Underwater navigation

Oli taas se hetki vuodesta, kun vetäydytään joryn kanssa kahdeksi päiväksi arvoseminaariin. Arvojen kirkastaminen yhdessä elähdyttää kyllä jokaista ja kutakin tavallaan. Ryhmän voi jakaa karkeasti kolmeen

  • Kiva päästä pois porakoneen äärestä viisastelemaan ja tärkeilemään (tai vaikenemaan ja nyökkäilemään) ison pöydän ääreen
  • Ois tässä oikeitakin töitä!
  • Röpöttäminen on aina paikallaan

Se, mikä on aina yhtä kiinnostavaa: hyvin eri tarkoituksin paikalle raahautunut ryhmä hitsautuu päivän kuluessa niin hyvin yhteen, että se on kuin yhtä jalkaa & yhtä miestä.

Edellisenä päivänä jaettu ”matsku” antoi kelpo suunnat vaikkei kukaan siihen ollut jaksanut/ehtinyt etukäteen tutustua. Lopputuloksena oli ylivilkasta keskustelua ja hyviä ”pointteja”.

– Arvojohtaminen on niin last century!

– Juurikin niin. Digitalisoitu ryhmädynamiikka edellyttää myös johtajalta arvojen konvertoimista.

– Voisimme rohkeasti ottaa start-up-johtamisesta mallia ja antaa yksilöllisten intentioiden luoda vision mukaisia suuntaviivoja.

Virtaavista monologeista huolimatta homma saatiin kuin ihmeen voimalla taas kasaan.

Perustettiinpa seurantaryhmäkin, joka vie asiaa yksiköihin ja raportoi edistymisestä. Mittareista käytiin taas kiivasta keskustelua, mikä sai puheenjohtajan jättämään asian pöydälle.

Kovan päivän illallinen oli vuorossa kahdeksalta. Jotkut olivat jo lounaalla laskeneet tunteja hetken koittamiseen. Kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että illallinen oli ansaittu.

Muuttuuko ihminen – ja mihin suuntaan?

mietin, kun katsoin illallispöydässä normaaleja (ja ilmaisia) ruokajuomia kiskovia kollegoitani.

Rankka päivä sai minut vetäytymään jo puolilta öin. Todellinen syy on se, etten kyllä ole mikään seurassa ryypiskelijä. Suurin osa jorystä jäi vielä riemullisna jatkamaan iltaa.

Seuraavana aamuna meidän oli määrä jatkaa puoli yhdeksältä, vaikka moni oli jo alkuillasta, kuin oman kohtalonsa tunnistaen, toivonut liudennusta puoli kymmeneen. Kaikesta tästä johtuen aamu alkoi huhuilulla. Huomattiin, että puolet ryhmänvetäjistä puuttui, tavallisesta rahvaasta puhumattakaan, joka näytti palaavan lapsuutensa maisemiin Jaffan voimalla.

Kun kaikki oli lopulta lapioitu paikalle,

alkoi raju rutistus arvojen tuomiseksi ”käsistä lähemmäs jalkoja”, kuten puheenjohtaja humoristisesti totesi.

– Mitkä meidän insentiivit on?

Tällä puskasta tulleella kysymyksellä lähdettiin liikkeelle ja se vei keskustelua. Sen sijaan, että oltaisiin kysytty, minkä arvojen toteuttaminen tekee niin kipeää, että voi sanoa elävänsä arvokkaampaa elämää. Mutta minä olen jokseenkin väärä ihminen neuvomaan, tässä kohtaa.

Kukaan ei oikein osannut vastata kysymykseen, koska juuri ne, joiden odotettaisiin olevan äänessä, olivat jättäneet yli puolet potentiaalistaan ja neljä viidesosaa ajattelustaan öiselle baaritiskille. Tai ehkä ihmiset vaan olivat antaneet itsensä täysin ensimmäisenä päivänä.

Matkalla kotiin mietin, miten

  • nopeasti toinen päivä vilahtikaan ohi silmien
  • miten vähällä päästään sen riman korkeuteen, jonka johto on meille asettanut ja
  • rima saattoikaan levätä maassa pitkin pituuttaan

En ymmärrä, miksei se tuntunut minusta pelkästään hyvältä. Oliko minussa pieni, surkea kiipijä herännyt ja taylorismi kuitenkin saamassa minut? Pahalta tuntui.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s