Oikeat sanat

Another day in the office. Mistä arki syntyy? Siitä, että sama toistuu samana. Pienten poikkeamien

  • viereisellä deskillä työelämäänsä vääntelehtivä toveri ei hymyilekään aivan samalla tavalla kuin eilen
  • joku sanoo totutut vuorosanansa hieman eri äänensävyllä
  • työmaaruokalassa päätät hullutella ja kaadat salaattiisi oliiviöljyä tavanomaisen Thousand Island –kastikkeen sijasta

avulla

pysyt elossa, vaikka liekki jo lepattaakin.

Jotkut kokevat tämän kaiken arjen kauhuna, mutta useimmat eivät. Arki on normaalia. Kyllä jokainen terve ihminen kykenee sopeutumaan siihen! Tunnetusti terve sielu terveessä ruumiissa on elossa juuri niin kauan kuin masina suostuu toimimaan kuin kone.

Miksi horisen tällaisia juuri tänään? Joku väittää, että tällaiset olotilat syntyvät tunnistamattomista tunteista.

Maailma on täynnä väitteitä.

-Kuulitko, että Ilmarisen salkku tuotti alkuvuodesta 2,2?

Siinä hän seisoi pöytäni vieressä ja suu kävi. Katsoin häntä ja hänen pälpätystään kai vähän ihmeissäni, koska hän toisti sanansa. Odottiko hän jotakin reaktiota?

-Niin kuulin, vastasin lopulta kun en muuta keksinyt.

Nyt ymmärrän paremmin, miksi (työ)elämää kutsutaan vuorosanateatteriksi.

Saat pitää kiinnityksesi tässä teatterissa, jos muistat vuorosanasi ulkoa. Jos näet ylimääräistä vaivaa luodaksesi sanoihisi ylimääräistä tunnetta ja dramatiikkaa, saatat nousta tähdeksi. Tosin siihen tarvitset vielä oikeita suhteita.

Tiedät varmaan aiemman perusteella, ettei minusta oikein ole kumpaankaan. Siksi Herra Ilmarinen (en nyt muista hänen nimeään) poistui selvästi harmissaan. Mutta harmistus on niiden palkka, jotka odottavat jotakin etukäteen. Sellainenhan on tunnetusti väärää toistoa.

Tässä kohtaa ihmettelin itsekin, miten minulla edelleen on kiinnitys tässä teatterissa.

Ehkä se johtuu siitä, että on tarjolla on

  • monenlaista työtä
  • monenlaisia rooleja

Siksi olen selvinnyt tähän asti. Mutta nimenomaan selvinnyt. Ei voi puhua elämisestä sanan alkuperäisessä merkityksessä, koska varsinaiset elämän merkit puuttuvat: kehitys, liike ja tunne. Sanat, joilla olen arvioinut muitakin asioita.

Mikä minun työni sitten on? En tiedä enää… On vaikeaa selvitä tästä enää puhumalla.

Entä roolini? Olla jotakin hyvän kummisedän ja ilkeän bisnesäijän välissä? Mutta kuten huomaat: olen väliinputoaja. Lapsena putosin kirjahyllyn ja seinän väliin. Tästäkö se johtuu?

Pienestä asti minulla on ollut tunne että jotain tapahtuu. Voisiko se olla tänään?

Tarvitsin selvästi jonkun, joka kanssa puhua. Voisiko se olla Elmeri Ilmarinen? (nyt muistin jo etunimen)

-Mennäänkö lounaalle?

-Ei.

-Mä tarjoan.

-Ei silti.

Hän oli todella nuiva. Mutta ketä se haittaa?

-Pitäskö meidän puhua?

-Miksi meidän pitäisi puhua??

-Kuulostaa ihan siltä kuin olisit jostakin vihainen. Vai onko tämä vain sitä, että jokaisessa ihmissuhteessa käydään valtataistelua? Anteeksi suorapuheisuuteni, mutta joitakuita meistä innostaa toisten hallitseminen.

-Mennään mieluummin syömään.

No niin! Jollekin ei merkitsee ei. Toiselle pelkkä epämääräinen puhuminen saa asiat tapahtumaan. Olin voittaja, vaikken vielä saanutkaan tähden osaa. Vain voittajat kuulevat testostereoiden soivan.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s