Keke
Tämä aika vuodesta on kaikille vaikeaa. Yksi kärsii koivun kukinnasta. Toinen valon lisääntymisestä johtuvasta masennuksesta. Kolmas kehityskeskusteluista.
Jotkut kaikista näistä ja toiset eivät mistään. Uskotko maailman olevan reilu, hä? Kuuntele vielä kerran Losing my religion (tai saat remmiä!).
Vt. toimari oli ollut keskipäivänkoulutuksessa. Saanut taas uusia ideoita… Meitä syystä hieman peloitti.
Ja heti hän oli kimpussani: in-my-office. Se narttu.
– Piirteletkö sinä edelleen? (En edes kuullut kysymystä, koska mietin kitkeränä, oliko tuossa hänen englannin kielen koko osaaminen.)
– En.
– Ennen sinä piirsit.
– Vaan en enää.
– No miten sinä voit?
– Ihan hyvin.
– Etkä voi.
– Voinpas!
– Etpäs! Näytät väsyneeltä, elämänilosi menettäneeltä ja työ näyttää sinusta kiinnostavalta kuin vappumämmi.
– … tuo pidä ollenkaan paikkaansa! No, ehkä olen vähän väsynyt, koska eilen meni töissä myöhään, mutta se vain todistaa elinvoimaisuudestani ja siitä, että olen valmis uhraamaan sekä aikaani että ajoittaista mukavuudenhaluani työlleni.
– Ja mikäs se uhri mahtoi olla eilen illalla?
– Niin, siinä oli kaikenlaista… Otin proaktiivisen asenteen toukokuun kehittämiskohteiden dikotomiaan. Etsin aukkoja koulutustarjonnasta, jotta digitalisointisuunnitelma 2020 voitaisiin toteuttaa aikataulussa ja liittää rekrytointi mukaan prosesseihin. Löysin muutaman strategisen nivelkohdan, jossa resurssitehokkuus voitaisiin muuttaa virtaustehokkuudeksi. Lisäksi luonnostelin virtuaalista galleriaa työntekijöiden virkistykseksi. (Kun ottaa huomioon, että vedimme koko illan hiivaa&viivaa, katselimme vuoroin luvattoman nuorten tyttöjen pyllyjä ja Valioliigaa, ei tämä ollut ihan huonosti valehdeltu, vai?)
– No ollaanpas sitä ahkeria! Härregyyd!
– I got moments.
Vt. toimarilla oli ärsyttävä tapa tökkiä nenänvartta pitkin valuvia silmälasejaan. Kävisi Specsaversilla! Ja samalla hoidattamassa itseään Tallinnassa haastavien fyysisten kehittämiskohteittensa suhteen.
– No, mites sinun henkilökohtainen kehittymissuunnitelmasi? Tässä… (taas tökkäys!) viimeisessä päivityksessä lukee, että haluat laajentaa osaamistasi hyvinvoinnin kehittämisen suuntaan. Mitenkäs se on edennyt?
Minulla ei ollut aavistustakaan, mistä oli kyse. Hyvinvointi – sehän on jotain naisten puuhastelua sillä aikaa kun miehet tekevät tulosta? Olinko oikeasti sanonut jotain tuollaista? Ei vittu!
– No jos olen ihan rehellinen, niin ei aivan odotusteni mukaisesti ole edennyt. Ehkä olin liian kunnianhimoinen, kun ajattelin, että ihmiset lähtevät innolla mukaan hyvinvointitempauksiin. Ja ehkä otin turhaan itseeni resurssien niukkuudet, jotka mielestäni estivät todellisen potentiaalini lentoon lähtemisen.
Tiesin, että nöyryys avaa myötätunnon portit ja saa varsinkin naisissa voimakkaan hormonaalisen piikin kohteessa äidinvaisto. Mutta se, että kykenin näin matelemaan kaikkien rimojen alitse, yllätti itsenikin.
– Tiedätkös, minäpä katson budjetista, löytyisikö sieltä vielä tälle vuodelle jotain ylimääräistä, kun kerran olet noin innokkaana kehitysputkessa. Onhan tämä kuitenkin konsernin selkeästi viestimä kärkihanke.
Hymyilin maireasti. Kukaan ei saa kaikkea, joten ihan vähälläkin voidaan mennä. Tämä Sisäinen Happyhourini kaipasi huokaisten ulkoista vastinpariaan.
(jatkuu)
By Jorma Vähäpysty
bisnestarinoita 