Bisnestarinoita 107

Bisnestarinoita 107

Alistamisen ja sorron historia

Vt. toimari oli tiukkana niin että nuttura tärisi.

-Tämä vaatii nyt saatana selityksen! Ei tällä tavalla voi ryssiä hommia ilman että niistä otetaan vastuu! Ja vapaaehtoisia vastuun kantajia tarjolla taas leipäjonon pituudelta, niinkö?!

Katselimme siinä vaivihkaa toisiamme, minä ja evoluutioketjussa minusta suoraan polveutuva Management Leader. Eikä siinä mitään: ennenkin tässä selitelty. Koska se on sitä, mitä epätäydellinen maailma ihmiseltä kaipaa.

Selitykset, tuo uusi öljy ja kevään musta.

-Tietojärjestelmämme ei ole ajan tasalla, koska alkusäädön jälkeen sitä päivitetään vain kaksi kertaa vuodessa…, yritti ML vakavissaan.

-Tietojärjestelmä my ass! Jopa sinä pystyt parempaan.

-Mutta normaalitilanteen ohjauslogiikka…!

-… ellei logiikka nyt mene kiinni, niin täältä tulee sellainen oikosulku, ettei se oikene enää koskaan!

Kun yksi ovi ei avaudu, toisen saa pidettyä kiinni.

-Minusta asioita ei pitäisi käsitellä enää vain vierauden ja ulkopuolisuuden kokemusten kautta.

Yllätin itsenikin neroudestani, joka sanojeni kautta ”loi tilaa”. Vt:n tällainen sai puolestaan aina hämmennyksiin. En voi väittää, etteikö se olisi ollut tarkoituksenikin. Ja siksi toisekseen: on minun välillä ajateltava itseänikin.

-Haluat siis kritisoida nykyistä järjestelmää.

Tämä oli vt:tä parhaimmillaan. Sen sijaan että hän olisi kysynyt, hän vain totesi. Tämä oli juuri tätä alistamista, jota saattoi asemansa turvin harjoittaa rajattomasti. Miltä apinakaudelta meidän toiminta oikein on?? Joku tuntematon sortaa sinut olemisen tilaan, jossa et ole enää itsesi.

Muutenkin kaikki oli tässä kohtaa vasta arvailua. Emme tienneet, mitä olimme tehneet tai jättäneet tekemättä. Pakko lähteä haastamaan.

-Kotiako tässä sitten pitäisi leikkiä?

Sain ääneeni aitoa uhkaa samanaikaisesti, kun koko farssi oli minusta turhalullimisen pahinta lajia.

-Et siis usko, että ihmisenä elämisessä on yhtä monta sävyä kuin on ihmistä?

Eli kyllä vt:kin osasi, ei siinä. Mutta minä löysin sisäisen palopuhujani, syöksemisen vulkaanon.

-Miksi uskoisin?! Yksilöllisyydellä ei rakenneta maailmoja, siinä tarvitaan yhteisyyttä, ihmisten loputonta halua toimia yhdessä! Kun lopetamme typerän kärsimättömyytemme emmekä anna itsemme pettyä vastoinkäymisistä, silloin vasta ovet avautuvat demokratialle!

-Mistä tuo taas tulee? Ja jos saan kysyä: mihin tuollainen johtaa?

-Siihen, että ihmisistä tulee sisäisesti motivoituneita, organisoituneita ja määrätietoisia! Ei mitään hetken lapsia vaan ihmisiä, joille esimerkiksi väärässä olemisen myöntäminen on helppoa kuin Hesburgerissa käyminen.

Yllätin itseni osa 2. Olin vain työntänyt kaiken viisauteni mieleni taka-alalle, mielen Sysmään. Mutta vain hetkeksi.

-Tämäkö on sinun tapasi pelastautua laivasta ennen kuin se uppoaa? Siitä vaan Titanicin pelastusveneisiin, niinkö?

Lopulta kaikki tilanteet aina johtavat minun ja vt:n kaksintaistelupuheluun,

ja koko muu maailma katoaa ympäriltä. Koska en heti vastannut, vt. jatkoi.

-Koska teillä ei tunnu olevan edes etäisesti kunnollista selitystä millekään, määrään teille kahdelle yhteisveron.

Nielaisimme ML:n kanssa kuuluvasti. Mikään ei olisi pahempaa yhteisvero: se veisi puolet palkasta mutta pahinta olisi etuisuuksien menettäminen. Minussa heräsi sisäinen yrittäjä, koska olen taistelija, tekijä ja uhmakas.

-Ennenkin olemme kääntäneet tappion voitoksi, oppineet virheistä ja kokeilleet uutta! Tiedän jo, miten me tämän teemme. Ketterä ehdotuksesi imago- ja brändivaihdokkaasta on niin tää siison!

Tiedän, että se oli epätoivoinen nuolaisu vt:n suuntaan.

Laitoin kaiken yhden kortin varaan. Tämä oli minun kontaktipintani, sen viimeinen rintama. Ja ihme tapahtui.

-Olinko sittenkin väärässä? Ehkä et todellakaan halua paeta vastuutasi.

Mikä tässä oli parasta? Pelastautuminen? Että vt. osoittautui taas hölmöksi äidillisen hymynsä kanssa? Vaiko se suuri oivallus, että totuus on joskus paha?

Olin niin helpottunut, että olisin voinut lauleskella sateessa. Kun et halunnut nähdä kasvojani, katso nyt takapuoltani, ajattelin ja hymyilin vt:lle takaisin.

Ja parasta oli oikeasti se, että ML tarjoaisi Suurelle Pelastajalleen kierroksen toisensa jälkeen. Tonight only.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Bisnestarinoita 61

Bisnestarinoita 61

Vaurio

Ennen oli paremmin. Ainakin bisneksen tekemisessä. Silloin tehtiin töitä ja siitä sai palkkaa. Homma pysyi niin selkeänä, että myös hitaan virkistystaajuuden ihmiset kykenivät toimimaan samalla karttalehdellä meidän muiden kanssa.

Nykyisin on tämä homma kyllä pahasti häiriintynyt, tämä homma, vai mitä? Eikä vt. toimarin impulsiiviset innovaatiot olleet yhtään vähempää syvältä.

– Me alamme tubettaa tästä päivästä lähtien ja sinä näytät esimerkkiä.

– Fuck me! En ikinäkään!

– Teen tämän sinulle helpoksi: Noin viiden minuutin kuluttua työpisteellesi saapuu työntekijälähettiläsosastolta kaksi, no, melko nuorta ihmistä auttamaan sinua ensimmäisen lähetyksen kanssa.

– Miksi me teemme tällaista? Miksi nämä vauvat saavat päättää siitä, miten maailma makaa?

– Koska on aika.

Totisesti, ne saapuivat. Toinen löi luurinsa kiinni naamaani ja sanoi että sano jotain. No minä sanoin:

– Painukaa vittuun täältä!

Olin varmaan väsynein tubettaja ikinä jo etukäteen.

Mutta tästä se lähti, ratkiriemukas ensimmäinen tubetus. Raikkaat nuoret nauroivat vääränä päin naamaani. On ilo tuottaa iloa.

Mutta kysyn teiltä vakavasti: mitä se tekee ihmiselle? Tällainen hölinä. Ennen puhuttiin kun oli asiaa JA oli ihan pakko. Muuten jokainen vain hoiti hommansa. Maailma oli mallillaan. Nyt kaikki esiintyvät ja harjoittavat läsnäoloa tavalla, joka/jota

  • ei kestä lähempää tarkastelua
  • ei kestä
  • ei vaan.

Minua ahisti kuin J. Paarmaa 80-luvulla (jolloin asiat vielä olivat hyvin).

Onneksi pääsin pakoon asiakkaan luo. Hän oli vanhan liiton miehiä.

Meidän kaltaisia dinoja on ihme kyllä vielä olemassa tämän mediameteoriittisateen seassa.

Vielä sai rauhassa tehdä kahdenkeskistä kauppaa eikä tarvinnut olla huolissaan siitä, millaisia lisäpalveluja tähän pitäisi myydä. Kyllä ei myydä! 20+ vuotta asiakassuhdetta takaa lisäksi rennon ja joustavan myyntiprosessin:

– Mitäs sinulla olikaan kaupan?

– Konsulttipalvelua turvalliseen hintaan.

– No eiköhän me oteta sitä sitten.

– Hieno päätös! Olisiko tässä veljesmaljan paikka tiukkojen neuvottelujen päätteeksi?

– Ehtottomasti.

Pyörähdimme baarin puolelle ja meno oli hilpeä.

Vaikeaa ymmärtää, miksei maailma voisi jatkua tällaisena mukavana, jossa ihmiset ovat iloisia ja tyytyväisiä. Ja jos maailmassa on ongelmia, ne ovat niin kaukana ettei niistä tarvitse välittää. Lisäksi toisinaan tuntuu kuin joidenkin tehtävä olisi tehdä tästä maailmasta ihan hirmuisen monimutkainen.

 Eikä meidän selkeiden ja järkevien ihmisten ääni tahdo enää kuulua.

No, muutaman sadan donitsin kauppa oli kelpo suoritus yhdelle päivälle. Saatoin alkaa suunnitella kotiin lähtemistä.

Vain korkeahko ja koskematon (untouchable) työmoraalini vaati minua tekemään vielä jotakin, ennen kuin saatoin vetäytyä yksinäisyyteeni visioimaan uusia pilvipalveluita (päiväunet).

Työpisteelläni – tälläpä pojall’ viel on, ei muilla ollenkana – oli lappu, että minun täytyisi tarkistaa budjettiluvut.

Olisin kuuliaisesti tehnyt työtä käskettyä, mutta järjestelmä oli aivan sekaisin. Itkinkö verta? En, koska noukänduu.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Bisnestarinoita 45

Bisnestarinoita 45

Systeemit

Olimme kaikki ihan helvetin vihaisia. Syystä. Mulkoilimme toisiamme kuin näyttöä, jossa Windows 10 on juuri alkanut päivittää itseään kesken tärkeän duunin. Ainut ero oli se, että vt. toimari vaati verta eli syyllistä ilmoittautumaan. Saatanan Stalin! Sillä

  • Hänen täytyi tietää, että tämä kaikki oli vain sitä, että hänen johtamisensa muistutti kaksivuotiaan yritystä solmia kengännauhojaan.
  • Järjestelmät eivät koskaan missään valmistu aikataulussa/toimi/poista kurjuutta.
  • Syntipukin etsiminen lisää ohjelmistobugien määrää yli 20 % (Growth & Setters, 2015).

Se tunne, kun tajuaa, että tässä me kaikesta huolimatta istumme.

– TÄMÄ VAATII PÄÄTÄ PÖLKYLLE! MINULLA ON KYLLÄ KOKO PÄIVÄ AIKAA TÄHÄN!!

Vaan miltä se tuntuu kun jylinä kuulostaa kimitykseltä? Tai kun kaikki tietää, että tässä on vaan odoteltava nöyränä, että (teeskennelty?) raivo menee ohi ja päästään asiaan/pois?

Tunnustaminen olisi ollut noloa. Siis vaikkei mitään tunnustettavaa edes ole, ainakaan tämän pöydän ääressä. Paitsi vt. itse, joka oli ottanut vastuun IT-ulkoistuksesta ja luvannut henkilökohtaisesti valvoa sen valmistumista aikataulussa.

Vastuu on vaikea ja valvominen vastenmielistä, niin isänikin aina sanoi.

Kun vt. oli saanut keuhkolaajennuksensa operoitua, hän lysähti tuolilleen, kuljetti sormiaan paksun tukkansa läpi ja kuulimme hänen voihkivan itsekseen (missä on jotain vinosti seksuaalista) voivoivoivoi, mitä minä tällaisen sakin kanssa oikein teen. Ehkä hänkin oli nähnyt aikoinaan Nyhjää tyhjästä –performangen ja yritti nyt eläytyä siihen.

Äärinoloa, koska hänen näyttelijänlahjansa olivat samaa tasoa kuin perusinsinöörin ylevät tunteet.

– Onko kenelläkään mitään sanottavaa?

On se mukavaa, että aina joku idiootti avaa tässä kohtaa suunsa.

– Niin, tein tällaisen lyhyen analyysin tämän prosessin vuotokohdista:

  • Tietojen tuonti vanhasta järjestelmästä.
  • Perehdytys ja käyttöönotto uuden järjestelmän saloihin.
  • Loppukäyttäjän hämmennys.

– Ja mitä vittua tuo viimeinen kohta tarkoittaa?

– Sitä kun asiakas saa tositteen, ei ymmärrä siitä mitään eli ajattelee kaiken siinä olevan väärin ja soittaa meidän aspaan. Joka muuten on ollut näistä puheluista tukossa viimeiset kaksi viikkoa. Mikä osittain johtuu siitä, että supistimme sen henkilöstömäärän puoleen, koska ajatus, että uuden järjestelmän myötä heille ei kukaan enää soita.

– Koska olet noin helvetin viksu, niin mikset sinä johda tätä firmaa?

– Koska olen analyytikko, en johtaja.

– No yritä sitten edes pysyä sellaisena!

Vt. antoi katseensa kiertää huoneessa kuin anakonda: valmiina kuristamaan ihan jokaisen. Ehdin tässä välissä miettiä, mitä tapahtuisi, jos tällaisten kriisikokousten tarkoitus olisi tehdä jotain

eikä toimia vt:n luovuuden näyttämönä/lähteenä.

Mutta miettiminen sopii miettisille. Minussa sen sijaan eli vastustamaton halu nousta neukkarin pöydälle ja alkaa hyppiä siinä ylös-alas nyrkki pystyssä. Kyllä, mielessäni pyöri Raastetut-yhtyeen Painu vittuun! –singlen B-puoli Vedä käteen!, jonka kertosäkeessä laulettiin sydäntä särkevästi:

Systeemi on mätä!

Mieli tekee ryypätä!

Koska alkoikin olla aika saada jotakin loiventavaa. Tällaisen voimille käyvän työrupeaman jälkeen kaltaiseni jokamies on ansainnut muutakin kuin marjanpoimintaa.

 

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty