Kiitti, iskä

Oletko kiinnittänyt huomiota siihen, miten paljon urbaanissa puheessa on metsäläis- & agraarisanontoja? Ehkä olet, ehkä et. Minä kuitenkin.

Joku päättymätön iäisyys niin kuin ekskelitaulukot voisivat olla loputon asvaltointityö mutta se onkin loputon suo. Kieli on kauhean konservatiivista (eikä mennä nyt siihen, että tämän takana saattaa olla Koko Suomi asuttuna –salaliitto), ja minua se ärsyttää kyllä.

Siksi lähdin kävelylle meidän toimistokompleksin ympäri. Se on usein viimeinen keinoni saada itseni edes sellaiseen sosiaaliseen moodiin, jossa body count ei nouse kaksinumeroiseksi. (Ihan vähän amerikkalaista huumoria.)

Kävellessä minulle selvisi, mikä minua todella ärsytti.

Mieleni Power point –ohjelma teki sisäisen powerini avulla ongelmasta kolme pointtia, immediately.

• Vt. toimarin nilkkimäinen käninä
• Liikaa töitä, liian vähän leikkiä
• Kuolleessa maassa harva meistä kukkii

Heti tuli selkeä ja kirkas olo! Miksen ole aiemmin tajunnut, että voisin konseptoida tämän Kohti kirkkautta -menetelmän ja kääriä siitä silkoiset hillot? Siksi koska olen laiska, hidas ja tyhmä. (Tämä päivä, jonka piti olla ole-lempeä-itsellesi-päivä, oli saman tien mennyttä. Mitä hävittävää minulla muka enää olisi?)

Olemukseni puutteet kävivät minulle selväksi, kun jouduin taas kahnaukseen.

Vaikka olen yrittänyt pää märkänä & puhki miettiä, miksi ajaudun konflikteihin ja draamaan niin helposti, usein ja suurella todennäköisyydellä, en silti tavoita asian syvintä olemusta. Minusta joku universumi voisi ihan hyvin säätää todellisuutta fiksumpaan suuntaan, jotta kaltaisillani olisi helpompi elämä. Me ansaitsemme sen.

Mietimme taas kerran Jonnen kanssa, miksei markkinatalous toimi. Eikä se johdu sosialistisista unelmistamme tai ainakaan aina edes vallankumoushaaveistamme, vaan ihan siitä kovasta faktasta, että – ei tämä vaan toimi.

Yksi syy siihen on varmasti naisten vaikea biologinen taakka: moonikset, synnytykset&co ja siihen vielä kuumat aallot kaupantekijäisiksi iässä, jolloin olisi jo aika palkita jonkinlaisella helpotuksella. En kestäisi tuollaista elämää viikkoakaan. Johan siinä jojo kutsuisi.

Noihin verrattuna äijämäiseen olemukseeni kohdistuvat ulkonäköpaineet (jotka lensivät ikkunasta jo poikuuden menettämisen myötä) ovat yksi vedenkeittimen kohahdus.

-Tämänkin maan ovat tahranneet monet erehdykset.

-Tarkoitukseton älykeikailu ja hienostunut aistillisuus sen tekevät! Sitä sinäkin edustat, vaari!

Tällaisia riitoja meillä oli. Luulin että ne johtuivat ikäerostamme, siitä, että Jonne oli jonne, mutta kyllä ne olivat pikemmin kuin sisään lentänyt lepakko. Ilman sokeutta ei voisi elää, valo häikäisisi ja aivot kärventyisivät.

-Läheinen, ankea menneisyys, voisi vain pudota pois. Eli voisi lakata tekemästä henkilöstöjohtamista vain operatiivisella tasolla.

-Minusta taas täytyy piirtää rajat uudestaan, antaa olla yksin ja siirtyä toimintakulttuurin kehittämiseen.

Ehkä me halusimme liian paljon liian nopeasti?

-Fiksusti toteutettuna henkilöstökyselyt avautuvat simpukankuoren lailla.

-Me olemme kadotettujen joukko, elämä on merkinnyt kasvomme, meidän, jotka avasimme maailman, loimme lisäarvoa liiketoiminnalle samalla kun olimme esimerkkejä omistautumisessa.

Isälläni oli tapana sanoa, että kun heppa heittää selästä, kipua takaisin.

Meni pitkään ennen kuin tajusin, ettei hän puhunut kivusta ja sen pay back -tyyppisestä takaisin antamisesta. Kiitti, iskä.

Muistan yhä sen päivän, kun irtauduin isäni kuristavasta otteesta. Ne vuodet olivat juhlaa, pojat, kunnes eräässä palaverissa kuulin ääneni muistuttavan isäni ääntä, hänen äänenpainoaan ja hänen tapaansa käyttää väärin Suomen kielen potentiaalia.

Silloin minä päätin muuttua, tehdä sen minkä aikamies vain voi. Vasta siten minusta tuli se ihminen, joka nyt olen.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty