Vaurio

Ennen oli paremmin. Ainakin bisneksen tekemisessä. Silloin tehtiin töitä ja siitä sai palkkaa. Homma pysyi niin selkeänä, että myös hitaan virkistystaajuuden ihmiset kykenivät toimimaan samalla karttalehdellä meidän muiden kanssa.

Nykyisin on tämä homma kyllä pahasti häiriintynyt, tämä homma, vai mitä? Eikä vt. toimarin impulsiiviset innovaatiot olleet yhtään vähempää syvältä.

– Me alamme tubettaa tästä päivästä lähtien ja sinä näytät esimerkkiä.

– Fuck me! En ikinäkään!

– Teen tämän sinulle helpoksi: Noin viiden minuutin kuluttua työpisteellesi saapuu työntekijälähettiläsosastolta kaksi, no, melko nuorta ihmistä auttamaan sinua ensimmäisen lähetyksen kanssa.

– Miksi me teemme tällaista? Miksi nämä vauvat saavat päättää siitä, miten maailma makaa?

– Koska on aika.

Totisesti, ne saapuivat. Toinen löi luurinsa kiinni naamaani ja sanoi että sano jotain. No minä sanoin:

– Painukaa vittuun täältä!

Olin varmaan väsynein tubettaja ikinä jo etukäteen.

Mutta tästä se lähti, ratkiriemukas ensimmäinen tubetus. Raikkaat nuoret nauroivat vääränä päin naamaani. On ilo tuottaa iloa.

Mutta kysyn teiltä vakavasti: mitä se tekee ihmiselle? Tällainen hölinä. Ennen puhuttiin kun oli asiaa JA oli ihan pakko. Muuten jokainen vain hoiti hommansa. Maailma oli mallillaan. Nyt kaikki esiintyvät ja harjoittavat läsnäoloa tavalla, joka/jota

• ei kestä lähempää tarkastelua
• ei kestä
• ei vaan.

Minua ahisti kuin J. Paarmaa 80-luvulla (jolloin asiat vielä olivat hyvin).

Onneksi pääsin pakoon asiakkaan luo. Hän oli vanhan liiton miehiä.

Meidän kaltaisia dinoja on ihme kyllä vielä olemassa tämän mediameteoriittisateen seassa.

Vielä sai rauhassa tehdä kahdenkeskistä kauppaa eikä tarvinnut olla huolissaan siitä, millaisia lisäpalveluja tähän pitäisi myydä. Kyllä ei myydä! 20+ vuotta asiakassuhdetta takaa lisäksi rennon ja joustavan myyntiprosessin:

– Mitäs sinulla olikaan kaupan?

– Konsulttipalvelua turvalliseen hintaan.

– No eiköhän me oteta sitä sitten.

– Hieno päätös! Olisiko tässä veljesmaljan paikka tiukkojen neuvottelujen päätteeksi?

– Ehtottomasti.

Pyörähdimme baarin puolelle ja meno oli hilpeä.

Vaikeaa ymmärtää, miksei maailma voisi jatkua tällaisena mukavana, jossa ihmiset ovat iloisia ja tyytyväisiä. Ja jos maailmassa on ongelmia, ne ovat niin kaukana ettei niistä tarvitse välittää. Lisäksi toisinaan tuntuu kuin joidenkin tehtävä olisi tehdä tästä maailmasta ihan hirmuisen monimutkainen.

 Eikä meidän selkeiden ja järkevien ihmisten ääni tahdo enää kuulua.

No, muutaman sadan donitsin kauppa oli kelpo suoritus yhdelle päivälle. Saatoin alkaa suunnitella kotiin lähtemistä.

Vain korkeahko ja koskematon (untouchable) työmoraalini vaati minua tekemään vielä jotakin, ennen kuin saatoin vetäytyä yksinäisyyteeni visioimaan uusia pilvipalveluita (päiväunet).

Työpisteelläni – tälläpä pojall’ viel on, ei muilla ollenkana – oli lappu, että minun täytyisi tarkistaa budjettiluvut.

Olisin kuuliaisesti tehnyt työtä käskettyä, mutta järjestelmä oli aivan sekaisin. Itkinkö verta? En, koska noukänduu.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty