Bisnestarinoita 69

Bisnestarinoita 69

Korporaatiopoika

Tiedän: minun ei pitäisi lukea aikuisten satuja. Mutta elämä on sitä, että kaikenlaista tapahtuu. Varsinkin sellaista, mikä ei pitäisi. Kuka oikeasti haluaa katsoa peiliin?

”Hän oli kolmen vanha, kun poikajengi teki ringin hänen ympärilleen ja suurin pojista sanoi:

– Sä oot tollane vitun korporaatiopoika. Tollasesta limakasasta ei ikinä tuu mitään.

Kun poika tuli itkien kotiin, hänen äitinsä lohdutti häntä.

– Eivät ne sitä oikeasti tarkoita.

Mutta kun vanhemmat luulivat pojan jo nukahtaneen, poika kuuli isänsä sanovan äidille:

– Taitaa tuo meidän Pertsa olla sellanen korporaatiopoika. Ei tule miestä siitä.

Kun poika meni kouluun, jo toisena koulupäivänä opettaja tuli pojan pulpetin viereen.

– Urastako sitä jossakin korporaatiossa haaveillaan, vaikka ei tiedetä edes, mikä viikonpäivä on. Vaikka eihän sellaista kukaan korporaatiossa vaadi, hahaha!

Muu luokka nauroi mukana.

Välitunnilla koulun oppilaat juoksivat hänen perässään ja lällättivät:

– Koo-koo-korporaatio!

Murrosikäisenä pojan naama kasvoi täyteen finnejä. Tyttö, jonka kanssa poika seurusteli, silitti pojan vaaleita hiuksia.

– Sulla on aika ikävän näköisiä korporaationäppylöitä naama täynnä.

Poika tulkitsi tytön sanat haluksi pysyvään irrottautumiseen hänestä. Pojan tulkinta oli tällä kertaa oikea.

Yliopistossa poika valitsi sivuaineekseen sisältömarkkinoinnin. Koska hän osoittautui siinä talentiksi, hänet rekryttiin välittömästi ensimmäiseen korporaatioon. Tarjottiin se tavallinen: hyvä liksa, koulutuksella ei väliä. Poika nielaisi syötin, ja näppylät katosivat.

Ensimmäistä kertaa neukkarissa ja poika menetti korporaationeitsyytensä.

Hän oppi asettamaan organisaation edun kaikkien muiden etujen edelle. Koska niin hänelle sanottiin.

Hän aloitti pohjalta, korporaatiopohjalta. Jalkaa oven väliin, tuhansia kylmäsoittoja. Hän oppi vihansa kautta rakastamaan. Hän oppi ylpeytensä kautta nöyrtymään. Niin kuin siinä laulussa lauletaan. Siinä kaikki mitä aluksi tarvittiin. Mitä hänestä haluttiin. Sillä siten koitti Se Päivä.

– Sinusta tulee esimies.

Poika nyökkäsi. Koska hän tiesi nyt, miten korporaatiossa toimitaan.

Esimiehenä poika sai ensimmäisen oman huoneen. Hän sisusti sen klassisesti: jukkapalmu, Steve Jobs -elämäkerta ja Aalto-vaasi.

Tiimiään hän johti kuin Sun Tzu: rohkeasti ja kuolemaa halveksuen hän kyykytti jokaista tasapuolisesti. Hän oli oppinut, että johtamisopit tulevat ja menevät mutta ihmisluonto pysyy samana. Se, joka on riittävän alistunut jo etukäteen tullakseen korporaatioon töihin, kaipaa alistamista saadakseen verensä kiertämään. Sitä paitsi tuloksen tekemiseen riittää hyvin 30 %:n työpanos, jos se kohdistuu edes suurin piirtein oikeisiin asioihin.

Kaksi vuotta poika oli ehdolla varatoimitusjohtajaksi. Vaikka häntä roikotettiin löysissä etäpalavereissa ja johtoryhmän kokouksissa häntä kiusattiin sähköshokkien kaltaisella palautteella, hän pysyi uskollisena

eikä koskaan paljastanut, mitä todella tunsi tai ajatteli.

Sillä siten koitti Se Päivä.

– Sinulla on laaja kannatuspohja.

Poika ei enää nyökännyt, koska nyt hän tiesi, että vain rahvas toimii niin. Sen sijaan hän asteli uuteen, isompaan huoneeseen. Jukkapalmu oli sillä välin kuollut hoidon puutteeseen, Jobs vaihtunut Adam Grantiin, mutta Aalto piti pintansa, säröilläkin.

Poika istui uudessa ergonomisemmassa tuolissaan ja katseli metsäistä Suomea, joka levittäytyi laajalle hänen ofisinsa ikkunan takana. Kohta Suomi täyttäisi 100, hän tiesi tulleensa tiensä päähän.

Siinä 10-15 vuotta vielä töitä vai saman tien kuula kalloon?

Poika tiesi olevansa etuoikeutettu. Kaikki eivät nykyään pääse valitsemaan.”

I was pretty much fucked.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Bisnestarinoita 65

Bisnestarinoita 65

Kuka on pomo?

Ajatukset ilmestyvät usein sanoina. Niin kuin esimerkiksi: vt. toimari on häpeämätön lutka. Mennä sanomaan se tarkoittaa armottomia vaikeuksia. Jättää sanomatta, siitä seuraa pahempaa kuin ilmavaivat. Puhun tietysti vain kuvainnollisesti.

En kadehdi esimiehiä mutta en myöskään sääli heitä.

Tavallaan he eivät ole ansainneet kohtaloaan ja tavallaan he juurikin ovat sen ansainneet. Kukaan ei ole asettanut pistoolia heidän ohimolleen ja pakottanut heitä ryhtymään kekkaloimaan. Siksi heidät paitsi sai myös piti asettaa vastuuseen kaikesta, mitä he tekivät. Ja jättivät tekemättä. Niin minä tekisin. Ja teen.

– Etkös mitä?

– Mitä tuo tarkoittaa?

– Että et taaskaan muistanut tuoda minulle herkkuja.

Tähän vt. lankesi aina. Tollona.

– En ole koskaan luvannut sinulle mitään!

– Täytyykö se erikseen luvata? Eikö voi olla ystävällinen ilmankin? Vain pitäisit ihmisistä ja osoittaisit olevansa ihminen?

Bisnes ei ole mitään himanis… humanismia! Se on armotonta kilpailua, jossa vain kovin voittaa ja parasta vaihtelua on, kun voi murskata vastustajat!

Tällaisesta seurasi tietysti se, että joka kerran vt. osoittautui idiootiksi.

  • Otti kaiken tosissaan.
  • Puhui kuin pahainen bisnespersu.
  • Ei ollut kehityskelpoinen.

Viimeinen on tietenkin pahinta. Vai oliko pahinta se, että tiesin sen?

Kukaan ei ole täydellinen. Sen elämä on minulle opettanut.

Siksi meidän tulee kaikissa olosuhteissa ja kaikin voimin pyrkiä dialogiin.

– Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, että bisneksenteko on kuin pelaisi kestolottoa?

– Mitä tämä taas on?

– Joka viikko odotat jotain ja tiedät vain sen, ettet todennäköisesti koskaan saa haluamaasi.

– Oletpas sinä melankolinen!

– Miksi arvostelet minua? Halusin vain jakaa ajatukseni.

– Kun arvostelet tätä organisaatiota, arvostelet minua.

Sanoin väliin jotakin sovittavaa.

– Jospa voisi vain jättää tämän kaiken…

– Siinä minä ymmärrän sinua kyllä täysin…

Kun vt:n mieli herkistyi, iskin kuin Mao kolostaan houkuttelemansa käärmeen päätä.

– Sinun on aika luopua tuosta nolosta toimestasi ja hankkia oikea elämä!

– Mitä sinä nyt puhut?

Elämänvalhettasi huokuu jokainen ihohuokosesi. On aika luovuttaa ja valita elämä.

– Eikö tämä ole jo nähty? Mene kotiin ja annan minun hoitaa tämä.

– Miten sinusta on hoitamaan mitään, kun et kykene hoitamaan edes omaa elämääsi? Kävelet nyt ulos täältä ja annat elämän hoitaa loput. Ei tämä ole vaikeaa ja se kirpaisee vain tuossa kynnyksellä.

– Anna hetki aikaa harkita.

Totta kai annoin. Koska kuulun hyviksiin. Sitten vt. katsoi minua silmiin.

– Et sinä oikeasti ole näin tyhmä. Mitä oikein kuvittelit?

Hämmennyin hetkeksi. Mutta koska olin puettu tappamaan, tämä oli vain pala puistoa (engl. a walk in a piece of cake). Astelin ovesta ulos ja lausuin tuskin kuuluvasti.

– Sinun aikasi on lopussa. Tik-tak. Käytä se viisaasti.

Olin bous kuin Steve McQueen.

 

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Bisnestarinoita 40

Bisnestarinoita 40

Hanhi

Tiedätkö, miksi myyminen tuntuu epätoivoiselta? Siis vaikka on kuinka kimmoisa & ilahtunut sisältömarkkinoija tai työntekijälähettiläs (enkä kumpaakaan ma sisältäni löydä)?

Siksi, että ostopäätöksiä tekevät aivan liian usein pahimman luokan tärkeilijät.

Kuin muinaiset tv-lupa- ja lipuntarkastajat, jotka lopulta olivat päässeet asemaan, jossa valta hiveli heidän alas lyötyä itsetuntoaan. Eli ex-koulukiusatut, riistetyt, raastetut ja ratkionnettomat, joiden sielu huutaa pay-back-hetkeään.

Tässä työssä näitä tulee vastaan niin paljon, ettei tähän kirjoitukseen osaa edes valita niistä parasta. Otetaan randomilla joku, kas näin.

Olin päivänä eräänä tukemassa vähemmän kokeneen kollegan kaupantekoa. Pöydän toisella puolella oli tällainen keski-ikäinen naikkonen, jolla oli asenteet kuin pedolla ja kulmahampaat ojossa ihan kuin oltaisiin pahanteossa tai

yrittämässä päästä reittä pitkin kaupantekoon.

-Ei kun sanon ei niin se on ei.

Tuo on niin uljas lause että sen voisi toistaa. Tai sillä voisi psyykata epävarmaa itseään. Mitä jostakin luinkaan huonon itsetunnon vaikutuksesta älykkyyden kehittymiseen?

– Ei me emme selvästikään ole teidän kohderyhmäänne. Me emme ole Se.

Hän oli kuin automaatti. Onneksi meitä oli kaksi tätä retrokomissaaria vastassa.

– Tässä on kuitenkin selvä win-win asetelma. Te olette matkalla seuraavan levelin näyttävyyteen ja me voimme siinä teitä auttaa.

– Se ei vaan ole noin! Ensinnäkään mihin me tarvitsisimme tuollaisia voittoja, joista tappio tuoksuu kilometrien päähän. Toiseksikaan en ole saanut vielä rahdun vertaa käsitystä siitä, miten te muka voisitte auttaa meitä. Ja kolmanneksi en pidä teistä pätkääkään.

– Jos siirrämme fokuksen teidän asiakkaisiin…

– Tiedättekös mitä: Meidän asiakkaat eivät erota heinäseivästä heinäsuovasta! Siksi tuollaisten juttujen tarjoaminen on täy-del-lis-tä ajanhukkaa niin meille kuin heille. Jutun täytyy olla selkeä: joko kuva tai teksti. Jos tuonne tekstin viereen laittaa toisen tekstin, siinähän menee kaikki ihan sekaisin! Millä kukaan enää tietää, mihin uskoa! Ja mitä taikauskon levittäjiä me muka ollaan!!!

Olisin ottanut aikalisän, jos tämä olisi ollut vesipalloa.

Vaan kun ei ollut. Mitä tekee ihmiselle se, että hän joutuu päivästä päivään kuuntelemaan tällaista kaikki rimat alittavaa epä-älyllisyyttä? Ei varmaan hyvää.

– Mutta onhan tuhat ja yksi keinoa erottaa jutut toisistaan…

– Niin paksua viivaa ei ole keksittykään, jolla ne voisi erottaa toisistaan! Sekaisin on sekaisin ja ei on ei. Miten selvästi sekaisin tämä täytyy teille selittää?!!

Olin jo valmis luovuttamaan (kielikuva, koska minä en luovuta koskaan) kun kanssaveljelläni välähti.

– Tämähän on teille täydellinen tilaisuus! Sitä kutsutaan monella nimellä: natiivimainonta, sponsoroitu sisältö, sisältömarkkinointi eli mainos, joka muistuttaa journalistista sisältöä. Mitä enemmän mainos näyttää tiedotusvälineen omalta sisällöltä, sen parempi teidän kannalta. Ilmoitus ei saa tietenkään erota liikaa välineen omasta toimituksellisesta aineistosta, ja siihen tarvitaan meitä.

– Ei luennointia vaan asiaan!

– Te kuten kaikki haluatte olla yleisölle täysin rehellisiä ja läpinäkyviä, right? Jos joku kokee, ettei se ole tarpeeksi avointa, silloin muunnutaan. Siinä se: aina vaan uusi kuosi ja me ollaan jatkuvasti askel edellä. Tää on melkein liian hyvää ollakseen totta ja kuitenkin kohta koneet painaa teille rahaa.

– Ihan pieni kysymys: mitä tässä on meille?

– Te saatte kaiken eikä se ole kovin vähän.

Nämä tarinat päättyvät aina näin: raha voittaa niin uskon ja epäilyksenkin.

Se on ikävystyttävää, koska ihminen näyttäytyy siinä yhtä tyhjänä kuin ahneenakin. Kadottanut sielunsa ja siksi kuvittelee itsensä ja elämänsä. Aliarvioi asiakkaansa koska aliarvioi itsensä.

Pahinta tässä kuitenkin oli se, että hänen tittelinsä oli esimies. Siis a-pu-va! Kuka on käyttänyt sitä 80-luvun jälkeen? Mokoma hanhi, jonka haalistunut solariumrusketus viilensi cooleimmankin miehen.

 

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty