Lean-pimu

Tiedätkö sen tunteen, kun kaksi toisilleen vastakkaista ajatusta alkavat mielessäsi taistella huomiostasi ja sielustasi? Tiedät kyllä. Ja jos et ole syntynyt eilen, tiedät myös, että se on usein vasta alkua.

Vt. toimari oli palkannut meidän organisaatiomme eräänlaisen lean-asiantuntijan.

Siis todella tyhmää! Jokainen palkattu tyyppi on huge risk! Paljon suurempi kuin että kilpailija nappaisi hänet, jos hän olisi ulkoistettuna. (Tämä on vahva tunteeni.) Lisäksi

• Maailma on täynnä epätoivoisia tyyppejä palkattavaksi
• Kuka on oikeasti toista parempi?
• on aika idioottikirahvi

Mutta vuodet, ne ovat tehneet minusta aidon zen-tyypin.

Totta kai hyväksyin tosiasiat sellaisenaan ja otin vastaan elämän. Ja kuten olet huomannut, mikään ei enää ravista mielenrauhaani vaan olen kuin se alarinteessä kasvava kirsikkapuu: ikiaikaisen vakaa ja ihmisten ilon nöyrä palvelija.

Tuo lean-pimu oli pieni, kalju ja täynnä energiaa. Ja hänellä oli aina jostain jotain sanottavaa.

-Tuo teidän tapa tehdä työtä ei ole kovin ketterää.

-Tuo on kuultu jo monta kertaa ennenkin!

-Mutta mitä se auttaa!? Suurin osa teidän jutuista keskittyy sisäsiittoiseen puuhasteluun asiakasarvon sijasta!

-Anteeksi mitä?

-Anteeksi kuka? Tällä menolla te olette hetkessä ennenaikaisessa haudassa!

Tuon kyllä olen tiennyt jo aikaa. Taidan olla ainut.

-Kyllä tuo nyt liioittelulta kuulostaa!

-Vai niin! Mietitään sitten vaikka hetki, miten tässä yrityksessä jatkuva parantaminen toteutuu. Kertokaas se!

-Siten, että… Aina välillä katsotaan, että miten näistä vanhoista tavoista ja ihmisistä saadaan enemmän irti…

-Joo-o! Siltä se minustakin on näyttänyt! Mitään todellista ajatustakaan ei näy olevan siitä, että suurin hukka on ihmisten osaamisen käyttämättä jättäminen. Ja että jatkuvaa parantamista tuetaan toiminnan mittaamisella ja mittareiden viemisellä osaksi päivittäistä johtamista. Puhumattakaan, että veisitte ajatukset käytäntöön!

Jos tytöllä olisi tukkaa, se olisi sininen, veikkaan.

-Siksihän me sinut tänne palkattiin! Että saisit jotain aikaiseksi!

-Ettepäs palkanneet! Vaan siksi, että voisitte antaa sellaisen mielikuvan, että teette jotakin. Että voisitte väittää, että homma on hoidossa. Ja että todellisuudessa voisitte harjoittaa tätä loputonta itsetyydytystänne näissä seremoniaalisissa palavereissa ja kokouksissa. ETTÄ MITÄHÄN VITTUA??

Tässä kohtaa puheenjohtaja tavallisesti ehdottaisi pientä taukoa.

-No, kun kerran olet niin paljon fiksumpi kuin me kaikki yhteensä, niin kerropas meille, mitä meidän kannattaisi seuraavaksi tehdä.

Tytön koko kuula loisti sellasta voittajan hymyä, että vt:n sarkasmi jäi pinon alimmaiseksi kuin kaatopaikalle kipattu päivän ensimmäinen kuorma. Tyttö oli tämän organisaation ainut vapaaottelija tai ei ainakaan pelännyt turpaan saamista.

-Onko kukaan teistä kuullut joskus paikan päälle menemisestä? Että niin kuin mentäisiin oikeasti katsomaan, miten hommat sujuvat ja miten niitä tehdään?

Syvä hiljaisuus on joskus kuilua syleilevän erimielisyyden merkki. Joskus myös heikko signaali pidätellystä raivosta ja murhanhimosta. Miksi valita kun voi saada molemmat?

Minä puolestaan myönsin tyhmyyteni. Olin oman elämäni jaskajokunen ja pidin tuosta pienestä vähätukkaisesta tytöstä. Miksi? Näinkö hänessä itseni nuorena? Mielelläni olisin nähnyt. Taisin vain kaivata tuota hänen vimmaansa itsellenikin. Edes vähän edes joskus.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty