Bisnestarinoita 154

Bisnestarinoita 154

Digianalogia

Mistä digitaalisaatiossa sinusta on kyse? Aivan niin: arvoista.

Ja se on todella pulmallista. Meitä on koulutettu uskomaan ihan muuhun ja keskittymään ihan muihin asioihin. (En kyllä keksi nyt yhtään esimerkkiä sinulle.)

Jotta eilinen visioni oikeasti räjäyttäisi ihmisten tajunnat, sen oli oltava perustavasti aivan jotain muuta kuin mitä ihmiset olivat tähän asti päässeet unelmissaankaan kokemaan.

Digitalisaatiota on edistettävä rakentavalla otteella. Eettisesti. Kestävästi. Rohkeasti. Luovasti. Sitoutuen. Myötätuntoisesti. Yhdessä.

Huomaatko? Tämä oli sitä 2020-lukua!

Mutta mitä voi tehdä, kun on näin paljon aikaansa edellä? Saako pientä suurempi ihminen muut tähän mukaan?

Mutta ennen kaikkea on löydettävä syitä siihen, miksi apua ei kannata kysyä toisilta. Esimerkiksi siksi, että hyviä neuvoja saa kysymättäkin ja ne ovat tasoa: ”Paras tapa luoda etäyhteys toiseen on ottaa avioero.”

Kaikkeen ei pidä suostua.

Siksi on oltava ponteva, otettava aloite omiin käsiin ja oltava kasakkana valmis karauttamaan raudikolla väkijoukkoon sapeli kohotettuna. Näinä moderneina aikoina se tarkoittaa neukkarin varaamista, kalenterikutsua ja ankaraa & kuumeista digitaalista valmistelua. Ja eikun usvaa putkeen.

-Digitalisaatio on jo muuttanut ja tulee edelleen muuttamaan sitä, miten organisaatiot, kuluttajat ja kansalaiset kohtaavat toisensa – miten kommunikoimme, kulutamme, toimimme ja havainnoimme ympäristöämme. Onkin sanottu, että kuluvien vuosikymmenten aikana ihmiskunta on muuttumassa enemmän kuin edellisen kolmensadan vuoden aikana.

Olet kuullut ennenkin? Ehkä, mutta et minulta.

-Sen sijaan vähemmän näkyy keskustelua siitä, mitä teknologialla pitäisi tai ei pitäisi tehdä, mitä tietoa sen avulla kerätään tai ei pitäisi kerätä tai mitä valintoja kehittäjät tekevät – asioita joita yleisesti kutsutaan digitaliseksi etiikaksi. Digitaalinen etiikka käsittelee digitaalisen maailman pelisääntöjä ja käsitteitä ”hyvästä” ja ”pahasta” – oikeasta ja väärästä.

Alatko lämmetä? Syytä olisi.

-Ammattietiikan perinne on vahva kaikkialla, missä kohdataan ihmisiä ja tehdään heitä koskevia päätöksiä. Sen sijaan digitalisaation ammattilaisten – vaikkapa digistrategien, koodareiden tai datatieteilijöiden – piirissä tai alan koulutuksessa eettinen keskustelu loistaa lähinnä poissaolollaan.

Niin loistaa ja kysymys kuuluukin: loistatko sinä? Tässä sinulle päivän vastaus: ei kravattia, hoitamattomat kynsinauhat ja epämääräinen harmaantuminen pälveilee joka paikasta.

Fifty shames of you!

-Kun päätöksentekoprosesseja automatisoidaan ja digitalisoidaan, siirtyvät harkinta ja eettinen pohdinta ihmiseltä koneelle tai pikemminkin koneen toimintaa ohjaavan algoritmin valinneelle ja koodanneelle sovelluskehittäjälle. Ongelmalliseksi asian tekee vielä se, että kehittyneet tekoälyt ovat ”mustia laatikoita”, joiden tekemistä päätöksistä asiantuntijoidenkin on vaikea löytää syy-yhteydet ja perusteet miksi johonkin lopputulokseen päädyttiin. Vaarana on, että digitalisaatiohuumassa avaamme Pandoran lippaan, jonka vahinkojen korjaaminen onkin sitten vaikeampaa.

Et sellasta. Loppu olikin pelkkää käytännön ohjeistusta ja kalenterointia: miten eettisyys ja arvot läpityöstetään jokaiseen koodiriviin eikä yhtäkään sovellusta oteta käyttöön ilman, että se on kulkenut moraalisen seulani läpi.

Ja minun seulani on: nopeus, keskustelevuus ja monimediallisuus.

Äsiäntuntijat hommiin vääntämään direktioita ja uusia algoritmejä, jotta ihmisistä saadaan enemmän irti. Irtisaamisesta onkin sitten lyhyt matka irtisanomiseen. Mitä ihmeen ydinfysiikkaa tämän kuviteltiin olevan?! Etiikka, estetiikka, moraali ja sit käspä.

Sillä välin voisin sanoa itseni irti näistä omista ideoistani (jotka rehellisesti sanoen ovat aika köyhiä) ja lähteä tankkaamaan rakettipolttoainetta uusiin unelmiini. Ei tuuleen jäädä makoilemaan.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Bisnestarinoita 153

Bisnestarinoita 153

Kaikki kulkevat tätä kautta

Onko sinulle koskaan käynyt niin, että kuulet jostakin keskustelusta lauseenpätkän, joka alkaa puskea tähtiä mielesi taivaankanteen? On kyllä, jos olet inhimillinen ihminen. (Ellet ole, miksi lukisit tätäkään enää eteenpäin?)

– … henkilöstö kaipaa käsittelyä…

Isän kädestäkö? Minua kylmäsi: vanha orjatalous saattaa palata milloin tahansa. Uuden ja näyttävän sivistyksen kuori on ohut ja vain sattuma näyttää pitävän sitä koossa. Tämä on bisnesmaailmassa yleisempää kuin luuletkaan. Ja eräänä päivänä heräät sille, ettet tiennyt siitä mitään. Bisneksestä, maailmasta, itsestäsi – mistään. Miltä luulet, että silloin tuntuu? Vaikealta tuntuu kyllä.

Onneksi minulla oli muutakin ajateltavaa. Esimerkiksi: Miten minusta oli tullut tällainen, voittamaton? Ja miten olin onnistunut myymään sen muille niin halvalla, että kaikki halusivat heti ostaa?

Olen lahjakkuuteen taipuvainen, sitä kai se oli.

Elinvuoteni valuvat kuin vesi Vantaan joessa mutta en edelleenkään tiedä, onko minulla aikaa keksiä tätä parempia selityksiä sille mitä olen. Toisaalta: näillä mennään eikä meinata.

Palasin näistä kaikkien hyvinvointia edistävistä itsetutkiskelun maailmoista takaisin deskini ääreen ja yritin miettiä. Sitä, miten IT-osaston erittäin defensiivisen siilon (IT-osaston ydinosaaminen näyttää nykyisin keskittyvän siihen, että he saavat torpattua kaikki digihankkeet, jotta heiltä ei menisi duuni alta) voi houkutella murtumaan niin, että digitalisaatio syöpyy ihmisten tajuntaan ja digiteot ja digikäytännöt seuraavat automaationa.

Jotakin tapahtui: missio, joka hetki sitten näytti aivan impossiblelta, olikin yhtäkkiä edessäni kirkkaana visiona.

Kun ihmisellä on kaikki pyöräilykypärät päässä, olo on lämmin ja hyvä.

Ponkaisin pystyyn ja liitelin esittelemään ideaa vt. toimarille.

-Tiedätkö, miksi tämän maan digitalisaatiot epäonnistuvat?

-No? Vt. nosti laiskasti katseensa minuun, ja kuin sattumalta näin hänen kaula-aukkoonsa. (Monestako tämänkaltaisesta, iloisesta sattumasta sinun päiväsi koostuu? Ja silti et jää toljottamaan vaan olet fokusoitunut kuin Arabikevät?).

-Siksi että organisaatiot eivät osaa oppia muiden virheistä. Jos me saamme kerättyä ja analysoitua kaiken tähän asti julkaistun datan digikokeiluista, meidän etumatkamme kilpailijoihin kasvaa muutaman valovuoden mittaiseksi.

-Paljon sanottu.

-Paljon on myös dataa.

-Ja kuka tämän tekee? Sinä yksinkö?

-Jos saan koota pikku pataljoonani, homma on hoidettu nopeammin kuin Clooney saa pikakahvinsa.

-Paljon luvattu.

Paljon on myös miehiä maailmalla.

Vt. nyökkäsi ja laski tympääntyneenä katseensa näyttöönsä. Se sai hänen karmiininpunaisen huulipunansa näyttämään entistä karmiininpunaisemmalta. Lisäksi hänestä lehahti tuoksu, joka yhdisti inkivääriä ja ullakkoa – voisiko se olla Indian Pleasure?

Sitten tajunnassani räjähti: ”Yess! Lopultakin minulla oli oikeaa tekemistä.”

Pääsisin vaikuttamaan, jättämään bisnesmaailman kuuhun huikean kraaterin, joka todennäköisesti nimettäisiin minun mukaani. Tästä näkevät märkää unta muutkin kuin minä, mutta vain minä, minä yksin selviän tästä kuivin jaloin. Repikää siitä, suckers!

Minusta tulee The Mies, joka teki digihässäkästä digihimmelin. EI! Minä olen se, joka loi digialkuräjähdyksestä digikosmoksen. Visualisoin hetkessä kuvan, jossa erilaiset digiratkaisut kiertävät kuin planeetat säännöllisiä ratojaan ympärilläni.

Olen Aurinkokuningas ja Isä Aurinkoinen yhdessä 2.0.

Viheltelin ja steppailin käytävää pitkin A horse with no namen rytmeissä ja tunsin ihoni sekoavan liitoksistaan. Miten näin pienessä ruumiissa voi asustaa näin suuri sielu?

Kaivoin taskustani salaa painattamani käyntikortin ja hykertelin tyytyväisenä itsekseni:

Vice President of Universum Exports

You know his name.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Bisnestarinoita 152

Bisnestarinoita 152

Mitä uutta täällä?

Vielä jokunen vuosi sitten ”Näin on ollut ja näin on aina oleva” oli kovaa valuuttaa. Kaikenlaisesta muutoksesta puhuttiin mutta kyllä alan miehet tiesivät, että ei ihminen tästä miksikään muutu. Tai muuttuu niin hitaasti, että näille ihme muutosvouhkaajille saattoi naureskella ihan selän edessä.

Sitten tuli arjen muutosjohtaminen, työpäiväkokemuksen muutosjohtaminen, muutoselämysten johtaminen, muuttuvan itsen johtaminen mutta ennen kaikkea lempeän muutoksen ja lujan halimisen johtaminen (thx, Maaret!).

Niin kaikki muuttui. Mikä muuttuu kun kaikki muuttuu?

Ei paljon mikään mutta epävarmuus lisääntyy niin, että se saa otteen palleista ja alkaa vääntää. (Tämä kaikki riippumatta siitä, onko sinulla ollut aikaa kasvattaa palleja vai ei.) Siinä kohtaa nauru loppuu. Ihmisten silmiin tulee epäluulo ja katseeseen kyttääminen. Kaiken takana on pelko, joka alkaa haista kuin pukuhuone täynnä suihkua vältteleviä murrosikäisiä poikia.

Tai neukkari täynnä keski-ikäisiä äijiä.

-Mitä monimutkaista tässä on? Organisaation johtaminen on sen voimavarojen suuntaamista niin, että organisaation kilpailutekijät tuottavat suurimman arvon.

-Ja silti meillä on sama ongelma kuin aina: vahvuus operatiivisessa ongelmanratkaisussa ei auta kun pidemmän aikavälin haasteet ja mahdollisuudet näemme vasta, kun kilpailijat jo toteuttavat niitä.

Ihan kyllä ape shittiä tämä! Me kärsimme siitä perustavaa laatua olevasta puutteesta, ettei kirkkaasti ajattelevia ihmisiä ole tässä organisaatiossa tarpeeksi.

Joku käyttää jäätävän puheenvuoron, jonka jälkeinen hiljaisuus huuruaa. Jokainen katsoo itseensä eikä pidä näkemästään.

Se voisi kirvoittaa halun kehittyä mutta halu syytellä toisia voittaa 6-0.

-Disruptiiviset innovaatiot ovat avain menestykseen.

-Ei riitä: meidän on luotava olosuhteet toimintatapojen muutokseen.

-Jos inkrementaalinen kehittäminen ei ala sujua nykyistä paremmin, me saamme alkaa kaivaa ennenaikaista hautaamme. Käsin, lapioilla – ei robotteja.

Ajatella: tässä organisaation terävimmät päät yrittävät luoda sellaista, mitä ei ole. Eivätkä tietenkään onnistu siinä, koska pysyvät vanhassa, pitävät siitä kiinni ja samalla kaikki epävarmuus kätkeytyy viiden virstan päähän. Sen sijaan, että lähdettäisiin raikkaasti kehittämään kyvykkyyksiä, yritetään epäonnistua edullisesti. (Niinpä, joidenkin mielestä se on sama asia…) Sitten kuitenkin tapahtui käänne.

-Useimmat meistä on koulutettu toimimaan ideaalimaailmassa.

Koko neukkari hiljeni. Kaikki nyökyttelivät paitsi ne, jotka eivät koskaan nyökytelleet. Jos olisi ollut munaa myöntää, että olimme syrjäinen maa, jossa asui harhaan astuneita ihmisiä, oivalluksen synnyttämä itsetuntemus olisi tuonut meille kilpailuetua.

Mutta mitä pieni ihminen voi, kun historiaakin suuremmat voimat kuljettavat meidän huonosti johdettua johtoelintä, joka uskoi menestykseensä kuin puhaltelemalla paranevaan palovammaan.

-Suunnitelmaa toteutettaessa mikään ei muutu.

-Tuo on hyvä! #ursowrong

-Me puhumme kuitenkin koko ajan lisäarvon uusjakamisesta.

-Ehkä, mutta nämä nykyiset psykotekstit eivät juuri muuhun anna tilaa.

-Niinhän sitä sanotaan: laatu on ylellisyyttä.

En ollut koskaan tullut ajatelleeksi asiaa noin. Mutta kun Jyrki sanoi sen ääneen, tajusin, että elämässäni oli romahtamaisillaan olevia elementtejä, joiden alle saattaisin jäädä milloin tahansa. Ei hyvä. Jos joku voisi pelastaa minut, nyt olisi sopiva hetki.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Bisnestarinoita 151

Bisnestarinoita 151

Yrittäjä

Vt. toimari oli elänyt lasikuplassaan hiljaiseloa jo monta viikkoa. ”Kiireinen.” ”Isoja juttuja.” ”Kolmiaisen korvantausta.” (Tuo viimeinen taisi olla minun eikä hänen.)

Mutta sitten hän oli yhtäkkiä back kuin lampaaseen asennettu mikrosiru.

-Kutsupas jengi koolle niin vähän puhutaan.

Mitä sitä työläinen muuta tekee (ja osaa) kuin tehdä, mitä käsketään.

Vt. oli uudessa Marja Kurjen silkkihuivissaan näky komea. (Not) Hän keekoili edestakaisin meidän edessämme kuin vauhtia hakien ja meitä alkoi haukotuttaa.

Ei mene aina niin kuin haluaisi. Efektit. Säväyttäminen. Reaktiot.

Mutta niin vaan vt. kaivoi itsensä esiin.

-Tämä meidän vanha bisnesmalli ei selvästikään enää toimi! Marginaalit jäävät liian mataliksi, ja siksi kilpailijoiden kilpurit ajelevat meistä kohta ohi niin oikealta kuin vasemmalta. Elleivät ajele jo! (tässä kohtaa vt. katseli meitä myrkyllisesti kuin käärme) Eli on aika järkevöittää nykyistä toimintaa.

Kyllä hän sai meidän huomiomme. Koska jokainen tiesi, että nämä sanat toisivat muutoksen ihan jokaisen kohdalle. Doorstepille, niin kuin meillä on tapana sanoa.

Eikä ”järkevöittäminen” koskaan tiennyt mitään hyvää muille kuin osakkeenomistajille.

Joillakin sanoilla vain on paha kaiku. Kun herkisti sisäistä kuuloaan, saattoi kuulla miten jokainen huoneessa olija poisti varmistimensa.

-Tämä on sen verran simppeliä, että teistäkin on tähän. Me ryhdymme kaikki yrittäjiksi. Ensin lisäämällä yrittäjämäisyyttä päivittäisessä työssä ja sitten vähitellen ottamalla isomman osan yrittäjäriskiä. (vt. piti dramaattisen tauon ja jatkoi sitten) Siinä se oikeastaan.

Niin me poistuimme auditoriosta. Hämmentyneinä. Niin kuin: mitä?

Jostain syystä tuo leiskuva johtajani kääntyi käytävässä kannoillaan, näki minut ja viittasi minua seuraamaan. Kun viitataan, niin silloin totellaan. Hänen ofisissaan sentään osasin istuutua oma-aloitteisesti.

-No, mikäs sinun ajatus tästä on? Työelämää on aina kehitetty tiedolla. Tietoa voidaan kerätä uusista lähteistä, sitä voidaan hankkia nopeasti ja analysoida tehokkaasti. Yksi haasteista on kuitenkin tiedon pirstaloituminen.

Niin tyypillistä vt:tä! Ensin hän pelottelee ja/tai kiusaa ihmiset kuoliaaksi, nostattaa heidän kortisolitasonsa taivaisiin ja sitten seuraavaksi hän alkaa sekoilla jostain muusta aiheesta. Ansaitsemmeko tällaisen johtajan oikeasti? Haluni vältellä ikävää aihetta sai minut vastaamaan jotakin ympäripyöreää.

-Tuloksellisen johtamisen ja vaikuttavan kehittämisen vuoksi tarvitaan kokonaiskuvan muodostamista. Se edellyttää kuitenkin eri tietolähteistä saatavan tiedon yhdistämistä.

-Eikö niin? Työelämä muuttuu nopeasti erityisesti teknologian kehittymisen myötä. Robotisaatio etenee, tekoäly kehittyy ja työtä siirtyy erilaisille alustoille. Kokonaisten toimialojen toimintalogiikka muuttuu, olemassa olevia ammatteja katoaa, syntyy kokoaan uusia ammatteja ja osaamisvaatimukset muuttuvat laajasti. Turvan ja hyvinvoinnin tukipilarit ovat muutoksessa, eivätkä perinteiset työhön kytköksessä olevat hyvinvointivaltion turvaverkot enää välttämättä toimi samalla tavalla kuin aikaisemmin.

Luennoi vt., kun pääsi mieliaiheeseensa. Ja

minä pääsin vastaamasta kysymyksiin, joihin vastaaminen olisi ollut (sosiaalinen) itsemurha.

Joku sanoisi että tasan meni. Minä en tiedä enää. Hommasta on jotenkin mennyt mehu, joka on ehkä seissyt liian kauan huoneen lämmössä.

Tiedätkö sen, kun ei enää tiedä, miksi tekee sitä mitä tekee? Löytää työn mielen vain ajoittain ja silloinkin mielekkyys peittyy usein itse-epäilyksen ja päänsäryn kaltaisiin painajaisiin oman työn todellisista seurauksista eli henkisestä jalanjäljestä.

Mieti sitä.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Bisnestarinoita 150

Bisnestarinoita 150

Jubailua

Näitä päiviä eli istuin pöytäni ääressä tekemättä mitään. Onneksi nykyisessä bisnesmaailmassa tälle oli keksitty parempia nimityksiä kuten: reflektointi, intuitio ja meditaatio (ja uutuutena vielä: initiaatio – ja muista, että tämän kuulit ensiksi minulta). Ennen oli suoraviivaisempaa. Tällaista katsottiin laiskotteluksi (& kassan kautta, kiitos).

Tunsin, miten kainaloni olivat aivan märät. Tämä oli menopaussi. Eli ei menty mihinkään (tai päästy mihinkään). Jotenkin mieleni sai kytkettyä tähän vielä syvän elämänvalheeni ja sen, etten ollut onnistunut jättämään itsestäni mainittavaa jälkeä tähän maailmaan. Laiha lohtu oli se, ettei jälki tietääkseni ollut myöskään järkyttävän negatiivinen.

Minä olin vain oikosulku. Virtaa oli mutta se oli jumissa.

Ei ihme, ettei ihmisten mielestä (omia) asioita kannata miettiä turhaan.

Tämä oli osa sitä. Minua oli pitkään (oikeasti) huolestuttanut se, että minua vaivaa läsnäolonikävä. Siis ettei oikeastaan ole mitään olemista, joka koskettaisi minua.

Toinen ongelmani on paikallisuuden poissaolo. Ei ollut mitään sellaista, joka olisi kiinnittänyt minut yhteenkään paikkaan. Koskaan.

Koska tämä ei ollut kenellekään muulle ongelma, tämä ei ollut ongelma, vai? Muutenkin oman mielen sisäiset ongelmat eivät koskaan pitäisi olla julkisia eli sieltä mielestä ei kannata tulla ulos. Ei välttämättä edes blogiin (jos tiedät mitä tarkoitan).

Sitä paitsi ajatteleminen on yksi niitä varmoja asioita, jotka saavat nälkäiseksi.

Paikallisessa ravitsemusliikkeessä oli täyttä ja jouduin pöytään jonkun nuoren kollin kanssa. Puheliaan sellaisen. Nuorukainen näytti ennenaikaisesti vanhentuneelta. Mikä se oli? Musta hattu? Vahatut viikset? Neljä valkoista helmiäisnappia kolmiosaisen puvun neonvihreässä liivissä?

Vai ääni, joka kuulosti sammakon ja kuorsaavan Austraalian paimenkoiran risteytykseltä?

-Mitäs mies? varhaispappa kurnutti.

-Ongelmia, ongelmia.

-Luulin, että täällä sai puhua enää vain haasteista.

-Joo ja sitten mutkat vei mennessään. Pitäskö perustaa kustantamo, jonka nimi on Vihollinen?

-Ei varmaan. Lisäksi ajoitus on huono koska Herliini.

-Olet oikeessa. On parempi keksiä muuta. Entäs Sisäinen vihollinen? Ehkä ei.

-En halua mennä henkilökohtaisuuksiin, mutta jonkun naisen seura saattaisi tehdä sinulle hyvää.

-Näinkö on? Minulla oli hoito mutta siitä on jo kauan… Ensin oli vaimo ja sitten ei ketään.

-Niinhän sitä sanotaan, että onni on vanhenevan ihmisen muisti, joka vuotaa tarvittaessa ja muutenkin.

-Niin se on. Ihme juttu, mutta niin se on.

Söimme vaitonaisina. Myöhemmin huomasin, että ruokailutapahtumasta syntyi lisää ajattelemista. Mutta piti tehdä duuniakin. Mutta koska työ oli nykyisin ajattelemista, näitä asioita… on todella vaikeaa erottaa toisistaan. Seuraavaksi vaikeinta on erottaa ihmisiä toisistaan ja kolmanneksi sitä, onko hereillä vai ei. (Minusta tähän kolmanteen ei kannata mennä nyt, vai?)

Sitten robotit korvaavat sinut ja sitten minut. Ja sitten mitä?

Luulenpa, ettei kukaan, edes Cristina Andersson vielä tiedä sitä.

Olin istuskellut liian kauan ofisissa. Pitäisi päästä asiakkaisiin, piristyisi ja nämä juttunikin olisivat toisenlaisia, parempia. Jos tästä kirjoittaisi kertomuksen, ei kukaan jaksaisi lukea tällaista horinaa.

Kuulin joskus, että kannattaa silloin tällöin kysellä, mitä sydän sanoo tästä kaikesta. Koska

  • Sydän usein vain vaikeroi.
  • Kysymys auttaa liittymään siihen mitä todella on. (Näin oikeasti väitetään!)
  • Kysyminen on paras tapa kiduttaa itseä, jos tuntuu, että elämässä menee liian hyvin.

Tämä voisi summata kaiken, mitä olen yrittänyt oppia työelämästä viimeisten vuosien aikana.

En tiedä, onko tämä liian vähän vai liikaa. Luulen ettei sillä ole väliä. Olin jossakin sivistykseni reunalla ja yritin kahlata kohti maailmanloppuani. Välillä epäilen, että olin aina liioitellut sivistystäni. Ehkä siitä tuo maailmanloppu, egoni tuho. Ainut millä on väliä.

Olinko nyt muka kurjempi matkamies maan kuin eilen? Muistelin sitä, kun lapsena juoksin metsässä paljain jaloin enkä koskaan ollut varma, selviäisinkö siitä ehjin nahoin.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Bisnestarinoita 149

Bisnestarinoita 149

Itsetunti

Olet varmasti joutunut pohtimaan, mitä on itsetunto, koska bisneselämä nykyisin ja erityisesti tänä päivänä. Mutta pohdintasi on jäänyt väkisinkin pinnalliseksi ja jopa piinalliseksi, koska bisneselämä tänään ja erityisesti huomenna.

Mutta: nou hätä! Minäpä kerron sinulle tästäkin jotakin. Käytännön esimerkit valaisevat sinunkin pimeytesi. (Ja jos olisin onnekkaasti tullut syntyneeksi amerikoissa, tämä olisi minun kolmas bestseller self-help gurukirjani, jolla olisin raapinut kasaan ensimmäiset biljoonani.)

Ota itsellesi itsetunti päivässä. Sen voi tehdä näin.

Niin kuin jokainen kunnon NLP-skientologi tietää, kaikessa on kyse kolmesta asiasta: ohjelmoinnista, manipuloinnista ja rahasta. Näiden suhteen fokusta ei saa kadottaa hetkeksikään tai muuten kadottaa itsensä kuin Kiikerögaardi. Eikä itsensä kadottaneella tunnetusti ole itsetuntoa! Näin se vaan on.

1) Voit viettää itsetuntia itseksesi. Parasta varata itselle pannullinen kahvia ja kopallinen herkkuja ja sitten vaan printtaamaan google-imageista itseä kohottavaa aineistoa, jossa esiinnyt parhaassa mahdollisessa valossa. Liimailet sitten kuvia kaikkialle ympärillesi muistutuksena siitä, miten erinomainen, kirkastuva ja moniulotteisen säkenöivä olet. Ja miten kaikki muutkin sen viimeistään kuvistasi huomaavat.

2) Voit viettää itsetuntia myös seurassa. Tällöin annat – ennen kaikkea itsellesi – parhaan mahdollisen kuvan itsestäsi muiden kanssa. Esimerkiksi näin.

Kiertelet avokissa ja alaisesi painavat pelosta niskaansa kyyryyn.

Pysähdyt jonkun sattumanvaraisesti poimitun deskin luo ja jäät tuijottamaan kyseisen ihmispolon näyttöä. Hän yrittää parhaansa ja niin myös sinä.

-Mitäs sinulla olikaan menossa?

-Kirjoitan viikkoraporttia.

-Minne?

-Sinulle.

Olet lukevinasi tikkana rivejä mutta todellisuudessa olet naisen tuoksun lumoissa koko voluumilla.

-Voiko tuo insidenssispektrianalyysi olla oikein?

-Kyllä, tarkistin sen kolmeen kertaan.

-Kolmeen kertaan?

-Niin.

-Eikö se ole jo liikaa?

-Niin, siis…

-Tiedätkö mitä?

Tämä on kaikessa tärkeää: elämässä ja draamassa jännityksen kohottaminen huippuunsa.

-No mitä? kysyy pieni ääni vaimeasti.

-Vapautan sinut näistä raporttien kirjoittamisesta. Sinussa on selvästi potentiaalia paljon enempään.

Tunnet olevasi sankari, joka pelasti yhden ihmisen elämän! Mikä muu voisi singauttaa itsetuntosi maata kiertävän radan tuolle puolen?

Eihän tämä mitään omaperäistä ole. Mutta et arvaakaan, kuinka monta hyvää juttua tehdään ihan sillä, että mennään kuluneilla mutta oikeastaan käyttämättömillä ideoilla.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Bisnestarinoita 148

Bisnestarinoita 148

Roolit ja arvot

Ihan helposti roolit ja arvot menevät sekaisin. Ne ovat kuin Rihanna ja Shakira – kuka niiden eron pohjimmiltaan ymmärtää?

Olin joutokäynnillä eli sparraamassa yhden ison lafkan dirikaa. (Vanhahtavat ilmaisuni johtuvat siitä, että hän oli stereotypia 60-luvun läskijohtajasta hiostavine nailonpaitoineen, mustine kapeine solmioineen ja Soavella taaksekammattuine hiuksineen.)

Niin hän lausui.

-No mitäpä mitä?

-No sitäpä sitä, että olet saanut aika huonoa palautetta alaisiltasi.

-Ne ovat niin väärässä! Olen parantanut tasoani koko ajan.

-Niin kuin esimerkiksi miten?

-Siten että olen tervehtinyt heitä aamuisin. Ja muistanut antaa palautetta.

-Tähän se heidän palautteensakin liittyy. Olet saanut heiltä Vuoden Sitruuna – palkinnon huomenistasi ja palautteesi on ajanut kolme ihmistä pitkille sairauslomille.

-Heikot sortuu… Ja missä on armo? Kai minäkin saan aikaa harjoitella asioita vai pitäisikö kaiken sujua heti?

-Riippuu varmaan siitä, annatko muillekin kuin itsellesi aikaa oppia.

Dirika vaikeni.

Kaikesta huolimatta hänelläkin oli omatunto, tosin vaimea ja harhainen, välillä vainoharhainenkin.

-Niin että mitäs tänään sitten?

Hän oli kärsimätön ja hieroi leukaansa. Hän vaikutti vihaiselta vaikkei oikeastaan ollut sitä.

-Mikä rooli arvoillasi on johtajana menestymisessä?

-No onhan ne tietysti tärkeitä.

-Näkyvätkö ne mitenkään?

-Totta kai!

-Miten?

Hänen kanssaan täytyi veivata asioita moneen kertaan, koska hän oli varsinainen venkoilija.

-No vaikka että olen rehellinen.

-Eli haukut suoraan kaikki, koska he ansaitsevat sen?

-Ei pelkästään. Mutta onhan minun roolini kaitsea laumaa, joka ilman minua joutuisi eksyksiin.

-Oletko koskaan kuullut itseohjautuvuudesta ja sisäisestä motivaatiosta?

-Kyllä, koska itsekin viljelen huonoa huumoria.

Olin niin turhautunut, että olisin voinut purra käsivarttani. Sitten mieleeni tuli kolme asiaa yhtä aikaa.

  • Hän on menestyvän yrityksen johtaja, satojen työpaikkojen turvaaja kaikessa esihistoriallisessa kökköydessään.
  • ”Next level human on tulevaisuuden ihminen, joka pelastaa meidät itseltämme.”
  • Ei minusta ole hänelle minkäänlaiseksi avuksi. Ei vaan.

Mutta jokainen yrittää kai parhaansa vaatimattomankin korvauksen eteen.

-Oletko joskus kokeillut Pomo piilossa –vaihtoehtoa?

-Niin kuin että muina miehinä saisin selville, miten alaiseni oikeasti toimivat ja mitä ajattelevat?

-Jotain sellaista joo.

-Minulla on jo kymmenen lähialaista, joille maksan huonoista ideoista. Sinä todellakin voisit olla yksi heistä.

Ehkä. En kai tuota voinut tulkita työtarjoukseksikaan, mutta ei aina voi voittaa. Joskus omista arvoistaan joutuu maksamaan kovan hinnan.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty