Bisnestarinoita 163

Pullaa

Pullaako tässä pitäisi alkaa leipoa?! Siitäkö tässä kaikessa loppujen lopuksi on kyse?

Ehkä ei. Mutta kaikenlaisia tulkintoja nousee mieleen arkipäiväisistä puheista, joissa maailma näyttäytyy kaoottisena ja arveluttavana.

Sitten kuin yhtäkkiä keskelle arkea avautuu keskustelu, joka pysäyttää ja saa unohtamaan kaiken tuskan ja vaivan, harmin ja ylenannon.

Keskustelu, jossa hiljaisuus pysyi vaiti eikä heti paljastanut kaikkea.

Arvostan sellaista yhtä paljon kuin arvostan unohdusta. Ehkä siksi, että jotakin parempaa nousee minussa esiin.

-Oletko koskaan miettinyt, että bisneselämä on kuin aamiainen täynnä kutsumattomia vieraita?

-Olen, monta kertaa. Nuorempana teki mieli huutaa: tämä on väärin. Nykyisin tuntee vain kahdenlaista avuttomuutta: ettei osaa sanoa mitä pitäisi tehdä eikä osaisi tehdä vaikka osaisi sanoa.

Me olimme rehellisiä toisillemme ja itsellemme, se on harvinaista.

Silloin isot kysymykset hajoavat kappaleiksi, poissaolo lakkaa.

-Kuka tätä meidänkin firmaa käsikirjoittaa? Välillä tuntuu ettei kukaan ja välillä, että sen täytyy olla yleisö.

-Tämä on tätä aikaa… Rajat hajoavat, sumentuvat ja identiteetit menettävät merkityksensä sanan parhaassa merkityksessä.

Tämä kaikki oli armoton ikkuna siihen maailmaan, jossa aivan kohta eläisimme, kaikki. Maailma eli rullaportaissa, jonkinlaisessa kauhuelokuvassa: sinä iltana yksikään ei soittanut ukulelea.

-Minusta on jo pitkään tuntunut siltä, että ihmisten määritelmät hyvälle ja pahalle menettävät merkityksensä. Tai ovat jo menettäneet.

-Niinpä. Aiemmin pahaa sai tehdä, kunhan se oli laillista. Nykyisin lainkiertäjäarmeijat ovat puhaltaneet metsästystorveensa ja koirat aloittaneet ajonsa. Kuinka kauan meillä on vielä aikaa?

-Ja silti: kaikki on hyvin. Tai ainakin niin kuin pitääkin olla. Se tuo rauhaa. Jos meitä olisi huomattavasti enemmän, koko maailma rauhoittuisi kuin perinteikäs pikkukylä jossakin Itä-Hämeessä.

-Taistelun melskeen tauottua on usein hiljaista… Oletko huomannut, että kun kulkee tämän yrityksen toiminnan läpi, näkee paljon taistelua ja vastustamista: ideoiden vastustamista, (ääneen lausumattomien) vaatimusten vastustamista, kilpailijoiden vastustamista, kehityksen vastustamista ja loputtomiin samaa. Mitä tapahtuisi, kun eräänä aamuna heräisimme ja tuo vastustus olisi poissa?

-Ehkä se olisi jotakuinkin samaa kuin kohtaisi kaksoisolentonsa ja saisi varmuuden siitä, että menneisyys pysyy menneisyydessä.

Positiivisesta vireestään huolimatta haikeus nosti päätään meidän keskustelussamme.

Ilta laskeutui aikaisin, pimeys on ihmisessä.

-Jokaisessa päivässä on putoaminen. Ajattele tätä meidän pientä maailmaa, jossa jokaiselle on tarjottu mahdollisuus. Miksi niin harva käyttää sitä?

-Minäkin pohdin tuota aiemmin. Nykyisin mietin lähinnä sitä, miksi tuollainen kysymys on fasismia ja millä tavoin sosiaalinen media tällä kertaa lahtaisi sinut, jos uskaltaisit kysyä tuon ääneen.

Keskustelun päättyessä minulle nousi mieleen kuva Olavi Paavolaisesta tähyämässä Itä-Karjalan aamunkoittoon ratsunsa vieressä.

Eksäni kysyi joskus, olinko tullut ajatelleeksi, että ellei mieleni tuhoasi kaikkea sitä hyvää mitä tapahtuu, voisin olla edes vähän parempi ihminen.

Onneksi eksät ovat narsisteja eivätkä ymmärrä mistään mitään.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Bisnestarinoita 162

Aika loppu

Noniiiin! Kun kaltaiseni jäyhä jöllikkä – mikään ei voita itsetuntemusta, itsearviota ja ihan omaa, virtuaalista 360-pöhinää – pari kertaa vuodessa innostuu, siinä saavat niin läheiset, lähimmäiset kuin LTS:kin kyytiä. Kyllä näin on.

Aluksi menin riehumaan johtoryhmän kokoukseen.

-Eikö teillä idiooteilla ole oikeaa tekemistä – oikeasti??!

Kyllä painoivat päänsä kumaraan. Se on sellaista, kun laiskottelee ja sitten joutuu sen kohtaamaan.

Häpeä & syyllisyys ovat bisneksen ydinreaktori.

Sitten menin kiusaamaan vt. toimaria kaikesta mahdollisesta mutta varsinkin hänen 80-luvun outfitistään ja hölmöstä organisaatiouudistuskaaviostaan, jonka jokainen esikoululainenkin olisi heittänyt roskiin.

Ai että tuli hyvä mieli. Ja päivä oli vasta alkamassa.

Kutsuin tiimini kokoon puolentoista minuutin varoitusajalla. Onneksi ovat tottuneet seisoskelemaan varpaillaan muutenkin.

-Ajattelin, että yt:t kehiin. Mitäs te ajattelitte?

Tällaisiin kysymyksiin saa heti reippaita vastauksia. Sevverta ihmiset ovat täpinöissään jo varanneet etelänmatkojaan, etteivät todellakaan tiedä, millä maksavat visalaskunsa, jos kengän kuva ilmestyy jakkupuvun helmaan.

Opetus: jos haluat kaikkien huomion, tee niin kuin minä.

Olin varannut auditorion jo pari kuukautta sitten pitääkseni tänään kvartaalikatsauksen ja haukkuakseni kaikki limanuljaskat ja kaivonmyrkyttäjät siinä samalla. Muutin suunnitelmaani ja päätin hetkestä inspiroituneena pitää esitelmän otsikolla ”Kehity tai kuole – kolme varttia bonusten tulevaisuudesta”.

Pieni itsekehu: mukaansa tempaavampaa esitelmää saa etsimällä etsiä!

Sillä kaikki

jotka janosivat bonuksia
olivat joskus saaneet bonuksia
olivat tottuneet bonuksiin
pelkäsivät kuollakseen menettävänsä bonuksensa

olivat aivan kuumoksissa paikalla ja nielivät jokaisen sanani kuin ilmestyksen.

Samalla tein yritykselle hyvän teon, kun sain kaikki yrittämään vähän enemmän. Varmimmaksi vakuudeksi settini viimeisessä diassani luki

PYSTYT PAREMPAAN?

Ankaran esitelmöinnin jälkeen minua hiukoi ja tilasin välipalaksi läheisessä kivijalassa sijaitsevasta pitseriasta perhepitsan. Kyllä maistui & kyllä taas jaksoi.

Opetus: pidä hiilaritasosi jatkuvasti korkealla.

Iltapäivällä kiertelin ofisia, joka oli puolityhjillään, sillä nk. bonarijengi oli rientänyt asiakkaisiin osoittaakseen, että ottavat sanani vakavasti. Tätä samaa ei tapahtuisi, jos olisivat tienneet, että numerot oli jo annettu ja noukänduu. Heh heh ja reh reh.

Opetus: epävarmuus motivoi. Jotkut uskovat toisin, mutta lähden viivalle heidän kanssaan koska vaan.

Meille oli rekrytty uutta väkeäkin. Kävin kyselemässä kuulumisia ja samalla antamassa isällisiä zen-ohjeita heille kuten

”Juo aina kahvisi kuumana.”

”Mestari ei etsi vaan löytää.”

”Kenelle kellot soivat?”

Jotenkin tämä vaan toimii. Jätä tuollainen lause viimeiseksi sanoiksi leijumaan ilmaan & he eivät oikeasti ymmärrä sanaakaan. Eivät ainakaan pysty sijoittamaan lauseita bisneskontekstiin, vaikka hetki sitten luulivat valloittavansa maailman.

Opetus: nöyryys on evoluution ydin.

Tuon harmaan massan on parempi tunnustaa se, koska siinä on viisauden alku.

Aikani loppui. Olisin pystynyt vielä vaikka mihin! Mutta ofisi tyhjeni sillä aikaa, kun istuskelin eriössä miettimässä seuraavaa strategista liikettäni á la Sun Tzu.

En tiedä moraalista, mutta ei tämä ollut lähelläkään täydellistä. Ensi kerralla saavat yrittää tosissaan.

Ja kiitollisuus, mikä siinä seisoo?

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Bisnestarinoita 161

Lupa

Joidenkin asioiden tekemiseen ei kannata edes kysyä lupaa, koska sitä ei saa. Siitä siis rohkeasti tekemään kuin lepakkomies, ottamaan vastaan iskut ja jatkamaan elämää. Niin se menee, pelkääminen vie #länsimetro’on.

Aina joku vetää kuitenkin naaman nutturalle tai pahempaa, tosin sekään ei ole niin paha. Tavallisesti se naama siitä palautuu entiselleen, vaikka lapsena toisin peloteltiin. Tosin joillakin naama on pysyvästi oman elämänsä bulldogina. Mutta heistä en halua puhua. Koska tulee paha mieli.

Sillä yritän pitää lipputankoni korkealla kaiken aikaa.

-Yritän opetella politiikassa asennetta, että pienistäkin askelista oikeaan suuntaan pitää olla tyytyväinen.

-Mutta ethän sinä ole mukana politiikassa?

-Kaikki on politiikkaa. Jopa henkilökohtainen. Ja bisnes erityisesti.

Oletko koskaan miettinyt, miten tyhjiä suurin osa päivittäisistä keskusteluista on? Ehkä olet, mutta tuskin se on saanut sinua muuttamaan mitään. Vai onko sittenkin?

Ajelimme minun Teslallani asiakkaan luo, joka suhtautui meihin nihkeästi jo etukäteen. Eikö sinustakin ole kummallista, miten paljon vastuksia elämässä on voitettava? Ilmanvastus, vastukset sähkölaitteissa ja tietenkin asiakasvastus. Siinä on paljon yhdelle ihmiselle, varsinkin kun kaikki pitää tehdä yksin.

-Mikäs strategia meillä on?

Hän oli nuori ja kokematon ja siksi kyseli. Katsoin hänen pellavaista ananaskampaustaan ja ihmettelin melkein liikuttuneena, mistä tuollaisia terveitä maalaispoikia vielä kasvoi tähän maailmaan. Ehkä koko Suomi kannatti sittenkin pitää asuttuna, jotta nuorisoseurat voivat tarjota ehtymätöntä tykinruokaa bisneselämälle. Kyllä me Wolfs of Aleksanterinkatu koulimme heistä sitten kelpo bisneshaukkoja, valmiina syöksymään ja raatelemaan.

Mutta vielä ei oltu siellä.

-Sellainen että heitän sinut suden suuhun ja sitten pelastan sinut ja korjaamme potin. Sitten sinä palaat konttorille kirjoittamaan tarjousta ja minä lähden lounaalle. Kykenetkö visualisoimaan tämän?

-Taatusti!

Edes tuollaisista viattomista nuorukaisista ei tiedä, ovatko he kirkasotsaisia vai sarkastisia. Toisaalta: nothing’s gonna change my bisneksenteko.

Olin vielä nuorisoseuratunnelmissa, kun saavuimme asiakkaan valtakuntaan. Ei paljon prinsessoja näkynyt, vain karuja äijiä pikkutakeissaan. Onneksi olen niin tottunut ottamaan asiat sellaisina kuin ne eteen tulevat. Vinkulelut pysykööt siiloissaan.

Asiakas ei tervehtinyt, viittasi vain istumaan. Olevinaan kovaa jätkää taskuliinoineen ja leveine solmioineen. Näitä vielä riittää.

Viittasin kollegaani (? No, tämä on tietysti liioittelua, ei hänestä ikinä tule kollegaani. Mutta hän varmaankin etenee urallaan vielä siinä vaiheessa, kun minä jo kasvan koiranputkea. Ja siinä vaiheessa kun hän saa päivitettyä tuon slim fit Tiger of Swedininsä parempaan kuosiin, se ei enää ole slim fit – sellainen on miehen tie.) laittamaan piuhan kiinni, päivitetty myyntidemo pyörimään ja sitten ulkoa opeteltu puhe, jolla saatiin ote asiakkaan tahdosta. Sopivasti uhkailua ja utopiaa, pilviä ja mutaa. Tätähän tämä homma arkisimmillaan on.

Asiakas ei tietenkään vakuuttunut, selaili yhtä aikaa tympeänä kuin hämmentyneenäkin uutta puhelintaan, aivan kuten olin laskenutkin.

-Ei meillä ole tällaiselle mitään käyttöä, kuulkaa.

Nousin ylös ja tyhjää muistikirjaani kainalooni asetellessani sanoin:

-No en uskonutkaan, koska sinun kaltaisesi tyypit luovuttavat siinä vaiheessa, kun kolme kvartaalia peräkkäin näyttää pahenevaa käyrää etkä tiedä kumpi on pahempi rasti sinulle, yt:t vai aivovuoto, mutta sen tiedät, että seuraavassa hallituksen kokouksessa sinun on parempi olla vakuuttava, koska muuten olet between jobs ja entiselle tj:lle se on ihan kävelyä puistossa.

Että mitenkä käy, kun saa yhteen lauseeseen mahtumaan paljon?

Kollegani kirjottaa tarjousta, ja minä nautin lounastani yksin. Koska ei tämä bisnes ole vaikeaa, kun vain muistaa olla valmis kuin partiolainen. Oma huba, oma lupa.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Bisnestarinoita 160

Rampana

Ei tässä midi, ajattelin, kun kuljin kohti Yhteisöllisyys-neukkaria. Ei olisi pitänyt ajatella.

Kaikuna 30 sekuntia sitten päättyneestä palaverista: vain muutos on pysyvää. No hohhoijaa. Montako kertaa sekin on vielä kuultava ennen kuolemaa?

En aavistanut, että vt. toimari oli varannut neukkarin vain meille kahdelle. Sisään astuessani tiesin heti, että astuin ansaan, mutta en tiennyt millaiseen.

Vt. istui ovaalin pöydän päässä lilassa jakussaan, kynsissä sävyyn sopivaa kultaa ja aidon näköiset helmet. Kuvittelin aina, että tuohon kokonaisuuteen sopisi punainen hattu. Sen sijaan hän oli valmis, toisin kuin minä, joka oli vasta istumassa alas.

-Entistä monimutkaisemmassa maailmassa empatia on kansalaistaito, jota ilman ei pärjää. Oletko kuullut tästä?

-Tietenkin. Kerro jotakin uutta.

Miksi hän aina kuvittelee, että

Hänellä on uusimmat ideat
Minä en tiedä mitään
Hän on joku Queen of fucking everything?

KOSKA NIIN SE EI OLE!!!

Lisäksi vt. jos kuka tarvitsisi tämän kansalaistaidon harjoittelemista. Mutta juuri sellaisethan eivät koskaan harjoittele. Siksi hän jatkoi jo tutuksi tulleella, kaikkitietävällä äänellään.

-Empatia on uusi sisu. Se on liima, joka estää meitä erkaantumasta omiin kupliimme yhä kauemmas toistemme todellisuudesta. Se on avain työyhteisöjen menestymiseen ja kokonaisten yhteiskuntien muuttamiseen.

-No onpas hienoa puhetta! Vielä lisää tällaista ja leipäjonokin on paratiisi meidän kaltaisille haahuilijoille.

-Ihme kyynisyyttä! Etkö näe, että tämä on uusi kivijalka meidän menestyksemme hiukkaskiihdyttimessä ja sillä me taas kiihdytämme kilpailijoistamme ohi. Suomalaiset tunnetaan maailmalla sisusta, jonka voimin pusketaan yksin läpi harmaan kiven. Nykymaailmassa se ei kuitenkaan yksin riitä. Myötäeläminen on yhä tärkeämpää. Entistä monimutkaisempien ongelmien ratkaisemiseksi täytyy pelata paremmin yhteen. Kun robotiikka kehittyy, mitä ihmisille jää? Tehtävät, jotka edellyttävät empatiaa, vuorovaikutusta ja yhteistyötaitoja. Meidän pitää olla valmistautuneita!

Tässä kohtaa epäilin, pitäisikö minun kerrankin muuttaa asennettani. Näkisinkö maailman paremmin, jos lakkaisin vastustamasta kaikkea ja olisin ystävällisempi? (Tiedät varmaan, etteivät tällaiset kohtaukset johda muuhun kuin omantunnon tuskiin, jotka kaatuvat lähimpien kollegoiden niskaan?)

-Totta kai, aina valmiina! Vaan tietääkö kukaan, mihin.

-Mukana olevat kumppaniverkostot tuovat empatiatreenit työyhteisöihin. Se on suuren lumipallon alku, tarttumapinta erilaisille empatiaa edistäville tuotteille ja palveluille. Miten osallistaminen tapahtuu, se on vielä työn alla. Konsepti toimii alustana, jolla ihmiset saavat itse oivaltaa ja tehdä asioita ilman, että kaikki on määritelty valmiiksi ylhäältä käsin.

-Seuraako tästä anarkisesta vapautumisesta jotain hyvää?

-Aluksi parempaa johtamista, sitten lisää työntekijä- ja asiakastyytyväisyyttä ja lopulta tietenkin kelpo hillot.

Tiesin kyllä, että vt. on kahjo ja helposti kaikenlaiseen uuteen hurahtava, mutta en olisi uskonut, että tämä vanha Thatcherin ihailija olisi näin pihalla taas kerran. Olin niin vihainen, että aloin kipristellä varpaitani. Hän huomasi sen.

-Mitä helvettiä sinä oikein puuhaat?

Tuli mieleen oppikouluajat, jolloin luokanvalvojani kysyi usein samaa. Eikö tämä koskaan lopu?

Kahden palaverin jälkeen olin niin romahtamispisteessä,

että olin valmis kaivautumaan untuvapeittoni alle ja katoamaan syvään tiedottomuuteen. Ja kello oli vasta 08.15. Miten ihmiset jaksavat tällaista?

Enempi vähempi, sanotaan. Ehkei kukaan jaksakaan, kunhan selviävät.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Bisnestarinoita 159

Ihan guru

Näin hän oikeasti sanoi minulle: ”Nauti juomasi kuumana.”

Mietin samaa kuin sinä: miksi vt. toimari oli lähettänyt minut tämän gurun luo? Jotkut syyt ovat itsestään selviä kuten

Olisiko tästä edelläkävijästä meille puhujaksi?
Saisimmeko hänen avullaan tehtyä pinoittain lisää rahaa?
Jos hurahdan, pääsisikö vt. minusta lopullisesti eroon?

Mutta oli tässä jotakin muutakin. Mutta mitä?

Katsoin tuota yksinkertaiseen ja siksi kalliiseen neuleeseen ja samalla levelillä kulkeviin farkkuihin pukeutunutta kevyesti iättömän oloista naista, josta ei tullut heti valkopartainen viisas vanhus mieleen. Mietin, miten tuollaiseen asemaan oikein pääsee. Sillä nykyään, kuten aina ennenkin, kaikenlaista tapahtuu.

-Jos haahuilet muissa maailmoissa, juomasi jäähtyy eikä se ole enää sama tai edes hyvä. Näin on elämäsi suhteen. Hetkessä kannattaa elää, muuten se ei enää ole hyvä.

-Mutta sitten tulee toisia hetkiä.

-Mutta ei se ole enää sama.

Jäisinkö vänkkäämään? En vaan puskemaan eteenpäin.

-Tietenkin tuollaiset sanat kuulostavat joidenkin korvissa suloisilta, mutta miten tällä on jotain jos mitään tekemistä bisneksen kanssa?

-Itsetuntemus on kaiken bisneksen tekemisen perusta.

Niin varmaan. Mutta miten muka?

-Miten muka?

–Ilman itsetuntemusta teet jatkuvasti vääriä valintoja, koska olet väärässä paikassa.

Siis mitä ihmettä? Onko guruilu sitä, että on aina vastaus valmiina? Ehkä. Ja sitten hän jatkoi.

-Minusta tuntuu, että sinulla olisi aika paljon työstettävää omassa itsetuntemuksessasi.

Miksi nämä gurut käyvät aina henkilökohtaisuuksiin?

Onko se vaan niiden homma? Vai silläkö ne tekevät rahansa? Tuohon huutoon on pakko vastata.

-Minusta taas tuntuu, että sinulla on ongelma sekä ajoituksen että toisen ihmisen lukemisen suhteen. Ja jotta sinäkin ymmärtäisit mistä puhun, puhun tästä meidän kohtaamisesta juuri nyt.

No niin! Hän tuijotti minua ja minä tuijotin takaisin. Tästähän voisi tulla vaikka mitä.

–Siis sinä asetat minun ammatillisen osaamiseni kyseenalaiseksi? Anteeksi että kysyn, mutta mikä sinun koulutuksesi olikaan?

Ha! Catcha!

-Luulin että teidän ammatillisuuteenne kuuluvat

Lehmän hermot & Maaretin silmät
Kyky oikeasti ylittää itsensä haastavissa tilanteissa eikä vain kyky puhua siitä
Osaamista olla alittamatta maassa makaavaa rimaa

mutta ilmeisesti meillä kaikilla on vielä syynsä hikoilla opin saunassa.

Kyllä minua nakratti, varsinkin hänen hyytynyt hymynsä. Ehkei olisi ollut syytä, sillä meistä ei tulisi enää millään ystäviä, mutta onneksi maailmaan kyllä guruja mahtuu.

Tämä olisi voinut olla hyvä, mutta ei vaan, kun katsoin hänen loittonevaa ja masentuneen oloista selkäänsä.

Tiedätkö: kaikkien tällaisten 1-2-1–kohtaamisten jälkeen minuun melkein sattui kaipuuni päästä ihan vaan vanhanaikaiseen palaveriin, jossa joku peräänkuuluttaisi ”dialogisuuden hengittämistä” tai ”paradoksaalisen haasteen heittämistä”. Tai edes v-mäiseen asiakastapaamiseen, jossa prospekti keksii kyykyttää neukkaripöydän alle vailla aikomustakaan ostaa mitään. (Samalla kun siellä pöydän alla voi kokea saman turvallisuuden tunteen kuin lapsena, lakanoiden ja pöydän avulla rakennetussa majassa.)

Kyllä, tajuan itsekin, että olen selvästi ilon puutteessa. En kuitenkaan ole siellä yksin.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Bisnestarinoita 158

Kiitti, iskä

Oletko kiinnittänyt huomiota siihen, miten paljon urbaanissa puheessa on metsäläis- & agraarisanontoja? Ehkä olet, ehkä et. Minä kuitenkin.

Joku päättymätön iäisyys niin kuin ekskelitaulukot voisivat olla loputon asvaltointityö mutta se onkin loputon suo. Kieli on kauhean konservatiivista (eikä mennä nyt siihen, että tämän takana saattaa olla Koko Suomi asuttuna –salaliitto), ja minua se ärsyttää kyllä.

Siksi lähdin kävelylle meidän toimistokompleksin ympäri. Se on usein viimeinen keinoni saada itseni edes sellaiseen sosiaaliseen moodiin, jossa body count ei nouse kaksinumeroiseksi. (Ihan vähän amerikkalaista huumoria.)

Kävellessä minulle selvisi, mikä minua todella ärsytti.

Mieleni Power point –ohjelma teki sisäisen powerini avulla ongelmasta kolme pointtia, immediately.

Vt. toimarin nilkkimäinen käninä
Liikaa töitä, liian vähän leikkiä
Kuolleessa maassa harva meistä kukkii

Heti tuli selkeä ja kirkas olo! Miksen ole aiemmin tajunnut, että voisin konseptoida tämän Kohti kirkkautta -menetelmän ja kääriä siitä silkoiset hillot? Siksi koska olen laiska, hidas ja tyhmä. (Tämä päivä, jonka piti olla ole-lempeä-itsellesi-päivä, oli saman tien mennyttä. Mitä hävittävää minulla muka enää olisi?)

Olemukseni puutteet kävivät minulle selväksi, kun jouduin taas kahnaukseen.

Vaikka olen yrittänyt pää märkänä & puhki miettiä, miksi ajaudun konflikteihin ja draamaan niin helposti, usein ja suurella todennäköisyydellä, en silti tavoita asian syvintä olemusta. Minusta joku universumi voisi ihan hyvin säätää todellisuutta fiksumpaan suuntaan, jotta kaltaisillani olisi helpompi elämä. Me ansaitsemme sen.

Mietimme taas kerran Jonnen kanssa, miksei markkinatalous toimi. Eikä se johdu sosialistisista unelmistamme tai ainakaan aina edes vallankumoushaaveistamme, vaan ihan siitä kovasta faktasta, että – ei tämä vaan toimi.

Yksi syy siihen on varmasti naisten vaikea biologinen taakka: moonikset, synnytykset&co ja siihen vielä kuumat aallot kaupantekijäisiksi iässä, jolloin olisi jo aika palkita jonkinlaisella helpotuksella. En kestäisi tuollaista elämää viikkoakaan. Johan siinä jojo kutsuisi.

Noihin verrattuna äijämäiseen olemukseeni kohdistuvat ulkonäköpaineet (jotka lensivät ikkunasta jo poikuuden menettämisen myötä) ovat yksi vedenkeittimen kohahdus.

-Tämänkin maan ovat tahranneet monet erehdykset.

-Tarkoitukseton älykeikailu ja hienostunut aistillisuus sen tekevät! Sitä sinäkin edustat, vaari!

Tällaisia riitoja meillä oli. Luulin että ne johtuivat ikäerostamme, siitä, että Jonne oli jonne, mutta kyllä ne olivat pikemmin kuin sisään lentänyt lepakko. Ilman sokeutta ei voisi elää, valo häikäisisi ja aivot kärventyisivät.

-Läheinen, ankea menneisyys, voisi vain pudota pois. Eli voisi lakata tekemästä henkilöstöjohtamista vain operatiivisella tasolla.

-Minusta taas täytyy piirtää rajat uudestaan, antaa olla yksin ja siirtyä toimintakulttuurin kehittämiseen.

Ehkä me halusimme liian paljon liian nopeasti?

-Fiksusti toteutettuna henkilöstökyselyt avautuvat simpukankuoren lailla.

-Me olemme kadotettujen joukko, elämä on merkinnyt kasvomme, meidän, jotka avasimme maailman, loimme lisäarvoa liiketoiminnalle samalla kun olimme esimerkkejä omistautumisessa.

Isälläni oli tapana sanoa, että kun heppa heittää selästä, kipua takaisin.

Meni pitkään ennen kuin tajusin, ettei hän puhunut kivusta ja sen pay back -tyyppisestä takaisin antamisesta. Kiitti, iskä.

Muistan yhä sen päivän, kun irtauduin isäni kuristavasta otteesta. Ne vuodet olivat juhlaa, pojat, kunnes eräässä palaverissa kuulin ääneni muistuttavan isäni ääntä, hänen äänenpainoaan ja hänen tapaansa käyttää väärin Suomen kielen potentiaalia.

Silloin minä päätin muuttua, tehdä sen minkä aikamies vain voi. Vasta siten minusta tuli se ihminen, joka nyt olen.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Bisnestarinoita 157

Ei unta ennen bisnespäivällistä

On niin monenlaisia avauslauseita. Tässä yksi.

-Anna kun kerron sinulle jotain avioliitostani.

Jos tuo tapahtuisi deskin ääressä, seuraukset olisivat arvaamattomat. Kun se tapahtuu viinilasin äärellä, seuraukset voivat olla arvaamattomat.

Maagisuus kuuluu elämään. Ajattelin, että hän jatkaa jollakin sellaisella kuin ”Yksiavioisuus on porvarien salaliitto.”

-Yksiavioisuus on porvarien salaliitto.

Voisi luulla, että keskustelu on sillä selvä, ja minä intuitioni laajentumisesta sekaisin. Mutta ei se niin mene. Keskustelu jatkuu. Kuten elämä.

Irene on vanha kollegani. (Vai mitä pitäisi sanoa ihmisestä, jota on ensimmäisestä päivästä lähtien siirrelty osastosta ja työtehtävästä toiseen?) Hänellä oli niin upeat olkapäät ja käsivarret, että hän piti aina hihattomia mekkoja. Olkapäissa oli pisamia, ne olivat viehättäviä. Hän tiesi sen. Mutta ei se haittaa. Ei intohimoa voi sammuttaa, laittaa vain pois päältä.

Niin kuin sillä olisi merkitystä. Vaan millä on?

Hän nosti katseensa, ja näin siinä vanhan kiinalaisen naisen.

-U wanna talk business, let’s talk business!

Hän oli aina ollut tuollainen, äkkikäänteitä ja vatsanväänteitä. Mietin, millainen hän on esinaisena ja minua alkoi kuristaa välittömästi. Siksi olin tyytyväinen aina, kun tapaamisemme oli ohi ja tiesin, että seuraavaan kertaan olisi aikaa. Pitkään luulin, että hän oli sellainen. Vielä pidempään luulin, että minä vain olin tällainen. Mutta sitten minulle selvisi, että maailma on tällainen. Arvaamaton, hyvin epämääräinen – et edes tiedä, millaisessa asennossa mielesi on, kun seuraavana aamuna heräät. Jos heräät.

Vaan mikäs siinä sitten.

Joku amerikkalainen bisnesguru lausui taannoin tuhanteen kertaan kierrätettyä materiaalia syvällä rintaäänellään: honesty is the best policy. Mietin Irenen viinilasin reunaan tarttunutta sinertävää huulipunaa katsellessani, että toimisiko tämä syvä totuus nykyisin paremmin kuin silloin, kun jouduin antamaan hänelle rakentavaa palautetta ja hän reagoi tuhannen tulimmaista.

Havahduin kun suuni jo kävi.

-Mitäs sulla mielessä bisneksestä?

-No esimerkiks sitä, että sä voisit järkätä mulle paremman postin. Koska sä voit. Eli säästä mut siltä, et se ei jotenki ois sun kädissä.

Viisaasti vaikenin. Koska

Hän ei kuitenkaan tajuaisi
Olisin haaskan osassa seuraavat vuodet
Sanat naarmuttavat ikävästi kaikkia design-pintoja.

Mutta onhan sitä lopulta jotain sanottava.

-Alkaa noi johtopestit olla aika vähissä, koska koko keskijohto saneerataan vuoden loppuun mennessä.

-Ja sä väität etten oo tarpeeks hyvä ylimpään johtoon.

-No hyvä ja hyvä, ois ehkä vaatinu vähä toisenlaisia valintoja…

-Miten susta tuli tollane kutale? Ihan vaan kaverille kysyn.

Kun kävelin kotiin, mietin olisiko hän onnellisempi, jos hän ei tietäisi, että hänen olkapäänsä ovat upeat.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Bisnestarinoita 156

Jorma

Mistä kaltaiseni jormat tulevat? Sellaiseen on haikea vastata, vaikka olen joutunut kohtaamaan kysymyksen moneen kertaan. Liian moneen.

Onneksi on todellisuus, joka kiusaa minua toisilla kysymyksillä.

-Mikä sinun valistunein arvaus on: pysyvätkö nykyiset toimijat asiakasrajapinnassa vai jäävätkö taustajärjestelmiksi?

Mitä voisin siitä tietää minä? Liittyykö tämä kysymys millään tavalla siihen, mitä teen ”päivätyökseni”, puhumattakaan ”ydinosaamisestani”? Ei mitenkään ja kuitenkin minä vastaan, koska olen niin tottunut mykkänä vastaamaan ympäristön odotuksiin.

-Tässä käy niin, että viiden vuoden kuluessa nykyiset siirtyvät taustalle. Siirtymävaiheessa koneet toimivat ihmisten avustajina kunnes algoritmit korvaavat toimijat.

Vastaus tyydytti kysyjän ja hän poistui näyttämöltä. Sellaista on bisneselämä.

Vaan tyyntä myrskyn edellä. Jos ei kysymys, niin väite.

-Myynnin markkinajohtajat joutuvat kovaan kustannuskilpailuun uusien ja ketterien kilpailijoiden kanssa. Vanhat toimijat ovat vaarassa valua taustalle pyörittämään pienikatteista osto- ja myyntiliikettä raskaalla kulurakenteella. Mitä meidän kannattaisi tehdä?

Ja taas minun olisi oltava perillä asiasta, josta en ole kuullutkaan. Milloin asiantuntijuudesta tuli tällaista huoraamista? Ja: olenko itse jotenkin syyllinen siihen, että näin on käynyt?

-No, meillä on halua kasvattaa kilpailukykyä, koska palveluita saa jo tarjota ylirajojen. Ja tietenkin tahdomme kehittää uusia liiketoimintoja, jotka enää vain hipaisevat perinteistä alalla toimijuutta. Pienikatteisen myyntiprosessin automatisointi on kaikkien meidän vastaiskuvalikoimassa. Tämä johtaa väistämättä työtehtävien katoon. Muutos tulee, halusi sitä tai ei. Valmistautumattomuushan on aina huonoin vaihtoehto niin yrityksille kuin työntekijöillekin.

Halusin pitää työntekijöiden puolta. Tai halusin antaa sen mielikuvan, että pidän heidän puoltaan, vaikka todellisuudessa minusta ei tuntunut miltään.

Voi olla, että tunnet tässä kohtaa vaistomaista halua tuomita minua, mutta ajattele silloin tämä: kuinka monesta asiasta sinulla on todellisuudessa varaa kiinnostua? Niinpä. Et ole minua parempi vaikka hetki sitten kuvittelit niin. Tämä on yhtä turhaa kuin että kuvittelisin olevani jotenkin parempi kuin olen. Älä sinä ikinäkään mene siihen.

Ja sitten, ihan yhtäkkiä & äkkiarvaamatta, olin aivan liekeissä!

Paikalle raahustaneen vinkulelun melankoliset huokailut toimivat tällä kertaa triggereinä.

-Mutta jotain hyväähän tässä pitäisi olla tarjolla.

-Tietenkin! minä suorastaan huusin. – Luottamus ei synny itsestään, vaan silloin, kun sille annetaan mahdollisuudet syntyä. Meillä on tarve tulla kohdatuiksi ihmisinä, osaajina, oppijoina, yhteisön jäseninä. Luottamuksellinen ilmapiiri saa meidät yltämään parhaimpaamme, se saa meidät loistamaan. Uudistumisjohtaminen onnistuu kuuden keskenään kytköksissä olevan osatekijän kautta. Ne ovat strategia, mahdollistajat, vahva johtajuus, viestintä ja vuorovaikutus, osaaminen ja oppiminen sekä luottamus.

-Kuulostaa hyvältä! Saisitko repäistyä tuosta jotakin huomisaamun työläisinfoon?

-Totta kai! Arjen johtajuushan kasvattaa luottamusta. Se näkyy vastuuna, vaikuttamisena ja välittämisenä. Vastuu voi liittyä esimerkiksi lupausten pitämiseen, sovittujen asioiden tekemiseen tai luottamuksellisten asioiden käsittelyyn. Vaikutamme aina jokaisessa vuorovaikutustilanteessa. Sanavalinnat ja sanomatta jättämiset, äänenvoimakkuus, äänensävyt sekä eleet ja ilmeet joko kasvattavat luottamusta tai syövät sitä. Jos välitämme itsestämme, läheisistämme ja yhteiskunnastamme, valitsemme luottamuksen rakentajan tien. Siitä hyödymme kaikki!

Se tunne, kun kaikki hesiteissöni on ohi ja tietää, että tällaisista puheista on tapana kolahtaa bonari. Ainakin myöhemmin.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Bisnestarinoita 155

Neito kaunoinen

Meidän osastolle oli tupsahtanut taas uusi harjoittelija. Nuoret naiset ovat kyllä kivoja. Ja tällä ei ole minulle mitään seksuaalista merkitystä. #notme

Silti minusta tuollainen laiheliini-jolla-on-isot-tissit –konsepti on jotenkin epäonnistunut. Olen itse enemmän Rubens-miehiä.

Ihailen näiden nuorten itsetuntoa, josta pisarakin auttaisi minun elämääni nousemaan kuin nuorella miehellä. Nuoret jaksavat yrittää. Lisäksi heillä on välillä oikeasti hyviä ideoita, joita on ilo myydä omina eteenpäin.

Välisumma: Joskus ihmisistä on oikeasti hyötyä.

He eivät olekaan vain kiusanhenkiä tai tolloilemassa tiellä, kun täältä minä tulen.

Siis tällä kertaakaan ei olisi pitänyt antaa ulkoasun (siniset farkut, valkoinen paitapusero, navy blue –bleiseri eli konservatiivinen ensimmäinen päivä uudessa paikassa -kuosi) hämätä. Harjoittelija olikin aika tänäkkä mimmi. Nuorena sanottiin kun joku on ”Dressed to kill”. Ja luulen, että hän haki vertaistaan(?), koska hän oli kimpussani heti ensimmäisenä iltapäivänään.

-Näen, että teidän asiakasymmärrys on heikkoa ja käsitys kilpailijoista mukavastikin muotoiltuna epämääräinen.

-Näinkö luulet?

-Minä mitään luule! Teidän epäselvä positiointi viittaa selvästikin vuosikausia jatkuneeseen laiskuuteen ja sumeaan visioon.

-Voisiko se olla..?

-Teidän olisi pitänyt loikata pois geneerisestä asiakashyödystä spesifimpään, jotta teidän asiakasvaihtuvuus ei olisi ollut ylivuototilassa esim. kolmella edellisellä neljänneksellä.

-Mihin tuo tulkinta perustuu?

-Ei tarvitse kuin katsoa kahta asiaa: teidän markkinaosuuksien heilahtelua ja korkeita asiakashankintakustannuksia. Edellinen on vuoristorata ja jälkimmäinen on tsunami.

Olisin halunnut aikalisän. Ja siihen päivän kysymyksen: miksi aina minä?

-Lisäksi teidän epävakaa tuloksentekokyky aiheuttaa kohtuuttomia paineita tehdä tulosta lyhyellä aikavälillä. Ei hyvä. Seuraavaksi te alatte painella paniikkinappulaa unissannekin.

Voi tyttö, kunpa tietäisit, miten sitä on paineltu jo kolmetta vuosikymmentä!

Yöt ovat karmeita ja silti ne ovat parasta aikaa elämässä.

Joku voisi tästäkin tehdä jo omaa johtopäätelmää, mutta kuka sellaista haluaa kuulla.

-Mitä teidän omistajat sanoo, kun osakkeen arvo polkee paikallaan eikä paremmasta tulevaisuudesta ole mitään indikaatiota? Äläkä vain sano, että te näytätte tulosta kirjanpidolla!

Kyllä tuo kansa kasuava on selvästi enemmän tikkana kuin meistä oli aikoinaan kukaan. Ei ole koulutukseen sysätyt verorahat menneet hukkaan. Voipi tuostakin vielä tulla vaikka mitä.

Entä meikäläinen? Otsalamppua päähän ja menoksi? Ei kyllä.

Sillä vaikka

En voisi olla enempää samaa mieltä hänen kanssaan
Ei minusta ole kieltämään yhtäkään hänen faktaansa, koska olen puhunut samoista asioista jo vuosia
Tietäisin itse paljon pahempiakin juttuja, mutta en voi kertoa niistä kenellekään,

näillä lakeuksilla tätä firmaa ei pilkkaa kuin minä!!!

-Onko sinulla esittää jotakin, mitä voisimme parantaa?

-Voisitte saneerata. Puolet teidän jengistä on ihan turhaa ja vanhoina starbuina ne nostaa hirveää liksaa.

Ja häneltä meni siis puoli päivää selvittää meidän vääristynyt kulurakenne. No oho!

-Mitäs muuta?

-Teitä pitäisi johtaa tiukemmalla otteella. Toi teidän vt. on yks iso kuutamo.

Toteamus nosti hien helmeilemään otsalleni: mikä minä sitten olen, joku fücking Ingalsin Laurako??

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty