Bisnestarinoita 61

Bisnestarinoita 61

Vaurio

Ennen oli paremmin. Ainakin bisneksen tekemisessä. Silloin tehtiin töitä ja siitä sai palkkaa. Homma pysyi niin selkeänä, että myös hitaan virkistystaajuuden ihmiset kykenivät toimimaan samalla karttalehdellä meidän muiden kanssa.

Nykyisin on tämä homma kyllä pahasti häiriintynyt, tämä homma, vai mitä? Eikä vt. toimarin impulsiiviset innovaatiot olleet yhtään vähempää syvältä.

– Me alamme tubettaa tästä päivästä lähtien ja sinä näytät esimerkkiä.

– Fuck me! En ikinäkään!

– Teen tämän sinulle helpoksi: Noin viiden minuutin kuluttua työpisteellesi saapuu työntekijälähettiläsosastolta kaksi, no, melko nuorta ihmistä auttamaan sinua ensimmäisen lähetyksen kanssa.

– Miksi me teemme tällaista? Miksi nämä vauvat saavat päättää siitä, miten maailma makaa?

– Koska on aika.

Totisesti, ne saapuivat. Toinen löi luurinsa kiinni naamaani ja sanoi että sano jotain. No minä sanoin:

– Painukaa vittuun täältä!

Olin varmaan väsynein tubettaja ikinä jo etukäteen.

Mutta tästä se lähti, ratkiriemukas ensimmäinen tubetus. Raikkaat nuoret nauroivat vääränä päin naamaani. On ilo tuottaa iloa.

Mutta kysyn teiltä vakavasti: mitä se tekee ihmiselle? Tällainen hölinä. Ennen puhuttiin kun oli asiaa JA oli ihan pakko. Muuten jokainen vain hoiti hommansa. Maailma oli mallillaan. Nyt kaikki esiintyvät ja harjoittavat läsnäoloa tavalla, joka/jota

  • ei kestä lähempää tarkastelua
  • ei kestä
  • ei vaan.

Minua ahisti kuin J. Paarmaa 80-luvulla (jolloin asiat vielä olivat hyvin).

Onneksi pääsin pakoon asiakkaan luo. Hän oli vanhan liiton miehiä.

Meidän kaltaisia dinoja on ihme kyllä vielä olemassa tämän mediameteoriittisateen seassa.

Vielä sai rauhassa tehdä kahdenkeskistä kauppaa eikä tarvinnut olla huolissaan siitä, millaisia lisäpalveluja tähän pitäisi myydä. Kyllä ei myydä! 20+ vuotta asiakassuhdetta takaa lisäksi rennon ja joustavan myyntiprosessin:

– Mitäs sinulla olikaan kaupan?

– Konsulttipalvelua turvalliseen hintaan.

– No eiköhän me oteta sitä sitten.

– Hieno päätös! Olisiko tässä veljesmaljan paikka tiukkojen neuvottelujen päätteeksi?

– Ehtottomasti.

Pyörähdimme baarin puolelle ja meno oli hilpeä.

Vaikeaa ymmärtää, miksei maailma voisi jatkua tällaisena mukavana, jossa ihmiset ovat iloisia ja tyytyväisiä. Ja jos maailmassa on ongelmia, ne ovat niin kaukana ettei niistä tarvitse välittää. Lisäksi toisinaan tuntuu kuin joidenkin tehtävä olisi tehdä tästä maailmasta ihan hirmuisen monimutkainen.

 Eikä meidän selkeiden ja järkevien ihmisten ääni tahdo enää kuulua.

No, muutaman sadan donitsin kauppa oli kelpo suoritus yhdelle päivälle. Saatoin alkaa suunnitella kotiin lähtemistä.

Vain korkeahko ja koskematon (untouchable) työmoraalini vaati minua tekemään vielä jotakin, ennen kuin saatoin vetäytyä yksinäisyyteeni visioimaan uusia pilvipalveluita (päiväunet).

Työpisteelläni – tälläpä pojall’ viel on, ei muilla ollenkana – oli lappu, että minun täytyisi tarkistaa budjettiluvut.

Olisin kuuliaisesti tehnyt työtä käskettyä, mutta järjestelmä oli aivan sekaisin. Itkinkö verta? En, koska noukänduu.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Bisnestarinoita 40

Bisnestarinoita 40

Hanhi

Tiedätkö, miksi myyminen tuntuu epätoivoiselta? Siis vaikka on kuinka kimmoisa & ilahtunut sisältömarkkinoija tai työntekijälähettiläs (enkä kumpaakaan ma sisältäni löydä)?

Siksi, että ostopäätöksiä tekevät aivan liian usein pahimman luokan tärkeilijät.

Kuin muinaiset tv-lupa- ja lipuntarkastajat, jotka lopulta olivat päässeet asemaan, jossa valta hiveli heidän alas lyötyä itsetuntoaan. Eli ex-koulukiusatut, riistetyt, raastetut ja ratkionnettomat, joiden sielu huutaa pay-back-hetkeään.

Tässä työssä näitä tulee vastaan niin paljon, ettei tähän kirjoitukseen osaa edes valita niistä parasta. Otetaan randomilla joku, kas näin.

Olin päivänä eräänä tukemassa vähemmän kokeneen kollegan kaupantekoa. Pöydän toisella puolella oli tällainen keski-ikäinen naikkonen, jolla oli asenteet kuin pedolla ja kulmahampaat ojossa ihan kuin oltaisiin pahanteossa tai

yrittämässä päästä reittä pitkin kaupantekoon.

-Ei kun sanon ei niin se on ei.

Tuo on niin uljas lause että sen voisi toistaa. Tai sillä voisi psyykata epävarmaa itseään. Mitä jostakin luinkaan huonon itsetunnon vaikutuksesta älykkyyden kehittymiseen?

– Ei me emme selvästikään ole teidän kohderyhmäänne. Me emme ole Se.

Hän oli kuin automaatti. Onneksi meitä oli kaksi tätä retrokomissaaria vastassa.

– Tässä on kuitenkin selvä win-win asetelma. Te olette matkalla seuraavan levelin näyttävyyteen ja me voimme siinä teitä auttaa.

– Se ei vaan ole noin! Ensinnäkään mihin me tarvitsisimme tuollaisia voittoja, joista tappio tuoksuu kilometrien päähän. Toiseksikaan en ole saanut vielä rahdun vertaa käsitystä siitä, miten te muka voisitte auttaa meitä. Ja kolmanneksi en pidä teistä pätkääkään.

– Jos siirrämme fokuksen teidän asiakkaisiin…

– Tiedättekös mitä: Meidän asiakkaat eivät erota heinäseivästä heinäsuovasta! Siksi tuollaisten juttujen tarjoaminen on täy-del-lis-tä ajanhukkaa niin meille kuin heille. Jutun täytyy olla selkeä: joko kuva tai teksti. Jos tuonne tekstin viereen laittaa toisen tekstin, siinähän menee kaikki ihan sekaisin! Millä kukaan enää tietää, mihin uskoa! Ja mitä taikauskon levittäjiä me muka ollaan!!!

Olisin ottanut aikalisän, jos tämä olisi ollut vesipalloa.

Vaan kun ei ollut. Mitä tekee ihmiselle se, että hän joutuu päivästä päivään kuuntelemaan tällaista kaikki rimat alittavaa epä-älyllisyyttä? Ei varmaan hyvää.

– Mutta onhan tuhat ja yksi keinoa erottaa jutut toisistaan…

– Niin paksua viivaa ei ole keksittykään, jolla ne voisi erottaa toisistaan! Sekaisin on sekaisin ja ei on ei. Miten selvästi sekaisin tämä täytyy teille selittää?!!

Olin jo valmis luovuttamaan (kielikuva, koska minä en luovuta koskaan) kun kanssaveljelläni välähti.

– Tämähän on teille täydellinen tilaisuus! Sitä kutsutaan monella nimellä: natiivimainonta, sponsoroitu sisältö, sisältömarkkinointi eli mainos, joka muistuttaa journalistista sisältöä. Mitä enemmän mainos näyttää tiedotusvälineen omalta sisällöltä, sen parempi teidän kannalta. Ilmoitus ei saa tietenkään erota liikaa välineen omasta toimituksellisesta aineistosta, ja siihen tarvitaan meitä.

– Ei luennointia vaan asiaan!

– Te kuten kaikki haluatte olla yleisölle täysin rehellisiä ja läpinäkyviä, right? Jos joku kokee, ettei se ole tarpeeksi avointa, silloin muunnutaan. Siinä se: aina vaan uusi kuosi ja me ollaan jatkuvasti askel edellä. Tää on melkein liian hyvää ollakseen totta ja kuitenkin kohta koneet painaa teille rahaa.

– Ihan pieni kysymys: mitä tässä on meille?

– Te saatte kaiken eikä se ole kovin vähän.

Nämä tarinat päättyvät aina näin: raha voittaa niin uskon ja epäilyksenkin.

Se on ikävystyttävää, koska ihminen näyttäytyy siinä yhtä tyhjänä kuin ahneenakin. Kadottanut sielunsa ja siksi kuvittelee itsensä ja elämänsä. Aliarvioi asiakkaansa koska aliarvioi itsensä.

Pahinta tässä kuitenkin oli se, että hänen tittelinsä oli esimies. Siis a-pu-va! Kuka on käyttänyt sitä 80-luvun jälkeen? Mokoma hanhi, jonka haalistunut solariumrusketus viilensi cooleimmankin miehen.

 

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty