Hanhi
Tiedätkö, miksi myyminen tuntuu epätoivoiselta? Siis vaikka on kuinka kimmoisa & ilahtunut sisältömarkkinoija tai työntekijälähettiläs (enkä kumpaakaan ma sisältäni löydä)?
Siksi, että ostopäätöksiä tekevät aivan liian usein pahimman luokan tärkeilijät.
Kuin muinaiset tv-lupa- ja lipuntarkastajat, jotka lopulta olivat päässeet asemaan, jossa valta hiveli heidän alas lyötyä itsetuntoaan. Eli ex-koulukiusatut, riistetyt, raastetut ja ratkionnettomat, joiden sielu huutaa pay-back-hetkeään.
Tässä työssä näitä tulee vastaan niin paljon, ettei tähän kirjoitukseen osaa edes valita niistä parasta. Otetaan randomilla joku, kas näin.
Olin päivänä eräänä tukemassa vähemmän kokeneen kollegan kaupantekoa. Pöydän toisella puolella oli tällainen keski-ikäinen naikkonen, jolla oli asenteet kuin pedolla ja kulmahampaat ojossa ihan kuin oltaisiin pahanteossa tai
yrittämässä päästä reittä pitkin kaupantekoon.
-Ei kun sanon ei niin se on ei.
Tuo on niin uljas lause että sen voisi toistaa. Tai sillä voisi psyykata epävarmaa itseään. Mitä jostakin luinkaan huonon itsetunnon vaikutuksesta älykkyyden kehittymiseen?
– Ei me emme selvästikään ole teidän kohderyhmäänne. Me emme ole Se.
Hän oli kuin automaatti. Onneksi meitä oli kaksi tätä retrokomissaaria vastassa.
– Tässä on kuitenkin selvä win-win asetelma. Te olette matkalla seuraavan levelin näyttävyyteen ja me voimme siinä teitä auttaa.
– Se ei vaan ole noin! Ensinnäkään mihin me tarvitsisimme tuollaisia voittoja, joista tappio tuoksuu kilometrien päähän. Toiseksikaan en ole saanut vielä rahdun vertaa käsitystä siitä, miten te muka voisitte auttaa meitä. Ja kolmanneksi en pidä teistä pätkääkään.
– Jos siirrämme fokuksen teidän asiakkaisiin…
– Tiedättekös mitä: Meidän asiakkaat eivät erota heinäseivästä heinäsuovasta! Siksi tuollaisten juttujen tarjoaminen on täy-del-lis-tä ajanhukkaa niin meille kuin heille. Jutun täytyy olla selkeä: joko kuva tai teksti. Jos tuonne tekstin viereen laittaa toisen tekstin, siinähän menee kaikki ihan sekaisin! Millä kukaan enää tietää, mihin uskoa! Ja mitä taikauskon levittäjiä me muka ollaan!!!
Olisin ottanut aikalisän, jos tämä olisi ollut vesipalloa.
Vaan kun ei ollut. Mitä tekee ihmiselle se, että hän joutuu päivästä päivään kuuntelemaan tällaista kaikki rimat alittavaa epä-älyllisyyttä? Ei varmaan hyvää.
– Mutta onhan tuhat ja yksi keinoa erottaa jutut toisistaan…
– Niin paksua viivaa ei ole keksittykään, jolla ne voisi erottaa toisistaan! Sekaisin on sekaisin ja ei on ei. Miten selvästi sekaisin tämä täytyy teille selittää?!!
Olin jo valmis luovuttamaan (kielikuva, koska minä en luovuta koskaan) kun kanssaveljelläni välähti.
– Tämähän on teille täydellinen tilaisuus! Sitä kutsutaan monella nimellä: natiivimainonta, sponsoroitu sisältö, sisältömarkkinointi eli mainos, joka muistuttaa journalistista sisältöä. Mitä enemmän mainos näyttää tiedotusvälineen omalta sisällöltä, sen parempi teidän kannalta. Ilmoitus ei saa tietenkään erota liikaa välineen omasta toimituksellisesta aineistosta, ja siihen tarvitaan meitä.
– Ei luennointia vaan asiaan!
– Te kuten kaikki haluatte olla yleisölle täysin rehellisiä ja läpinäkyviä, right? Jos joku kokee, ettei se ole tarpeeksi avointa, silloin muunnutaan. Siinä se: aina vaan uusi kuosi ja me ollaan jatkuvasti askel edellä. Tää on melkein liian hyvää ollakseen totta ja kuitenkin kohta koneet painaa teille rahaa.
– Ihan pieni kysymys: mitä tässä on meille?
– Te saatte kaiken eikä se ole kovin vähän.
Nämä tarinat päättyvät aina näin: raha voittaa niin uskon ja epäilyksenkin.
Se on ikävystyttävää, koska ihminen näyttäytyy siinä yhtä tyhjänä kuin ahneenakin. Kadottanut sielunsa ja siksi kuvittelee itsensä ja elämänsä. Aliarvioi asiakkaansa koska aliarvioi itsensä.
Pahinta tässä kuitenkin oli se, että hänen tittelinsä oli esimies. Siis a-pu-va! Kuka on käyttänyt sitä 80-luvun jälkeen? Mokoma hanhi, jonka haalistunut solariumrusketus viilensi cooleimmankin miehen.
(jatkuu)
By Jorma Vähäpysty
bisnestarinoita 