Bisnestarinoita 181

Bisnestarinoita 181

Lisää liksaa

Enemmälle rahalle olisi käyttöä, monet sanovat. Kuka meistä väittäisi vastaan?

Samat monet hakevat vastinetta rahoilleen eivätkä ainakaan halua kuulua niihin tyhmiin, jotka maksavat liikaa. Sitten kun näille samoille monille esittää yksinkertaisen kysymyksen, millaista vastinetta sinä tuotat sille lisärahalle, jota toivoisit saavasi, yhdeksässä tapauksessa kymmenestä tulee oikosulku. Tai oikosulki. Ja sekin on understatement.

Mielikuvat törmäävät todellisuuteen ja se tekee kipeää,

mikä johtaa valitettavan harvoin oppimiseen. Eikö näitä ihmisiä ole hakattu tarpeeksi lapsena vai mistä niiden asenne kumpuaa? Ymmärrän heidän haluaan olla Hemingway, mutta kun lopulta ovat oman elämänsä Woody Allen, ei siitä hyvää seuraa. Kenellekään.

Niin monen asian toivoisi olevan toisin. (<- melkoinen kärsimyksen lähde tuokin lause kyllä).

Ja ihmiset, ne ovat pimeimpiä juuri ennen aamunkoittoa.

Ability-ohjelmistoalustan kehittämisestä ja tuotannosta globaalisti vastaavat sanovat, että meillä on hyvät edellytykset teollisen internetin osaamisen konsultointiin.

Tätä meidän oli määrä pohtia kahden tunnin palaverissa, kun nämä äkilliset ”palkkaneuvottelut” syöksivät meidät pois raiteilta. Miksi tällaista pitäisi sietää? Ei kyllä.

-Jääkiekossa on tärkeä tietää, mitä tulee tapahtumaan seuraavaksi ja missä kiekko silloin on. Sama pätee liike-elämään.

-Kyllä tasan. Meillä on pulaa ihmisistä, jotka uskaltavat olla väärässä ja oppia siitä.

Tähänkin kyllä saadaan työtyytymättömyysnäkökulma.

-Vaikka mittarit osoittavatkin keskimäärin myönteistä kehitystä kokonaisuuden tasoilla, kaikki ei työelämässä mene kuin Strömsössä. Yksittäisten ihmisten kohdalla tämä on merkinnyt esimerkiksi työn loppumista, häirintää tai epäasiallista kohtelua, työtapaturmaa tai työkyvyttömyyttä.

-Työelämän kehittämistä ei voida perustaa siihen odotukseen, että kaikki jatkuu kuten ennenkin. Valitettavasti dataa ei tulevaisuutta koskien ole samalla tavalla käytettävissä kuin menneisyyttä koskien.

-Mutta juuri siksi ja juuri sitä voimme tehdä yhdessä työelämätiedon tarvitsijoiden kanssa!

-No niin! Se voisikin olla vastaus markkinoiden tarpeeseen tuotannon ja kannattavuuden optimoinnista uusien pilvi-, analyysi- ja ohjelmistopalvelujen avulla. Siitä voisi tulla yhtenäinen, toimialarajat ylittävä digitaalinen kokonaisratkaisumme, joka ulottuu verkon reunalta pilvipalveluihin.

Tämä muuttui niin sovinnolliseksi, että minua alkoi huimata.

Suomalainen konsensus, presidentinvaalit jne. Onneksi on ihmisiä, jotka eivät luovuta.

-Kurjan liksani vastineeksi odotan työnantajalta paljon: mahdollisuutta tehdä itselleni tärkeitä asioita, kehittyä ja muokata työstä itseni näköisen. Koska työ on iso osa identiteettiäni, haluan, että minuun luotetaan ja että olen itse luottamuksen arvoinen.

Ihailen joidenkin ihmisten tapaa vastata kuin ei olisikaan.

-Työntekijöistä on tullut vaativampia. He odottavat työnantajaltaan enemmän vapautta, luottamusta, päätöksentekomahdollisuuksia, autonomiaa ja hyvää johtamista. He haluavat, että

yritystä johdetaan kulttuuri ja ihmiset, ei raha edellä.

-Tässä sitä taas ollaan. Meillä on paljon ihmisiä, jotka sairastuvat itseohjautuvuuden vaateen takia työuupumukseen. Hierarkkisiin rakenteisiin, selkeisiin työtehtäviin ja pomon sanaan tottunut sukupolvi on murroksen edessä ymmällään. Alkakaa johtaa itse itseänne, meille sanottiin, mutta kukaan ei kertonut, miten se tehdään.

-Uuden rakentaminen on raskasta, koska onnistumisen kokemukset ovat harvassa. Jos sellainen sattuukin osumaan kohdalle, nurkan takana odottaa jo seuraava ongelma, joka pitää ratkaista. Riittämättömyyden tunteen kanssa joutuu elämään lähes päivittäin. Välillä sitä sietää paremmin, välillä huonommin.

-Onneksi ymmärsin nopeasti, mistä on kyse. Takana on sen verran kilometrejä työelämässä, että nahka on paksuuntunut ja suojausmekanismit osaa laskea alas riittävän nopeasti.

-Minä taas päätin keskittyä ajattelemaan sitä, mistä olen työpaikallani kiitollinen. Vapaudesta ja luottamuksesta. Siitä, että saan tehdä merkityksellistä työtä. Että meillä on pitkät lomat ja että palkka tulee tilille joka kuukausi. Ennen kaikkea olen kiitollinen ihmisistä, joista monista on tullut minulle enemmän kuin pelkkiä työkavereita.

Aikamoista. Mutta ei rahalla saa onnea. Kateus ja köyhyys synnyttävät näppäriä mielipiteitä, mutta niillä ei juhlita edes leipäjonossa. Ja SE on uusi normaali.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Bisnestarinoita 180

Bisnestarinoita 180

Kiteytys

On työssä tietysti puolensa. Kyllä voin sen myöntää. Vaikka tietysti myöntäminen kirpaisee, joskus enemmän kuin työ.

Parasta työssä ovat ne hetket, jolloin pääsee kokemaan, että tapahtuu keskustelu. Aika arkisesti istutaan neukkarissa ja sitten se tapahtuu.

Meitä oli seitsemän valkokaulusäijää, eikä enempää tarvita, koska siitä se lähtee.

-Nyt 2010-luvun lopulla voimme havaita innovaatioparadigman elävän digitalisoituvaa kauttaan.

-Se on lähtökohta, minkä näkee siitä, että toimintaympäristön turbulenssit ovat seuranneet toinen toistaan. Globaali sidoksisuus on viime vuosikymmenet huokoistanut Suomen ja muun maailman rajapinnan korostaen ihmisten omaehtoisen vastuun ja toiminnan merkitystä.

-Niinpä. Ja tähän liittyy se, miten kvartaalitalouden nopeasyklinen seuranta taloudellisen ympäristön vuoksessa ja luoteessa on saanut meidänkin yritysjohdon nopeisiin sopeuttamistoimiin ulkoistusten, lomautusten, pätkätyötarjonnan ja irtisanomisten avulla. Tämä on puolestaan lisännyt työntekijöiden väliaikaisuuden tuntemuksia ja marginalisoinut osan väestöstä.

Sitten tulee hetki, jolloin joku tuntee ylitsepääsemättömän tarpeen avautua, mikä tässä seurassa on elähdyttävää, poikkeuksellisesti.

-Maailma on liian moderni. Minulta menee asioita ohi.

-Et ole yksin. Kyberpääoma luo tulevaisuuden. Ajasta tulee yritysomaisuutta tai oikeastaan siitä on tullut jo. Aika kuuluu vapaalle markkinataloudelle. Nykyisyyden imee maailmasta tulevaisuus ja siksi siinä on myös valtava sijoituspotentiaali.

-Tulevaisuus ei hellitä. Ajan kiihtyminen pitäisi korjautua, mutta kukaan ei tiedä miten. Ja vaikka tietäisi, löytyisikö sellaista Arkhimedeen vipua enää mistään.

Mutta sitten onneksi päästään takaisin tunnelmaan.

  • Yhden näkökulman tähän tuo se, että valtiovallan ja muiden valtakunnallisten toimijoiden vaikutusvalta on samalla pienentynyt. Tieto- ja viestintäteknologioiden kehittyminen on puolestaan mahdollistanut alustatalouden kehittymisen, uudet työmuodot läikyttäen työn vapaa-aikaan ja perhe-elämään. Tietotekniikan kyllästämät työt ovat muuttuneet tietotöiksi niin asiantuntija- kuin suorittavissakin ammateissa.
  • Suurin kiitos tilanteen (kustannuskilpailukyvyn) korjaantumisesta menee kuitenkin niille tolloille, jotka pelaavat virtaa vastaan. Koska ei voi tietää. Niin kuin jossain kaukana täältä joku perhe lähtee vaeltamaan pois seuduilta ennen muilta, koska tulkitsevat olosuhteiden muille huomaamattomat merkit kurjistumiseksi. Osoittautuuko tulkinta vääräksi vai juuri oikeaksi? Lähdön hetkellä kukaan ei voi olla täysin varma.

Ehkä tällaista tapahtuu sinulle joka päivä. Meillä päin se on harvinaista. Moniäänisyys.

Aito kaaos, josta jokainen saa luoda oman kosmoksensa. Tai antaa kosmoksen syntyä.

Oli aika syödä. Käydä hampurilaisella, imaista pillillä colaa ja pyyhkiä rasvaisia sormia aina välillä paperipyyhkeeseen.

Se on arkipäivän Rothko. Yritys jättää jotakin taakse.

Ja useimmiten se onnistuu. Sitä miettii kulunutta päivää, keskustelussa esiin nousseita asioita ja kaikkea sitä, mikä niissä oikeasti kiinnostaa. Kertovatko ne jostakin todellisesta vai ovatko ne sitä yleistä liikettä, joka tekee kaikesta latteaa ja samanarvoista?

Se, joka vuodattaa verta kanssani, on veljeni. Jotakin tärkeää, joka vaatii rohkeutta.

Miksi on niin monta asiaa, joihin on helpompi mennä mukaan kuin päästä niistä eroon? Suurimman osan aikaa työstä on tullut sellaista. Jotakin, johon aikanaan niin kovasti halusin ja sitten se osoittautuu ansaksi.

Se on suljettu ovi, ei pyöröovi.

Jään tappiolle jopa itseni kanssa nykyisin. Mutta kun imaisen kupista jämät, tiedän jo, ettei se haittaa. Tämäkin menee ohi.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Bisnestarinoita 179

Bisnestarinoita 179

Vaihdokas

Omistajat olivat (taas) saaneet loistoidean. Kun vt. toimarista päästiin eroon ja pöly oli laskeutunut, he päättivät marssittaa meidän eteen erilaisia toimarikandidaatteja.

  • Vetämään demoja.
  • Katsomaan puolin ja toisin että toimiiko homma.

Ja sitten naureskelemaan koska voivat.

Milloin maailmasta tuli tällainen?

Siis sellainen, jossa kalapuikkoviiksinen konsulttisetä ja olkavarsia myöten trimmattu myyntitäti ryhtyivät syvää myötähäpeää aiheuttavaan kilpalaulantaan kohti toimariutta. Kalapuikko aloitti.

– Haluan nostaa esimiestyön ja asiakaspalvelun laadun läpileikkaavasti yrityksen kaiken toiminnan keskiöön, mikä vaati niin ideologisia kuin rakenteellisia muutoksia. Asetamme kehittämiselle kaksi päätavoitetta:

  1. Asiantuntijoiden työtä kokonaisvaltaisesti tukeva johtaminen.
  2. Eheä asiakaskokemus asiantuntijatyön keskiöön.

– Muutosten toteuttamiseksi räätälöidään kehitysohjelmat noin 40:lle esimiehelle ja 40:lle asiantuntijalle.

Ja lupaus oli, ettei kalvosulkeisia tai konsulttikieltä, vaan vaikutuksia omaan arkeen. Että välittäminen näkyy ja tuntuu, ja jokaista autetaan omalla matkallaan. Kyllä kyllä.

– Olemme menossa yhdessä samaan suuntaan! Johtamisen polku rakentaa uudenlaista esimiehisyyttä. Esimiehinä toimivat aiemmin tiimin kokeneimmat asiantuntijat. Ajattelutapa käännetään johtamispainotteisemmaksi, jolloin johtamisvalmiudet, -kyvykkyys ja -suuntautuneisuus nostetaan esimiestyön kärkeen. Lähtötilan analysointiin ja muutoksen vaikuttavuuden seurantaan hyödynnetään johtamisen 360-arviointia.

Eikä tässä kaikki: Organisaatiossa luodaan yhteinen ymmärrys johtamistyön merkityksestä, käytänteistä sekä arjen työkaluista. Kulttuurillinen muutos tulee näkymään vahvasti esimiesten innostumisena ja kyvykkyytenä asiantuntijoidensa kokonaisvaltaiseen tukemiseen.

Kyllähän tästä plussapisteitä ropisee.

Sitten saimme onneksi naisnäkökulman.

– Asiantuntijat ansaitsevat parasta mahdollista johtamista! Näin saamme luotua johtamiskonseptin, jossa toimintamallit ovat yhtenäisiä ja työkaluja kehitetään ihmisten tarpeiden pohjalta. Asiantuntijoiden tarpeita ja työn etenemistä tuetaan uudenlaisilla one-to-one menetelmillä. HR-järjestelmän työkaluja, kuten kehityskeskustelurunko, saadaan jalkautettua arkeen aidosti palveleviksi työkaluiksi, kun kehittäminen johdetaan järjestelmien sijaan esimiesten ja asiantuntijoiden tarpeista.

Ja eikun lisää vielä: Työkaluja kehitetään esimiesten ja asiantuntijoiden tarpeiden perusteella. Se juuri on oikea suunta, eikä niin päin, että työkalu muuttaa esimiestyötä. Hajautettu asiakaspalvelumalli avaa asiakasrajapinnan. Kuulit oikein.

– Jokainen asiakasrajapinnassa työskentelevä asiantuntija nostetaan ensimmäistä kertaa asiakaspalvelijan ja yrityksen lähettilään rooliin. Asiakkaille avataan rajattomampi mahdollisuus saada tarpeisiinsa vastaavaa palvelua suoraan sopivalta asiantuntijalta. Asiakasrajapinta avautuu ja saamme tarjottua sujuvampaa palvelua. Asiantuntijat sisäistävät roolinsa hajautetussa asiakaspalvelumallissa, eikä sen jälkeen paluuta vanhaan keskitettyyn malliin enää ole.

CRM jalkautetaan kokonaisvaltaisemmin asiakkuudenhallinnan työkaluksi, ja ennen kaikkea tietoa hyödynnetään aktiivisesti asiakkaiden palvelemisessa. Asiakasstrategia uudistetaan yhdessä. Kyllä: yhdessä.

– Me ollaan nyt enemmän kuin koskaan yhteisellä asialla! Tiedonvaihto lisääntyy samoin kuin asiantuntijoidemme oma kiinnostus siihen, mitä kaikkea yrityksenä voimme tarjota asiakkaillemme myös sen oman ydinosaamisalueen ulkopuolelta. Ennen viestinnässä korostui käytössä olevat laitteet ja niillä tehtävä työ, mutta nyt visio on kohdistettu oikein – teemme työtämme ennen kaikkea asiakkaitamme ja yhteiskuntaa varten, ja tähän kaikki arjessa tekemämme työ perustuu. Kaiken mukaan sekä asiakastyytyväisyys että asiakasluottamus kehittyvät vuosittaisten kyselyiden mukaan oikeaan suuntaan. Asiakkaista 82% suosittelee meidän tapaa toimia asiakkaiden kanssa. Määrätietoista työtä esimiestyön ja asiakaspalvelun kehittämiseksi jatketaan.

Tarpeemme ja tavoitteemme sisäistetään nopeasti, ja valmennus haastaa meitä oikeaan suuntaan? Niin he sanoivat, kummatkin, kuin olisivat olleet valmiit tulemaan 11 sekunnin päästä.

Tämän tunnistan kyllä: ei jatkoon. Jotain minäkin tiedän.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Bisnestarinoita 178

Bisnestarinoita 178

Takkatuli

Täysi-ikäisyyden kynnyksellä yksi fantasiani oli päästä yhden Marikan kanssa mökille takan eteen taljalle alasti makailemaan ja tulta tuijottamaan.

Sitten kuluu vuosia ja viaton takkatuli muuttuu innovaatioiden lähteeksi ja mielen rauhoittamisen ytimeksi. Takkatulen katseleminen on hyvä tapa aktivoida joutokäyntiverkostoa ja tehostaa luovaa ajattelua, ne sanovat.

Ei tässä näin pitänyt käydä.

Kaiken piti pysyä samana. Olla sellaista kuin se oli, kun elämä oli hyvää ja kaikki parempi oli vasta tulossa.

Ja tässä minä istun neukkarissa näiden ihmisteni kanssa, jotka jäävät minulle vieraiksi katkeransuloiseen loppuun asti, ja mietin suhdannevaihtelun vaikutuksia budjettiin. Asia tuntui minusta vielä toissapäivänä mitä tärkemmältä, mutta tässä&nyt maailmankaikkeudessa se on mitä mitättömin.

Kuka tätä muistaa enää parin viikon päästä tai edes huomenna? Tai onko asian kannalta mitään ratkaisevaa merkitystä sillä, osallistunko vai olenko miljoonan kilometrin päässä.

Ei ole. Lopultakin minussa on miestä myöntää se.

Toisin kun rutiini-istuskelu, tämän myöntäminen muuttaa kaiken. Mutta tässä minä vielä hetken istun mykkänä ja suljettuna. Siitä huolimatta, että olen paljon kokoani suurempi muutosagentti.

Ja life goes on.

-Hyvinvointi on nykyisin kova ydin. Jokainen hyvinvoiva työntekijä, ja korostan: te-ki-jä, tuo fyffeä taloon. Tästä meidän kannattaa tehdä sellainen koalatiivinen ykkösprioriteetti.

-Juurikin näin ollen. Helmat hampaissa hyvinvoinnin heinäkasaan peuhaamaan!

-Voisitko, Marika, kerrankin ottaa jotakin vakavasti?

-Kuulitteko? ”Kerrankin”. Mistä nämä naista alistavat valtarakenteet saavat energiansa ja uusiovoimansa, kun ne voivat näinkin hyvin? Onko kyse kuitenkin siitä, että suurin hyvinvoinnin este on alitajuinen haikailu menneeseen ja sovinistiseen hegemoniaan?

-Oletko romuttamassa koko järjestelmää vai haikailetko sinäkin vain etuja, palkankorotuksia ja oman asemasi vahvistamista?

-Tuolla asenteella ei hyvinvointia lisätä! Harmi ettei kuolemantuomio ole enää käytössä tässä organisaatiossa.

Tällaista on vaikeaa kuunnella selvin päin, ymmärrätkö sen?

Olisiko minun puheillani kuitenkin merkitystä?

En jaksanut, koska olin lamaannuksissa enkä halunnut lisätä kärsimystä, joka kuin itsestään seurasi kipua tässä maailmassa.

Kyllä siinä on syytä vain istuskella ja tuijottaa tylsämielisenä esityslistaa, joka oli ajat sitten jo käsitelty.

Kuvasiko se meidän organisaation vahvuutta, että meillä oli varaa tähän istuskeluun

sen sijaan että olisimme pakotettuja oikeisiin töihin?

Tätä voi pitää vahvana viestinä!

Onneksi vaihtoivat aihetta, mokomat.

-Mitkä on ne kolme asiaa, jotka tekee meistä valmennusmekan?

-Se on helppoa, sillä tänne on kerääntynyt käsittämätön määrä pääomia ja planeetan parhaita aivoja.

-Ja ne kolme asiaa?

-Laajennamme bisnestä itseohjautuvien autojen vuokraukseen, kunnes olemme onnistuneet kehittämään itseohjautuvan valmentajan. Otamme askeleen älyvaatteiden kehittämiseen, kunnes suurin osa asiakkaistamme pukeutuvat niihin, minkä jälkeen luomme synkronoivan algoritmin edellä mainitun valmentajan ja asiakkaan välille. Kolmanneksi sijoitamme uuteen start-uppiin nimeltä Automaattinen tunteidenkäsittely. Se ratkaisee myös meidän työläisten hyvinvointiongelmat.

Hyvin puhuttu, Marika. Tiesin, että sinusta on vielä johonkin. Onhan meidät kuin tehty luomaan suurempaa, helpommin ja paremmin.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Bisnestarinoita 177

Bisnestarinoita 177

Asiakasrajapinta

Everybody wants something.

Näin minua neuvoi señorkonsultti, kun tulin taloon. Siinä oli muuten harvinaisen surumielinen mies. Pinnan alla kyti epätoivoa, turhautumista ja itsetuhoisia ajatuksia. Näitä tunteita hän jalosti päivät pitkät kertomalla meille juñoreille viisauksiaan, jotta meistä olisi tullut jotakin. Siis häntä parempaa.

Olen palannut tähän myöhemmin monta kertaa. Epävoiton hetkellä varsinkin, kun olen ollut varma työni ylittämättömästä vaikeusasteesta eli siitä, että seinä on noussut eteeni. Ihmiset eivät tiedä, mitä haluavat ja haluavatko mitään. Silloin täytyy löytää vahva usko.

Ja suorittaa uskon hyppy, suoraan asiakkaan halujen luo.

(Jotkut sekoittavat kaksi asiaa toisiinsa ja siksi kadottavat itsensä haluavien asiakkaiden luo. Mutta ei, he eivät näissä kuvioissa kauaa pyöri.)

Kaiken tämän hienoilun jälkeenkin on pakko todeta, että asiakasrajapinnassa työskentely on minulle täyttä tuskaa, vaikka olen siinä ihan superhyvä. Katso lukuja, vain ne kertovat sinulle koko totuuden. Muulla ei ole väliäkään, vaikka vuosikymmen toisensa jälkeen tulee luusereita, jotka muuta väittävät.

Tämän edellä sanotun tarkoitus on johdattaa sinut ymmärtämään, että olen potentiaalisen asiakkaan luona. Prospektin, sana, josta minulle tulee mieleen vain nuoruus ja Nevski prospekti. (Huomaatko, miten viimeiseen asti haluan välttää sitä, että kohtaisin todellisuuden, raakana & rakkaana?)

Monet ovat konsulentin opetukset.

Siksi mieleen tuli vielä yksi: U-kysymys (jota ei missään tapauksessa saa sotkea sen epämääräiseen ja epäilyttävään pikkuserkkuun, U-teoriaan).

-Muista aina rekrytoidessasi kysyä U-kysymys.

Kyllä minä muistin: oletko uraania vai ureaa?

Oletko aitoa rakettipolttoainetta vai jotakin, josta jokainen tervein vastoin varustettu ihminen pyrkii eroon välittömästi eikä aivan vailla vastenmielisyyden tunnetta. Jokainen organismi toimii niin, jokainen terve organisaatio toimii niin. Sillä niin on maailma rakennettu.

Sitten se asiakas.

Hän oli suoraan Billy Braggin biisistä Milkman of human kindness: suloinen, humaani surkimus.

Sellainen jota on helppo käsitellä.

-Oletko joskus pidellyt kädessä viiden punnan seteliä?

Tämä on oma suosikkini. Todellista nonsenseä. Mutta vetoaa ihmisiin, joilla ei ole ollut mitään. Ja tiedätkö, sellaisen kyllä tunnistaa.

-Mikä sinua syö? Sekö ettei tämä mielestäsi ole riittävän hyvä työpaikka vai se, että jokin sinulle tuntematon syy ajaa sinua eteenpäin, vaikka tunnet epämääräistä ahdistusta siitä, ettet tiedä, haluatko sitä itse todella vai et?

Kyllä. Minua opastettiin korvasta pidellen panemaan prospektit koville. Jos et kestä kuumuutta, pysy poissa keittiöstä. Tämän tajuaminen ei vaadi sivistystä, ainoastaan kylmää käytännön kokemusta kaikille sormensa polttaneille.

Ja kyllä. Hämmennys saattaa nostaa esiin erilaisia reaktioita menneisyydestä kuten hylkäämisiä ja itseinhoa.

-Sanon sinulle varmemmaksi vakuudeksi ja tätä taustaa vasten: osaavaa ja ennen kaikkea pystyvää työvoimaa ei ole helposti saatavilla markkinoilla. Jos astut väärälle tielle, suurin osa ajastasi menee aivan vääränlaisten luusereitten lastenvahtina vänksyilyyn. Jos se ei tunnu oikealta, lähde vasemmalle.

Niinpä kyllä, prospekti katsoi minua suu auki. Tämä on aina se totuuden hetki: onko tämä vasta hiiltä vai jo timanttia.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Bisnestarinoita 176

Bisnestarinoita 176

Lujasti tympeä

Huonosti menee ja pahempaa on luvassa.

Kaikki tietävät tämän ja silti näyttää siltä kuin suurin osa teeskentelisi, että asiat ovat toisin. Vaikea ymmärtää, miksi ihmiset tekevät tämän. Epätoivosta? Siitä perimmäisestä optimismista, jonka sanotaan kuolevan vasta kun toivoa ei enää ole?

Liukeneminen pidentää elämää.

Näin minulle kerrottiin ja on asioita, jotka uskon suoralta kädeltä. Sellainen olen tai ainakin sellaiseksi olen tullut. Ja koska olen päättänyt, että elämässäni alkaa uusi vaihe, sanon tämän: koska olen itse tehnyt itsestäni tällaisen, valintojani toistamalla.

Meidän organisaatiossa ei puhuta politiikkaa, koska meidän politiikkamme on ESUP (Ei Seksiä Uskontoa Politiikkaa). Tämä ei johtunut uskosta siihen typerään väitteeseen, että näitä kolmea on hauskempi harjoittaa kuin tyytyä puhumaan niistä. Ei, vaan koska niistä puhumisen epäillään vaarallisesti vahingoittavan tuloksen tekemistä, sitä ainoaa ja perimmäistä tarkoitusta, mikä on tuonut meidät yhteen. Toisilleen vieraat ihmiset, joita jokin, yhtä alitajuinen kuin kieroutunutkin tarve yhdisti.

Mutta mihin sinä vedät rajan, niin kuin seksin suhteen? Arkipäivän eroottinen thrilleri tapahtuu ennen kuin kukaan ehtii nostaa lusikkaansa lattemukista. Sitä paitsi jokainen edes kerran elänyt tietää, että vaatimatonkin kihelmöinti jossain puolella kehoa pitää vireystason pinnan yläpuolella.

Yritys tehdä vakavaa bisnestä on silloin kyllä suuressa vaarassa.

Nämä on kysymyksiä, jotka voidaan ratkaista vain verellä ja raudalla. 2010-luvun modernistisessa korporaatiossa se tarkoittaa: anna itsestäsi vasta sitten kun olet varma, että se kannattaa.

Siksi dialogi saattaa useinkin tapahtua niin kuin tänään.

-No, mites menee?

-Hyvin. Entä sinulla?

-Kiitos, kyllä tämä menee. Niin ja oli minulla asiaakin. Ehditkö katsoa ne ennusteet, siis että olivatko ne kohdallaan eli riittävän korkealla?

-Kyllä ehdin ja kyllä olivat, kiitos.

Tätä ei ole ihan helppoa tulkita esileikiksi.

Mutta keskustelu sai yllättävän jatkon.

-Tiedätkö, millä nimellä austraalialaiset kutsuvat bumerangeja, jotka eivät palaa?

-No en kyllä.

-Kepeiksi.

Tämä OLI yllättävää. Tiesin, mihin hän pyrki: panna minut ajattelemaan. Kysymään, mitä oikeastaan olen. Ja se on tunnetusti eroottisinta mitä on.

Seikkailu saa minut kevytmieliseksi, niin on ollut aina.

-En ole isäsi mutta esimiehesi olen kyllä.

En uskonut, että tulisin koskaan sanomaan näin.

Mutta elämässä tarvitaan vain kaksi asiaa

  • Että tietää, kuka on.
  • Että tietää, keneen voi luottaa.

Ja sitä tulet tuntemaan minut, ajattelin, ja voima oli kanssani.

Samassa mieleni täytti epäilys: eikö minussa todellakaan ollut aikoinaan voimaa vastustaa tämän kaiken houkutusta? Pysyä erossa, pysyä poissa ja ohjata oma elämäni sinne, missä olisin voinut elää omilla ehdoillani enkä näiden elämää suurempien voimien riepoteltavana. Näin, miten huonoon tämä johtaa. Jos elämästäni ei jää paljon jäljelle päivän päättyessä, miten on sitten, kun päivä päättyy viimeisen kerran?

Ja jos jokin toinen puoli on olemassa, katsooko se silloin minua kuten kuilu katsoo, kun sinne tuijottaa tarpeeksi kauan?

Silloin palasin takaisin ja näin noiden punaisten huulien tuijottavan minua takaisin. Olinko sittenkin pelastettu?

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Bisnestarinoita 175

Bisnestarinoita 175

Avautuminen

Teen tähän alkuun tunnustuksen. Se ei ehkä tunnu sinusta, uskollisimmista uskollisin lukijani, tunnustukselta, koska olen kertonut sen useampaan otteeseen. Mutta tässä se tulee: en ole koskaan tajunnut ihmisiä, joilla on tarve avautua. En vain tajua. En tajua, mistä tuo tarve tulee ja mitä hyötyä siitä on. Ensin kärsit turhaan jostakin asiasta ja sitten avaudut ja sen seurauksena muutkin kärsivät siitä? Eli?

Johtamallani osastolla oli töissä Pertsa, nuori kolli, ananaspää, joka eräänä aamuna tuli luokseni.

-U got a minute? (Miksi niiden on aina pakko käyttää englantia, joka on opittu katselemalla amerikkalaisia sarjoja?)

Ei minulla ollut aikaa, mutta olin päättänyt, että johtaminen on palvelutehtävä

ja olen aina valmis vastaamaan kenen tahansa tarpeisiin. Ilman tuota päätöstä olisin ihan vaan tavallinen traumakurkiainen.

Dingeling dingelei.

-Mä meen suoraan asiaan. Me erottiin Merjan kaa. Ja mä päätin, niinku sä oot aina kehottanut, oppia tästä jotain. Niinpä mä listasin asioita, jotka oli suhteessa avartanu mun näkymiä. Ja mun viiden kohdan lista näyttää tällaselta:

  • Ranskisleffat.
  • Detox.
  • Tutustuminen eteläpohjalaiseen kyräilykulttuuriin.
  • Nimipäivien viettäminen big time.
  • Shakespearen sonettien lukeminen ääneen.

-Mitä sä aattelet?

Ajattelin, että tämä on ehkä se suurin yksittäinen asia, joka tuottaa kärsimystä elämässäni: toisten ihmisten juttujen kuunteleminen. Sen sijaan, että olisin vain antautunut ja antanut noiden juttujen puhaltaa lävitseni kuin kevättuuli Ema Saikon runoissa. Sen sijaan vastustin niitä tai tarkemmin: niiden aiheuttamaa kipua. Ja vielä tarkemmin: niiden tylsyydestä aiheutuvaa kipua. Oliko niin, että suuri enemmistö on suojattu tuota kipua vastaan kyvyllä ohittaa latteudet, itsestään selvyydet ja tuhannesti samanlaisina toistuvat jorinat?

Olin kuitenkin päättänyt kantaa ristini Golgatalle asti (aina uudestaan kuin Murmelin päivänä) ja ottaa huomioon, että Pertsa oli vasta poikanen.

-Tuo kuulostaa todella hyvältä! Tekee melkein mieli kysyä, miksi te erositte.

Jälkimmäinen lause oli vielä suurempi valhe kuin edellinen. Milloin minusta oli tullut siirappisuuden ruhtinas ja Walheiden Waldemar? Olenko juristi vai turisti?

En edes tiedä, miten voisin auttaa häntä. Tai edes, miksi minun pitäisi.

Vai oliko kaikki niinkin yksinkertaista, että tämä oli tässä? Hän sai avautua, ja minä sain olla sankari, just for one day.

Elämä jatkuu, se tässä on pahinta. Olisi hauskempaa jäädä hetkeksi lämmittelemään todellisen kokemuksen eli onnistumisen lämmössä, mutta elämä jatkuu. Ja sitten mitä?

Takaisin siihen maailmaan, jossa kuoleman haju peittää alleen elämän ja sen kaikki mahdollisuudet. Pysähtyneisyys, periksi antaminen, luovuttaminen, yritys unohtaa se, joka kerran puhutteli, …

Yritin olla niin kuin en olisikaan. On päiviä, jolloin se onnistuu paremmin.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Bisnestarinoita 174

Bisnestarinoita 174

Aifouni

Tiedätkö, mistä rahasta puhuminen on merkki? Aivan: köyhyydestä.

Koska: jos sullon fyffee, miks bamlata siitä? Just käytä sitä, anna paalun palaa. Ja anna köyhien ulista, keep calm ja päivitä aifounisi uuteen. Niin simple, ettei enemmistö siihen pysty kykenemään.

Siinä sitten kävelin X taskussani ja aika polleana. Kun sijoittaa toista tonnia uuteen välineeseen, se on quality & distinction!

Hetkessä tajusin, että tämä oli mahdollista

  • Koska voin
  • Koska osaan keskittyä minulle tärkeisiin asioihin
  • Koska minä

Tällaista mielialaa kesti noin yhdeksän sekuntia ja sitten istuinkin tuijottamassa valkotaululle heijastettua ekskeliä. Onko kukaan tutkinut, mitä se tekee ihmiselle päivästä toisteen ja viikosta toiseen ja vuodesta toiseen tuijottaa ekskeliheijastetta ja esittää ymmärtävänsä, mistä tässä kaikessa on kyse? Ja vaikka ymmärtäisi lukuja kuin meedio-talousjohtaja mutta ei ymmärrä tämän kaiken merkitystä? Intuitioni sanoo, ettei siitä seuraa pelkästään hyvää.

Sen olen kyllä huomannut, että ekskelin esitteleminen on, ellei tervehdyttävämpää niin ainakin virkistävämpää kuin sen tuijottaminen. Koska pääsee kysymään:

– Ajatuksia tästä?

Saa väen vähän temperamentista riippuen joko riiputtamaan päätään tai tuijottamaan ohitsesi lukuihin kuin pelastusta etsien. Sitten joku uhrautuu ja heittää jonkun kysymyksenkaltaisen vitsin.

-Voiko tuo vertailuluku pitää paikkaansa? Olemmeko me noin hyviä?

Nauru ei pidennä ikää vaan palavereja.

Naurun rohkaisemana joku jo kouluaikanaan tunnollinen oppilas lähtee yrittämään tosissaan.

-Meidän taseen voisi…

-Siis oikeesti nyt!

-Mut jos siis otetaan kokeiluun #satapientäaskelta, niin…

-Älä nyt maalaile mitään ratkaisuja, keskitytään itse ongelmaan!

Tämä kiertää pahaa kehää, vaikka täytyyhän se fokus jonnekin suunnata. Ylpeä voi olla vain siitä, että meillä sentään sanotaan kaikki typeryydet ääneen, kuten kuvasta kuuluu. Vastustamaton haluni juuri nyt piirrellä hakaristejä seinään on läsnäoloni voima.

Muutenkin: minua eivät kiinnosta lupaukset vaan niiden pitäminen. Ja äskeisestä positiiviseksi tulkittavaksi lausahduksestani huolimatta huomaan, että jos asenne ei ole kohdallaan, minä alan olla siinä kohdalla.

Palaverissa päätettiin pitää kolmen minuutin tauko. Se oli SOP. Joinakin päivinä se vain tuntui tarpeellisemmalta. Kävely, paras tapa kirkastaa aivot ja ajattelu.

Sen päätin tehdä. Miten se tehdään 30 sekunnissa?

Olisin voinut kertoa teille, mutta seuraani liittyi meidän palaverista joku, jota en vain ollut huomannut. Muistan kyllä hänet meidän viimeisistä webinaarista. Hän esitti tietävämpää kuin oli.

Nyt hän oli hermostuneen oloinen.

-Saanko kysyä jotakin?

-Totta kai.

Yllättävän harva tajuaa, että totta kai tarkoittaa, ettei koskaan etkä varsinkaan sinä.

-Ihan lyhyesti: jos meillä kerran on sinun laatima tasa-arvosuunnitelma, miksi sukupuolijakauma on täällä edelleen silmiin pistävän epätasainen?

Kai tajuat nyt, että minun on hoidettava miljoonia tällaisia ad hoceja päivittäin. Sammutettava satoja tulipaloja, joista vain osa on minun sytyttämiäni. Se on minun työni.

-Kai tajuat, että kärsimättömyys tuhoaa täydellisenkin elämän. Suunnitelmasta puhumattakaan.

Minä osaan puhua. Siksi minä olen minä. Pysy sinä sen sijaan aina kauppaopiston naisena. Koska luonne mittaa kohtalon ja uusin laite dopamiinisi.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Bisnestarinoita 173

Bisnestarinoita 173

Kultainen kädenpuristus

Toiminta luo hahmot. Ellemme koskaan tekisi mitään, emme olisi kukaan.

Tätä faktaa olen seurannut kuin sarvikuono vankkureita, katsellut kuin kylmä kuu yöllistä vaeltajaa, ajanut edelläni kuin puna-armeija yksinäistä kreivitärtä.

Bisnes on yksinäistä ja tylsää eikä kukaan tiedä, kumpi näistä on munasolu ja kumpi siittiö. Tätä tietämättömyyttä ei ole pelkästään helppoa vaan myös hauskaa käyttää hyväksi.

Bisnes = helppoa & hauskaa.

Mutta nyt on aika siirtyä askel eteenpäin.

Vaikka minusta tuossa sanonnassa on aina ollut jotakin epäilyttävää. Harva meistä ottaa vain yhtä askelta, parhaat meistä eivät ikinä voisi tyytyä yhteen. Ja ellet ole syntynyt eilen, olet taatusti huomannut, että yhden jälkeen – minkä tahansa yhden – seuraa monta. Niin on elämä rakennettu.

Meidän piti tänään käydä tiimin kanssa arvodialogia. Se sopii näin vuoden alkuun kuin liekitetyn heinäsirkan popsiminen.

Olin päättänyt olla positiivinen, back and forth.

Arvodialogin aloittaminen on yksinkertaista kuin mikä: kirkasta arvot, konkretisoi ja viesti ne.

– Kerätäänpäs tähän vähän arvoja.

-Rakkaus.

-Luottamus.

-Tuli.

-Onko tuli arvo?

-Tässä vaiheessa emme vielä…

-Ilman sisäistä tulta emme saa mitään aikaiseksi! Tuskin edes olemme mitään!

Siinä tuli(!) kirkastettua arvoja. Menimme eteenpäin, koska tuo kuulosti jo konkretisoinnilta ja viestimisenkin haasteet nousivat kirkkaasti näkyviin. Alkukaaoksesta syntyy usein kosmos, siksi itse prosessiin ei tule koskea pitkällä tikullakaan.

-Onko teille jokaiselle selvää, mikä meidän tahtotila on?

-Se on tietenkin kreit!

-Olemme valppaita ja huolellisia.

-Olemme luovia ja innovatiivisia.

-Rakennamme parempaa huomista.

Kyllä! Ihmiset olivat lukeneet sekä meidän strategian että vision ja kaikesta päätelleen sisäistäneet ne. Tuli mieleen kouluajat, jolloin loistin pistokokeissa, joissa edellytettiin yksittäisten käsitteiden osaamista. Elämä on siitä pitäen muuttunut vain helpommaksi: nyt riitti yhden käsitteen osaaminen, koska oli ”menty ihmisiä kohti” eli tiimiydytty. MOT: helppoa ja hauskaa!

-No niin, hienoa! Mikä meidän mymavin (myynti&markkinointi&viestintä) fokus on ensimmäisellä neljänneksellä eli miten autamme asiakasta?

-Entä jos asiakas ei tarvitse apua? Jos se osaa jo?

-Tapahtumat ja videot.

-Koulutukset ja myyntikohtaamiset.

-Yhteisöt ja tapahtumat.

Meillä oli moniosaajia! Olin onnistunut kasvattamaan renessanssi-ihmisiä, joista oli mihin vain kumaran käteni hellässä ohjauksessa. Liikutuin tästä omasta ajatuksestani niin, että jouduin katsomaan hetken ulos kaukana siintävää Rautatieaseman vihreää kupolia ja nieleskelemään kyyneleitäni.

-No niin! No niin! Jos te vielä jaksatte, niin mietitääns tällaista tavalliselle työläiselle vaikeaa mutta teille helppoa asiaa kuin että mihin te tahdotte seuraavaksi kurottaa tältä alustalta, jota meidän yritykseksemme kutsutaan.

-Nappaamaan seuraavan kielletyn hedelmän.

-Vahvan mainepuskurin luominen.

-Kasvattaa markkina-arvoani.

-Viestin ja brändin skaalauttaminen.

Kyllä tämä on vaan niin hienoa, hienoa. Ja kaunista.

Halusin vielä aivan viimeiseksi lopuksi kuulla heidän henkilökohtaisen näkymänsä. Aivan kuten espanjalaisessa baarissa kysytään lukemattomien vino tintojen jälkeen: ¿Algo mas?

-Se on tietenkin luovuuden salat.

-Sisäisen ja ulkoisen asiakkaan tuominen yhteen.

-Johtamisen mieltäminen auttamistehtäväksi.

-Asiakkaan kehityspolku voittavaksi asiakkaaksi.

Ajatella! Seitsemän minuuttia ja me olimme valmiit vuoteen 2018. Tämä oli parempaa kuin miljoonat uudenvuodenlupaukset. Kohonnut olo seuraa voittajaa, inside out.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty