Mitä uutta täällä?

Vielä jokunen vuosi sitten ”Näin on ollut ja näin on aina oleva” oli kovaa valuuttaa. Kaikenlaisesta muutoksesta puhuttiin mutta kyllä alan miehet tiesivät, että ei ihminen tästä miksikään muutu. Tai muuttuu niin hitaasti, että näille ihme muutosvouhkaajille saattoi naureskella ihan selän edessä.

Sitten tuli arjen muutosjohtaminen, työpäiväkokemuksen muutosjohtaminen, muutoselämysten johtaminen, muuttuvan itsen johtaminen mutta ennen kaikkea lempeän muutoksen ja lujan halimisen johtaminen (thx, Maaret!).

Niin kaikki muuttui. Mikä muuttuu kun kaikki muuttuu?

Ei paljon mikään mutta epävarmuus lisääntyy niin, että se saa otteen palleista ja alkaa vääntää. (Tämä kaikki riippumatta siitä, onko sinulla ollut aikaa kasvattaa palleja vai ei.) Siinä kohtaa nauru loppuu. Ihmisten silmiin tulee epäluulo ja katseeseen kyttääminen. Kaiken takana on pelko, joka alkaa haista kuin pukuhuone täynnä suihkua vältteleviä murrosikäisiä poikia.

Tai neukkari täynnä keski-ikäisiä äijiä.

-Mitä monimutkaista tässä on? Organisaation johtaminen on sen voimavarojen suuntaamista niin, että organisaation kilpailutekijät tuottavat suurimman arvon.

-Ja silti meillä on sama ongelma kuin aina: vahvuus operatiivisessa ongelmanratkaisussa ei auta kun pidemmän aikavälin haasteet ja mahdollisuudet näemme vasta, kun kilpailijat jo toteuttavat niitä.

Ihan kyllä ape shittiä tämä! Me kärsimme siitä perustavaa laatua olevasta puutteesta, ettei kirkkaasti ajattelevia ihmisiä ole tässä organisaatiossa tarpeeksi.

Joku käyttää jäätävän puheenvuoron, jonka jälkeinen hiljaisuus huuruaa. Jokainen katsoo itseensä eikä pidä näkemästään.

Se voisi kirvoittaa halun kehittyä mutta halu syytellä toisia voittaa 6-0.

-Disruptiiviset innovaatiot ovat avain menestykseen.

-Ei riitä: meidän on luotava olosuhteet toimintatapojen muutokseen.

-Jos inkrementaalinen kehittäminen ei ala sujua nykyistä paremmin, me saamme alkaa kaivaa ennenaikaista hautaamme. Käsin, lapioilla – ei robotteja.

Ajatella: tässä organisaation terävimmät päät yrittävät luoda sellaista, mitä ei ole. Eivätkä tietenkään onnistu siinä, koska pysyvät vanhassa, pitävät siitä kiinni ja samalla kaikki epävarmuus kätkeytyy viiden virstan päähän. Sen sijaan, että lähdettäisiin raikkaasti kehittämään kyvykkyyksiä, yritetään epäonnistua edullisesti. (Niinpä, joidenkin mielestä se on sama asia…) Sitten kuitenkin tapahtui käänne.

-Useimmat meistä on koulutettu toimimaan ideaalimaailmassa.

Koko neukkari hiljeni. Kaikki nyökyttelivät paitsi ne, jotka eivät koskaan nyökytelleet. Jos olisi ollut munaa myöntää, että olimme syrjäinen maa, jossa asui harhaan astuneita ihmisiä, oivalluksen synnyttämä itsetuntemus olisi tuonut meille kilpailuetua.

Mutta mitä pieni ihminen voi, kun historiaakin suuremmat voimat kuljettavat meidän huonosti johdettua johtoelintä, joka uskoi menestykseensä kuin puhaltelemalla paranevaan palovammaan.

-Suunnitelmaa toteutettaessa mikään ei muutu.

-Tuo on hyvä! #ursowrong

-Me puhumme kuitenkin koko ajan lisäarvon uusjakamisesta.

-Ehkä, mutta nämä nykyiset psykotekstit eivät juuri muuhun anna tilaa.

-Niinhän sitä sanotaan: laatu on ylellisyyttä.

En ollut koskaan tullut ajatelleeksi asiaa noin. Mutta kun Jyrki sanoi sen ääneen, tajusin, että elämässäni oli romahtamaisillaan olevia elementtejä, joiden alle saattaisin jäädä milloin tahansa. Ei hyvä. Jos joku voisi pelastaa minut, nyt olisi sopiva hetki.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s