Valhe

Olen tekijä. Olen selviytyjä.

Näitä toistelin itselleni, kun näin vt. toimarin istuvan kuutiossaan varhain seuraavana aamuna. Minun 15 minuutin kuuluisuuteni kesti yhden päivän. Ja se oli eilen. Olisinko voinut käyttää sen paremmin? En. Varmaan.

Sanovat, että valhe on pelon pikkuveli.

Voi olla. Minusta valhe kuitenkin syntyy selvästi pelosta, siis siitä ettei tosiasioille ole tilaa syntyä ja olla olemassa.

(Vähän taustaa: pääsin todella myöhään nukkumaan, koska olin järkyttävillä kierroksilla ja innostuin lukemaan pelon initiaatiosta.)

Asia meni jotenkin tätä rataa:

  • Paha korporaatio sinkoaa jo lähtökohtaisesti totuuden kaukaiselle kiertoradalle.
  • Siksi pelko kasvaa valheeksi jo aivan keskenkasvuisena, syntymäänsä muistamatta.
  • Pelko lamaannuttaa kaiken muun eikä jätä tilaa ihmisten henkilökohtaisille hyveille ja kauneudelle.

Kun tähän liittää aikakauden kauhun: työpaikkojen katoamisen, ajan loppumisen korjausliikkeiltä, tulossa olevat vaalit ja yleisen lamaannuksen… Ihmiset tarvitsevat voimakkaan illuusion saadakseen itsensä ylös aamuisin.

Oliko tässä järkeä? Vain vähän.

Mutta silti enemmän kuin vt:n käytöksessä, ettei mitään muka ollut tapahtunut. Eikö tuollainen ole kiinnostavaa, teeskentely ja sen syyt? Kohtaamisen pelko, joka suojelee totuuden armottomilta syvyyksiltä?

Ja taas vt. toimari tuli siihen hengaamaan. Oikeastaan hän kulki vähän väliä lasikammarinsa ja minun vaatimattoman deskini välillä. Työn tekemisestä ei tullut tietenkään mitään.

Vaan mitä on työn tekeminen?

Sitten minulle tuli idea. Ei hyvä muttei huonokaan. Poikkeuksellisesti ponkaisin hänen luokseen.

– Mikä saa meidät menestymään siinä missä toiset eivät?

– Meillä on parempi visio?

– En usko. Luulen, että meillä on parempi usko. Sellainen, jota emme aseta kyseenalaiseksi.

– Ja sekö riittää sitten?

– Ei yksin mutta se antaa voiman, tarvittavan energian iskeä tilanteissa.

– Ja mihin… mitä hyötyä tuosta tiedosta on?

– Ehkä enemmän kuin tällä hetkellä tajuammekaan.

Vt. toimari lähti (vai: läksi?) paikalta kiireellä, kuten hänellä oli tapana, kun hän hermostui.

Hetken mielijohteesta menin istumaan hänen tuoliinsa.

Istuminen lämpimään tuoliin oli jotakin… todella epämääräistä. Aivan kuin olisi yhtynyt juuri siinä istuneen jälkeen jääneisiin latauksiin. Ja vaikka vt. toimari oli juuri niitä naisia, jotka eivät liikauttaneet minussa lehteäkään, tajusin naisen lämmön läpäisevän minut.

Tällainen pelleily olisi pitänyt lopettaa alkuunsa,

mutta ei, nostin vielä jalat pöydälle. Tietenkin halusin edelleen olla edes retard-bossina, kun ei parempaakaan ollut tarjolla. Häpesin itseäni mutta oloni oli lämmin.

Kun tämän kaltaiset pienet säröt hiotaan eheäksi, päästään tekemään

  • bisnestä, jossa ei ole moraalia
  • päätöksiä, joiden seurauksia kukaan ei halua tietää
  • päivän verkkainen, kuultava shöy

Onko se huonoa bisnestä vai pahaa bisnekselle? Sitä en tiedä mutta sen tiedän, ettei tämä voisi pitkään jatkua näin.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s