Ankaraa arviointia

Ennen ihmisellä oli vielä väliä. Enää ei ole ja ymmärrän sen. Käytännössä kilpailen tilistäni jonkun minulle näkymättömän kiinalaisen kanssa. Kielimuuri my ass. Ja saattaa olla, että paikkani on jo vienyt joku koodinpätkä, en vain tiedä sitä vielä.

Vt. toimari kehotti minua ”pistäytymään kolmosneukkarissa”. Sanatkin ovat nykyisin vain varjoja entisestään. Jos haluat selvitä, vainoharhaisuus on uusi mustakala. Joten teroita lonkerosi, tarvitset niitä vielä.

Varsinkin kuuluisassa kolmosneukkarissa, jota kutsuttiin leikkisästi Lodzin ghetoksi. Koska olosuhteet kurjistuivat siellä pahaa-aavistamattomille äkkiarvaamatta.

Siellä istui nainen mustissaan. Viikatteen saattoi kuvitella. Hänen hymynsä erotteli pojasta miehen. Kun hän nousi kättelemään, hänen punaiset korkkarinsa kopisivat parkettia vasten kuin ranskalaiset sotilassaappaat itsenäisyyspäivän paraatissa.

-Koska sinulla ei voi olla aikaa yhtään hukattavana, mennään saman tien tähän arviointiin.

Olin samaa mieltä. Ajasta en tiedä, mutta olisin paljon mieluummin kärsinyt testikanina jossakin labrassa kuin täällä.

-Ensimmäiseksi: Sinun performangesi eli suorituksesi on lukujen valossa aina ollut erinomainen.

Tapu-tapu.

-Toiseksi: Sinun prosessisi sen sijaan ovat pelottavan monimutkaisia ja kotikutoisia.

Another first!

-Kolmanneksi: 360 asteen työnkulku/-flow on parhaimmillaankin vain 245 astetta!

Who gives a fuck?

-Neljänneksi: Mallien laatu on todella niin ja näin. Pystyisit parempaan.

Totta puhut, sisko.

-Viidenneksi: Sopeutumisesta kulttuuriin ei voida puhua edes seuraavana päivänä/vuonna.

Surkimukset sopeutuu.

-Kuudenneksi: Tiimipelaajan rooli ei taida oikein sopia sinulle…

Kenelle se sopii? Kaikille teeskentelijöille!

-Seitsemänneksi: Tuoreiden ideoiden määrä on sinulla Amazonin luokkaa, puhuttiin sitten joesta tai verkkokaupasta.

Who’s your daddy, now?

-Kahdeksanneksi: Itsepäisyys hyvässä ja pahassa – kyllä! Se olet sinä.

Miksen myöntäisi tosiasioista? Olen kuitenkin ainut, jolla on siihen varaa.

-Yhdeksänneksi: Taipumus riskinottoon vaihtelee täysin ja on välillä aika asiatonta. Ihan niin kuin et miettisi yhtään!!

Miksi miettisin? Maksetaanko minulle miettimisestä?!

-Kymmenenneksi: Ennakkoasenne: juutut omiin ideoihin/ajatuksiin/kokemuksiin/tunteisiin. Usein vielä moniin yhtä aikaa. Tämä olisi mahtavaa, jos sillä voisi tehdä rahaa. Mutta valitettavasti se on juuri päinvastoin.

Elääkö ihminen pelkästä rahasta? Juuri rahantekokoneet korvautuvat algoritmeilla.

-Yhdenneksitoista eli bonuksena: Halusi ja intohimosi jatkaa täällä työntekoasi. Harvoin tapaa ihmistä, jonka jokainen ihohuokonen kylpee vastentahtoisuuden visvassa omaa työpaikkaansa kohtaan.

Live and let live. Deal with it, babe.

Katsoimme toisiamme, viikatenainen ja minä. Odottiko hän, että sanoisin jotain vai riittäisikö nyökkäys?

-No, miltäs se kuulosti?

-Hyvältähän se kuulosti. Kyllä kone tietää.

-Yritätkö olla sarkastinen?

-Pitääkö sitäkin yrittää?

-Miksi olet tuollainen?

Tuollainen vähä-älyisyys osuu minua aina hermoon. Vasta jälkeenpäin osasin epäillä, että ehkä se oli hänen tarkoituksensakin.

-Miksi jokainen on omansalainen? Mitä perseilyä tuo kysymys on olevinaan?!

-Sanopas nyt suoraan, mikä antaa sinulle selkeän edun verrattuna kaikkiin muihin kyvykkyyksiin täällä?

-Jos vastaan, erotatko minut rehellisyydestä?

-Sinun pitäisi nyt olla nopein, vahvin, lahjakkain.

-Siis sen lisäksi, että raadan kovemmin, pitempään ja nopeammin kuin muut?

-Niin juuri. Siinä kulkee tämän setupin partaveisti.

-Tällaiseen agilityyn en ikinä suostu!

-Kuulepas nyt! Tuollanen vanha kapinallinen on vaan harmiton bittikikkare jossain shitty tiedostossa! Kukaan edes huomaa, kun siirrän sinut täältä virtuaaliseen Turku-kaupunkiin homehtumaan.

Nielaisin. Hän oli löytänyt heikon kohtani. Turkussa kyllä tulisi Lotziakin ikävä.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s