Bisnestarinoita 111

Bisnestarinoita 111

Lean-pimu

Tiedätkö sen tunteen, kun kaksi toisilleen vastakkaista ajatusta alkavat mielessäsi taistella huomiostasi ja sielustasi? Tiedät kyllä. Ja jos et ole syntynyt eilen, tiedät myös, että se on usein vasta alkua.

Vt. toimari oli palkannut meidän organisaatiomme eräänlaisen lean-asiantuntijan.

Siis todella tyhmää! Jokainen palkattu tyyppi on huge risk! Paljon suurempi kuin että kilpailija nappaisi hänet, jos hän olisi ulkoistettuna. (Tämä on vahva tunteeni.) Lisäksi

  • Maailma on täynnä epätoivoisia tyyppejä palkattavaksi
  • Kuka on oikeasti toista parempi?
  • on aika idioottikirahvi

Mutta vuodet, ne ovat tehneet minusta aidon zen-tyypin.

Totta kai hyväksyin tosiasiat sellaisenaan ja otin vastaan elämän. Ja kuten olet huomannut, mikään ei enää ravista mielenrauhaani vaan olen kuin se alarinteessä kasvava kirsikkapuu: ikiaikaisen vakaa ja ihmisten ilon nöyrä palvelija.

Tuo lean-pimu oli pieni, kalju ja täynnä energiaa. Ja hänellä oli aina jostain jotain sanottavaa.

-Tuo teidän tapa tehdä työtä ei ole kovin ketterää.

-Tuo on kuultu jo monta kertaa ennenkin!

-Mutta mitä se auttaa!? Suurin osa teidän jutuista keskittyy sisäsiittoiseen puuhasteluun asiakasarvon sijasta!

-Anteeksi mitä?

-Anteeksi kuka? Tällä menolla te olette hetkessä ennenaikaisessa haudassa!

Tuon kyllä olen tiennyt jo aikaa. Taidan olla ainut.

-Kyllä tuo nyt liioittelulta kuulostaa!

-Vai niin! Mietitään sitten vaikka hetki, miten tässä yrityksessä jatkuva parantaminen toteutuu. Kertokaas se!

-Siten, että… Aina välillä katsotaan, että miten näistä vanhoista tavoista ja ihmisistä saadaan enemmän irti…

-Joo-o! Siltä se minustakin on näyttänyt! Mitään todellista ajatustakaan ei näy olevan siitä, että suurin hukka on ihmisten osaamisen käyttämättä jättäminen. Ja että jatkuvaa parantamista tuetaan toiminnan mittaamisella ja mittareiden viemisellä osaksi päivittäistä johtamista. Puhumattakaan, että veisitte ajatukset käytäntöön!

Jos tytöllä olisi tukkaa, se olisi sininen, veikkaan.

-Siksihän me sinut tänne palkattiin! Että saisit jotain aikaiseksi!

-Ettepäs palkanneet! Vaan siksi, että voisitte antaa sellaisen mielikuvan, että teette jotakin. Että voisitte väittää, että homma on hoidossa. Ja että todellisuudessa voisitte harjoittaa tätä loputonta itsetyydytystänne näissä seremoniaalisissa palavereissa ja kokouksissa. ETTÄ MITÄHÄN VITTUA??

Tässä kohtaa puheenjohtaja tavallisesti ehdottaisi pientä taukoa.

-No, kun kerran olet niin paljon fiksumpi kuin me kaikki yhteensä, niin kerropas meille, mitä meidän kannattaisi seuraavaksi tehdä.

Tytön koko kuula loisti sellasta voittajan hymyä, että vt:n sarkasmi jäi pinon alimmaiseksi kuin kaatopaikalle kipattu päivän ensimmäinen kuorma. Tyttö oli tämän organisaation ainut vapaaottelija tai ei ainakaan pelännyt turpaan saamista.

-Onko kukaan teistä kuullut joskus paikan päälle menemisestä? Että niin kuin mentäisiin oikeasti katsomaan, miten hommat sujuvat ja miten niitä tehdään?

Syvä hiljaisuus on joskus kuilua syleilevän erimielisyyden merkki. Joskus myös heikko signaali pidätellystä raivosta ja murhanhimosta. Miksi valita kun voi saada molemmat?

Minä puolestaan myönsin tyhmyyteni. Olin oman elämäni jaskajokunen ja pidin tuosta pienestä vähätukkaisesta tytöstä. Miksi? Näinkö hänessä itseni nuorena? Mielelläni olisin nähnyt. Taisin vain kaivata tuota hänen vimmaansa itsellenikin. Edes vähän edes joskus.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Bisnestarinoita 98

Bisnestarinoita 98

Mittarit käyttöön!

Meille pelmahti kaksi paksusääristä tanttaa kauppaamaan mittareita bisneksen tehostamiseksi. Anteeksi tällainen rahvaanomainen ja sovinistinen tyylini esitellä heidät, mutta pöllämystyin ja pelästyinkin nähdessäni nämä kaksi äkkiarvaamatta pöytäni vieressä tehokkaana kuin M1 Abrams -tankki. Vt. toimari pyrähti siihen kättelemään tädit ja seuraavaksi huomasinkin istuvani neukkarissa tätä kahden naisen Einsatzgruppenia vastapäätä. Ja saman tien liikkeelle.

-Harvalla yrityksellä on mahdollisuutta rakentaa täysin kattava mittaristo, toinen heistä eli se punatukkainen aloitti.

-Kun työnteon tapamme muuttuvat, pysyvätkö mittarimme mukana? Sitä saat mitä mittaat! Miten varmistamme, että mittaamme eli saamme oikeita asioita? toinen heistä eli se blondi katsoi minua silmät kiiluen.

-No tietenkin… vt. yritti päästä väliin. Turhaan.

-Numeraalisten mittareiden lisäksi tarvitsemme kuitenkin ennen kaikkea uudenlaista mittaamisen kulttuuria.

-Juuri näin! Yhtäältä saman rakenteisina toistuvia toiminta- ja arvonluontiketjuja ja niissä sovellettavia työtapoja kannattaa yksinkertaistaa ja yhdenmukaistaa tehokkuuden aikaansaamiseksi, ja ottaa toiminnan mittaaminen avuksi – vaikkapa asiakaskokemusta rapauttavan toimintatapojen vaihtelun esiintuojana.

He kuulostivat TODELLA TEHOKKAILTA, toistensa intohimoja ruokkivia kuin bisnesmaailman Thelma ja Louise. Minun oli pakko sanoa jotain.

-Vaan kertokaas lyhyesti, mitä nämä mittarit tuovat viivan alle.

-Ne vapauttavat aikaa ja resursseja ainutkertaisempien, monimutkaisempien ja kompleksisempien asiakasarvon aikaansaamisen haasteiden yhteistoiminnalliseen ratkomiseen, sekä erilaisten vaihtoehtojen ja moninaisten mukautumisen mahdollisuuksien jäntevään etsimiseen.

-Nykyisin kehotetaan omaksumaan teknologia, mutta ei tulemaan osaksi teknologiaa, vt. sanoi pisteliäästi.

Luonnollisesti, mutta organisaation mukaisessa mittaamiskulttuurissa mittaristo suuntaa jokapäiväistä työn tekemistä ketterästi, visuaalisesti ja dynaamisesti. Hitaiden, kerran tai pari vuodessa tehtävien, usein keskiarvotarkasteluun päätyvien mittareiden rinnalle tarvitsemme nopeita, lähellä arkipäivän tekemistä ja rutiineja olevaa mittaamista. Työ 2.0 -mittaamiskulttuuri vastuuttaa ja valtuuttaa jokaisen toimijan oman työnsä asiakaskeskeiseen kehittämiseen ja koko organisaation uudistamiseen tässä ja nyt.

Katsoimme vt:n kanssa vaivihkaa toisiimme: milloin se myyntipuhe oikein tulee? Ei vielä.

-Oikeanlaiset mittarit ja mittaamiskulttuuri auttavat tekemään työtapamme näkyviksi ja kertovat, mitä meidän pitää niissä muuttaa. Jos työ on huonosti organisoitu ja priorisoitu, tavoitteet ovat epäselvät eikä henkilöresurssien käyttöä ole mitoitettu, tekniikka tökkii ja/tai työ on pirstaleista ja moniajo hidastaa asioiden valmiiksi saamista, sekä henkilöstö että asiakkaat turhautuvat ja resursseja palaa.

Punapään kasvojen väri alkoivat sulautua hiusten väriin. Pystyisinkö jarruttelemaan tätä kehitystä?

-Onko tämä jaetun arvonmuodostuksen ”metodologina” toimimista? heitin siksi väliin.

-Ehdottomasti! kaikui vastaus. – Monimutkaisessa ja yhteen kietoutuneessa toimintaympäristössä johtamisen tärkein tehtävä on hahmottaa yhdessä tekemisen sidoksellisuus ja lisätä ihmisten käytännön edellytyksiä tulokselliseen yhteistyöhön ja yhdessä oppimiseen. Johtajan tulee johtaa työyksikkönsä pois resursseja ja osaamista osaoptimoivasta resurssitehokkuudesta kohti erilaisen osaamisen yhdistävää ja asiakaskeskeistä virtaustehokkuutta. Tämä ei onnistu, jos mittaamme edelleen vain yksilöiden ja toisistaan erillään olevien rakenteiden toimintaa.

-Mutta sen, joka kykenee digitalisoituvassa yhteiskunnassa neuvottelemaan, pitää hallita #alustatalous! haastoin, koska näin jo, mihin tämä johtaisi.

-Tietenkin! Mittariston on oltava myös ihmisten saatavilla. Hukkaa aiheuttavat erilaiset asiat pitää tunnistaa ja korjata mahdollisimman reaaliaikaisesti. Tämä on jokaisen vastuulla.

-Juurikin, koska tietoa on yritysten käytössä runsaasti ja sitä jalostetaan yritysjohdon hyötykäyttöön analytiikan keinoin. On vain ajan kysymys koska tekoäly pystyy tuottamaan lisäarvoa vaikka juuri analytiikassa niin, että siitä tulee osa talousprosesseja ja yritysjohtamista.

Hymyilin sisäänpäin: nyt tiesin, miten jalostin tämän palaverin tietoa. Mielessäni oli naapuriosastolta jo pari nimeä, joille me nämä mittarimadot delegoisimme. Ei meillä siis varsinaista hätää ollut. Niin kuin ei tietysti ollutkaan.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty