Bisnestarinoita 179

Bisnestarinoita 179

Vaihdokas

Omistajat olivat (taas) saaneet loistoidean. Kun vt. toimarista päästiin eroon ja pöly oli laskeutunut, he päättivät marssittaa meidän eteen erilaisia toimarikandidaatteja.

  • Vetämään demoja.
  • Katsomaan puolin ja toisin että toimiiko homma.

Ja sitten naureskelemaan koska voivat.

Milloin maailmasta tuli tällainen?

Siis sellainen, jossa kalapuikkoviiksinen konsulttisetä ja olkavarsia myöten trimmattu myyntitäti ryhtyivät syvää myötähäpeää aiheuttavaan kilpalaulantaan kohti toimariutta. Kalapuikko aloitti.

– Haluan nostaa esimiestyön ja asiakaspalvelun laadun läpileikkaavasti yrityksen kaiken toiminnan keskiöön, mikä vaati niin ideologisia kuin rakenteellisia muutoksia. Asetamme kehittämiselle kaksi päätavoitetta:

  1. Asiantuntijoiden työtä kokonaisvaltaisesti tukeva johtaminen.
  2. Eheä asiakaskokemus asiantuntijatyön keskiöön.

– Muutosten toteuttamiseksi räätälöidään kehitysohjelmat noin 40:lle esimiehelle ja 40:lle asiantuntijalle.

Ja lupaus oli, ettei kalvosulkeisia tai konsulttikieltä, vaan vaikutuksia omaan arkeen. Että välittäminen näkyy ja tuntuu, ja jokaista autetaan omalla matkallaan. Kyllä kyllä.

– Olemme menossa yhdessä samaan suuntaan! Johtamisen polku rakentaa uudenlaista esimiehisyyttä. Esimiehinä toimivat aiemmin tiimin kokeneimmat asiantuntijat. Ajattelutapa käännetään johtamispainotteisemmaksi, jolloin johtamisvalmiudet, -kyvykkyys ja -suuntautuneisuus nostetaan esimiestyön kärkeen. Lähtötilan analysointiin ja muutoksen vaikuttavuuden seurantaan hyödynnetään johtamisen 360-arviointia.

Eikä tässä kaikki: Organisaatiossa luodaan yhteinen ymmärrys johtamistyön merkityksestä, käytänteistä sekä arjen työkaluista. Kulttuurillinen muutos tulee näkymään vahvasti esimiesten innostumisena ja kyvykkyytenä asiantuntijoidensa kokonaisvaltaiseen tukemiseen.

Kyllähän tästä plussapisteitä ropisee.

Sitten saimme onneksi naisnäkökulman.

– Asiantuntijat ansaitsevat parasta mahdollista johtamista! Näin saamme luotua johtamiskonseptin, jossa toimintamallit ovat yhtenäisiä ja työkaluja kehitetään ihmisten tarpeiden pohjalta. Asiantuntijoiden tarpeita ja työn etenemistä tuetaan uudenlaisilla one-to-one menetelmillä. HR-järjestelmän työkaluja, kuten kehityskeskustelurunko, saadaan jalkautettua arkeen aidosti palveleviksi työkaluiksi, kun kehittäminen johdetaan järjestelmien sijaan esimiesten ja asiantuntijoiden tarpeista.

Ja eikun lisää vielä: Työkaluja kehitetään esimiesten ja asiantuntijoiden tarpeiden perusteella. Se juuri on oikea suunta, eikä niin päin, että työkalu muuttaa esimiestyötä. Hajautettu asiakaspalvelumalli avaa asiakasrajapinnan. Kuulit oikein.

– Jokainen asiakasrajapinnassa työskentelevä asiantuntija nostetaan ensimmäistä kertaa asiakaspalvelijan ja yrityksen lähettilään rooliin. Asiakkaille avataan rajattomampi mahdollisuus saada tarpeisiinsa vastaavaa palvelua suoraan sopivalta asiantuntijalta. Asiakasrajapinta avautuu ja saamme tarjottua sujuvampaa palvelua. Asiantuntijat sisäistävät roolinsa hajautetussa asiakaspalvelumallissa, eikä sen jälkeen paluuta vanhaan keskitettyyn malliin enää ole.

CRM jalkautetaan kokonaisvaltaisemmin asiakkuudenhallinnan työkaluksi, ja ennen kaikkea tietoa hyödynnetään aktiivisesti asiakkaiden palvelemisessa. Asiakasstrategia uudistetaan yhdessä. Kyllä: yhdessä.

– Me ollaan nyt enemmän kuin koskaan yhteisellä asialla! Tiedonvaihto lisääntyy samoin kuin asiantuntijoidemme oma kiinnostus siihen, mitä kaikkea yrityksenä voimme tarjota asiakkaillemme myös sen oman ydinosaamisalueen ulkopuolelta. Ennen viestinnässä korostui käytössä olevat laitteet ja niillä tehtävä työ, mutta nyt visio on kohdistettu oikein – teemme työtämme ennen kaikkea asiakkaitamme ja yhteiskuntaa varten, ja tähän kaikki arjessa tekemämme työ perustuu. Kaiken mukaan sekä asiakastyytyväisyys että asiakasluottamus kehittyvät vuosittaisten kyselyiden mukaan oikeaan suuntaan. Asiakkaista 82% suosittelee meidän tapaa toimia asiakkaiden kanssa. Määrätietoista työtä esimiestyön ja asiakaspalvelun kehittämiseksi jatketaan.

Tarpeemme ja tavoitteemme sisäistetään nopeasti, ja valmennus haastaa meitä oikeaan suuntaan? Niin he sanoivat, kummatkin, kuin olisivat olleet valmiit tulemaan 11 sekunnin päästä.

Tämän tunnistan kyllä: ei jatkoon. Jotain minäkin tiedän.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Bisnestarinoita 166

Bisnestarinoita 166

Lean startup

Tiedätkö, mistä tietää, että on oikeasti edennyt urallaan? Siitä tietenkin, että joku täysin ulkopuolinen & random tyyppi lähettää sinulle kutsun sparraamaan hänen yritystään. Anteeksi: startuppiaan.

Melko juhlavaa varmaan monista mutta minä olin kyllästynyt jo etukäteen. Random-ihmisten huolten kuuleminen ja epätoivoiset yritykset saada jotenkin bisneksen reunasta kiinni eivät kyllä kiinnostaneet ei yhtään.

Yritin ajatella positiivisesti, että ehkä tästä jotakin syntyisi. Yritys oli vain yritys, siksi mieleni keksi kuusi parempaa syytä jäädä pois tuosta tapaamisesta.

Raahauduin silti paikalle, vaikka sex-ett piti olla ihan voittamaton. Vihasin itseäni.

Paikka oli laitakaupungilla, riutuneen ja ehdottomasti parhaat päivänsä nähneen kerrostalon alakerrassa. Varmaan jokin entinen kerhohuone, jossa viimeinen kangaspuiden hakkaaja oli kuollut. En olisi halunnut masentaa itseäni lisää, mutta boy can’t help it.

Soitin ovessa törröttävää vanhanaikaista KLING-ovikelloa ja ihmettelin, kuka tänne nyt vapaaehtoisesti tulisi. Kaikki elämä on jossain muualla, keskustassa. Ovessa oli suurikokoinen tarra, punaisilla kirjaimilla sinistä taustaa vasten: Lean startup. Todella omaperäistä! Yhtä hyvin siinä olisi voinut lukea vaikka WINDOWS.

Pirteä ja minun näkökulmastani nuorehko nainen puristi kättäni kuin vain yrittäjä voi.

Vihaatko sinäkin punaposkisia, elinvoimaisia ja positiivisella draivilla eteenpäin kulkevia ihmisiä?

Niin ajattelinkin.

Istuimme alas ja sain eteeni todella ison mukillisen lattea. Joskus kysymättä on parempi, ajattelin kuin siemailin asiallisen höyryävää kahvia, jossa tunnistin ripauksen kardemummaa. Nyökkäilin siinä strategialle ja visiolle ja pivotille ja muille hienoille sanoille, jotka tulivat naisen suusta sekavana vyyhtenä. Vaikka minua häiritsikin huppari ja sen alta vilkkuva oranssi t-paita. Joku voisi keksiä tähän skeneen jotain uutta, ehkä?

Sitten hän esitti vaativan kysymyksen.

-No, mitä tää susta kuulostaa?

Totesin itsekseni, että ”ihan hyvältähän toi kuulostaa” ei ehkä sittenkään riitä. Kirosin höveliyttäni, joka oli johtanut minut tähän kiikkerään muovituoliin istuskelemaan. Teki mieli kysyä exitistä, mutta oli vielä liian varhaista. Kello on vasta puoli yhdeksän, ja oli niin hiljaista, että olisi voinut kuulla hupparin vetoketjun aukeavan. Tai liekin syttyvän.

Tässä saattaisi silti tulla rakenteellinen kiire, mietin…

-Oletko miettinyt, että sinulla saattaa tulla rakenteellinen kiire?

Ihan siis mielettömän hienoa, että osaa kysyä kysymyksen, jota ei edes itse ymmärrä.

-Siis mitä tarkoitat?

-Esimerkiksi sitä, että… pääomasi saattaa loppua ennen kuin kassavirta alkaa vuotaa kuin ajatusten Tonava.

Edes minä en uskonut keksiväni näin huonoa äkkiselitystä. Ja pahempaa oli (tietysti) tulossa ja ihan saman tien.

-Kiire pitää sisällään myös osallisuuden vaikeuden: osaatko tehdä oikeita päätöksiä y-risteyksissäsi ja oletko oikeasti harjoittanut riittävästi tilannetajuasi?

Tiedän, tämä oli vain suolaa ja viinietiikkaa haavoille. Minun olisi pitänyt tuntea suurempaa myötätuntoa, olla orastavan kukoistuksen kannustaja, mutta sorruin alkeelliseen piiskaamiseen. Hän katsoi minua hämmentyneenä, mikä sai minut lataamaan niittikoneeseeni vielä yhden lippaan.

-Ja tietysti pahinta on palvelumuotoilukehityssyklin hitaus, jolloin validoitu oppiminen ei pääse tapahtumaan riittävällä sykkeellä.

Minun tehtävänihän oli haastaa häntä! Minähän tässä olin se, joka tiesi kaiken ja hän oli tietämätön ja tiensä alussa oleva heikko nai… yrittäjä.

-Tuo on kyllä varmaan ihan totta… Ai niin muuten, muistinko olleenkaan esittäytyä? Minä olen Lea.

Siinä samassa oranssinsinisen tarran arvoitus selvisi, minä halusin häpeäpussin päähäni ja päätin, etten enää ikinäkään neuvo ketään vaikka kysyttäisiin. Lean startupistakin tulisi aika parempi ilman minua.

Maailmastakin varmaan tulisi.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Bisnestarinoita 135

Bisnestarinoita 135

Valintoja

Tiedätkö mikä minua väsyttää? Tämä loputon hokeminen, että tarinat ovat tärkeitä. Mutta sanon teille: fuck tarinat! Siis: FUCK TARINAT!

Ei elämä mitään tarinoita ole.

Se käy todella selväksi kun istut meidän ofisissa muutaman päivän. Vaikket (fuck me) tekisi yhtään mitään – ja erityisesti silloin. Tämä ei ole mitään pelleilyä. Suomi nousee meidän kanssa tai se ei nouse ollenkaan.

Työtä toimistossa… Haaveiliko kukaan tästä lapsena, kun piti kertoa, miksi halusi tulla isona? Ei kyllä. Kuka tällaista toivoisi edes ex-anopilleen? Jos tässä olisi toivoa paremmasta, en kirjoittaisi tätä.

Luulin, ettei minulle kävisi näin. Mutta nyt näen selvästi, millaista toiveajattelua tämä on ollut. Miksi minä olisin poikkeus? Kaikille käy näin. Paitsi niille, jotka onnistuvat toverinsa pettämällä pääsemään pois. Silti moni vaihtaisi paikkaa kanssani. Koska he eivät tiedä, mitä tämä on. Luulevat että olen saanut itselleni hyvän elämän. Siinä yksi tarina muiden huonojen fb-seinäkirjoitusten joukossa.

Ei se mitään. Aina voi mennä oleskelemaan neukkariin, siellä on turvassa. Keneltäkään ei voi vaatia neukkarissa mitään. Puheenjohtajuuden ottanut Mäkeläkin oli jo vauhdissa.

-Kuukausi sitten lanseerasimme kampanjan paremman henkilöstöpolitiikan puolesta. Oletteko saaneet palautetta siitä, miten olemme onnistuneet?

-Ei oikeastaan. Porukat ovat aika väsyneitä näihin väsyneisiin kampanjoihin, joiden hyöty on enemmän kuin kyseenalainen.

-Mitä tarkoitat?

-Sitä että jos tunnustetaan tosiasiat, nämä yritykset kysellä väeltä kaikkea, mikä ei voisi vähempää kiinnostaa…

Tässä kohtaa tavallisesti hoen itselleni, että kuoleman täytyy olla juhla.

Siis kaikkien näiden kokemusten jälkeen. Mutta vaikka olen hokenut sitä tuhansia kertoja, en saa itseäni vaikuuttuneeksi asiasta. Koska ei sen täydy. Oikeasti nyt. Ei kovat jannut tanssi, vaikka kuka käskisi.

Näitä ajatuksia pyöritellessäni oli toisaalla, toisessa mielessä jo syntynyt käänne.

-Emme muuten tehneet tuosta kolmoskohdasta vielä päätöstä.

-Teimmehän! Mäkelän silmät pullistuivat päästä.

-Mutta emme oikeaa päätöstä. Sellaista joka pitää, kestää ja tapahtuu oikeasti.

Ville oli päättäväinen, valmiiksi risoissa farkuissa ja pieniä sinisiä palloja täynnä olevassa valkoisessa kauluspaidassa. Minusta naurettava yhdistelmä, jotenkin liian itsestään selvä, mutta nykyisin siitäkin voi tehdä itselleen tyylin, Villen tapauksessa brändin.

-Mitä meidän sitten pitäisi päättää?

-Päätös vision jalkauttamisesta jo ensi viikolla on hätäinen, mistä seuraa se, että lopputulos jää aukinaiseksi, vaillinaiseksi ja visiosta tulee kusio.

-Toistan: mitä meidän sitten pitäisi päättää?

-Että ei päätetä. Että ei edes yritetä päättää. Se olisi nyt kova veto!

Mistä tällaiset Villet tulevat? Tällaiset vänkyrät, jotka jostain henkilökohtaisesta ongelmasta johtuen ovat valmiita keikuttamaan venettä aina kun tilaisuus tulee. Eli

pilaavat hyvän fiiliksen lisäksi myös hyvän kokouksen eli suomeksi aivan kaiken.

Olin ärtynyt siitä, että jouduin ajattelemaan. Se tekee aina huonoa, saan siitä melkein aina päänsäryn. Neukkari on siihen aivan väärä olosuhde.

Onneksi hyvässä tarinassa on aina toinenkin käänne. Tällä kertaa se oli puheenjohtajan ulosmarssi. Noin vaan. Teki mieli vilkuttaa hänen peräänsä, mutta päätin pitää käteni pöydän alla. Kokeilkaa joskus. Kun pitää käsiään pöydän alla ja virnuilee epämääräisesti, saa aina kevyttä hämmennystä aikaiseksi. Jotain edes.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Bisnestarinoita 99

Bisnestarinoita 99

Deittibisnes

Tiedän, minun ei pitäisi deittailla. Niin se on. Se on vastoin luontoani enkä oikein osaakaan ja lisäksi tuntuu, että koko universumi hyökkää ja sylkee minua vastaan heti kun lähden sille tielle. Mutta jokin on ihmisessä, minussakin, vahvempi.

Tapasimme, katsoimme toisiamme silmiin Café Engelin pienen ikkunapöydän yli. Oli selvästi kevät, jossain mämmin ja serpentiinin, kuihtuvan rairuohon tuoksun ja tuoreen sillinhajun välissä (jos tiedät, mitä tarkoitan). Ikkunaruudun toisella puolella leijui nuori rakkaus ja utuinen mutta vahva Senaatintorin historiallinen kumu.

Kaikki olisi voinut olla kohdallaan: Hän oli kaunis ja minä olen hyvä mies.

Hän oli hauska ja minulla on bisnestausta. Hänessä oli tyyliä ja minä osaan olla hiljaa.

Miten tällainen setuppi voi murtua? Ja miten ihminen voi olla tyyni kuin Chengzuanin pinta nähdessään kaiken kauniin murskautuvan sanojen alle? Onko ihminen sittenkin vahvempi kuin hän luulee?

-Vedän sinun olotilojesi ja mielenliikkeidesi tulkitsemisen totaalisesti yli, koska olet emotionaalisesti ailahteleva ja saavuttamattomissa. Tämä jatkuvasti käynnissä oleva kissa-hiiri -leikki, jossa minä herkkänä ja empaattisena käytän energiani sinun lukemiseesi ja omien tunteideni, tarpeideni ja toimintani sopeuttamiseen niin, että saisin puristettua sinusta irti edes pienen hetken läheisyyttä ja avautumista. Vaikka överiempaattisena minun vointini huononee ja voimat ehtyvät, tuntemani energeettinen yhteys sinuun on niin vahva, että vedän itseni loppuun tällaisen epätoivoisen suhteen vuoristoradassa.

Hörppäsin kahvia. Hänellä tuntui olevan sanottavaa, minulla ei niinkään. Ohut mutta usein silti riittävä elämänkokemukseni sanoi, että tämä oli vasta alkua.

-Tällainen pakottava, voimakas yhteys, siihen liittyy selittämätön tunnistamisen kokemus. Olet kadoksissa ollut puolikkaani, joka on viimein saapunut täydentämään minut. Kohtaamisenne on niin intensiivinen. Olemme sukeltaneet euforiseen kuplaan, jossa ylitsevuotava rakkauden energia on lävistänyt meidät. Kaikki on mahdollista. Kunnes yhtäkkiä, ilman sen kummempaa varoitusta, olemme tömähtäneet takaisin maan pinnalle ja pelot ja ahdistus ovat ryöpsähtäneet yli äyräiden. Kupla on poksahtanut ja olemme molemmat taantuneet käytöksessämme teini-ikäisen tai jopa pienen lapsen tasolle ja ihmetelleet, mitä nyt tapahtuu. Tämä on nostanut pintaan uuden kerroksen omia pelkojamme ja rajoitteitamme, jotka liittyvät lapsuudesta asti kantamiimme uskomuksiin siitä, että olemme riittämättömiä rakkauteen.

Jos hän olisi tehnyt kotitehtävänsä (= selvittänyt taustani) tai ollut edes hereillä kohtaamisessamme, hän olisi tajunnut, että minun kaltaiseni ihminen välttää sidoksia, jotka hidastavat minua ja nopeatempoista elämääni. Kutsun sitä painottomuudeksi.

-Olet emotionaalisesti etäinen, keskittynyt itseesi, tarvitset jatkuvaa ihailua ja odotat minun ottavan vastuun sinun tarpeidesi tyydyttämisestä.

Juuri tuollaiset puolitotuudet johtivat nykyiseen tilanteeseemme, sanoisin. Saiko täällä muuten santsikupin samaan hintaan?

-Olen keskittynyt täysillä sinun olotilojesi, tekemisiesi ja tekemättä jättämisiesi ja tunteidesi tulkitsemiseen. Olen kieriskellyt jatkuvassa syyllisyydessä ja kokenut repivää ristiriitaa siitä, että en ole pystynyt sopeuttamaan omaa sisäistä tilaani, reaktioitani ja toimintaani semmoiseksi, että olisin onnistunut sinun tunnelukkojesi avaamisessa.

Aivan kuin olisin kuullut tuon jo kertaalleen. Kirkas päivänvalo esti minua käsittelemästä asiaa selkeästi. Tuntui oudolta. Ehkä historiattomuuden tunne syntyi hetkessä elämisestä.

-Olen miettinyt pääni puhki, miten saisin sinut vuorostasi osoittamaan edes hetken kiinnostusta siihen, miltä minusta tuntuu ja avautumaan kanssani rakkaudelle ja yhteydelle. Olen sivuuttanut omat visioni, toiveeni, tunteeni ja tarpeeni. En ole osannut huolehtia itsestäni enkä vetää rajoja sille, miten paljon energiaa kannattaa keskittää sinuun ja miten paljon itseeni. En ole tullut nähdyksi aitona itsenäni, koska olen lamaannuttanut itseni suojakuoren taakse, jossa olen toivonut sinun viimein avautuvan ja tulevan lähemmäksi. Olen alentanut itseni arvottomuuden kuopan pohjalle ja turhaan odottanut sinun nostavan minut sieltä ylös.

Anteeksi vulgaari ilmaisuni mutta MIKÄ VITUN PEKING DUCK HOUSE TÄMÄ OLI???

Sanokaa te, miten tällaiseen keskusteluun pääsee mukaan.

-Elämä tarjoilee meille uusintakierroksia ennen kuin tapahtumat voi nähdä laajemmasta kulmasta, mutta mahdollista se on. Herkkinä ihmisinä aistimme tässä suhteessa voimakkaasti myös toisen osapuolen tuskan ja hänen sisäisen ristiriitansa sen välillä, missä hän on ja mihin hän haluaisi pystyä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että hänen kokemansa tunteet ja se, murtautuuko hän ulos vanhoista kaavoistaan, olisi meidän vastuullamme. Ei edes silloin, vaikka hän sanoisi meille näin.

Sori, kultu, mutta tämä on me vastaan ne. Eli tässä tapauksessa minä vastaan sinä. Ja sinä meistä kahdesta et näytä siltä kuin olisit valmistautunut tähän. Sori siitäkin.

-Mitä enemmän yritän saada sinua tajuamaan ongelmasi ja ratkaista ne puolestasi, sitä nopeammin yleensä vetäydyt haarniskaasi suojelemaan itseäsi. Itselleni on ollut todella vaikeaa luopua siitä ajatuksesta, että minä tiedän paremmin, mitä sinun kuuluu ymmärtää. Oma kokemukseni on, että anteeksiantaminen tapahtuu ajallaan oman kypsymiseni kautta. Tämä on matka sisäisen lapseni raastavana yrityksenä tulla rakastetuksi! Haastavat suhteet kuorivat meistä pois kaikki turhat kerrokset, jotka pimentävät sitä valoa, jota pohjimmiltamme olemme ja joka haluaa kauttamme tähän maailmaan itseään ilmaista. Siksi olen kiitollinen, meistä.

Nämä ovat totuuden hetkiä. Myönteistä tässä oli se, ettei minun tarvinnut Columbona selvittää, mistä oikein on kyse. Saatoin nauttia tilanteen täydellisestä läpinäkyvyydestä. Hymyilin tyytyväisenä ja kohotin kahvikuppiani. En ollut varma, ymmärsikö hän elettäni ja sen ajankohtaisuutta. Due diligencen aika on ohi, tilit on oltava selvät.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Bisnestarinoita 60

Bisnestarinoita 60

Suomen Japani

Olin illalla katsonut japanilaista dokumenttia: ”Visio ilman tekoja on unelmointia. Teot ilman visiota ovat painajainen.”

Hienoa! Jäin miettimään, miten kaikki aiempi hyvä alkaa musertua syyllisyyden murskaimessa. Olin kuin zen-munkki, joka syvässä meditaatiotilassaan kysyy lakkaamatta:

”Mitä tämä on?”

Vt. toimari soitti 6.30. Mitä vittua tämä on?

– Laitoin sulle excelin sitä hallituksen kokousta varten. Ehtisitkö kattoo ne kysymysmerkit siitä ennen, niin katottas ne.. Tai siis niihin on pakko löytyy vastaukset.

Tämä kuvio oli tuttu: kyllä tuntee itsensä tärkeäksi, kun bossi soittaa aamusella. Ja vain minulle, ainoalle, joka pystyy tähän.

Niille, jotka elävät näistä hetkistä, tämä olisi varmaan ihan taivaallista. Joko ne ovat liian kilttejä sanomaan ei tai sitten heillä ei ole muuta elämää. Joskus toinen johti toiseen ja sai kummatkin. Lopputulos: ne olivat kelpo lihaa tuollaisille bosseille, jotka eivät tunteneet sellaista käsitettä kuin raja.

– A-ha.

Enkä taatusti vilkaissutkaan rivejä ja sarakkeita.Sitten vt. ilmestyi pöytäni kulmille.

– Ehditkö katsahtaa?

– Totta kai! Se…

– No, oikeastaan ehdinkin jo itse vastata kaikkiin kysymyksiin mutta kiitos kuitenkin.

– Hieno homma!

Sain ääneeni innostusta kuin Tom Hanks,

mutta ei tämä oikein ollut minun hommaani. Lisäksi en vieläkään tiedä, mitä olisin tehnyt, jos olisin jäänyt kiinni tottakaistani.

Lounasporinat siitä kuitenkin syntyi.

– Tuli taas hankittua yksi purppurasydän rinnuksiin.

– Mittään tekemättä?

– Ei joo, kylvö antaa kyntäjälle, niin kuin laulussa sanotaan.

– Sanotaanko?

– Joo ei, mutta tämä ei ole se hetki, jolloin sinun kannattaa alkaa.

Lounaalta palattuani kuulin, että hallituksen pj. oli erikseen kehunut sitä, miten hyvin valmisteltu kokous oli. Otin kreditit vastaan viileästi kuin sellainen, joka tietää olevansa kaiken yläpuolella.

Asenteeni johtui varmaan tuosta soitosta. Jos olisin halunnut, olisin voinut taas muuttaa maailmaa. Itse asiassa tämä olisin voinut antoi järkyttävässä määrin energiaa ja auttoi olemaan tekemättä mitään. Tiesin, mitä tämä oli:

innovoiminen on helppoa, implementoiminen ei.

Katselin hajanaisesti ikkunasta ulos ja kuulin levottoman veren kohinan korvissani kuin meri olisi ollut todella lähellä.

Yritin oikeasti keskittyä työn tekemiseen, mutta mieleeni tunkeutui Meri, vanha heila, joka burn outin läpikäytyään soitteli ja pyysi apuja parempaan elämään. Ihmiset kuvittelevat helposti, että

konsultti taipuu elämäntapavalmentajaksi ihan niin kuin tyyliin tosta vaan.

Lisäksi tällaisen yhdenlaisen exän kanssa asiointi tuntui samalta kuin käytettyjen mattojen kauppaaminen tai muistipelin pelaaminen. Hänellä oli omat tärinänsä ja minulla omani eikä niitä kannattanut enää sekoittaa keskenään.

Miksi tällaisina päivinä on sellainen olo, että aamun exceleistä ehtii elää monta päivää iltapäivään mennessä? Vaikeaa ymmärtää.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Bisnestarinoita 55

Bisnestarinoita 55

Valhe

Olen tekijä. Olen selviytyjä.

Näitä toistelin itselleni, kun näin vt. toimarin istuvan kuutiossaan varhain seuraavana aamuna. Minun 15 minuutin kuuluisuuteni kesti yhden päivän. Ja se oli eilen. Olisinko voinut käyttää sen paremmin? En. Varmaan.

Sanovat, että valhe on pelon pikkuveli.

Voi olla. Minusta valhe kuitenkin syntyy selvästi pelosta, siis siitä ettei tosiasioille ole tilaa syntyä ja olla olemassa.

(Vähän taustaa: pääsin todella myöhään nukkumaan, koska olin järkyttävillä kierroksilla ja innostuin lukemaan pelon initiaatiosta.)

Asia meni jotenkin tätä rataa:

  • Paha korporaatio sinkoaa jo lähtökohtaisesti totuuden kaukaiselle kiertoradalle.
  • Siksi pelko kasvaa valheeksi jo aivan keskenkasvuisena, syntymäänsä muistamatta.
  • Pelko lamaannuttaa kaiken muun eikä jätä tilaa ihmisten henkilökohtaisille hyveille ja kauneudelle.

Kun tähän liittää aikakauden kauhun: työpaikkojen katoamisen, ajan loppumisen korjausliikkeiltä, tulossa olevat vaalit ja yleisen lamaannuksen… Ihmiset tarvitsevat voimakkaan illuusion saadakseen itsensä ylös aamuisin.

Oliko tässä järkeä? Vain vähän.

Mutta silti enemmän kuin vt:n käytöksessä, ettei mitään muka ollut tapahtunut. Eikö tuollainen ole kiinnostavaa, teeskentely ja sen syyt? Kohtaamisen pelko, joka suojelee totuuden armottomilta syvyyksiltä?

Ja taas vt. toimari tuli siihen hengaamaan. Oikeastaan hän kulki vähän väliä lasikammarinsa ja minun vaatimattoman deskini välillä. Työn tekemisestä ei tullut tietenkään mitään.

Vaan mitä on työn tekeminen?

Sitten minulle tuli idea. Ei hyvä muttei huonokaan. Poikkeuksellisesti ponkaisin hänen luokseen.

– Mikä saa meidät menestymään siinä missä toiset eivät?

– Meillä on parempi visio?

– En usko. Luulen, että meillä on parempi usko. Sellainen, jota emme aseta kyseenalaiseksi.

– Ja sekö riittää sitten?

– Ei yksin mutta se antaa voiman, tarvittavan energian iskeä tilanteissa.

– Ja mihin… mitä hyötyä tuosta tiedosta on?

– Ehkä enemmän kuin tällä hetkellä tajuammekaan.

Vt. toimari lähti (vai: läksi?) paikalta kiireellä, kuten hänellä oli tapana, kun hän hermostui.

Hetken mielijohteesta menin istumaan hänen tuoliinsa.

Istuminen lämpimään tuoliin oli jotakin… todella epämääräistä. Aivan kuin olisi yhtynyt juuri siinä istuneen jälkeen jääneisiin latauksiin. Ja vaikka vt. toimari oli juuri niitä naisia, jotka eivät liikauttaneet minussa lehteäkään, tajusin naisen lämmön läpäisevän minut.

Tällainen pelleily olisi pitänyt lopettaa alkuunsa,

mutta ei, nostin vielä jalat pöydälle. Tietenkin halusin edelleen olla edes retard-bossina, kun ei parempaakaan ollut tarjolla. Häpesin itseäni mutta oloni oli lämmin.

Kun tämän kaltaiset pienet säröt hiotaan eheäksi, päästään tekemään

  • bisnestä, jossa ei ole moraalia
  • päätöksiä, joiden seurauksia kukaan ei halua tietää
  • päivän verkkainen, kuultava shöy

Onko se huonoa bisnestä vai pahaa bisnekselle? Sitä en tiedä mutta sen tiedän, ettei tämä voisi pitkään jatkua näin.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Bisnestarinoita 53

Bisnestarinoita 53

Lika bous

Ei vittu! Ei mene asiat niin kuin minä haluaisin = niiden pitäisi. Tämän fücking ex-majurin palauttaminen takaisin saarelleen ei nyt sitten käynytkään vt. toimarille.

– Mitä helvettiä?!! Sinäkö tätä firmaa yhtäkkiä johdat??!

– En haluaisi.

Ei pitäisi vastata näin. Ellei halua lisää ongelmia.

– Mitähän tuo tarkoittaa?

– Sitä, että sanoit että alfa hoitaa. Sitten kun alfa hoitaa, saa osakseen norsunvitun. Vaikea enää tietää, mitä minulta halutaan.

– Onko tämä riittävän yksinkertaista sinulle: On projekti ja tarvitaan projektipäällikkö. Ja sinä haluat kiikuttaa päällikön pois maasta. Kuulostaako viisaalta?

Tuohon kysymykseen on tietysti vain yksi oikea vastaus.

Mutta koska vastaus on väärä, ei sillä voida mennä.

– Ensinnäkin projekti on turha, ajanhukkaa, paskaa. Se kannattaa terminoida välittömästi. Riittääkö?

– Toiseksi meidän vision mukaan projektitiimit on itsenäisiä. Riittääkö tyhmyys?

– Kolmanneksi ihminen, joka lähtee maasta kaksiosaisen häiriönsä kanssa, ei voi olla ihan yksiosainen toisessakaan maassa. Riittääkö viisaus?

Tätä vt:n oli hyvä kontemploida hetki.

– Oletko mieluummin onneton kuin väärässä?

Myönnettävä on: hän taisteli loppuun asti. Jotain lisäarvoa on siinä, että taistelee, vaikka tietää taistelun olevan turha. Maailma vastaa viisasteluun viisastelulla.

– Oletko sinä mieluummin onneton pomo kuin erehtynyt ihminen?

Tällainen on turhaa mutta välttämätöntä.

Miehen on esitettävä loppuun se, mikä on esitettävä.

– Mitä jos sinä ottaisit vähän lomaa?

– Mitä jos SINÄ ottaisit vähän lomaa?

– Jotta sinä pääsisit leikkimään bossia?

– Ei vaan jotta sinä pääsisit irtautumaan ja sitten palaamaan, entistä ehompana.

Alkaako sinuakin väsyttää tämä? Minua kyllä. Minä halusin edetä, hän ei halunnut minun etenevän.

Olisin tuhoutunut ellen olisi tuhoutunut. Tein valintani.

– Lähden käymään ulkona. Oletan, ettet ole täällä kun palaan.

– Menet dokaamaan ja luulet palaavasti tänne yksin, valtiaana.

– Asian voisi ilmaista myönteisemminkin.

– Kuten?

– Että virkistäydyttyään juuri nimitetty johtaja palasi virkistyneenä ykköspositioon.

– Ei sinusta tule johtajaa! Ikinä!

Miksi olisin jäänyt vänkkäämään päivänselvästä asiasta? Hän sai keuhkota hysteriaansa seinät täyteen kuin graffitimaalari. Minä olin kertonut ehtoni eikä minulla ollut mitään syytä olettaa, etteivätkö ne kävisi toteen yhtä varmasti kuin Punaisen meren jakautumiset.

Lähipubissa ei ollut tungosta. Vain me kaksi ja paikan elähtänyt omistaja.

– Uot iha punane!

– Meri heijastaa…

– Mitähä siellä tapahtuu..?

– Mitäs siel. Pomon kanssa yhteen. Vähä vääntöö, mutta aattelin voittaa.

– Ihanko kokonaan?

– Ensin väliaikaisesti. Sitten lopullisesti.

Juotiin hiljaisina kuin miehet.

Kun palasin ofisiin, vt. ei ollut paikalla. Tätä se oli: Ahmed Ahne sai mitä halusikin. En tiedä, saako tällaista enää sanoa ääneen. Ja kannattaako.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Bisnestarinoita 33

Bisnestarinoita 33

Twitter-huuma

Vt. toimari oli vielä vauhdissa, mutta kohta kesä olisi ohi ja ideat kadottaneet voimansa kuin loittoneva aurinko. Niin se on, impulsiiviset ideat ovat päiväperhoja elon yöpakkasissa.

– Seuraavat ajat keskityt Twitterin hulluun mutta kiehtovaan maailmaan.

– Emmekö voisi vain mennä sinne Internettiin ja tehdä siellä jotakin kivaa?

– Ei, kyllä meidänkin täytyy olla tässä.. kehityksessä mukana.

Ja sinulla on selkeä visio, että miksi?

– Ei, tämä on kokeilukulttuuria. Ja muistatkin, ettet omin luvin postaa sinne mitään!

Mitä muuta alamainen tekee kuin työtä käskettyä? Ihan syvältä. Toisaalta: helppoa kuin heinäseiväs ja rentoa kuin reumatismi, riimittelin eli aloitin psyykkaamiseni.

  • Ensiksi visualisoin vt. toimarin kaikkiin tuntemiini viiteen hardcore SM-asentoon.
  • Toiseksi tein itelleni kolmen biisin energisoivan soittolistan ja tein niistä luupin:
    • Repoman (Iggy Pop)
    • Että mitähän vittua (Sanni)
    • Eye of the Tiger (Survivor)
  • Kolmanneksi aloin seurata @lindaliukas:ta ja hänen kaltaisiaan ja niiden kavereita. Klik, klik ja klik ja niin minulla oli tuota pikaa 500 tyyppiä seurannassa.

Ehdin olla tunnin twitterissä kun aloin jo olla vähän kallella kypärin. Järkytykseni voisi ehkä tiivistää seuraavaan kolmeen havaintoon. Onko Twitter oikeasti muuta kuin

  • Kuolleiden, puhkikierrätettyjen ja itsestään selvien lainausten hautuumaa? Kenen tahansa suuhun on pantu mitä tahansa – vieläpä saman lauseen ovat näemmä ottaneet suihin monet tyypit! Planeetan top3 näytti olevan seuraava:
    • Don’t ever ever ever give up.
    • Be yourself; everyone else is already taken.
    • Kulttuuri syö #strategian aamupalaksi.
  • Kauheata kehuskelua tavoitteilla, vaikka jokainen tietää, että kannattaa pikemmin tehdä kuin tavoitella, saati puhua siitä. Lisänä vaivaannuttava itsekehu omasta ahkeruudesta, viideltä aamulla jo menossa ties minne ja yöhön asti vielä hiotaan pressuja ihan kuin ei olisi oikeaa tekemistä.
  • ”Huomenta.” ”Join aamulla huonoa kahvia.” ”Rakastan mun duunikavereita jo matkalla töihin.” Henkilökohtaiset paljastukset keräävät sydämiä. Onko se sitä aitoutta, josta täälläkin meuhkataan?

Kylmästä hiestäni minut herätti kysymys: mitä voisin raportoida tästä? Ja sitten kylmä hikikin kylmeni: mitä sellaista, joka ei vt:n todella ennalta arvaamattomassa mielessä kääntyisi siihen, että seuraava toimeksianto seuraa immediately.

Ehkä kuitenkin keskittyisin siihen, että sharing is caring (vaikka itsensä nostaminen onkin Twitterin todellista itsehoitoa) ja osa ihmisistä on jo oppinut sisällöillä viestimisen ja keskustelemisen alkeet (vaikka agendat eivätkään läheskään aina kestä päivänvaloa). Ja että tämän homman voisi vailla huolenhäivää siirtää jollekin harjoittelijalle – olisiko hyvä?

Ja mitähän tästä oikeasti seuraa: Tinder vai LinkedIn, kas siinä pulma.

 

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Bisnestarinoita 16

Bisnestarinoita 16

Oudoilla vesillä

Asiat etenevät oudosti. Tulkitsen todellisuuden liikkeitä seuraavasti: Meidän zen-visiopajassamme mukana ollut hallituksen jäsen oli vakavasti kehottanut vt. toimaria ”lopettamaan tuo saatanan urpoilu ja hankkimaan paikalle oikea konsultti” vetämään prosessi loppuun. Seuraavana päivänä ilmestyi jostakin paikalle faksattu ilmestys.

– Olen Riitta Raikuli, johdonkonsultti Jumalan armosta. Puhun sekä kaupallista että IT:tä. Ja tänään me teemme tämän!

Aika lyhyt esittely ja silti siinä oli puolet turhaa pulinaa, eikä nimi ei ollut enne. Konsultissa oli raikulia yhtä paljon kuin hyvässä arkijuustoviipaleessa. Hänestä loisti aito poroporvari, ylipainon peittäminen tunikalla ei ole uusi musta.

Puolet meistä olisi jo tässä vaiheessa kaivanut suosikkimobiilipelinsä esiin, ellei vt. toimari olisi vahtinut meitä silmä kovana. Ihme kyttäämistä! (Sen lisäksi pehmeäsilmäiset naiset ovat aina saaneet minut kuumaksi.)

Mieleni oli kahtiajakautunut kuten se usein työaikana oli. Toisaalta katselin touhua suuren johtajan suurisydämisin silmälasein, jossa kaikki oli sallittua siksi, että luottamus henkilöstön käsitykseen oikeasta tekemisestä oli 110%. Toisaalta katsoin konsulttia ja toivoin, että paikalla olisi Rivo Riitta kertomassa jotakin uutta. Jotakin että vetäkää vittu päähänne, vasemmat aivolohkot.

– Nonnii, mihinkäs me jäimmekään?

Ihan niin kuin ”meidän Riitta” olisi päässyt vielä alkuunkaan. Tämä oli niin halvimman-tarjouksen-mukaan-nainen kuin vaan voi. Jotkut sanovat, että työelämä on rikki, mutta tässä kohtaa kaipasin vain @katleena n rikkinäisiä sukkahousuja. Siis lohtuna, en ratkaisuna.

– Teillä oli eilen reipas alku ja saitte vedettyä tiukan swot-analyysin. Oletan että kaikki ovat lukeneet memon, jotta pääsemme ydinkysymykseen: millaisena te näette tämän yrityksen tulevaisuuden? Ja tarkoitan kirjaimellisesti: näette! Koska seuraavaksi te jakaudutte kolmen ryhmiin ja piirrätte sen näyn, joka teille eilen hahmottui. Ja muistakaa kaksi asiaa:

  • Kun yksi ovi sulkeutuu, toinen avautuu.
  • Perhoset tulevat koteloista.

Ensin ajattelin, että vedän myötähäpeäni säestämänä rikkinäiset sukkahousut päähäni, mutta sitten tajusin, että raikulitytön juttu oli radikaali veto. Ehkä Sokea-Riittakin näkee.

Siinä sitten alettiin piirtelemään. Aikaa kokonainen tunti. Kyllä siinä ehtii vetää viivan (oikean viivan!) jos toisenkin. Ihmeellistä, että siinä se vaan syntyy, luonnos tai jotain.

– No niin! Look at them! ”Ritu” levitteli innostuneena pikkukätösiään.

Ja niin me katsottiin seinälle kiinnitettyjä A2:a. Tai ainakin minä katsoin – toisten puolesta on niin vaikeaa sanoa – ja ihmettelin, mihin kettuun toiset ryhmät olivat käyttäneet aikaansa. Näytti kuin he olisivat istuneet 57 minuuttia katsoen yhdessä nettipornoa ja sen inspiroimina piirtäneet kolmessa minuutissa oman versionsa tulemisestaan.

Meidän kuva oli aika paras: jylhästi jäsennelty, karmaisevan radikaali ja samalla jo etukäteen erilaisilla rihmoilla sidottu firman tulevaan strategiaan. Siihen, jonka olin hahmotellut piirustellessani.

Aika on nihilistinen intohimo. Joku sanoi niin tai keksin sen itse. Joka tapauksessa: strategiakin kannattaa tehdä silloin, kun hetki on käsillä. Momentumin hukkaaminen on jo sinänsä törkeä rikos. Mutta parasta on se, että oikea hetki jättää aikaa sille, mihin sen oikeasti tarvitsee. Ja minä erityisesti: the Lounakselle.

– Olen niin monitahoinen.

– No totta helevetissä sie uot!

Oikeasti tätä ei ole tapahtunut vielä koskaan: minua alkoi hihityttää!

– Tai sitten olen vain jonkun upean demonin vallassa, hihi.

– Vai temonin! Kylläpä jo palsukassa juosta jolukutti miähen uatokset…

En välittänyt. Koska voittajafiiliskuplassa.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Bisnestarinoita 15

Bisnestarinoita 15

Sisäinen työstö

Olemme säästökuurilla. Sitä vt. toimari jaksoi toistella aina kun sai suunvuoron. Eli ihan monta kertaa päivässä. Säästöt toivat meidät päivän zeniin: koulutus ilman kouluttajaa. Vt. toimarimme oli eilisestä kriisistä säikähtäneenä kutsunut koolle työpajan. Kriisistä tosin ei enää puhuttu, koskaan.

– No niin, meillä on tässä pari minuuttia aikaa ja sen me aiomme käyttää tehokkaasti tämän päivän teemaan eli organisaatiomme vision luomiseen.

Hän halusi olla hauska, niinpä hän oli hauska. Ja siksi mekin naureskelimme hänen brittikuivaa huumoria tavoitelleille lausahduksille, vaikka oksennusrefleksimme oli kunnossa.

– Ta-daa, tästä se lähtee: wikipedia kertoo visiosta.

Vt. toimarin ensimmäisen dia, johon hän oli kopioinut tekstin wikipediasta. Sanoisinko, etten ehkä itse olisi toiminut näin? Koska

  • Itse teksti oli repäisty vittu jostain ladon seinästä!
  • Tappelimme ensimmäiset 45 fücking minuuttia siitä, mikä on vision ja mission välinen ero!
  • Tapellessa kaikki vanhat kaunat nousivat pintaan!

Luulin, että ehdottomat pohjat oli vedetty heti kätellessä ja tästä olisi vain suunta ylöspäin.

– No, emme päässeet aivan niin kauas kuin olin suunnitellut. Mutta nyt päästään varsinaiseen työstöön! (Hän ei enää sanonut ta-daa.)

Toinen dia: SWOT-nelikenttä! Eli: ”Nyt hommiin!” Ja mitä siitä seurasi?

  • Lisää vanhoja kaunoja saatiin purettua!
  • Kaikki turhaumat saatiin somasti pakattua neljään lokeroon ilman erimielisyyksiä!
  • Kukaan ei välittänyt enää hevon humppaa, onko visio tulevaisuutta vai nykyisyyttä varten!

Sitten vt. toimari löi kätensä yhteen ja hymyili leveästi.

– Yes yes, tästä se lähtee! Erkki tekee post-it-lappujen pohjalta memon ja – heheheh – siitähän ei tietysti ymmärrä Erkkikään!

Miten meillä kaikilla oli niin mukavaa? Ehkä me vain halusimme niin tai niin meidän haluttiin. Ja vaikka kuinka tarkkaan yritin katsoa, en löytänyt enää eroa näiden kahden vaihtoehdon välillä.

Kun istuuduin taas pöytäni ääressä – vaikka minun olisi jo aikaa sitten pitänyt istua lounaalla – huomasin valtavan alakulon nousevan sisäisen metsäni siimeksestä. Koska en ole kuka tahansa, tajusin, että usein varsinainen sisäinen koulutus tulee näennäisen sisäisen koulutuksen jälkeen. Kun konsultti on valmis, koulutus saapuu.

Jouduin peilaamaan sitä, miten

  • toimari ei arvostanut meitä eikä itseään tarpeeksi, että olisi panostanut koulutukseemme.
  • Hänen sydämensä ei ollut mukana yrityksen toiminnassa.
  • Tämä firma myytäisiin kohta.
  • Paitsi että ei, koska numerot täytyisi ensin viilata kuntoon.
  • Ja ennen viilaamista täytyisi korjata se sydän.

Ne, jotka eivät kykene käyttämään aivojaan, eivät tiedä, millaisia ponnisteluja ja millaisia energiamääriä kuluu tällaisten ketjujen hahmottamiseen ja oikeanlaiseen sanoittamiseen. Aivoista on pidettävä hyvää huolta eikä mikään hoida niitä – kelpo panon ohella – niin hyvin kuin rauhaisa lounas parhaassa mahdollisessa seurassa.

– No, mitäs tykkäsit swotista?

– Aeka paskoo vuan tuas onpi lämmintä purtavvoo iessä. Kyllä kelepoo!

Hän se sanoi. Mitä voi lisätä tuohon runsaudesta kohoavaan kiitollisuuteen?

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty