Bisnestarinoita 111

Bisnestarinoita 111

Lean-pimu

Tiedätkö sen tunteen, kun kaksi toisilleen vastakkaista ajatusta alkavat mielessäsi taistella huomiostasi ja sielustasi? Tiedät kyllä. Ja jos et ole syntynyt eilen, tiedät myös, että se on usein vasta alkua.

Vt. toimari oli palkannut meidän organisaatiomme eräänlaisen lean-asiantuntijan.

Siis todella tyhmää! Jokainen palkattu tyyppi on huge risk! Paljon suurempi kuin että kilpailija nappaisi hänet, jos hän olisi ulkoistettuna. (Tämä on vahva tunteeni.) Lisäksi

  • Maailma on täynnä epätoivoisia tyyppejä palkattavaksi
  • Kuka on oikeasti toista parempi?
  • on aika idioottikirahvi

Mutta vuodet, ne ovat tehneet minusta aidon zen-tyypin.

Totta kai hyväksyin tosiasiat sellaisenaan ja otin vastaan elämän. Ja kuten olet huomannut, mikään ei enää ravista mielenrauhaani vaan olen kuin se alarinteessä kasvava kirsikkapuu: ikiaikaisen vakaa ja ihmisten ilon nöyrä palvelija.

Tuo lean-pimu oli pieni, kalju ja täynnä energiaa. Ja hänellä oli aina jostain jotain sanottavaa.

-Tuo teidän tapa tehdä työtä ei ole kovin ketterää.

-Tuo on kuultu jo monta kertaa ennenkin!

-Mutta mitä se auttaa!? Suurin osa teidän jutuista keskittyy sisäsiittoiseen puuhasteluun asiakasarvon sijasta!

-Anteeksi mitä?

-Anteeksi kuka? Tällä menolla te olette hetkessä ennenaikaisessa haudassa!

Tuon kyllä olen tiennyt jo aikaa. Taidan olla ainut.

-Kyllä tuo nyt liioittelulta kuulostaa!

-Vai niin! Mietitään sitten vaikka hetki, miten tässä yrityksessä jatkuva parantaminen toteutuu. Kertokaas se!

-Siten, että… Aina välillä katsotaan, että miten näistä vanhoista tavoista ja ihmisistä saadaan enemmän irti…

-Joo-o! Siltä se minustakin on näyttänyt! Mitään todellista ajatustakaan ei näy olevan siitä, että suurin hukka on ihmisten osaamisen käyttämättä jättäminen. Ja että jatkuvaa parantamista tuetaan toiminnan mittaamisella ja mittareiden viemisellä osaksi päivittäistä johtamista. Puhumattakaan, että veisitte ajatukset käytäntöön!

Jos tytöllä olisi tukkaa, se olisi sininen, veikkaan.

-Siksihän me sinut tänne palkattiin! Että saisit jotain aikaiseksi!

-Ettepäs palkanneet! Vaan siksi, että voisitte antaa sellaisen mielikuvan, että teette jotakin. Että voisitte väittää, että homma on hoidossa. Ja että todellisuudessa voisitte harjoittaa tätä loputonta itsetyydytystänne näissä seremoniaalisissa palavereissa ja kokouksissa. ETTÄ MITÄHÄN VITTUA??

Tässä kohtaa puheenjohtaja tavallisesti ehdottaisi pientä taukoa.

-No, kun kerran olet niin paljon fiksumpi kuin me kaikki yhteensä, niin kerropas meille, mitä meidän kannattaisi seuraavaksi tehdä.

Tytön koko kuula loisti sellasta voittajan hymyä, että vt:n sarkasmi jäi pinon alimmaiseksi kuin kaatopaikalle kipattu päivän ensimmäinen kuorma. Tyttö oli tämän organisaation ainut vapaaottelija tai ei ainakaan pelännyt turpaan saamista.

-Onko kukaan teistä kuullut joskus paikan päälle menemisestä? Että niin kuin mentäisiin oikeasti katsomaan, miten hommat sujuvat ja miten niitä tehdään?

Syvä hiljaisuus on joskus kuilua syleilevän erimielisyyden merkki. Joskus myös heikko signaali pidätellystä raivosta ja murhanhimosta. Miksi valita kun voi saada molemmat?

Minä puolestaan myönsin tyhmyyteni. Olin oman elämäni jaskajokunen ja pidin tuosta pienestä vähätukkaisesta tytöstä. Miksi? Näinkö hänessä itseni nuorena? Mielelläni olisin nähnyt. Taisin vain kaivata tuota hänen vimmaansa itsellenikin. Edes vähän edes joskus.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Bisnestarinoita 110

Bisnestarinoita 110

Suurta erillisyyttä

Miksei minusta tullut kirjailijaa, koska silloin minulla olisi kotiläksyjä loppuelämäksi? Kaipasin elämääni sisältöjä, merkityksiä ja tarkoituksia. Kaipasin paljon. Niin paljon.

Juuri silloin asiakas soitti. Poikkeuksellisesti vastasin.

-Meillä on ongelma, kuulin jonkun huohottavan puhelimeen. Sitten tunnistin soittajan äänen.

-Kerro lisää.

-Tule tänne niin kerron. Nyt heti!

Kuulin huohotuksen vielä korvissani, kun otin takkini tuolin selkämykseltä ja lähdin. Tällaisia äkkilähtöjä ei tapahtunut minulle usein.

Mikä saa ihmisen liikkeelle?

Toimari, pitkä tumma nainen, oli minua vastassa onnettoman näköisenä. Jätesäkin kokoiset pussit silmien alla, rinsikoiden olkaimet ristissä (joku Uusi Juttu?) ja ranka kuin Pisan torni. Lean in!

-Mikä tematiikka? katselin toimaria kuin hai laivaa.

Kulttuuri tapahtuu, kun johto ei katsele, hän vastasi katsellen jonnekin kaukaisuuteen. Vastasin samalla mitalla.

Kulttuurin saa vaihdettua yt:illä peloksi tai vaihtamalla johtoryhmän ja hallituksen.

-Mutta jos kultuuri on väärä! Vaihdellaanko mittareita, jotta saadaan tilanne näyttämään hyvältä?!

Kulttuuria pitää myös johtaa! lähdin huutamaan kilpaa hänen kanssaan kunnes rauhotuin. – Mikä sinua vaivaa? Ennen olit tiikeri ja nykyisin… hanhi.

En tiedä, mitä väliä sanoillani voisi olla. Tietenkin halusin auttaa, mutta toisaalta voisin yhtä hyvin kuolla, koska olin jo ehtinyt elää. Olinko yhtään parempi kuin hän? Hänen hiuspehkonsa oli näkökulmasta riippuen eläväinen tai sekaisin. Hetkeen en ollut varma, tulisiko tästä vielä hyvä. Ja hän vain aukoi suutaan.

-Jokaisella organisaatiolla on kriittinen jäätymispiste kun se kasvaa isoksi. Kun se kasvaa yli sen pisteen, järkevät tai pienetkin asiat voivat mennä tosi hankaliksi ja vaikeaksi.

-Sano nyt herranjumala, mistä on kyse!

Viimein hän oli valmis kakaisemaan.

-Minulla on suhde meidän CDO:n kanssa. Kaikki tietää.

-Mitä väliä. Lentäköön ensimmäinen kivi. Kuka vielä uskoo rakkauden rajoittamiseen?

-Hän on nainen…

-Niin olet sinäkin.

-… ja edessäpäin ollaan niin suvaitsevaisia, mutta takanapäin lyödään ja kieltäydytään tekemästä bisnestä yhdessä. Ollaan surullisia ja pysähtyneitä

Kun hän sanoi noin, hänen naamansa näytti aivan Helena Haavistolta. Minun täytyi olla Keijo Komppa. Aivan, tämä ei enää ollut konsultointia vaan Naapurilähiö.

-Tuossa ei taida vielä olla kaikki?

-Ei olekaan…

Miksi ihmisten kanssa keskusteleminen on mennyt niin vaikeaksi? Siksikö että elo on vaikeaa vai siksi asiat vaikeampia kuin koskaan? Vai koska on pakko puhua asioista jonkun kanssa vaikkei haluaisi eikä osaisi?

-No, sanotko vai pitääkö arvata?

-Arvaa mieluummin…

Johtiko tuo ihminen vielä hetki sitten 900 miljoonan euron vaihtoa tekevää pörssiyhtiötä?

-Oukei: olet hurahtanut 8-osaiseen polkuun.

-MISTÄ TIESIT??!

Kannattaa kysyä miehiltä, jotka tietävät.

Asioilla on tapana järjestyä, totesin mieleni itsetyytyväisyydessä. Antaa tuulen kukkia.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Bisnestarinoita 109

Bisnestarinoita 109

Tummia hetkiä, matalia aitoja

Siitä se taas lähti. Vt. toimari oli valmistautunut tähän, minä en.

-Elämä on liian lyhyt tähän pelleilyyn sinun kanssasi!

-Mitäh? Et varmasti tarkoita nyt ollenkaan sitä, mitä sanot! Jos sinulla ei ole minua, sinulla on vaan kaikkia toivonsa menettäneitä, jotka tarjoavat peloissaan keskinkertaisuuttaan, jotta saisivat lainansa maksettua. Tai sitten jotain ihme tyrkkyjä, jotka luulevat, että tässä työssä on jotakin hohdokasta, mutta joilla ei ole muuta annettavaa tälle kuin itsensä ja se on kyllä ihan helevetin liian vähän.

-Onpas sinulla taas pallit täynnä itseluottamusta! Jos en tuntisi sinua, voisin niellä tuon viuhkamaisen egosi kuin paahdetun marenkikuoriaisen.

-Tämä on täyttä totta! Minussa on tyrkyn raikasta energiaa ja toivonsa menettäneen syvä elämänviisaus. Mitä taivaita sinä oikein tavoittelet??

-Tosiasia on, ettei kukaan oikein enää halua tehdä töitä kanssasi…

-Eikä! Meillä kaikilla on kuoppamme, ja juuri nyt kun yritän haalia kokoon parhaita puoliani…

Lopputulos: ovea näytettiin.

Miksei kukaan enää tykkää pelastautumistarinoista niin kuin ennen vanhaan? On tämä kyllä aika masentavaa nykyisin. Työelämä on rikki, sanotaan. Ei se enää riitä: työ on kuolema, jolta on riistetty kaikki arvokkuus.

Istuuduin työpöytäni ääreen, mutta oikeastaan en ollut enää paikalla. Olin etäinen ja hermostunut. Se on tyhjyyttä kuin sinisen ilmapallon sisällä.

Minua ei kiinnostanut mikään eikä mikään ollut enää hauskaa. Lisäksi olin niin hidas, että minut olisi voinut pudottaa ikkunasta ja olisin vielä seuraavat kaksi vuotta luullut juovani aamiaislatteani.

Yksikään ajatus ei palannut bumerangina luokseni, eikä yksikään päätökseni materialisoitunut sanoiksi tai lihaksiksi. Tunsin, miten laukkasin arabialaisellani suoraan kohti solaa, jonka seinämät tulivat kutsumatta lähemmäs toisiaan.

Huokaisin nenäni kautta ja tunsin, että tuoksuin erikoiselle sekoitukselle lihapullia ja likaisia tiskejä. Ruumiini oli turta liiasta unesta, josta päiväni täyttyi. Pääasiassa tuijotin kattoon niin kotona kuin neukkarissa, niin että niskani kärsi infernaalisista krampeista.

Tiesin, että olin vain murto-osa siitä ihmisestä, mikä voisin olla

eikä minusta ollut miestä tekemään asialle yhtään mitään…

Kun iskin pääni pöytälevyyni, havahduin: nyt, äijä!

  • Tunnista oireet, sitten hallitset ne itse. Tästä se lähtee, miljoonan mailin matka, jonka lopussa odottaa lopultakin ne million dollars!
  • Älä hätäänny, sillä tämä kaikki on vaaratonta vaikkakin jatkuvaa kohtausta kohti hautaa. Tästä ei peräännytä askeltakaan!
  • Kohtaa ja hyväksy tosiasiat: kaikki ovat lopulta väärässä ja sinun tehtäväsi on auttaa heitä myöntämään se. Selviydyt tästä/niistä kyllä!
  • Vaikka pelkään, että seuraavaksi tapahtuu mitä vaan, se ei tapahdu. Ei tässä universumissa eikä edes missään rinnakkaistodellisuudessa – mikään ei häiritse reipasta meininkiäni.
  • Kellu tunteen mukana, älä yritä saada asioita kelautumaan kahdeksankertaisella nopeudella. Lakkaa taistelemasta mitään vastaan. Ota vastaan elämä! Koska olet huikea tyyppi! Sä vaan olet sitä.

Tämä oli niin tämä. Oli aika palata normaaliin arkeen ja jatkaa siitä mitä olin tekemässä. Ei meitä suomalaisia niin vaan nujerreta eikä pieni äksidentti minua niin vaan murra.

Sitä paitsi: olimme vt:nkin kanssa vain kaksi hyvää tyyppiä, joilla oli surkea ajoitus.

Hymyilin ja nojasin taaksepäin tuolissani ja muistelin juuri edesmenneen valtiomiehemme viisautta: ”Ei kannata promosoitua, ellei promota.”

Tunsin tuon saman veren virtaavan systeemissäni. Jotain suurta minusta vielä tulee.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Bisnestarinoita 108

Bisnestarinoita 108

Businessweak

Ihmiset voi karkeasti jakaa kahteen ryhmään: menestyjiin ja heikkoihin. Jokaista menestyjää kohti on arviolta tusinan verran heikkoja. Siis sellaisia, jotka eivät saa

  • otetta itsestään
  • työtään tehtyä koskaan kunnolla
  • mitään selvää & todellista vastakaikua maailmasta.

Se on sellaista, luuserimeininkiä.

Menestyjiä on aika helppoa johtaa. Ne ovat niin itsetyytyväisiä, että ne joko eivät piittaa muiden elämästä tai sitten ne vain ovat tyytyväisiä – ainakin niin kauan kuin ne jätetään menestymään ihan rauhassa.

Toista on heikkojen kanssa. Tiedät kyllä: tuottavat pettymyksen itselleen vähintään kolme kertaa päivässä ja osaavat syyttää siitä toisia, big time. Totisesti. Jouduin tänäänkin todistamaan tällaisen deltauroksen epätoivon kaivoista kumpuavaa vaikerrusta.

Vt. toimari piti aika tiukkaa puhuttelua eli kuvainnollisesti puristi miestä palleista, jotta tämä saisi vähän enemmän tehoja irti itsestään. Miten kävi? Äijällä alkoi jöpöttää oikeassa lahkeessa! (Kuka pitää sitä oikeassa lahkeessa? Aivan: luuseri.) Ja vt:tä, jolta yksityiskohdat eivät jää huomaamatta, alkoi tietysti naurattaa tämän narrin bioterminen reaktio. Ja mitä siitä seurasi? Tämä herrasmiehen vajaatila reagoi tilanteeseen omalla ypsilon-värssyllään:

-Helppo siinä on naureskella, kun miehellä kaikki on näkyvää! Itse voit juoksennella täällä pitkin, kirkkovene ankarasta soutelusta kuumana tai muuta sellaista, eikä kukaan huomaa mitään!!!

Kannattaako tällainen avautuminen? Useimmiten ei.

Tavallaan traagista, moinen. Sillä vaikka tuon miesolion kohtalo oli selvästi sinetöity jo varhaisina vuosina, hänessä oli paljon osaamista ja lahjakkuttakin. Mutta mihin se riittää, ellei onnistu ponnistamaan hyppyrin nokasta? Hänestä olisi hyvin voinut tulla vaikka Suomen Reijo Karhinen.

Siihen hän sitten parkkeerasi, pöytäni ääreen ja alkoi tilittää.

-Tämä kulttuuri täällä ansaitsi ravistelua! Tämän yrityksen johto on pääosin teknokraattien käsissä!

-Samaa mieltä.

-Alustatalouden aikakausi huutaa digimarkkinoinnin osaajia ja käyttäytymistieteilijöitä päättäviin asemiin.

-Tuossa on ihan selvä pointti.

-Valitun suunnan muutos on aina riski. Olisiko tiettyä fiksattua visiota tärkeämpää luoda ketterä kulttuuri, joka voi reagoida tarvittaessa proaktiivisesti?

-Kyllä vaan!

-Kun yritys on omaksunut tietyn doktriinin, on sitä vaikeaa muuttaa ennen kuin joku uskottava auktoriteetti eli asiakkaat muuttavat uskomukset. Tai tulee ulkopuolinen konsultti kertomaan asian, jonka kaikki jo tietävät ja tunnistavat.

-En voisi olla enempää samaa mieltä.

Sillä: konsultin tuleminen taloon on minusta aina ainutlaatuinen tapahtuma.

Siinä jos missä kirkastuvat ihmishengen jaloimmat pyrkimykset. Kun hän lyö valttikortit pöytään, pelko, vaara ja tietämättömyys joutuvat väistymään!

Tämä keskustelu tuli mieleeni, kun selvisi, etten näkisi miestä enää koskaan. Hän olisi saattanut olla juuri se henkilö, joka olisi nähnyt suoraan kaiken läpi. Mutta hänen sisällään oli historia, elämäntarina, haaveet ja karvaat pettymykset. Ja se kaikki oli päätynyt syvään liikkumattomuuden tilaan hetkien rahistessa eteenpäin.

Vasta illan täyttyessä oivalsin, että hän saattoi olla ainut, joka ymmärsi ajoissa siirtyä pois tästä kuplasta, joka leijaili kohti maata eli vääjäämätöntä tuhoaan.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Bisnestarinoita 107

Bisnestarinoita 107

Alistamisen ja sorron historia

Vt. toimari oli tiukkana niin että nuttura tärisi.

-Tämä vaatii nyt saatana selityksen! Ei tällä tavalla voi ryssiä hommia ilman että niistä otetaan vastuu! Ja vapaaehtoisia vastuun kantajia tarjolla taas leipäjonon pituudelta, niinkö?!

Katselimme siinä vaivihkaa toisiamme, minä ja evoluutioketjussa minusta suoraan polveutuva Management Leader. Eikä siinä mitään: ennenkin tässä selitelty. Koska se on sitä, mitä epätäydellinen maailma ihmiseltä kaipaa.

Selitykset, tuo uusi öljy ja kevään musta.

-Tietojärjestelmämme ei ole ajan tasalla, koska alkusäädön jälkeen sitä päivitetään vain kaksi kertaa vuodessa…, yritti ML vakavissaan.

-Tietojärjestelmä my ass! Jopa sinä pystyt parempaan.

-Mutta normaalitilanteen ohjauslogiikka…!

-… ellei logiikka nyt mene kiinni, niin täältä tulee sellainen oikosulku, ettei se oikene enää koskaan!

Kun yksi ovi ei avaudu, toisen saa pidettyä kiinni.

-Minusta asioita ei pitäisi käsitellä enää vain vierauden ja ulkopuolisuuden kokemusten kautta.

Yllätin itsenikin neroudestani, joka sanojeni kautta ”loi tilaa”. Vt:n tällainen sai puolestaan aina hämmennyksiin. En voi väittää, etteikö se olisi ollut tarkoituksenikin. Ja siksi toisekseen: on minun välillä ajateltava itseänikin.

-Haluat siis kritisoida nykyistä järjestelmää.

Tämä oli vt:tä parhaimmillaan. Sen sijaan että hän olisi kysynyt, hän vain totesi. Tämä oli juuri tätä alistamista, jota saattoi asemansa turvin harjoittaa rajattomasti. Miltä apinakaudelta meidän toiminta oikein on?? Joku tuntematon sortaa sinut olemisen tilaan, jossa et ole enää itsesi.

Muutenkin kaikki oli tässä kohtaa vasta arvailua. Emme tienneet, mitä olimme tehneet tai jättäneet tekemättä. Pakko lähteä haastamaan.

-Kotiako tässä sitten pitäisi leikkiä?

Sain ääneeni aitoa uhkaa samanaikaisesti, kun koko farssi oli minusta turhalullimisen pahinta lajia.

-Et siis usko, että ihmisenä elämisessä on yhtä monta sävyä kuin on ihmistä?

Eli kyllä vt:kin osasi, ei siinä. Mutta minä löysin sisäisen palopuhujani, syöksemisen vulkaanon.

-Miksi uskoisin?! Yksilöllisyydellä ei rakenneta maailmoja, siinä tarvitaan yhteisyyttä, ihmisten loputonta halua toimia yhdessä! Kun lopetamme typerän kärsimättömyytemme emmekä anna itsemme pettyä vastoinkäymisistä, silloin vasta ovet avautuvat demokratialle!

-Mistä tuo taas tulee? Ja jos saan kysyä: mihin tuollainen johtaa?

-Siihen, että ihmisistä tulee sisäisesti motivoituneita, organisoituneita ja määrätietoisia! Ei mitään hetken lapsia vaan ihmisiä, joille esimerkiksi väärässä olemisen myöntäminen on helppoa kuin Hesburgerissa käyminen.

Yllätin itseni osa 2. Olin vain työntänyt kaiken viisauteni mieleni taka-alalle, mielen Sysmään. Mutta vain hetkeksi.

-Tämäkö on sinun tapasi pelastautua laivasta ennen kuin se uppoaa? Siitä vaan Titanicin pelastusveneisiin, niinkö?

Lopulta kaikki tilanteet aina johtavat minun ja vt:n kaksintaistelupuheluun,

ja koko muu maailma katoaa ympäriltä. Koska en heti vastannut, vt. jatkoi.

-Koska teillä ei tunnu olevan edes etäisesti kunnollista selitystä millekään, määrään teille kahdelle yhteisveron.

Nielaisimme ML:n kanssa kuuluvasti. Mikään ei olisi pahempaa yhteisvero: se veisi puolet palkasta mutta pahinta olisi etuisuuksien menettäminen. Minussa heräsi sisäinen yrittäjä, koska olen taistelija, tekijä ja uhmakas.

-Ennenkin olemme kääntäneet tappion voitoksi, oppineet virheistä ja kokeilleet uutta! Tiedän jo, miten me tämän teemme. Ketterä ehdotuksesi imago- ja brändivaihdokkaasta on niin tää siison!

Tiedän, että se oli epätoivoinen nuolaisu vt:n suuntaan.

Laitoin kaiken yhden kortin varaan. Tämä oli minun kontaktipintani, sen viimeinen rintama. Ja ihme tapahtui.

-Olinko sittenkin väärässä? Ehkä et todellakaan halua paeta vastuutasi.

Mikä tässä oli parasta? Pelastautuminen? Että vt. osoittautui taas hölmöksi äidillisen hymynsä kanssa? Vaiko se suuri oivallus, että totuus on joskus paha?

Olin niin helpottunut, että olisin voinut lauleskella sateessa. Kun et halunnut nähdä kasvojani, katso nyt takapuoltani, ajattelin ja hymyilin vt:lle takaisin.

Ja parasta oli oikeasti se, että ML tarjoaisi Suurelle Pelastajalleen kierroksen toisensa jälkeen. Tonight only.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Bisnestarinoita 106

Bisnestarinoita 106

Oikeat sanat

Another day in the office. Mistä arki syntyy? Siitä, että sama toistuu samana. Pienten poikkeamien

  • viereisellä deskillä työelämäänsä vääntelehtivä toveri ei hymyilekään aivan samalla tavalla kuin eilen
  • joku sanoo totutut vuorosanansa hieman eri äänensävyllä
  • työmaaruokalassa päätät hullutella ja kaadat salaattiisi oliiviöljyä tavanomaisen Thousand Island –kastikkeen sijasta

avulla

pysyt elossa, vaikka liekki jo lepattaakin.

Jotkut kokevat tämän kaiken arjen kauhuna, mutta useimmat eivät. Arki on normaalia. Kyllä jokainen terve ihminen kykenee sopeutumaan siihen! Tunnetusti terve sielu terveessä ruumiissa on elossa juuri niin kauan kuin masina suostuu toimimaan kuin kone.

Miksi horisen tällaisia juuri tänään? Joku väittää, että tällaiset olotilat syntyvät tunnistamattomista tunteista.

Maailma on täynnä väitteitä.

-Kuulitko, että Ilmarisen salkku tuotti alkuvuodesta 2,2?

Siinä hän seisoi pöytäni vieressä ja suu kävi. Katsoin häntä ja hänen pälpätystään kai vähän ihmeissäni, koska hän toisti sanansa. Odottiko hän jotakin reaktiota?

-Niin kuulin, vastasin lopulta kun en muuta keksinyt.

Nyt ymmärrän paremmin, miksi (työ)elämää kutsutaan vuorosanateatteriksi.

Saat pitää kiinnityksesi tässä teatterissa, jos muistat vuorosanasi ulkoa. Jos näet ylimääräistä vaivaa luodaksesi sanoihisi ylimääräistä tunnetta ja dramatiikkaa, saatat nousta tähdeksi. Tosin siihen tarvitset vielä oikeita suhteita.

Tiedät varmaan aiemman perusteella, ettei minusta oikein ole kumpaankaan. Siksi Herra Ilmarinen (en nyt muista hänen nimeään) poistui selvästi harmissaan. Mutta harmistus on niiden palkka, jotka odottavat jotakin etukäteen. Sellainenhan on tunnetusti väärää toistoa.

Tässä kohtaa ihmettelin itsekin, miten minulla edelleen on kiinnitys tässä teatterissa.

Ehkä se johtuu siitä, että on tarjolla on

  • monenlaista työtä
  • monenlaisia rooleja

Siksi olen selvinnyt tähän asti. Mutta nimenomaan selvinnyt. Ei voi puhua elämisestä sanan alkuperäisessä merkityksessä, koska varsinaiset elämän merkit puuttuvat: kehitys, liike ja tunne. Sanat, joilla olen arvioinut muitakin asioita.

Mikä minun työni sitten on? En tiedä enää… On vaikeaa selvitä tästä enää puhumalla.

Entä roolini? Olla jotakin hyvän kummisedän ja ilkeän bisnesäijän välissä? Mutta kuten huomaat: olen väliinputoaja. Lapsena putosin kirjahyllyn ja seinän väliin. Tästäkö se johtuu?

Pienestä asti minulla on ollut tunne että jotain tapahtuu. Voisiko se olla tänään?

Tarvitsin selvästi jonkun, joka kanssa puhua. Voisiko se olla Elmeri Ilmarinen? (nyt muistin jo etunimen)

-Mennäänkö lounaalle?

-Ei.

-Mä tarjoan.

-Ei silti.

Hän oli todella nuiva. Mutta ketä se haittaa?

-Pitäskö meidän puhua?

-Miksi meidän pitäisi puhua??

-Kuulostaa ihan siltä kuin olisit jostakin vihainen. Vai onko tämä vain sitä, että jokaisessa ihmissuhteessa käydään valtataistelua? Anteeksi suorapuheisuuteni, mutta joitakuita meistä innostaa toisten hallitseminen.

-Mennään mieluummin syömään.

No niin! Jollekin ei merkitsee ei. Toiselle pelkkä epämääräinen puhuminen saa asiat tapahtumaan. Olin voittaja, vaikken vielä saanutkaan tähden osaa. Vain voittajat kuulevat testostereoiden soivan.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Bisnestarinoita 105

Bisnestarinoita 105

Ankaraa arviointia

Ennen ihmisellä oli vielä väliä. Enää ei ole ja ymmärrän sen. Käytännössä kilpailen tilistäni jonkun minulle näkymättömän kiinalaisen kanssa. Kielimuuri my ass. Ja saattaa olla, että paikkani on jo vienyt joku koodinpätkä, en vain tiedä sitä vielä.

Vt. toimari kehotti minua ”pistäytymään kolmosneukkarissa”. Sanatkin ovat nykyisin vain varjoja entisestään. Jos haluat selvitä, vainoharhaisuus on uusi mustakala. Joten teroita lonkerosi, tarvitset niitä vielä.

Varsinkin kuuluisassa kolmosneukkarissa, jota kutsuttiin leikkisästi Lodzin ghetoksi. Koska olosuhteet kurjistuivat siellä pahaa-aavistamattomille äkkiarvaamatta.

Siellä istui nainen mustissaan. Viikatteen saattoi kuvitella. Hänen hymynsä erotteli pojasta miehen. Kun hän nousi kättelemään, hänen punaiset korkkarinsa kopisivat parkettia vasten kuin ranskalaiset sotilassaappaat itsenäisyyspäivän paraatissa.

-Koska sinulla ei voi olla aikaa yhtään hukattavana, mennään saman tien tähän arviointiin.

Olin samaa mieltä. Ajasta en tiedä, mutta olisin paljon mieluummin kärsinyt testikanina jossakin labrassa kuin täällä.

-Ensimmäiseksi: Sinun performangesi eli suorituksesi on lukujen valossa aina ollut erinomainen.

Tapu-tapu.

-Toiseksi: Sinun prosessisi sen sijaan ovat pelottavan monimutkaisia ja kotikutoisia.

Another first!

-Kolmanneksi: 360 asteen työnkulku/-flow on parhaimmillaankin vain 245 astetta!

Who gives a fuck?

-Neljänneksi: Mallien laatu on todella niin ja näin. Pystyisit parempaan.

Totta puhut, sisko.

-Viidenneksi: Sopeutumisesta kulttuuriin ei voida puhua edes seuraavana päivänä/vuonna.

Surkimukset sopeutuu.

-Kuudenneksi: Tiimipelaajan rooli ei taida oikein sopia sinulle…

Kenelle se sopii? Kaikille teeskentelijöille!

-Seitsemänneksi: Tuoreiden ideoiden määrä on sinulla Amazonin luokkaa, puhuttiin sitten joesta tai verkkokaupasta.

Who’s your daddy, now?

-Kahdeksanneksi: Itsepäisyys hyvässä ja pahassa – kyllä! Se olet sinä.

Miksen myöntäisi tosiasioista? Olen kuitenkin ainut, jolla on siihen varaa.

-Yhdeksänneksi: Taipumus riskinottoon vaihtelee täysin ja on välillä aika asiatonta. Ihan niin kuin et miettisi yhtään!!

Miksi miettisin? Maksetaanko minulle miettimisestä?!

-Kymmenenneksi: Ennakkoasenne: juutut omiin ideoihin/ajatuksiin/kokemuksiin/tunteisiin. Usein vielä moniin yhtä aikaa. Tämä olisi mahtavaa, jos sillä voisi tehdä rahaa. Mutta valitettavasti se on juuri päinvastoin.

Elääkö ihminen pelkästä rahasta? Juuri rahantekokoneet korvautuvat algoritmeilla.

-Yhdenneksitoista eli bonuksena: Halusi ja intohimosi jatkaa täällä työntekoasi. Harvoin tapaa ihmistä, jonka jokainen ihohuokonen kylpee vastentahtoisuuden visvassa omaa työpaikkaansa kohtaan.

Live and let live. Deal with it, babe.

Katsoimme toisiamme, viikatenainen ja minä. Odottiko hän, että sanoisin jotain vai riittäisikö nyökkäys?

-No, miltäs se kuulosti?

-Hyvältähän se kuulosti. Kyllä kone tietää.

-Yritätkö olla sarkastinen?

-Pitääkö sitäkin yrittää?

-Miksi olet tuollainen?

Tuollainen vähä-älyisyys osuu minua aina hermoon. Vasta jälkeenpäin osasin epäillä, että ehkä se oli hänen tarkoituksensakin.

-Miksi jokainen on omansalainen? Mitä perseilyä tuo kysymys on olevinaan?!

-Sanopas nyt suoraan, mikä antaa sinulle selkeän edun verrattuna kaikkiin muihin kyvykkyyksiin täällä?

-Jos vastaan, erotatko minut rehellisyydestä?

-Sinun pitäisi nyt olla nopein, vahvin, lahjakkain.

-Siis sen lisäksi, että raadan kovemmin, pitempään ja nopeammin kuin muut?

-Niin juuri. Siinä kulkee tämän setupin partaveisti.

-Tällaiseen agilityyn en ikinä suostu!

-Kuulepas nyt! Tuollanen vanha kapinallinen on vaan harmiton bittikikkare jossain shitty tiedostossa! Kukaan edes huomaa, kun siirrän sinut täältä virtuaaliseen Turku-kaupunkiin homehtumaan.

Nielaisin. Hän oli löytänyt heikon kohtani. Turkussa kyllä tulisi Lotziakin ikävä.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty