Bisnestarinoita 105

Bisnestarinoita 105

Ankaraa arviointia

Ennen ihmisellä oli vielä väliä. Enää ei ole ja ymmärrän sen. Käytännössä kilpailen tilistäni jonkun minulle näkymättömän kiinalaisen kanssa. Kielimuuri my ass. Ja saattaa olla, että paikkani on jo vienyt joku koodinpätkä, en vain tiedä sitä vielä.

Vt. toimari kehotti minua ”pistäytymään kolmosneukkarissa”. Sanatkin ovat nykyisin vain varjoja entisestään. Jos haluat selvitä, vainoharhaisuus on uusi mustakala. Joten teroita lonkerosi, tarvitset niitä vielä.

Varsinkin kuuluisassa kolmosneukkarissa, jota kutsuttiin leikkisästi Lodzin ghetoksi. Koska olosuhteet kurjistuivat siellä pahaa-aavistamattomille äkkiarvaamatta.

Siellä istui nainen mustissaan. Viikatteen saattoi kuvitella. Hänen hymynsä erotteli pojasta miehen. Kun hän nousi kättelemään, hänen punaiset korkkarinsa kopisivat parkettia vasten kuin ranskalaiset sotilassaappaat itsenäisyyspäivän paraatissa.

-Koska sinulla ei voi olla aikaa yhtään hukattavana, mennään saman tien tähän arviointiin.

Olin samaa mieltä. Ajasta en tiedä, mutta olisin paljon mieluummin kärsinyt testikanina jossakin labrassa kuin täällä.

-Ensimmäiseksi: Sinun performangesi eli suorituksesi on lukujen valossa aina ollut erinomainen.

Tapu-tapu.

-Toiseksi: Sinun prosessisi sen sijaan ovat pelottavan monimutkaisia ja kotikutoisia.

Another first!

-Kolmanneksi: 360 asteen työnkulku/-flow on parhaimmillaankin vain 245 astetta!

Who gives a fuck?

-Neljänneksi: Mallien laatu on todella niin ja näin. Pystyisit parempaan.

Totta puhut, sisko.

-Viidenneksi: Sopeutumisesta kulttuuriin ei voida puhua edes seuraavana päivänä/vuonna.

Surkimukset sopeutuu.

-Kuudenneksi: Tiimipelaajan rooli ei taida oikein sopia sinulle…

Kenelle se sopii? Kaikille teeskentelijöille!

-Seitsemänneksi: Tuoreiden ideoiden määrä on sinulla Amazonin luokkaa, puhuttiin sitten joesta tai verkkokaupasta.

Who’s your daddy, now?

-Kahdeksanneksi: Itsepäisyys hyvässä ja pahassa – kyllä! Se olet sinä.

Miksen myöntäisi tosiasioista? Olen kuitenkin ainut, jolla on siihen varaa.

-Yhdeksänneksi: Taipumus riskinottoon vaihtelee täysin ja on välillä aika asiatonta. Ihan niin kuin et miettisi yhtään!!

Miksi miettisin? Maksetaanko minulle miettimisestä?!

-Kymmenenneksi: Ennakkoasenne: juutut omiin ideoihin/ajatuksiin/kokemuksiin/tunteisiin. Usein vielä moniin yhtä aikaa. Tämä olisi mahtavaa, jos sillä voisi tehdä rahaa. Mutta valitettavasti se on juuri päinvastoin.

Elääkö ihminen pelkästä rahasta? Juuri rahantekokoneet korvautuvat algoritmeilla.

-Yhdenneksitoista eli bonuksena: Halusi ja intohimosi jatkaa täällä työntekoasi. Harvoin tapaa ihmistä, jonka jokainen ihohuokonen kylpee vastentahtoisuuden visvassa omaa työpaikkaansa kohtaan.

Live and let live. Deal with it, babe.

Katsoimme toisiamme, viikatenainen ja minä. Odottiko hän, että sanoisin jotain vai riittäisikö nyökkäys?

-No, miltäs se kuulosti?

-Hyvältähän se kuulosti. Kyllä kone tietää.

-Yritätkö olla sarkastinen?

-Pitääkö sitäkin yrittää?

-Miksi olet tuollainen?

Tuollainen vähä-älyisyys osuu minua aina hermoon. Vasta jälkeenpäin osasin epäillä, että ehkä se oli hänen tarkoituksensakin.

-Miksi jokainen on omansalainen? Mitä perseilyä tuo kysymys on olevinaan?!

-Sanopas nyt suoraan, mikä antaa sinulle selkeän edun verrattuna kaikkiin muihin kyvykkyyksiin täällä?

-Jos vastaan, erotatko minut rehellisyydestä?

-Sinun pitäisi nyt olla nopein, vahvin, lahjakkain.

-Siis sen lisäksi, että raadan kovemmin, pitempään ja nopeammin kuin muut?

-Niin juuri. Siinä kulkee tämän setupin partaveisti.

-Tällaiseen agilityyn en ikinä suostu!

-Kuulepas nyt! Tuollanen vanha kapinallinen on vaan harmiton bittikikkare jossain shitty tiedostossa! Kukaan edes huomaa, kun siirrän sinut täältä virtuaaliseen Turku-kaupunkiin homehtumaan.

Nielaisin. Hän oli löytänyt heikon kohtani. Turkussa kyllä tulisi Lotziakin ikävä.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Bisnestarinoita 67

Bisnestarinoita 67

Parittajien ylitarkastaja

Maailman ihmeistä ihmeellisin on ihmismieli. Miksi? Annan sinulle esimerkin.

Vt. toimari tietää hyvin, että inhoan häntä. Ja hän vihaa minun laiskuuttani ja sitä, että yritän kiusata hänet hengiltä, jotta saisin hänen pöytänsä. Ja silti hän pyytää minut samaisen pöydän toiselle puolelle ja alkaa avautua. Miksi? Tukholma-syndrooma?

– Minua itkettää. Minusta ei ole tähän.

– Sinä jos kuka.

– Et tajua ollenkaan! Opiskeluaikana minulla oli vain yksi haave: eräänä päivänä olisin tilintarkastajien tarkastaja. Ja olin todella lähellä haaveeni täyttymystä, mutta opiskelukaverini sai viran. Koska olen nainen!

– Mutta olethan sinä menestynyt…

– Vitut olen! Katso nyt minua: vanha ämmä ja mitä teen! Valvon parittajia!

– Liioittelet!

– En! Sinä olet kanssa yksi tyhmyyden inkarnaatio! Mitä ihmiset tekevät täällä?

– Työtä kai…

– Eivät! Ne myyvät itseään! Ja sitten esimiehet eli parittajat valvovat näitä prostituutteja. Ja minun hommani on valvoa näitä parittajia. Sitä minä teen! Katso ihmistä!

Mitä olisin voinut sanoa tuon vääristyneen mutta raudanlujan logiikan kumoamiseksi? Minua ihmetytti lähinnä se, miksi alan heti puolustella häntä kun hän suomii itseään. Turku-syndrooma?

Syvä hiljaisuus laskeutui välillemme. Ja sitten ympärillemme. Olisin voinut olla siinä vaikka kuinka pitkään. Kuin kellua Kuolleessa meressä. Mutta sitten mieleeni nousi ikävä kysymys: miksen avautuisi samalla tavalla? Ehkä sitä jopa odotetaan minulta?

Mutta ei, ei minusta ei ole avautumaan.

Paitsi mies miehelle. Mutta nyt se mies oli työmatkalla vaaleanpunaisen elefantin kaupungissa. Oli pakko vain jaksaa jatkaa. Onneksi vt. jaksoi.

– Tajuatko sinä mitään?

– En oikeastaan.

– Miksi sinä olet täällä töissä?

– Eikö sinun pitäisi tietää se paremmin kuin minun?

Katso nyt meitä! Hetki sitten meillä olisi ollut mahdollisuus vaikka mihin ja nyt me tuhlaamme tilaisuutemme tällaiseen pelleilyyn, pelin pelaamiseen. Ajatella, mihin meistä muuten olisikaan.

Voisimme yhdessä vaikka pelastaa maailman. No, ehkä emme.

– Tiedätkö, että olet palkkaloinen?

– Riippuu, miten ikinä tuon itse kyhäämäsi käsitteen määrittelet.

Tämä alkoi mennä rumaksi.

– Siten, että sinä tulit tänne töihin vain saadaksesi kuukausipalkkasi. Täysin riippumatta suosituksestasi. Se on loisimista. Ja jotta ymmärtäisit ison kuvan: juuri tuollaisia ihmisiä on tämä maa täynnä ja siksi me kansakuntana olemme kiihtyvällä vauhdilla syöksymässä ryssän helvettiin.

– Saatpas sinä typerä ämmä taas mahtumaan koko universumin muutamaan lauseeseen! Ja millä sinä selität sen, että tämä loinen tekee numeroissa mitaten organisaation parasta tulosta?

– Etkä tee!

– Lukisit joskus itsekin niitä fücking exceleitäsi! Tämä oli tässä.

Taisin vähän juksata eikä kai voi sanoa, että erosimme sovussa. Mutta erosimme sentään emmekä jääneet yhteen niin kuin jotkut pelkurit. On sekin jotain.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Bisnestarinoita 64

Bisnestarinoita 64

Ihan ookoo

Kun ihminen käy töissä, siitä seuraa ongelmia. Millaisia? Esimerkiksi se, että ihminen joutuu myymään periaatteensa. Suostumaan sellaiseen, mihin ei pitäisi suostua. Tekemään kompromisseja, jotka vievät itsetuhon partaalle. Tämä on suoraa seurausta työnkulttuurista. Ja päänsärystä ja valvotuista öistä ja stressistä, jota tämä sai aikaan.

Tämä: Missä on ihmisten työmoraali?

Mistä lähtien 7- riitti työsuoritukseksi?

Täällä pyörii kaikenlaista väittäjää, että vähempään tyytyminen on parempaa. Mutta pahimpia ovat ne, jotka sanovat että vähemmän on enemmän. Ei taas mitään järkeä!

Ennen miehet olivat kaltaisiani eivätkä mitään hanhia. Tehtiin hommia ylpeinä ja parhaaseen lopputulokseen pyrkien. Tehtiin mitä se vaati. Jos se vaati meiltä paljon, me oltiin enemmän. Se oli oikein.

En nyt lähde armottomasti väittämään, että tämä nykyinen on väärin, mutta kyllä tässä jotain hämärää on. Paljonkin. Mutta mitä voi tehdä paikassa, jossa

ihmiset edellyttävät, suorastaan vaativat minua alittamaan itseni?

Lisäheikkous: Vt. toimari halusi olla mukava ja pidetty ja siksi pelkäsi, että joku suuttuisi suorista sanoista ja lähtisi pois. Ja uskoiko hän saaneensa taloon dream teamin?? Ei, hänestä ei vaan ollut johtamaan tätä puljua varsinkin, jos haluttiin kasvua. Ja siinä syy, miksi hallitus ei ole vieläkään tehnyt hänestä toimaria. MOT.

Minä olin valmis panemaan itseni peliin ja puhdistamaan organisaation kaikista paskahousuista, joilla ei ollut

  • asennetta yrittää
  • kiinnostusta
  • visiota

Koska

  • mitä tuollaisilla kutaleilla tekee?
  • jos lähtevät, levitän punaisen maton heidän highway to helliin.

Ja kerrankin olin kiinnostunut siitä, ketä palkattaisiin tilalle: Texas Rangers –tyyppisiä hemmoja, joiden edessä maailma alkaa taas toimia.

Ymmärrätte varmaan, että nämä ovat vaikeita asioita. Toisia ihmisiä on hankala pakottaa, mutta joidenkin tuntuu olevan helppoa pakottaa muita. Tämä on väärin.

Rangerseja odotellessa käänsin elämäni laivaa positiiviseen suuntaan ja päätin haikailla elämäni ainutta vierailua Turku-kaupunkiin (ja siihen liittyvää onnellista loppua) ja parasta lounasseuraa. Universumi antoi minulle kummatkin, toisen virtuaalisesti ja toisen analogisesti.

Kyllä universumi tietää!

– Missä on moraali?!

– Mikähän sinnuu tuas noin keuhkotuttaa?

– Kun pitää halvalla myydä itsensä.

– Myyä ihtensä? Eihän tokkiinsa! Siun pittäis päästä tähän hetkeen. Sie elät iha liikoja menneessä ja tulevassa.

– Ja tämä hetkikö muka auttaisi?! Tämä on eksistentiaalinen kriisi, jossa on pelissä elämä ja työpaikka. Mihin kaikkeen tässä oikein täytyy suostua!?

– Suostut naatiskelemmaa elämästä ja kaekasta, mitä täällä tarjoillaan. Ressaat kauhiasti turhanaikassii asioita.

– Mitä turhanaikaista siinä on, että tuhlaan elämääni väärässä paikassa väärien ihmisten kanssa. Hukkaan menee hyvä elämä!

– Viärien? Millonka miusta tul viärä..?

– Juuri nyt.

Miten sitä yhtenä hetkenä tuntee vastustamatonta halua kuristaa ihminen, jota rakastaa? Tai ainakin uhata sen polvilumpiota jollain tylpällä esineellä?

Tunsin itseni joulupukiksi, jonka parta on liimautunut otsaan,

ja lapset lakkaavat sen vuoksi uskomasta pukkiin. Miten joulu voisi tänäkään vuonna tulla luokseni?

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Bisnestarinoita 18

Bisnestarinoita 18

Tulipalo

Istuttiin neukkarissa. Valiojoukko. Ja koska kriisikokous-sana oli poistettu organisaatiomme sanastosta, näitä nimitettiin kohentamiskokouksiksi. (Samoin kehityskeskusteluista on tullut kohentumiskeskusteluja. Orwell, oletko sinä totta?) Olimme huonelihaa jos sitäkään.

Silti kaikkia osallistujia oli kehotettu ottamaan oma sammutin mukaan. Mistä näitä tulipaloja tulee? Ja mitä ihmeen vapaapalokuntalaisia meistä tuli heti kun ylennys napsahti kohdalle? Ammatin vaaroja?

Vt. toimari aloitti kuin anteeksipyydellen, mikä ei sopinut hänelle ei yhtään.

– No, te tiedätte, ettei ERPpiä saatu maaliin ihan niin kuin piti…

– No yllätys!

– Ei viisastella siinä yhtään! Nyt tarvitaan positiivisia ideoita!

– Ja iskurityöläisiä…

– Ampukaa tuo paska!

Tämähän alkoi hyvin. Meidän kokouksistamme oli tullut aika kipakoita sen jälkeen, kun olimme saaneet tuon kiintiönaisen joukkoomme. Aika säkkärä oli. Ja meni vt. toimarin ihon alle ihan välittömästi.

– No niin, ehdotuksia? Vahinkokontrollia? Askeleet tästä eteenpäin?

– Istutaan tässä ja odotetaan, että se menee ohi?

– Tai soitetaan niille saatanan järjestelmäjätkille ja uhataan…

– … sulkea ne oman järjestelmän sisään. Haha.

– Nyt saatanat asiaan tai täällä istutaan huomisaamuun!

– No oukei. Minusta me teimme perusvirheen, kun kustannussäästösyistä valittiin omien toimintaprosessien muuttaminen ja samalla aivan turhan hätäisesti standardoitiin meidän dokumentit, perustiedot ja mittarit.

– No sherlock! Mitä ehdotat?

– Että peruutetaan vähän molemmissa: palautetaan elinkelpoinen osa meidän prosesseista ja tehdään harkitummin järkevämmät standardit.

– Ja aika-arvio tällä… peruuttelulle?

– Kuukausi, plus miinus.

– Todella paska idea! Hommat on kaaoksessa vielä kuukauden, talousjohtaja saa uupumisepilepsian supistetun tiiminsä keskellä eikä sellaisia jätkiä, jotka tuohon peruutteluun oikeasti pystyisi, löydy Turustakaan!

Pieni väliaikakatsaus oli paikallaan:

  • Tuossa koko kohentamissisältö, loppu oli tyhjää paskaa. (Miten avutonta! Eikö vt. toimari oikeasti ymmärtänyt asioita?)
  • Hän ei saanut tilannetta hallintaan.
  • Turku-kaupungin mainitseminen oli aina paha merkki.

Tiesin, että palseri venyisi kahden tunnin mittaiseksi. Ja tietenkin olin oikeassa. Pahinta olivat kuitenkin jälkipalaverit.

– Tulipalot ovat seurausta todella huonosta johtamisesta. Ei ennakointia, ei sitoutumista.

– Kaipaako kuollut mies palttoota? Onko Paavilla pallit?

– Nykysellä Paavilla taitaa muuten olla!

– Vittu te ootte ääliöitä!

– No onneks meillon sut, firmamme väärin ymmärretty Elon Musk.

– Toimarin alushame repsottaa.

– Mutta todella! Istutaan turhautuneina vailla todellista käsitystä mistään & miinusmerkkisin tuloksin marinoidutaan parin tunnin pätkissä näissä pellepalavereissa.

– Mä kyl tarkotin, et se on menettämässä otteensa…

– Mitäs sosialismin paskaa täällä kirnutaan? Että ulkoistamisen sijasta annetaankin valta työläisille?

– Ole sinä Reikani hiljaa!

– No pojat, pojat! Menkääs siitä ulos mittailemaan, kenellä on pisin.

Verensokeri laskee, kun joutuu seisoskelemaan tällaisen keskellä ja pinnistelemään säilyttääkseen ihmisyytensä ja mielenterveytensä. Mutta sellaiseksi tämä työelämä on mennyt. Parhaat Pavlovin koirat sopeutuvat.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty