Suomen Japani

Olin illalla katsonut japanilaista dokumenttia: ”Visio ilman tekoja on unelmointia. Teot ilman visiota ovat painajainen.”

Hienoa! Jäin miettimään, miten kaikki aiempi hyvä alkaa musertua syyllisyyden murskaimessa. Olin kuin zen-munkki, joka syvässä meditaatiotilassaan kysyy lakkaamatta:

”Mitä tämä on?”

Vt. toimari soitti 6.30. Mitä vittua tämä on?

– Laitoin sulle excelin sitä hallituksen kokousta varten. Ehtisitkö kattoo ne kysymysmerkit siitä ennen, niin katottas ne.. Tai siis niihin on pakko löytyy vastaukset.

Tämä kuvio oli tuttu: kyllä tuntee itsensä tärkeäksi, kun bossi soittaa aamusella. Ja vain minulle, ainoalle, joka pystyy tähän.

Niille, jotka elävät näistä hetkistä, tämä olisi varmaan ihan taivaallista. Joko ne ovat liian kilttejä sanomaan ei tai sitten heillä ei ole muuta elämää. Joskus toinen johti toiseen ja sai kummatkin. Lopputulos: ne olivat kelpo lihaa tuollaisille bosseille, jotka eivät tunteneet sellaista käsitettä kuin raja.

– A-ha.

Enkä taatusti vilkaissutkaan rivejä ja sarakkeita.Sitten vt. ilmestyi pöytäni kulmille.

– Ehditkö katsahtaa?

– Totta kai! Se…

– No, oikeastaan ehdinkin jo itse vastata kaikkiin kysymyksiin mutta kiitos kuitenkin.

– Hieno homma!

Sain ääneeni innostusta kuin Tom Hanks,

mutta ei tämä oikein ollut minun hommaani. Lisäksi en vieläkään tiedä, mitä olisin tehnyt, jos olisin jäänyt kiinni tottakaistani.

Lounasporinat siitä kuitenkin syntyi.

– Tuli taas hankittua yksi purppurasydän rinnuksiin.

– Mittään tekemättä?

– Ei joo, kylvö antaa kyntäjälle, niin kuin laulussa sanotaan.

– Sanotaanko?

– Joo ei, mutta tämä ei ole se hetki, jolloin sinun kannattaa alkaa.

Lounaalta palattuani kuulin, että hallituksen pj. oli erikseen kehunut sitä, miten hyvin valmisteltu kokous oli. Otin kreditit vastaan viileästi kuin sellainen, joka tietää olevansa kaiken yläpuolella.

Asenteeni johtui varmaan tuosta soitosta. Jos olisin halunnut, olisin voinut taas muuttaa maailmaa. Itse asiassa tämä olisin voinut antoi järkyttävässä määrin energiaa ja auttoi olemaan tekemättä mitään. Tiesin, mitä tämä oli:

innovoiminen on helppoa, implementoiminen ei.

Katselin hajanaisesti ikkunasta ulos ja kuulin levottoman veren kohinan korvissani kuin meri olisi ollut todella lähellä.

Yritin oikeasti keskittyä työn tekemiseen, mutta mieleeni tunkeutui Meri, vanha heila, joka burn outin läpikäytyään soitteli ja pyysi apuja parempaan elämään. Ihmiset kuvittelevat helposti, että

konsultti taipuu elämäntapavalmentajaksi ihan niin kuin tyyliin tosta vaan.

Lisäksi tällaisen yhdenlaisen exän kanssa asiointi tuntui samalta kuin käytettyjen mattojen kauppaaminen tai muistipelin pelaaminen. Hänellä oli omat tärinänsä ja minulla omani eikä niitä kannattanut enää sekoittaa keskenään.

Miksi tällaisina päivinä on sellainen olo, että aamun exceleistä ehtii elää monta päivää iltapäivään mennessä? Vaikeaa ymmärtää.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty