Dark side

Epätodelliselta tuntuvan matkan jälkeen sinut painetaan tuoliin, päästäsi otetaan huppu pois ja pikainen silmäily ympärille kertoo sinun olevan kuulusteluhuoneessa. Yksisuuntaisen lasin läpi näet lapsesi ja vanhempasi. Sitten huppupäinen kuulustelija kysyy sinulta:

– Kumpi sinusta on miellyttävämpää katsella: että vanhempasi harjoittavat seksiä vai että lapsesi harjoittavat seksiä?

– Ei kumpik….

Sitten kuulustelija lyö sinua niin kovaa, että menetät tajuntasi. Ja lyö sitten uudestaan jotta heräisit.

– Kumman kanssa sinä mieluummin harrastaisit seksiä, äitisi vai tyttäresi?

– En kummankaan!

Sitten näet ikkunan läpi, miten ikkunan takana oleva huppupäinen mies painaa aseen kiinni tyttäresi takaraivoon.

– Ellet osaa päättää, me ammumme heidät yksi kerrallaan.

Olet paniikissa etkä saa sanaa suustasi. Näet, miten sormi painaa liipaisinta.

Heräät pamaukseen, kun yöllä lukemasi paksu kirja putoaa sängystä lattialle.

Tästä ei aamu parane. Ravistelen hiestä märkää päätäni.

Olen nähnyt satoja kertoja, kun ihmiset raahautuvat aamulla töihin ja heistä vain näkee , että yö oli paha ja he eivät ole vielä lähelläkään siitä toipumista. Tekin olette nähneet, jos teillä on työvuosia 1+. Ja silmät, joilla nähdä.

Sellaisen tyypin erottaa kaukaa jo pelkästä askelluksesta. Rentouden tilalla on jäykkyys. Ja se outo haju, joka syntyy epäluuloisuudesta. Ja niin kuin Tolstoi aikoinaan hienosti totesi:

jokaisen uni on onnellinen omalla tavallaan ja onneton samalla tavalla kuin muillakin.

Sanon saman kuin Leo.

Mutta toisin kuin Leo, omalle kohdalle sattuneet tapahtumasarjat eivät ole herättäneet myötätuntoani kollegoitani kohtaan. Olenko psykopaatti, tunteeton vai muuten vaan kusipää? Ehkä. Tai todennäköisesti. Mutta haluan olla teille rehellinen kuten olen ollut jo 82 kertaa aiemmin. Katso lähemmin: ei kukaan edellä mainituista tyypeistä ole varsinaisesti rehellisyyden airut. Ehkä minä olen vain minä.

Miksi kukaan ei usko, että kuolemaa pahempi osuu omalle kohdalle?

Se on kuvittelematonta. Ja sitten se iskee suojauksen läpi.

Eli mitä tällaisena päivänä voi tehdä?

Vastaus on jo kysymyksessä: mennä palaveriin istuskelemaan, kirjoittamaan tärkeän näköisenä läppärillään ja pitämään sevverta ihmeellinen puheenvuoro, että kaikki läsnäolijat saavat tilaisuuden kokea itsensä tyhmiksi.

Siis näin minä tekisin. Ja tein.

Koska on parempi, vaikkei helpompi, antaa toisten niskan taipua kohti lattiaa kuin taivuttaa omaansa.

Mitäs muuta palaverissa?

Bisnestä tavallista ja tavallisia olivat myös ihmisten tärinät. Katsoin siinä yleisessä hälinässä (sitä nämä palaverit käytännössä ovat) jokaisen otsalohkoa, johon oli tatuoitu tulisin kirjaimin

JONKUN TOISEN VASTUULLA

Jos sun lysti on, niin kädet naamaan lyö. Näin meillä sanottiin yläasteella, kun joku tyyppi alkoi jukratuttaa tosissaan. Onko se niin, että jotkut vain ovat asiantuntevampia kuin toiset ja siksi selvästi tasa-arvoisempia? Siltä vaikuttaa.

Tämä oli oikeastaan aika kiva päivä. Päivä Kelly Clarksonin kanssa.

Kun ei aseta itselleen kohtuuttomia vaatimuksia, on aikaa tutustua kollegoihin pienen etäisyyden päästä. Tarkkailla heidät kuoliaaksi, niin kuin meillä tiedustelujoukoissa oli tapana lohkaista. Sukeltaa heidän pimeään ytimeensä kuin taistelusukeltaja ja kauhoa tyhjyyttä mitään näkemättä.

Onko sinusta kivaa olla osapäivänostalginen? Minusta on.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty