Pullaa

Pullaako tässä pitäisi alkaa leipoa?! Siitäkö tässä kaikessa loppujen lopuksi on kyse?

Ehkä ei. Mutta kaikenlaisia tulkintoja nousee mieleen arkipäiväisistä puheista, joissa maailma näyttäytyy kaoottisena ja arveluttavana.

Sitten kuin yhtäkkiä keskelle arkea avautuu keskustelu, joka pysäyttää ja saa unohtamaan kaiken tuskan ja vaivan, harmin ja ylenannon.

Keskustelu, jossa hiljaisuus pysyi vaiti eikä heti paljastanut kaikkea.

Arvostan sellaista yhtä paljon kuin arvostan unohdusta. Ehkä siksi, että jotakin parempaa nousee minussa esiin.

-Oletko koskaan miettinyt, että bisneselämä on kuin aamiainen täynnä kutsumattomia vieraita?

-Olen, monta kertaa. Nuorempana teki mieli huutaa: tämä on väärin. Nykyisin tuntee vain kahdenlaista avuttomuutta: ettei osaa sanoa mitä pitäisi tehdä eikä osaisi tehdä vaikka osaisi sanoa.

Me olimme rehellisiä toisillemme ja itsellemme, se on harvinaista.

Silloin isot kysymykset hajoavat kappaleiksi, poissaolo lakkaa.

-Kuka tätä meidänkin firmaa käsikirjoittaa? Välillä tuntuu ettei kukaan ja välillä, että sen täytyy olla yleisö.

-Tämä on tätä aikaa… Rajat hajoavat, sumentuvat ja identiteetit menettävät merkityksensä sanan parhaassa merkityksessä.

Tämä kaikki oli armoton ikkuna siihen maailmaan, jossa aivan kohta eläisimme, kaikki. Maailma eli rullaportaissa, jonkinlaisessa kauhuelokuvassa: sinä iltana yksikään ei soittanut ukulelea.

-Minusta on jo pitkään tuntunut siltä, että ihmisten määritelmät hyvälle ja pahalle menettävät merkityksensä. Tai ovat jo menettäneet.

-Niinpä. Aiemmin pahaa sai tehdä, kunhan se oli laillista. Nykyisin lainkiertäjäarmeijat ovat puhaltaneet metsästystorveensa ja koirat aloittaneet ajonsa. Kuinka kauan meillä on vielä aikaa?

-Ja silti: kaikki on hyvin. Tai ainakin niin kuin pitääkin olla. Se tuo rauhaa. Jos meitä olisi huomattavasti enemmän, koko maailma rauhoittuisi kuin perinteikäs pikkukylä jossakin Itä-Hämeessä.

-Taistelun melskeen tauottua on usein hiljaista… Oletko huomannut, että kun kulkee tämän yrityksen toiminnan läpi, näkee paljon taistelua ja vastustamista: ideoiden vastustamista, (ääneen lausumattomien) vaatimusten vastustamista, kilpailijoiden vastustamista, kehityksen vastustamista ja loputtomiin samaa. Mitä tapahtuisi, kun eräänä aamuna heräisimme ja tuo vastustus olisi poissa?

-Ehkä se olisi jotakuinkin samaa kuin kohtaisi kaksoisolentonsa ja saisi varmuuden siitä, että menneisyys pysyy menneisyydessä.

Positiivisesta vireestään huolimatta haikeus nosti päätään meidän keskustelussamme.

Ilta laskeutui aikaisin, pimeys on ihmisessä.

-Jokaisessa päivässä on putoaminen. Ajattele tätä meidän pientä maailmaa, jossa jokaiselle on tarjottu mahdollisuus. Miksi niin harva käyttää sitä?

-Minäkin pohdin tuota aiemmin. Nykyisin mietin lähinnä sitä, miksi tuollainen kysymys on fasismia ja millä tavoin sosiaalinen media tällä kertaa lahtaisi sinut, jos uskaltaisit kysyä tuon ääneen.

Keskustelun päättyessä minulle nousi mieleen kuva Olavi Paavolaisesta tähyämässä Itä-Karjalan aamunkoittoon ratsunsa vieressä.

Eksäni kysyi joskus, olinko tullut ajatelleeksi, että ellei mieleni tuhoasi kaikkea sitä hyvää mitä tapahtuu, voisin olla edes vähän parempi ihminen.

Onneksi eksät ovat narsisteja eivätkä ymmärrä mistään mitään.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty