Viisastelua

Viimeiset vuodet meillä on ollut vt. toimarin kanssa aina sama vääntö. Se, että ajattelen liikaa & että juttuni ovat liian monimutkaisia. Ne eivät myy. Siis minä kyllä myyn mutta juttuni eivät. Toimeliaana naisena vt. teki asialle lopulta jotakin. Eli lapioi paikalle konsultin, alan gurun, joka ei turhaan poistu konkretian äärestä.

-Ei nämä jutut ole sen monimutkaisempia kuin Barbien reidet.

Ainakin hänen avauslauseensa oli melko epäortodoksinen. Äijä oli parhaat päivänsä nähnyt mutta lukujen valossa teki ihan tyydyttävää bisnestä. Joku stailisti saattaisi kyllä huomauttaa pikkutakin ikiaikaisesta mohairkuosista, 70-luvun demarikampauksesta, ja joku neuropsykologi ehkä epäilisi varhaista dungeonia, mutta mitäs näistä. Ihmisyyden alkuerissä konsulttikin on vaan ihminen. Joten suoraan asiaan.

-Tiesitkö, että työpaikan onnellisuuteen voi johtaa monta erilaista reittiä?

-En.

-Tiedätkö, miksi et tiennyt? hän kallisti päätään ja yritti näyttää fiksummalta.

-En. (jatkuuko tätä vielä kauan?)

-Siksi, ettet osaa ajatella itsestään selvyyksillä! Ihmiset eivät todellakaan kaipaa hämmentäviä ajatuksia. Eivätkä monimutkaisia. Eivät yhtäkään sellaista, jotka pakottaisivat heidät ajattelemaan. Ihmiset eivät pidä pakottamisesta! Ihmiset pitävät siitä, että saavat olla rauhassa, jatkaa elämäänsä, ajatella vasta kun on pakko. Ymmärrätkö?

-Tietenkin! Yritin toiveikkaana saada ääneeni innostusta, koska henkeni oli salpautua hänen isällisen ja holhoavan äänensävynsä ikävästä hajusta.

-Eli koko homman clue on 95% vanhaa ja sitten ehkä ihan vähän jotakin vanhalta, tutulta ja turvalliselta tuntuvaa kierrätystä. Tämä koskee erityisesti bloggaamista, twitteröintiä ja tietenkin kiinouttailua, sanoi hän ja tuntui olevan kova poika konkretisoimaan kaikkea sormillaan.

Aloinko nähdä valon? En oikeastaan.

Katselin ikäiseni konsulttisedän kevyesti väpättävää ylähuulta ja mietin, mikä tämän tilanteen ulospääsy on. Siksi yritin keskittyä sellaiseen vakavaan kysymykseen kuten ”Voiko ilmastonmuutos iskeä minuun siinäkin tapauksessa etten usko siihen?”.

-Ajattele vaikka lausetta ”Onnellisuus on tarttuvaa ja se leviää parhaimmillaan koko organisaatioon”.

-Mieluummin en.

-Jaa, kuulostaako lause sinusta itsestään selvältä?

-Kuulostaa kyllä!

-Tajuatko nyt? Siltä sen pitääkin kuulostaa! Juuri sitä ihmiset kaipaavat. Mitä itsestään selvempi, sitä vähemmän tarvitsee ajatella. Siksi sinäkään et halua ajatella sitä! Koska sitä ei tarvitse ajatella! Hän oli todella innoissaan omasta äänestään.

Nyt ymmärsin, mihin

  • Tuo kutale pyrki
  • Hänen menestyksensä perustui
  • Maailma on tuollaisten tyyppien myötä menossa.

Se ei ilahduttanut minua. Vielä vähemmän kuin tuon köyhän miehen mattinykäsnaama.

-Tiesitkö muuten, että ”Onnelliset työntekijät kykenevät ottamaan hallittuja riskejä”.

-En.

-Siinä näet. Tarvitset vielä paljon harjoittelua. Muista, että ”Onnelliset työntekijät tekevät työtä mielellään yhteisen edun hyväksi, ovat sitoutuneita omaan organisaatioonsa sekä panostavat hyvään ryhmähenkeen, joka on elintärkeä edellytys organisaation menestymiseen.”

-Kiitos tästä kaikesta! yritin olla sarkastinen vaikka tiesin sen turhaksi.

-Älä minua kiitä vaan organisaatiota. Sillä: ”Luottamus on kaiken toiminnan perusta”.

Ei kai siinä. Harjoittelemaan vaan. Itse-lobotomiaa ja Barbiella leikkimistä. Kun astuin ulos ikuisuuksiin jatkuvalle käytävälle, olisin voinut purra pakasteseitä.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s