella ei väliä. Poika nielaisi syötin, ja näppylät katosivat.

Ensimmäistä kertaa neukkarissa ja poika menetti korporaationeitsyytensä.

Hän oppi asettamaan organisaation edun kaikkien muiden etujen edelle. Koska niin hänelle sanottiin.

Hän aloitti pohjalta, korporaatiopohjalta. Jalkaa oven väliin, tuhansia kylmäsoittoja. Hän oppi vihansa kautta rakastamaan. Hän oppi ylpeytensä kautta nöyrtymään. Niin kuin siinä laulussa lauletaan. Siinä kaikki mitä aluksi tarvittiin. Mitä hänestä haluttiin. Sillä siten koitti Se Päivä.

– Sinusta tulee esimies.

Poika nyökkäsi. Koska hän tiesi nyt, miten korporaatiossa toimitaan.

Esimiehenä poika sai ensimmäisen oman huoneen. Hän sisusti sen klassisesti: jukkapalmu, Steve Jobs -elämäkerta ja Aalto-vaasi.

Tiimiään hän johti kuin Sun Tzu: rohkeasti ja kuolemaa halveksuen hän kyykytti jokaista tasapuolisesti. Hän oli oppinut, että johtamisopit tulevat ja menevät mutta ihmisluonto pysyy samana. Se, joka on riittävän alistunut jo etukäteen tullakseen korporaatioon töihin, kaipaa alistamista saadakseen verensä kiertämään. Sitä paitsi tuloksen tekemiseen riittää hyvin 30 %:n työpanos, jos se kohdistuu edes suurin piirtein oikeisiin asioihin.

Kaksi vuotta poika oli ehdolla varatoimitusjohtajaksi. Vaikka häntä roikotettiin löysissä etäpalavereissa ja johtoryhmän kokouksissa häntä kiusattiin sähköshokkien kaltaisella palautteella, hän pysyi uskollisena

eikä koskaan paljastanut, mitä todella tunsi tai ajatteli.

Sillä siten koitti Se Päivä.

– Sinulla on laaja kannatuspohja.

Poika ei enää nyökännyt, koska nyt hän tiesi, että vain rahvas toimii niin. Sen sijaan hän asteli uuteen, isompaan huoneeseen. Jukkapalmu oli sillä välin kuollut hoidon puutteeseen, Jobs vaihtunut Adam Grantiin, mutta Aalto piti pintansa, säröilläkin.

Poika istui uudessa ergonomisemmassa tuolissaan ja katseli metsäistä Suomea, joka levittäytyi laajalle hänen ofisinsa ikkunan takana. Kohta Suomi täyttäisi 100, hän tiesi tulleensa tiensä päähän.

Siinä 10-15 vuotta vielä töitä vai saman tien kuula kalloon?

Poika tiesi olevansa etuoikeutettu. Kaikki eivät nykyään pääse valitsemaan.”

I was pretty much fucked.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Bisnestarinoita 67

Bisnestarinoita 67

Parittajien ylitarkastaja

Maailman ihmeistä ihmeellisin on ihmismieli. Miksi? Annan sinulle esimerkin.

Vt. toimari tietää hyvin, että inhoan häntä. Ja hän vihaa minun laiskuuttani ja sitä, että yritän kiusata hänet hengiltä, jotta saisin hänen pöytänsä. Ja silti hän pyytää minut samaisen pöydän toiselle puolelle ja alkaa avautua. Miksi? Tukholma-syndrooma?

– Minua itkettää. Minusta ei ole tähän.

– Sinä jos kuka.

– Et tajua ollenkaan! Opiskeluaikana minulla oli vain yksi haave: eräänä päivänä olisin tilintarkastajien tarkastaja. Ja olin todella lähellä haaveeni täyttymystä, mutta opiskelukaverini sai viran. Koska olen nainen!

– Mutta olethan sinä menestynyt…

– Vitut olen! Katso nyt minua: vanha ämmä ja mitä teen! Valvon parittajia!

– Liioittelet!

– En! Sinä olet kanssa yksi tyhmyyden inkarnaatio! Mitä ihmiset tekevät täällä?

– Työtä kai…

– Eivät! Ne myyvät itseään! Ja sitten esimiehet eli parittajat valvovat näitä prostituutteja. Ja minun hommani on valvoa näitä parittajia. Sitä minä teen! Katso ihmistä!

Mitä olisin voinut sanoa tuon vääristyneen mutta raudanlujan logiikan kumoamiseksi? Minua ihmetytti lähinnä se, miksi alan heti puolustella häntä kun hän suomii itseään. Turku-syndrooma?

Syvä hiljaisuus laskeutui välillemme. Ja sitten ympärillemme. Olisin voinut olla siinä vaikka kuinka pitkään. Kuin kellua Kuolleessa meressä. Mutta sitten mieleeni nousi ikävä kysymys: miksen avautuisi samalla tavalla? Ehkä sitä jopa odotetaan minulta?

Mutta ei, ei minusta ei ole avautumaan.

Paitsi mies miehelle. Mutta nyt se mies oli työmatkalla vaaleanpunaisen elefantin kaupungissa. Oli pakko vain jaksaa jatkaa. Onneksi vt. jaksoi.

– Tajuatko sinä mitään?

– En oikeastaan.

– Miksi sinä olet täällä töissä?

– Eikö sinun pitäisi tietää se paremmin kuin minun?

Katso nyt meitä! Hetki sitten meillä olisi ollut mahdollisuus vaikka mihin ja nyt me tuhlaamme tilaisuutemme tällaiseen pelleilyyn, pelin pelaamiseen. Ajatella, mihin meistä muuten olisikaan.

Voisimme yhdessä vaikka pelastaa maailman. No, ehkä emme.

– Tiedätkö, että olet palkkaloinen?

– Riippuu, miten ikinä tuon itse kyhäämäsi käsitteen määrittelet.

Tämä alkoi mennä rumaksi.

– Siten, että sinä tulit tänne töihin vain saadaksesi kuukausipalkkasi. Täysin riippumatta suosituksestasi. Se on loisimista. Ja jotta ymmärtäisit ison kuvan: juuri tuollaisia ihmisiä on tämä maa täynnä ja siksi me kansakuntana olemme kiihtyvällä vauhdilla syöksymässä ryssän helvettiin.

– Saatpas sinä typerä ämmä taas mahtumaan koko universumin muutamaan lauseeseen! Ja millä sinä selität sen, että tämä loinen tekee numeroissa mitaten organisaation parasta tulosta?

– Etkä tee!

– Lukisit joskus itsekin niitä fücking exceleitäsi! Tämä oli tässä.

Taisin vähän juksata eikä kai voi sanoa, että erosimme sovussa. Mutta erosimme sentään emmekä jääneet yhteen niin kuin jotkut pelkurit. On sekin jotain.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Bisnestarinoita 66

Bisnestarinoita 66

Service design

Istuimme taas neukkarissa. Viime kerrasta olikin aikaa (not!).

– Noniin! Onko meidän palvelumuotoilu teidän mielestä ihan ok? Koska meidän asiakkaiden mielestä se-ei-ole.

Meidän vt. toimarin viestintätaidot ei kyllä tästä parane. Ainakaan, jos pyritään synkkään hiljaisuuteen. Onneksi joku kongipää aina pelastaa.

– Ainahan on vara parantaa!

– Oletko tosissasi?

– Kyllä, jos otetaan psykologiset, filosofiset, eettiset, geneettiset, biologiset, sosiaaliset, eksistentiaaliset ja kulttuurienvälisistä täräyksistä syntyvät ilmiöt mukaan palvelun tuottamiseen.

Kyllä näin, miten rattaat pyörivät vt:n päässä.

Ja tämä oli vasta alkua meidän asiantuntijamonologeille.

– Itse olen yrittänyt tiivistää termin näin: palvelumuotoilussa ajatellaan palvelua kokonaisuutena, aina esimerkiksi tuotteita niiden löytämisestä hankkimiseen ja käyttöön asti.

– Niin, palvelumuotoilussa käydään läpi asiakkaan polku, miten löytää palvelun, miten sen palvelun jokainen alue toimii, ostaako se jotain ja miten, mitä sitten tapahtuu jne. Selkiytetään se polku ja tehdään siitä mahdollisimman tehokas sekä asiakkaan että yrityksen kannalta. Tällä tavoin löydetään mahdolliset kompastuskivet ja saadaan palvelusta tarvittaessa monistettava. Kun tämä on kunnolla tehty yrityksen jokainen työntekijä pystyy toimimaan samalla tavoin, uusien perehdyttäminen on helpompaa, asiakkaat on tyytyväisiä ja palvelu tasalaatuista.

– Minä valmistuin tuote- ja palvelukehittäjäksi viime vuonna, mutta opit on olleet käytössä vain tässä firmassa.

– Opin tänä syksynä, että palvelumuotoilu tarkoittaa itse asiassa tuotteistamista ja että pm on itse asiassa huono termi. Alkulähteenä mainittiin Jorma Sipilä ja vuosi 1993.

– Vai Sipilän jorma – onko YLE varmasti tässä mukana?

– Ydinkysymys: Miten saataisiin hyödykkeiden hyviä ominaisuuksia, ostamisen helppoutta, myös palveluiden puolelle?

– Ei ole minusta huono termi ja itse asiassa se on vähän enemmän kuin tuotteistus, koska se on myös kokemuksen tunnistamista ja asiakkaiden ymmärtämistä palvelun prosessin vaiheissa.

Koska jokaiseen kunnon palaveriin kuuluu tarina (ja samasta syystä kunnon palavereja on vain ehkä keskimäärin kerran vuodessa), saimme sen nyt.

– Tässä tarina meidän saamasta asiakaspalautteesta:

”Teillä otettiin käyttöön HR-sovellus nimeltään RUOK (= Are you okay?). Koska markkinat on täynnä samanlaista, päätitte erottautua palvelumuotoilulla. Kaikki mitä te tähän asti olette tehneet, on helvetin ikävää, rumannäköistä ja vaikeaa. Nyt: Kuvittele olevasi minä, asiakas. Menet kotiisi. Siellä odottaa rutistettu paperimainos RUOKista. Kiinnostut ja menet ruok.fi-saitille. Sivusto näyttää kasarilta ja sisältö on täyttä pravdaa. Soitat webbisivuilta löytyvään puhelinnumeroon. Joudut odottamaan hissimusiikin tahdissa 25 minuuttia. Pääset keskustelemaan kyllästyneen tyypin kanssa, joka ei vastaa kysymyksiisi ja nimittelee sinua homoksi. Sovitte tapaamisen vaikka vastapuoli ei sitä halua. RUOKin toimisto on porttikongin takana, jonne ei ole virallista osoitetta. Toimisto muistuttaa meksikolaista vankilaa ja ylipainoinen myyjä haisee sillille. Koko palaveri on ikävä, vaikea ja ylipitkä. Istut koko palaverin ajan betonijakkaralla. Vaikutut kokemuksesta sen verran, että tilaat sovelluksen webbisivujen kautta. Maksamiseen menee puolitoista tuntia, ja kun saat sovelluksen, se toimii joka toinen päivä. Henkilöstösi vihaa sitä ja sinua myös. Kiinalaiset varastavat luottokorttitietosi. Menet Facebookiin manaamaan kohtaloasi. RUOKin markkinointiautomaatio puskee fiidiisi ruman mainoksen, joka saa sinut menettämään ruokahalusi ja yöunesi. Palvelumuotoilu on sen verran onnistunutta, että tilaat saman tien rekrytointimoduulin vaimosi luottokortilla. Moduli toimii vain sapattina. Myös vaimon luottokorttitiedot varastetaan Kiinaan.

Viisi sekuntia kuolemanhiljaisuutta sen muistolle, että

  • Tarina on liian tosi
  • Sen kertoja ei elä pitkään, ainakaan tässä talossa
  • Tarinankerronta on uusi musta

Mutta elämä jatkuu. (Kunpa se olisi totta!)

– Olipas, vt., hyvä kysymys! Se herätti heti. Lentokentillä on esim. tehty palvelumuotoilua eri palvelupisteiden suhteen. Hammaslääkäriasemille jos mihin pitäisi tehdä. Minusta se on sitä että haluat asiakkaaksi, koet miellyttäviä tunteita palvelun saamisen aikana, sinun on helppo ostaa ja haluat vielä tulla uudelleen.

– Kuluttajaymmärrystä ei kai ole vielä mainittu. Sen pitäisi olla palvelun muotoilun ydin. Määritelmistä en tiedä mitään.

– Kyllä! Tai musta se kuuluu tohon, että asiakas on kehittämisen keskiössä. Oikein hyvin kun tehdään, kehitys hoidetaan asiakkaita kuullen.

Vt. piteli päätään ja oli minusta ansainnut tämän.

Mitäs alkaa kysellä, Do and let do, se kyllä hyvä on!

– Asiakaskokemus, onko asiakaskokemuksesta jo puhuttu?

Tähän on aina hyvä lopettaa.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Bisnestarinoita 65

Bisnestarinoita 65

Kuka on pomo?

Ajatukset ilmestyvät usein sanoina. Niin kuin esimerkiksi: vt. toimari on häpeämätön lutka. Mennä sanomaan se tarkoittaa armottomia vaikeuksia. Jättää sanomatta, siitä seuraa pahempaa kuin ilmavaivat. Puhun tietysti vain kuvainnollisesti.

En kadehdi esimiehiä mutta en myöskään sääli heitä.

Tavallaan he eivät ole ansainneet kohtaloaan ja tavallaan he juurikin ovat sen ansainneet. Kukaan ei ole asettanut pistoolia heidän ohimolleen ja pakottanut heitä ryhtymään kekkaloimaan. Siksi heidät paitsi sai myös piti asettaa vastuuseen kaikesta, mitä he tekivät. Ja jättivät tekemättä. Niin minä tekisin. Ja teen.

– Etkös mitä?

– Mitä tuo tarkoittaa?

– Että et taaskaan muistanut tuoda minulle herkkuja.

Tähän vt. lankesi aina. Tollona.

– En ole koskaan luvannut sinulle mitään!

– Täytyykö se erikseen luvata? Eikö voi olla ystävällinen ilmankin? Vain pitäisit ihmisistä ja osoittaisit olevansa ihminen?

Bisnes ei ole mitään himanis… humanismia! Se on armotonta kilpailua, jossa vain kovin voittaa ja parasta vaihtelua on, kun voi murskata vastustajat!

Tällaisesta seurasi tietysti se, että joka kerran vt. osoittautui idiootiksi.

  • Otti kaiken tosissaan.
  • Puhui kuin pahainen bisnespersu.
  • Ei ollut kehityskelpoinen.

Viimeinen on tietenkin pahinta. Vai oliko pahinta se, että tiesin sen?

Kukaan ei ole täydellinen. Sen elämä on minulle opettanut.

Siksi meidän tulee kaikissa olosuhteissa ja kaikin voimin pyrkiä dialogiin.

– Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, että bisneksenteko on kuin pelaisi kestolottoa?

– Mitä tämä taas on?

– Joka viikko odotat jotain ja tiedät vain sen, ettet todennäköisesti koskaan saa haluamaasi.

– Oletpas sinä melankolinen!

– Miksi arvostelet minua? Halusin vain jakaa ajatukseni.

– Kun arvostelet tätä organisaatiota, arvostelet minua.

Sanoin väliin jotakin sovittavaa.

– Jospa voisi vain jättää tämän kaiken…

– Siinä minä ymmärrän sinua kyllä täysin…

Kun vt:n mieli herkistyi, iskin kuin Mao kolostaan houkuttelemansa käärmeen päätä.

– Sinun on aika luopua tuosta nolosta toimestasi ja hankkia oikea elämä!

– Mitä sinä nyt puhut?

Elämänvalhettasi huokuu jokainen ihohuokosesi. On aika luovuttaa ja valita elämä.

– Eikö tämä ole jo nähty? Mene kotiin ja annan minun hoitaa tämä.

– Miten sinusta on hoitamaan mitään, kun et kykene hoitamaan edes omaa elämääsi? Kävelet nyt ulos täältä ja annat elämän hoitaa loput. Ei tämä ole vaikeaa ja se kirpaisee vain tuossa kynnyksellä.

– Anna hetki aikaa harkita.

Totta kai annoin. Koska kuulun hyviksiin. Sitten vt. katsoi minua silmiin.

– Et sinä oikeasti ole näin tyhmä. Mitä oikein kuvittelit?

Hämmennyin hetkeksi. Mutta koska olin puettu tappamaan, tämä oli vain pala puistoa (engl. a walk in a piece of cake). Astelin ovesta ulos ja lausuin tuskin kuuluvasti.

– Sinun aikasi on lopussa. Tik-tak. Käytä se viisaasti.

Olin bous kuin Steve McQueen.

 

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Bisnestarinoita 64

Bisnestarinoita 64

Ihan ookoo

Kun ihminen käy töissä, siitä seuraa ongelmia. Millaisia? Esimerkiksi se, että ihminen joutuu myymään periaatteensa. Suostumaan sellaiseen, mihin ei pitäisi suostua. Tekemään kompromisseja, jotka vievät itsetuhon partaalle. Tämä on suoraa seurausta työnkulttuurista. Ja päänsärystä ja valvotuista öistä ja stressistä, jota tämä sai aikaan.

Tämä: Missä on ihmisten työmoraali?

Mistä lähtien 7- riitti työsuoritukseksi?

Täällä pyörii kaikenlaista väittäjää, että vähempään tyytyminen on parempaa. Mutta pahimpia ovat ne, jotka sanovat että vähemmän on enemmän. Ei taas mitään järkeä!

Ennen miehet olivat kaltaisiani eivätkä mitään hanhia. Tehtiin hommia ylpeinä ja parhaaseen lopputulokseen pyrkien. Tehtiin mitä se vaati. Jos se vaati meiltä paljon, me oltiin enemmän. Se oli oikein.

En nyt lähde armottomasti väittämään, että tämä nykyinen on väärin, mutta kyllä tässä jotain hämärää on. Paljonkin. Mutta mitä voi tehdä paikassa, jossa

ihmiset edellyttävät, suorastaan vaativat minua alittamaan itseni?

Lisäheikkous: Vt. toimari halusi olla mukava ja pidetty ja siksi pelkäsi, että joku suuttuisi suorista sanoista ja lähtisi pois. Ja uskoiko hän saaneensa taloon dream teamin?? Ei, hänestä ei vaan ollut johtamaan tätä puljua varsinkin, jos haluttiin kasvua. Ja siinä syy, miksi hallitus ei ole vieläkään tehnyt hänestä toimaria. MOT.

Minä olin valmis panemaan itseni peliin ja puhdistamaan organisaation kaikista paskahousuista, joilla ei ollut

  • asennetta yrittää
  • kiinnostusta
  • visiota

Koska

  • mitä tuollaisilla kutaleilla tekee?
  • jos lähtevät, levitän punaisen maton heidän highway to helliin.

Ja kerrankin olin kiinnostunut siitä, ketä palkattaisiin tilalle: Texas Rangers –tyyppisiä hemmoja, joiden edessä maailma alkaa taas toimia.

Ymmärrätte varmaan, että nämä ovat vaikeita asioita. Toisia ihmisiä on hankala pakottaa, mutta joidenkin tuntuu olevan helppoa pakottaa muita. Tämä on väärin.

Rangerseja odotellessa käänsin elämäni laivaa positiiviseen suuntaan ja päätin haikailla elämäni ainutta vierailua Turku-kaupunkiin (ja siihen liittyvää onnellista loppua) ja parasta lounasseuraa. Universumi antoi minulle kummatkin, toisen virtuaalisesti ja toisen analogisesti.

Kyllä universumi tietää!

– Missä on moraali?!

– Mikähän sinnuu tuas noin keuhkotuttaa?

– Kun pitää halvalla myydä itsensä.

– Myyä ihtensä? Eihän tokkiinsa! Siun pittäis päästä tähän hetkeen. Sie elät iha liikoja menneessä ja tulevassa.

– Ja tämä hetkikö muka auttaisi?! Tämä on eksistentiaalinen kriisi, jossa on pelissä elämä ja työpaikka. Mihin kaikkeen tässä oikein täytyy suostua!?

– Suostut naatiskelemmaa elämästä ja kaekasta, mitä täällä tarjoillaan. Ressaat kauhiasti turhanaikassii asioita.

– Mitä turhanaikaista siinä on, että tuhlaan elämääni väärässä paikassa väärien ihmisten kanssa. Hukkaan menee hyvä elämä!

– Viärien? Millonka miusta tul viärä..?

– Juuri nyt.

Miten sitä yhtenä hetkenä tuntee vastustamatonta halua kuristaa ihminen, jota rakastaa? Tai ainakin uhata sen polvilumpiota jollain tylpällä esineellä?

Tunsin itseni joulupukiksi, jonka parta on liimautunut otsaan,

ja lapset lakkaavat sen vuoksi uskomasta pukkiin. Miten joulu voisi tänäkään vuonna tulla luokseni?

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Bisnestarinoita 63

Bisnestarinoita 63

Nääätzi!

Piskuisesta Manhattanin toimistostamme se toinen niistä tyypeistä tuli opastamaan, miten oikeasti markkinoidaan. Eli

taas opetettiin isää panemaan äitiä. Kyllä korpeaa!

Kiinnostava naikkonen kyllä muuten, vauhdikas sen lisäksi, että kommentoi kaikkea näkemäänsä välittömästi. Ja uteliaskin oli kuin pirulainen.

Aamupäivän tiukan (lue: epämääräistä ja käsittämättömäksi jäänyttä tarinointia sisältäneen) seminaarin jälkeen lähdimme kaksistaan lounaalle, valitettavasti. Ei siis normaalia röpöttämistä eikä siihen liittyvää lounasavautumista. Ja piti vielä yrittää ymmärtää manhattaraa, tuota omituista kieltä, joka vilisi outoja sanoja. Tuntui että ihmisetkin jaettiin selvästi kahteen ryhmään: smak ja mens, ei harmaasävyjä. Jos hän ei olisi puhunut niin selvää englantia,

olisin sanonut: ilmiselvä varsinaissuomalainen.

Mikään small talkkaajakaan ei ollut tämä.

Sitten minua alkoi häiritä tämän naisen elämä, joka kuvastui suoraan hänen

  • kynsilakastaan, joka oli halkeillut
  • aivan vääränvärisistä ja -kokoisista korvakoruistaan
  • kardemummalle ja kurkumalle haisevasta hengityksestään

Tästä päättelin, että hän varmasti myös tallasi nurmikoita, mikä on pahinta.

Nojasin tuolissani taaksepäin. Tein aina näin kun

  • menetin mielenkiintoni
  • olin valmis hyökkäämään
  • tai ottamaan iskuja vastaan

Olin kolmen vaiheilla, mitä tuo chica americana ansaitsisi. Ja jos hän saisi ansaitsemansa, mitä siitä minulle seuraisi.

Kiersin kolmiotani hetken, kunnes siitä muodostui punainen ympyrä.

Olin valmis. Katsomaan kaikkia 50 tähteä silmiin.

Sillä hetkellä lounasravintolaan asteli kolme pilottitakkista jannua tiukat naamat kasvoillaan ja kuuppa kuin kiiltävä kromipakoputki. Ravintolan muut asiakkaat katselivat noita nuoria sankareita alta kulmain ja pitivät äänensä hiljaisina.

– What are they?

– They are… some sort of immigration critics…

– No, they’re nääätziis! And I really hate nääätziis!

Ziisus! Hän todella kuulosti luutnantti Aldo Rainelta (Brad Pitt)! Kaipasinko tällaista huomiota? Varsinkin kun maiharit kääntyivät välittömästi meidän pöytämme suuntaan.

– Aukooks tää horo täällä päätään?

– Joo, pidä lyhyt lieka ton sun kieropillun kanssa!

American lady kuunteli pää kallellaan ja hymyillen herrasmiesten sanailua.

– What is this that these guys..?

– They are suggesting that you unleash your inner power…

– Fantastic! (ja nyt hän kuulosti jo Iso Arskalta)

Nämä jenksit ovat nopeita käänteissään. Tätönen pomppasi saman tien pystyyn ja veti jätkiä turpaan. Järkyttävää väkivaltaa! Mutta kaikki amerikkalaisethan on kovia tappelemaan eli ratkaisemaan ongelmat mieluiten nyrkillä saman tien. Homeopaattinen periaate ”samaa samalle” näytti toimivan tässäkin kontekstissa.

Huomasin, että tuollainen ratkaisukeskeisyys vetosi syvimpiin eroottisiin tuntoihini.

Olisiko sittenkin syytä panna häntä? Vai miettiä vielä, kumpi meistä oli enemmän Hollywoodin kanditaatti.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Bisnestarinoita 62

Bisnestarinoita 62

Sudan

Tiedätkö, miksi arkipäivän mielettömyyttä on niin vaikeaa kuvata uskottavasti? Siksi että se on heti suoraan silmien edessä eikä sitä näe. Todellisuus on overkill, täysin sietämätöntä meidän silmillenne. Siksi kukaan ei usko kun siitä kertoo. Paitsi lapset. Ja keisarit, joilta joku varasti vaatteet.

Enää et voi sanoa, etten olisi varoittanut sinua.

 

Meillä oli ongelma. Joka paikassahan niitä on. Mutta meillä oli oikea ongelma: Karhut halusivat lähteä lounaalle ennen Ahmoja.

Aina kun meillä on joku exceliä isompi tilanne, paikalle faksataan joku konsultti hoitamaan tilannetta, koska vt. toimari ei halua liata käsiään. Niin nytkin. Konsultti meni suoraan asiaan.

– Mikä teidän ongelma on?

Me olimma valmiit.

– Läski pomo

– Kellokortit

– Psykoterrori

– Kauhuseksi

– Marraskuu

Kaikki olisivat halunneet jatkaa, mutta konsultti keskeytti.

– Mitä fücking pelleilyä tämä taas on??! Te ulkoistatte ongelmanne! Kysyn uudestaan: mikä-teidän-jokaisen-oma-ongelma on?

– Tunnevammaisuus

– Pornoaddiktio

– Laiskuuspata (puolalainen koodaaja yritti parhaansa)

– Narsismi

– Itsetuhoisuus

Konsultti viittasi taas kädellään kaikkia vaikenemaan. Näin hänen ilmeestään, että hän alkoi vähitellen tajuta, että tämä oli niitä keikkoja, joita ei olisi pitänyt ottaa.

Pisteet kuitenkin yrittämisestä (&tyhmyydestä) hänelle.

– Mitä te haluatte kaikkein eniten itsessänne kehittää?

– Tulla paremmaksi ihmiseksi.

– Olla enemmän perheen kanssa.

– Laihduttaa.

– Kirjoittaa kirja.

– Tulla kauniiksi.

Konsultti ilmoitti, että pidetään tauko. Arvasin, että hän häipyisi. Mieluummin luopuisi palkkiostaan kuin jatkaisi meidän ulkoa opeteltujen vastausten kanssa.

Kas, ei meitä noin vaan murreta!

Päivän oli määrä päättyä yhteiseen hetkeen auditoriossa vt:n kanssa. Vaikka konsultti suksi Sudaniin, vt. pysyi yksinkin päättäväisenä.

– Tämä on sitten viimeinen paikka maailmassa, jossa harjoitetaan minkäänlaista leppoistamista tai tapatan viimeisenkin teistä äidin jörnijöistä!

– Mam, yes, mam! huusimme kuorossa.

Näyttikö vt. oikeasti läskiltä vai teeskentelikö hän vain?

Miksi joku haluaisi näyttää läskiltä? Ei ihmisestä tiedä.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Bisnestarinoita 60

Bisnestarinoita 60

Suomen Japani

Olin illalla katsonut japanilaista dokumenttia: ”Visio ilman tekoja on unelmointia. Teot ilman visiota ovat painajainen.”

Hienoa! Jäin miettimään, miten kaikki aiempi hyvä alkaa musertua syyllisyyden murskaimessa. Olin kuin zen-munkki, joka syvässä meditaatiotilassaan kysyy lakkaamatta:

”Mitä tämä on?”

Vt. toimari soitti 6.30. Mitä vittua tämä on?

– Laitoin sulle excelin sitä hallituksen kokousta varten. Ehtisitkö kattoo ne kysymysmerkit siitä ennen, niin katottas ne.. Tai siis niihin on pakko löytyy vastaukset.

Tämä kuvio oli tuttu: kyllä tuntee itsensä tärkeäksi, kun bossi soittaa aamusella. Ja vain minulle, ainoalle, joka pystyy tähän.

Niille, jotka elävät näistä hetkistä, tämä olisi varmaan ihan taivaallista. Joko ne ovat liian kilttejä sanomaan ei tai sitten heillä ei ole muuta elämää. Joskus toinen johti toiseen ja sai kummatkin. Lopputulos: ne olivat kelpo lihaa tuollaisille bosseille, jotka eivät tunteneet sellaista käsitettä kuin raja.

– A-ha.

Enkä taatusti vilkaissutkaan rivejä ja sarakkeita.Sitten vt. ilmestyi pöytäni kulmille.

– Ehditkö katsahtaa?

– Totta kai! Se…

– No, oikeastaan ehdinkin jo itse vastata kaikkiin kysymyksiin mutta kiitos kuitenkin.

– Hieno homma!

Sain ääneeni innostusta kuin Tom Hanks,

mutta ei tämä oikein ollut minun hommaani. Lisäksi en vieläkään tiedä, mitä olisin tehnyt, jos olisin jäänyt kiinni tottakaistani.

Lounasporinat siitä kuitenkin syntyi.

– Tuli taas hankittua yksi purppurasydän rinnuksiin.

– Mittään tekemättä?

– Ei joo, kylvö antaa kyntäjälle, niin kuin laulussa sanotaan.

– Sanotaanko?

– Joo ei, mutta tämä ei ole se hetki, jolloin sinun kannattaa alkaa.

Lounaalta palattuani kuulin, että hallituksen pj. oli erikseen kehunut sitä, miten hyvin valmisteltu kokous oli. Otin kreditit vastaan viileästi kuin sellainen, joka tietää olevansa kaiken yläpuolella.

Asenteeni johtui varmaan tuosta soitosta. Jos olisin halunnut, olisin voinut taas muuttaa maailmaa. Itse asiassa tämä olisin voinut antoi järkyttävässä määrin energiaa ja auttoi olemaan tekemättä mitään. Tiesin, mitä tämä oli:

innovoiminen on helppoa, implementoiminen ei.

Katselin hajanaisesti ikkunasta ulos ja kuulin levottoman veren kohinan korvissani kuin meri olisi ollut todella lähellä.

Yritin oikeasti keskittyä työn tekemiseen, mutta mieleeni tunkeutui Meri, vanha heila, joka burn outin läpikäytyään soitteli ja pyysi apuja parempaan elämään. Ihmiset kuvittelevat helposti, että

konsultti taipuu elämäntapavalmentajaksi ihan niin kuin tyyliin tosta vaan.

Lisäksi tällaisen yhdenlaisen exän kanssa asiointi tuntui samalta kuin käytettyjen mattojen kauppaaminen tai muistipelin pelaaminen. Hänellä oli omat tärinänsä ja minulla omani eikä niitä kannattanut enää sekoittaa keskenään.

Miksi tällaisina päivinä on sellainen olo, että aamun exceleistä ehtii elää monta päivää iltapäivään mennessä? Vaikeaa ymmärtää.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Bisnestarinoita 59

Bisnestarinoita 59

Outoa hapuilua

Tekisinkö tätä työtä ellei olisi pakko? Saako se minut hengittämään vahvemmin?

Ehkä olin ohjannut harjoittelijaani liian kauan. Ei minusta ole ohjailemaan ketään kun

en onnistu ohjaamaan edes itseäni.

Minä vain menen.

Se se oli. Harjoittelijani sai minut näkemään

  • millainen olin kuin aloitin
  • miten pihalla olen edelleen
  • (Olinko itsekin noin kiimainen nuorena? OI-KEES-TI??!!)

Sanotaan, että kun kaikki muuttuu niin mikään ei muutu.

Mutta minä sanon, että kun maailma on sekaisin niin sinäkin menet sekaisin.

Tämä oli venezuelalainen syleily. Tappava.

Tämä olen minä/tämä en ole minä.

Hoin tätä kuin mantraa saadakseni siitä vastaavan helpotuksen kuin seuraavasta tuplashotista.

Lähdin kävelemään ennen kuin aloin kuvitella itsestäni enempää. Kävely raikasti ja tein samalla suunnitelman.

Kun on tehnyt samaa liian kauan käy näin. Eikä niin saa enää käydä.

Minut sysäsi syrjään muisto kouluajalta: Kirjalliuuden opettajani kertoi siitä, miten Maxim Gorki oli unelmoinut kirjoittavansa kolmiosaisen Opus Magnumin ”Tuotantolaitosten synty”. Koska olen vain pieni ihminen, minulle riittäisi, kun saisin aikaiseksi liuskan mittaisen ihmettelyn siitä, miten meidän yritys oli aikoinaan mitenkään hengissä ensimmäisen tilikauden lopussa.

Istuin paikallani ja tajusin, miten vihainen olin.

Kannattaako tällaisessa olotilassa mennä keskustelemaan vt. toimarin kanssa? Ei kyllä. Menin silti & in medias res.

– Haastatko sinä riitaa kanssani?

– Mistä tämä nyt tulee?

– Vastaa kysymykseen.

– Miksi haastaisin riitaa kanssasi?

– Koska olet vittumainen ämmä? Koska minä ansaitsen sen? Mistä näistä tietää!

– Mikä sinua vaivaa?

– Mikään. Miltä sinusta tuntuisi, jos kaikkien näiden vuosien jälkeen tajuaisit, ettei millään tällä ole mitään merkitystä?

– Tappaisin itseni.

– Exactly.

Minua pyörrytti. Olimme vt. toimarin kanssa samalla sivulla ensimmäistä kertaa sen jälkeen, kun hänestä tuli vt. Joku voisi sanoa, että olihan sekin jotain. Minusta se oli aivan liikaa. Mutta vt. vaan painoi päälle.

– Pidä vapaata, pudota kynä.

– Tiedät ihan hyvin etten voi olla poissa täältä.

– Koska sinulla ei ole muuta elämää.

– Susi suden tunnistaa.

Meistä ei ikinä voisi tulla ystäviä, mutta

nyt me olimme rehellisesti epärehellisiä.

Hetken huuma haihtuu havahtumiseen: tälläkin on seurauksensa. Että mitä paremmalta tuntuu nyt, sitä epämiellyttävämpää on, kun tämä kaikki laukeaa arkeen.

Se vanha perjantain kysymys: haetko onnea vai riskiseksiä? Ja tänään oli vasta keskiviikko, juuri niin alhainen ja lattea kuin miltä se kuulostaa.

Yhtäkkiä huomasin, että vt. niiskutti. Miksi naiset ovat aina näin tunteellisia?!

– Ei sulla satu olemaan ruuvaria mukana? vt. nyyhkäisi.

– Mitä sä sillä?

– Iskisin sen sun silmään.

En ole hyvä naisten kanssa. Ja olen aika tyhmä myös.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Bisnestarinoita 58

Bisnestarinoita 58

Hippimeininkiä

 

Siis jos minulta kysytään, meidän ei olisi koskaan pitänyt lähteä valmennusbisnekseen. Pysytellä siinä mitä oikeasti osataan, se on varma tie.

Kuin jäkälä kasvamassa lohkareen pinnassa.

Minusta ne ovat kaksi eri asiaa, asenteeni ja se, mitä tästä tulee. Vt. toimari oli tietysti eri mieltä.

– Eikö duuni maistu? Oven takana on tulijoita.

Ärsyynnyin tuollaisesta. Ja siihen oli monta syytä.

  • Empatiaan on kunnon ihmisillä aina varaa. (MOT)
  • Kaikista sanomisen tavoista hänen täytyi valita juuri v-mäisin. (se aika kuukaudesta?)
  • Kehtasikin alentaa minut jonkin roskasakin tasolle. (kunnon palvelusväen palkkaaminen on NIIN vaikeaa)

Vastasin noin huonoon käytökseen katsomalla korostetun hitaasti oven suuntaan, ja koska siellä ei tietenkään ollut ketään, käännyin hymyilemään vt:lle.

– Mitä järkeä on lähteä bisnekseen, jota me ei osata?

– Jostain on alettava. Skaalaudu tai kuole.

– Ei kaikkeen tarvitse lähteä mukaan.

– Ellei lähde mihinkään mukaan, ei kohta ole mihin lähteä.

Kaikkeen ei tarvitse suostua.

– Puhut nyt varmaan itsestäsi.

– Niinkö meinaat?

– Nyt tehdään niin, että sinä lähdet tästä saman tien sinne asiakkaan luo ja minä jään latteana lahnana juomaan tätä espressoa ja tätä keskustelua ei koskaan käyty.

Minä menin kyllä. Mitä muutakaan olisin voinut? (Vanhaa suomalaista rallia mukaillen: taas sisältäni lapatossun löysin. Missä olivat juuri löytämäni boolssit?)

Saksalaisvalmisteinen henkilöautoni kuljettaisi minut luotettavasti tästä asiakkaalle alle puolessa tunnissa. Matkalla ehtisin

  • Huutoraivota
  • Itkunauraa
  • Plännätä asiakastapaamisen

Asiakas. Mikä sana. Ensimmäisenä tulee mieleen se, joka käy itseään myyvän ihmisen luona.

Tunteen tasolla ero ei tuntunut suurelta.

– Ja mistäs tässä olikaan kyse?

– Uudenlaisesta organisaatiosta.

– Ja mikäs se sellainen on?

– Avoimempi, ketterämpi, itseorganisoituva.

– Jaaha, tarjolla on taas joku konsepti mutta oikeasti jotain typerää hippimeininkiä.

– Miten niin?

– No jos nämä alaiseni organisoisivat itsensä, minä olisin tarpeeton. Onneksi heistä ei ikinä ole siihen.

Ymmärrätkö nyt, miksi näkemykseni valmennus”bisneksestä” on täysin perusteltu?

– Et tietenkään ole tarpeeton, roolisi vain muuttuu.

– Arvaa haluanko roolini muuttuvan.

– Vaikka pääsisit ikävästä johtamisesta ja voisit vain viisastella päivät pitkät?

– Tuo kuulostaa kyllä hyvältä.

Ojasta suoraan Trump-towerin huipulle.

Onneksi hän ei ollut minun toimarini. Olisin voinut olla todella onneton tuollaisen idiootin kanssa. (Ja nykyinen on muka parempi?!)

Tiedätkö oikeasti mitä? (Haluatko tietää?) Kaikki kaupanteko syntyy tietämättömyydestä. Katso nyt meitäkin:

  • Hän ei tiennyt, mitä hän osti.
  • Minä en tiennyt, miksi myin.

Luulisi että tasan menee, mutta tämä on selkeä vaje. Kaksi vajaamielistä heitettynä tänne maailmaan. Tarkoituksettomuuden kokemus tekee elämästä niin haikeaa. Onneksi todellisuus on eri asia kuin kokemus.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty