Bisnestarinoita 100

Bisnestarinoita 100

Monimuotoista motivaatiota

Mitä mieltä sinä olet: kun motivaatio on hukassa, on aika järjestää motivaatioseminaari? Hommataan kelpo kertakorvauksella kunnon tykittäjä, jos saadaan niin sen hetken Nimi, ja annetaan sen ”haastaa” ja ”osallistaa” ja ”panna” (ajatuksia uusiksi). Sitten kun on ehditty olla ääneen ja hiljaa eri mieltä, voidaan mennä jatkamaan elämää neukkareihin? Ok?

En ole kaikkien kivojen kokoontumisajojen synkkä vastustaja (kysymys: mikä sinä sitten olet??) mutta luulen, että tiedän parempia tapoja viettää työaikaa kuin #fakeseminars.

Vaan milloin pieneltä ihmiseltä mitään kysytään?

kysyn vaieten ja hiljaa tottelen.

Niinpä meidät valitut marssitettiin juuri viime kuussa uudistettuun co-working.innovative –työtilaan, meidän kesken ”kovi”. Siellä meitä odotti sellainen lapsen näköinen nuori nainen, Head of Resourcing and Employer Branding Manager, jolla oli tietenkin homma hallussa: uusia työn tekemisen muotoja otsikolla Monimuotoisuusjohtamisen jalkauttaminen. Joka kääntyi mielessäni Muutosjohtamisen jankuttamiseksi – heti oli parempi mieli.

-No, mitäs teille tulee ensimmäiseksi tuosta otsikosta mieleen? Anyone?

Manageri katsoi meitä kysyvästi hymyillen, mutta me vaikenimme hetkeksi kuin Meksikon muuri. Kukaan ei halua keulia ja saada siitä kuraa niskaansa .

-Erilaisia ja samanaikaisia johtamisen tapoja erilaisten ihmisten ja olosuhteitten kontekstissa? ehdotti assarini nokkelana. Onpa hän hyvä. Ehkä pitäisi antaa positiivista palautetta. Mistä hän mahtaisi ilahtua: Skumppapullosta? Julkisista kiitoksista? Pikkubonuksesta?

-Aivan niin! Hienosti sanoitettu, siinä se pähkinänkuoressa, työnantajamanageri kiitteli. – Ja tässä intensiivisessä tuokiossamme on tarkoitus avata vähän, mitä tuo käytännössä tarkoittaa. Sanon jo tässä vaiheessa, etten todellakaan aio liiskata teitä diapläjäyksellä vaan tässä on tämän aamun ainut dia – ta-daa!

Katselimme perus ppt-kalvoa, jonka tummalla pohjalla loisti hämärästi sanoja.

Kevyen tihruamisen jälkeen meille selvisi, että sanat varmaan selkiintyisivät yksi kerrallaan – uutta teknologiaa siis käytössä. Brändimanagerille ropisi pisteitä heti.

-Minulla on tässä seitsemän motivoivaa avainsanaa, ei missään määrätyssä järjestyksessä vaan miten ne missäkin organisaatiossa ilmaantuvat. Teillekin tulee varmaan mieleen kaikenlaisia ajatuksia, kun peilaatte tätä esitystä oman organisaationne tilanteeseen.

Aivan oikein: kaikenlaisia ajatuksia. Ihmetellä esiintyjän turkooseja tennareita. Miettiä, onko hänellä implantit. Pitäisikö tänään ottaa pienet duunin jälkeen. Olisiko aika vaihtaa auto kuten aina tässä vaiheessa kevättä.

– No niin, katotaas vähän, pääresurssi alkoi valaista avainsanoja yhden kerrallaan.

  • Huippukompetenssit kehittyvät erilaisuudessa – aivan itsestään selvää! Mitä me olisimme ilman erilaisuutemme rikkautta? (köyhiä? vielä rikkaampia?)
  • Moninäkökulmaisuus. Innovatiiviset tiimit tulee sieltä, missä moninäkökulmaisuus yhtyy erilaisuuden sietokykyyn. Siedättämistä, siedättämistä vaan.
  • Globaalit vaatimukset tulevat – oletko valmis näkemään globaalit haasteet polkuna parempaan tulevaisuuteesi? (en aina/koskaan)
  • Ongelmanratkaisu – vapaa liikkuvuus ajatusten välillä on avaintekijä todellisten ongelmien todelliseen kohtaamiseen ja ratkaisemiseen.
  • Reiluus – jos sinua kohdellaan reilusti, sinä sitoudut eli olet reiluna ennen kaikkea organisaatiolle.
  • Työntekijätyytyväisyys – mitä tyytyväisempi olet, sitä tyytyväisemmin vaikutat. (vai: sitä tyytyväisemmältä vaikutat?)
  • Mukaan ottaminen – kun kaikki otetaan mukaan, ihmiset ottavat parhaansa mukaan myös töihin eivätkä jätä sitä kotiin, hahaha.

Huumorintajusta lisää plussapisteitä pääbrändille – plop.

Jäin miettimään tuota sanottua niin, etten oikein muista, mille maille lopunajan keskustelu vei. Varmaan puhuttiin johdon sitouttamisesta, siihen liittyvästä organisaation tahtotilasta, HR- ja asiakkuuksien johtamisprosesseiden monimuotoisuutta tukevasta voimasta, toimintakulttuurista, johtamisen kehittymisen mittaamisesta, sisäisesti ja ulkoisesti viestimisestä. Mielessäni alkoi soida Simple Mindsin vanha ralli Life in a day.

Mutta mitä se haittaa? Ehkä jopa parempi, että hommat tulevat kerralla selväksi. Marssimme iloisina joskin kumarassa takaisin kohti työpisteitä, jotka eivät olleet kenenkään omia joten niitä ei voi kukaan meiltä viedä. Tällainen tapa lähestyä asioita keventää mieltä kyllä.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Bisnestarinoita 99

Bisnestarinoita 99

Deittibisnes

Tiedän, minun ei pitäisi deittailla. Niin se on. Se on vastoin luontoani enkä oikein osaakaan ja lisäksi tuntuu, että koko universumi hyökkää ja sylkee minua vastaan heti kun lähden sille tielle. Mutta jokin on ihmisessä, minussakin, vahvempi.

Tapasimme, katsoimme toisiamme silmiin Café Engelin pienen ikkunapöydän yli. Oli selvästi kevät, jossain mämmin ja serpentiinin, kuihtuvan rairuohon tuoksun ja tuoreen sillinhajun välissä (jos tiedät, mitä tarkoitan). Ikkunaruudun toisella puolella leijui nuori rakkaus ja utuinen mutta vahva Senaatintorin historiallinen kumu.

Kaikki olisi voinut olla kohdallaan: Hän oli kaunis ja minä olen hyvä mies.

Hän oli hauska ja minulla on bisnestausta. Hänessä oli tyyliä ja minä osaan olla hiljaa.

Miten tällainen setuppi voi murtua? Ja miten ihminen voi olla tyyni kuin Chengzuanin pinta nähdessään kaiken kauniin murskautuvan sanojen alle? Onko ihminen sittenkin vahvempi kuin hän luulee?

-Vedän sinun olotilojesi ja mielenliikkeidesi tulkitsemisen totaalisesti yli, koska olet emotionaalisesti ailahteleva ja saavuttamattomissa. Tämä jatkuvasti käynnissä oleva kissa-hiiri -leikki, jossa minä herkkänä ja empaattisena käytän energiani sinun lukemiseesi ja omien tunteideni, tarpeideni ja toimintani sopeuttamiseen niin, että saisin puristettua sinusta irti edes pienen hetken läheisyyttä ja avautumista. Vaikka överiempaattisena minun vointini huononee ja voimat ehtyvät, tuntemani energeettinen yhteys sinuun on niin vahva, että vedän itseni loppuun tällaisen epätoivoisen suhteen vuoristoradassa.

Hörppäsin kahvia. Hänellä tuntui olevan sanottavaa, minulla ei niinkään. Ohut mutta usein silti riittävä elämänkokemukseni sanoi, että tämä oli vasta alkua.

-Tällainen pakottava, voimakas yhteys, siihen liittyy selittämätön tunnistamisen kokemus. Olet kadoksissa ollut puolikkaani, joka on viimein saapunut täydentämään minut. Kohtaamisenne on niin intensiivinen. Olemme sukeltaneet euforiseen kuplaan, jossa ylitsevuotava rakkauden energia on lävistänyt meidät. Kaikki on mahdollista. Kunnes yhtäkkiä, ilman sen kummempaa varoitusta, olemme tömähtäneet takaisin maan pinnalle ja pelot ja ahdistus ovat ryöpsähtäneet yli äyräiden. Kupla on poksahtanut ja olemme molemmat taantuneet käytöksessämme teini-ikäisen tai jopa pienen lapsen tasolle ja ihmetelleet, mitä nyt tapahtuu. Tämä on nostanut pintaan uuden kerroksen omia pelkojamme ja rajoitteitamme, jotka liittyvät lapsuudesta asti kantamiimme uskomuksiin siitä, että olemme riittämättömiä rakkauteen.

Jos hän olisi tehnyt kotitehtävänsä (= selvittänyt taustani) tai ollut edes hereillä kohtaamisessamme, hän olisi tajunnut, että minun kaltaiseni ihminen välttää sidoksia, jotka hidastavat minua ja nopeatempoista elämääni. Kutsun sitä painottomuudeksi.

-Olet emotionaalisesti etäinen, keskittynyt itseesi, tarvitset jatkuvaa ihailua ja odotat minun ottavan vastuun sinun tarpeidesi tyydyttämisestä.

Juuri tuollaiset puolitotuudet johtivat nykyiseen tilanteeseemme, sanoisin. Saiko täällä muuten santsikupin samaan hintaan?

-Olen keskittynyt täysillä sinun olotilojesi, tekemisiesi ja tekemättä jättämisiesi ja tunteidesi tulkitsemiseen. Olen kieriskellyt jatkuvassa syyllisyydessä ja kokenut repivää ristiriitaa siitä, että en ole pystynyt sopeuttamaan omaa sisäistä tilaani, reaktioitani ja toimintaani semmoiseksi, että olisin onnistunut sinun tunnelukkojesi avaamisessa.

Aivan kuin olisin kuullut tuon jo kertaalleen. Kirkas päivänvalo esti minua käsittelemästä asiaa selkeästi. Tuntui oudolta. Ehkä historiattomuuden tunne syntyi hetkessä elämisestä.

-Olen miettinyt pääni puhki, miten saisin sinut vuorostasi osoittamaan edes hetken kiinnostusta siihen, miltä minusta tuntuu ja avautumaan kanssani rakkaudelle ja yhteydelle. Olen sivuuttanut omat visioni, toiveeni, tunteeni ja tarpeeni. En ole osannut huolehtia itsestäni enkä vetää rajoja sille, miten paljon energiaa kannattaa keskittää sinuun ja miten paljon itseeni. En ole tullut nähdyksi aitona itsenäni, koska olen lamaannuttanut itseni suojakuoren taakse, jossa olen toivonut sinun viimein avautuvan ja tulevan lähemmäksi. Olen alentanut itseni arvottomuuden kuopan pohjalle ja turhaan odottanut sinun nostavan minut sieltä ylös.

Anteeksi vulgaari ilmaisuni mutta MIKÄ VITUN PEKING DUCK HOUSE TÄMÄ OLI???

Sanokaa te, miten tällaiseen keskusteluun pääsee mukaan.

-Elämä tarjoilee meille uusintakierroksia ennen kuin tapahtumat voi nähdä laajemmasta kulmasta, mutta mahdollista se on. Herkkinä ihmisinä aistimme tässä suhteessa voimakkaasti myös toisen osapuolen tuskan ja hänen sisäisen ristiriitansa sen välillä, missä hän on ja mihin hän haluaisi pystyä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että hänen kokemansa tunteet ja se, murtautuuko hän ulos vanhoista kaavoistaan, olisi meidän vastuullamme. Ei edes silloin, vaikka hän sanoisi meille näin.

Sori, kultu, mutta tämä on me vastaan ne. Eli tässä tapauksessa minä vastaan sinä. Ja sinä meistä kahdesta et näytä siltä kuin olisit valmistautunut tähän. Sori siitäkin.

-Mitä enemmän yritän saada sinua tajuamaan ongelmasi ja ratkaista ne puolestasi, sitä nopeammin yleensä vetäydyt haarniskaasi suojelemaan itseäsi. Itselleni on ollut todella vaikeaa luopua siitä ajatuksesta, että minä tiedän paremmin, mitä sinun kuuluu ymmärtää. Oma kokemukseni on, että anteeksiantaminen tapahtuu ajallaan oman kypsymiseni kautta. Tämä on matka sisäisen lapseni raastavana yrityksenä tulla rakastetuksi! Haastavat suhteet kuorivat meistä pois kaikki turhat kerrokset, jotka pimentävät sitä valoa, jota pohjimmiltamme olemme ja joka haluaa kauttamme tähän maailmaan itseään ilmaista. Siksi olen kiitollinen, meistä.

Nämä ovat totuuden hetkiä. Myönteistä tässä oli se, ettei minun tarvinnut Columbona selvittää, mistä oikein on kyse. Saatoin nauttia tilanteen täydellisestä läpinäkyvyydestä. Hymyilin tyytyväisenä ja kohotin kahvikuppiani. En ollut varma, ymmärsikö hän elettäni ja sen ajankohtaisuutta. Due diligencen aika on ohi, tilit on oltava selvät.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Bisnestarinoita 98

Bisnestarinoita 98

Mittarit käyttöön!

Meille pelmahti kaksi paksusääristä tanttaa kauppaamaan mittareita bisneksen tehostamiseksi. Anteeksi tällainen rahvaanomainen ja sovinistinen tyylini esitellä heidät, mutta pöllämystyin ja pelästyinkin nähdessäni nämä kaksi äkkiarvaamatta pöytäni vieressä tehokkaana kuin M1 Abrams -tankki. Vt. toimari pyrähti siihen kättelemään tädit ja seuraavaksi huomasinkin istuvani neukkarissa tätä kahden naisen Einsatzgruppenia vastapäätä. Ja saman tien liikkeelle.

-Harvalla yrityksellä on mahdollisuutta rakentaa täysin kattava mittaristo, toinen heistä eli se punatukkainen aloitti.

-Kun työnteon tapamme muuttuvat, pysyvätkö mittarimme mukana? Sitä saat mitä mittaat! Miten varmistamme, että mittaamme eli saamme oikeita asioita? toinen heistä eli se blondi katsoi minua silmät kiiluen.

-No tietenkin… vt. yritti päästä väliin. Turhaan.

-Numeraalisten mittareiden lisäksi tarvitsemme kuitenkin ennen kaikkea uudenlaista mittaamisen kulttuuria.

-Juuri näin! Yhtäältä saman rakenteisina toistuvia toiminta- ja arvonluontiketjuja ja niissä sovellettavia työtapoja kannattaa yksinkertaistaa ja yhdenmukaistaa tehokkuuden aikaansaamiseksi, ja ottaa toiminnan mittaaminen avuksi – vaikkapa asiakaskokemusta rapauttavan toimintatapojen vaihtelun esiintuojana.

He kuulostivat TODELLA TEHOKKAILTA, toistensa intohimoja ruokkivia kuin bisnesmaailman Thelma ja Louise. Minun oli pakko sanoa jotain.

-Vaan kertokaas lyhyesti, mitä nämä mittarit tuovat viivan alle.

-Ne vapauttavat aikaa ja resursseja ainutkertaisempien, monimutkaisempien ja kompleksisempien asiakasarvon aikaansaamisen haasteiden yhteistoiminnalliseen ratkomiseen, sekä erilaisten vaihtoehtojen ja moninaisten mukautumisen mahdollisuuksien jäntevään etsimiseen.

-Nykyisin kehotetaan omaksumaan teknologia, mutta ei tulemaan osaksi teknologiaa, vt. sanoi pisteliäästi.

Luonnollisesti, mutta organisaation mukaisessa mittaamiskulttuurissa mittaristo suuntaa jokapäiväistä työn tekemistä ketterästi, visuaalisesti ja dynaamisesti. Hitaiden, kerran tai pari vuodessa tehtävien, usein keskiarvotarkasteluun päätyvien mittareiden rinnalle tarvitsemme nopeita, lähellä arkipäivän tekemistä ja rutiineja olevaa mittaamista. Työ 2.0 -mittaamiskulttuuri vastuuttaa ja valtuuttaa jokaisen toimijan oman työnsä asiakaskeskeiseen kehittämiseen ja koko organisaation uudistamiseen tässä ja nyt.

Katsoimme vt:n kanssa vaivihkaa toisiimme: milloin se myyntipuhe oikein tulee? Ei vielä.

-Oikeanlaiset mittarit ja mittaamiskulttuuri auttavat tekemään työtapamme näkyviksi ja kertovat, mitä meidän pitää niissä muuttaa. Jos työ on huonosti organisoitu ja priorisoitu, tavoitteet ovat epäselvät eikä henkilöresurssien käyttöä ole mitoitettu, tekniikka tökkii ja/tai työ on pirstaleista ja moniajo hidastaa asioiden valmiiksi saamista, sekä henkilöstö että asiakkaat turhautuvat ja resursseja palaa.

Punapään kasvojen väri alkoivat sulautua hiusten väriin. Pystyisinkö jarruttelemaan tätä kehitystä?

-Onko tämä jaetun arvonmuodostuksen ”metodologina” toimimista? heitin siksi väliin.

-Ehdottomasti! kaikui vastaus. – Monimutkaisessa ja yhteen kietoutuneessa toimintaympäristössä johtamisen tärkein tehtävä on hahmottaa yhdessä tekemisen sidoksellisuus ja lisätä ihmisten käytännön edellytyksiä tulokselliseen yhteistyöhön ja yhdessä oppimiseen. Johtajan tulee johtaa työyksikkönsä pois resursseja ja osaamista osaoptimoivasta resurssitehokkuudesta kohti erilaisen osaamisen yhdistävää ja asiakaskeskeistä virtaustehokkuutta. Tämä ei onnistu, jos mittaamme edelleen vain yksilöiden ja toisistaan erillään olevien rakenteiden toimintaa.

-Mutta sen, joka kykenee digitalisoituvassa yhteiskunnassa neuvottelemaan, pitää hallita #alustatalous! haastoin, koska näin jo, mihin tämä johtaisi.

-Tietenkin! Mittariston on oltava myös ihmisten saatavilla. Hukkaa aiheuttavat erilaiset asiat pitää tunnistaa ja korjata mahdollisimman reaaliaikaisesti. Tämä on jokaisen vastuulla.

-Juurikin, koska tietoa on yritysten käytössä runsaasti ja sitä jalostetaan yritysjohdon hyötykäyttöön analytiikan keinoin. On vain ajan kysymys koska tekoäly pystyy tuottamaan lisäarvoa vaikka juuri analytiikassa niin, että siitä tulee osa talousprosesseja ja yritysjohtamista.

Hymyilin sisäänpäin: nyt tiesin, miten jalostin tämän palaverin tietoa. Mielessäni oli naapuriosastolta jo pari nimeä, joille me nämä mittarimadot delegoisimme. Ei meillä siis varsinaista hätää ollut. Niin kuin ei tietysti ollutkaan.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Bisnestarinoita 97

Bisnestarinoita 97

Markkinointikustannukset laskevat

Vt. toimari oli saanut jykevän herätyksen Tulevaisuus2043-seminaarissa ja päättänyt, että huhtikuu on organisaatiomme kokeilujen kuukausi. Luulin olevani tällaisen yläpuolella, mutta julma aikamme ei säästä enää ketään.

Päätös konkretisoitui minuun niinkin kylmäävästi kuin että vt. halusi meidän kahden kokoontuvan viikoittain Suuren Kuvan Reflektoimiseen (SKR? Anyone?). Kyllä se minulle sopi. Huononakin päivänä siinä paloi työaikaa ja parhaana päivänä saatoin palsumme jälkeen esitellä vt:n ideoita ominani muilla foorumeilla. Suoranaisen inhon ja korpeavan penseyden sijasta olinkin ihan että ookoo, sis.

Kuin juhlan kunniaksi vt. oli pukeutunut pikkumustaansa

ja näytti kirkkaanpunaisen kynsilakkansa kanssa valmiilta iskemään kyntensä tulevaisuuteen.

-Miten sinä näet tekoälyn roolin taloushallinnon kehityksessä?

-Onhan se merkittävä! Se joka hallitsee dataa, se menestyy. Tieto on jälleen valtaa ja valta on aina ollut rahaa – tai ainakin vaurautta.

-Mitä tämä sinusta on käytännössä? vt. veti kynsiään tuuhean tammenruskean tukkansa läpi, millä toisissa olosuhteissa olisi ollut minuun erotisoiva vaikutus. Good-4-B että olen tiukasti asioihin latautunut asiantuntija. Ja tykkään enemmän blondeista (jos se jotakuta kiinnostaa).

-Spontaanisti tulee mieleen montakin asiaa. Ensinnäkin algoritmit siirtyvät tukifunktioista mahdollistajiksi. Toiseksi mobiilidata eli kaikki se, mitä onnistumme tavalla tai toisella louhimaan selville asiakkaistamme, voidaan hyväksi käyttää online- markkinoinnissamme. Kolmanneksi ja ehkä tärkeimmäksi nousevat muutosnopeus strategian ja toteutuksen eksekuutiossa, erityisinä painopistealueina täsmäinvestoinnit ja resurssiallokaatiot.

Olen viimeinen ihminen ihmettelemään, miksi vt. tarvitsi hetken aikaa sulatella tätä.

Mutta ei hän kauaa keekoillut, sellainen tinttara hän kuitenkin on. Siksi mietintäni siitä, oliko brändini tällaisten tarinoitten valossa nousussa vai laskussa eli millaisen impäktin voisin tehdä toisiin asiantuntijoihin, jäi pahasti kesken.

-Ja sinä jalkauttaisit tämän läpi meidän organisaatiossa miten? Anteeksi tuo 80-lukulainen sanonta, olisiko sinulla parempaa tarjolla?

Katsoin vt:tä ja mietin, tarkoittiko yhdessä reflektoiminen hänelle tällaista kyselytuntia ja päädyin kyllä-vastaukseen.

-Heh, nykyisinhän puhutaan osallistamisesta, mikä holhoavuudessaan on melko musertava sekin. Itse asiaan minulla olisi kaksi ehdotusta. Rakennetaan ja vahvistetaan innovaatiokulttuuria ja uusia työn tekemisen tapoja. Toiseksi organisoidaan pieni ja valpas online-myynti- ja markkinointiorganisaatio, joka tässä ohjelmoitavassa maailmassa ottaa paikkansa kaikissa bisnesoperaatioissa mutta ennen kaikkea missä tahansa tulevaisuuden strategisissa päätöksissä. Sillä digitaalisuutta on aivan kaikkialla. Mikään yritys ei voi hallita sitä yksin.

Siksi meidän on parempi löytää vetreitä yhteistyökumppaneita, joita voimme tarpeen tullen riistää loputtomasti.

-Ymmärsinkö nyt oikein: tekisit tuosta online-myynti- ja markkinointiorganisaatiosta tulevan liiketoimintamme ytimen?

-Kyllä, ehdottomasti! Koska algoritmit hoitavat maksimaalisen osan perinteisestä työstä, muutama kunnianhimoinen eli pelolla ja häpeällä johdettava ihminen riittää pyörittämään koko tuota organisaatiota.

-Ja tämä merkitsee markkinointikustannusten laskua? Näin vt:n verisuoniston kuljettavan kaikenlaisia hyviä kemikaaleja pitkin hänen systeemeitään. Itse pysyin niin coolina.

-Kyllä, varovainenkin arvioni on siinä 30 pinnan paikkeilla.

-Jos esitän tämän hallitukselle, saamme todennäköisesti ihan itse määritellä tämän kvartaalin bonuksemme?

-Juurikin niin. Sitten meitä kyllä jo nauratti. Jossain tutkimuksessa on todettu, että yhteinen nauru yhdistää ihmisiä vielä vahvemmin kuin yhteiset ennakkoluulot.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Bisnestarinoita 96

Bisnestarinoita 96

Vaalien välillä tapahtuu

Olen ollut viime aikoina kymmenissä Tilaisuuksissa. Esittelemässä itseäni ja kertomassa itsestäni. Sitä se työaika ja työn tekeminen nykyisin on. Hienoa aikaa.

Noissa tilaisuuksissa minulta kysytään toistuvasti, mitä oikeasti teen. Vastaan: olen erikoinen yhdistelmä muutosjohtamista ja vahvaa osaamista. Joskus se ei riitä. Silloin jatkan sillä mitä minusta on sanottu. ”Pysyvän toiminnallisen muutoksen huipputekijä.”

Tämä konkretisoi ihmisille minut.

Miksi muut saavat kenkää, minä en? Miksi minua kysytään joka paikkaan ja minun kanssani halutaan tehdä töitä? Olen kova ja tiedän sen.

Minun ei tarvitse tuottaa sisältöä, koska olen sisältö.

Vaikka kaikki kokevat minut omalla tavallaan. Eri tavalla kokeville: hit the road vaan. Kyllä minulta sanoja riittää. Nyt lähtee, täältä tulee.

– Se on erottavuutta. Ei siis moitteettomuutta. Siihen liittyy ristiriitaa. Minustakin varmaan puhutaan. Puhukoot. Voivat tulla myös puhumaan minulle. Kohtaa siinä oikean ihmisen. Sellaisen jota arvostetaan. Maine kasvaa.

– Miten systemaattisesti tätä rakennetaan. Työnantajamielikuva? Tunnetaanko meidänkään firmasta muita kuin minut? Eikä minuakaan oikeasti tunne kukaan.

Mikä on oikeasti kiinnostavaa? Tekijöiden profiloituminen. Muiden muodostama käsitys, miten ihmiset kokee sen.

– Kontrolloida viestintää. Jos yritys ei kuule, me luodaan näkemys ja viestitään se.

Ei-viestintäkin on joskus todella kovaa huutavaa viestintää.

– Mikä vastaa todellisuutta? Se mikä tulee esille. Statuksen voi unohtaa, paitsi näkyvät pelaajat, todelliset tähdet.

Elää ja apostoloida asiaa. Vision on oltava kirkas. Strategia sanallistettu. Johtaminen. Ymmärrätkö? Yrityskulttuuri. Ovatko nämä linjassa?

– On kyllä raskasta. Sisäinen kokemus ja sisäinen kokemus – eivät ne joinakin päivinä voisi olla kauempana toisistaan…

– Analoginen kokemus on sitä, että täytyy kysyä lupa viestimiseen. Sen kun viestit! Unohda heikkous ja epävarmuus. Syntyy epäonnistumista, virheitä tapahtuu – elämä on täynnä sitä.

Puolustaja työnantajaasi mutta ensin itseäsi. Muista happinaamari!

– Eikä kaikki ole Finnairin vika. Se kannattaa muistaa. Toimija on osa liiketoimintaa. Kontrolli? Tämä liittyy sisäiseen viestintään.

Kaikki lähtee pelon poistamisesta! Luoda viestintäkulttuuri. Se on kiinnostavaa. Kaikki voi olla kiinnostavaa. Miettikää sitä. Ja tehkää, harjoitelkaa.

– Edestä, tarinalla, osallistuminen, inhimillinen lähestymistapa. Katsokaa Karhista!

– Miten näistä tullaan? Voittava joukkue. Saa mennä ylikin. Kulttuurikoulutus. Pioneereja tarvitaan.

Yksi hemmo voi olla isompi kuin Kesko.

– Tarkistakaa arvot. Suostu esiintymään. Sekin on arvo. Suostut tatuoimaan sen nahkaasi.

– Sisältökuraattori – se on seuraava askel. Millä tahansa alalla.

– Mitä se tekee jos se lähtee? Tai jos se jää? Mennäänkö pelon kautta?

– Kuka seuraa minua firmasta toiseen? Vaihda tallia. Panet pelipaidan päälle ja pelaat täysillä. Olet takuumies. Täsmälleen näin!

– Meillä on hauskaa. Onko sinulla?

– Henkilöstörekrytointi. Mitä kiinnostavaa tapahtuu? Kaikki rekry tukee meidän markkinointia. Paljon suoraviivaisempaa voisi silti olla.

Ihminen luopuu häpeästään, ei ole muuta rohkeutta. Vaalien välillä tapahtuu – verkostot, rakentuminen ja rakentaminen. Parempaa tulevaisuutta. Vaikuttamista.

– Henkilöbrändäys on tiedon jakamista. Rakenna verkosto ennen kuin tarvitset sitä.

– Pimeydestä valoon on pitkä matka. Muista se.

Kyllä ihmiset muistavat. Sinutkin.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Bisnestarinoita 95

Bisnestarinoita 95

Väistämättömän ennakoimatonta

Muistatko vielä, kun jäit lapsena kiinni valheesta? Ensin kielsit kaiken, mutta sitten todisteet murskasivat sinut kuin Nürnbergin oikeus, ja noloutesi oli kolkko.

Aikuisena kiinnijäämisen vaara tuntuu kaukaiselta kuin seuraava loma.

Enkä ajattele nyt vaihtoehtoisia tosiasioita vaan sitä, että aikuisena on niin paljon enemmän vaihtoehtoisia tapoja selvitä tilanteista.

  • Minkään ei tarvitse merkitä mitään (tai: mikä tahansa voi olla mitä tahansa)
  • Sanominen on halvempaa kuin koskaan.
  • Toisen ironian tajun puutteen osoittaminen kruunaa minkä tahansa keskustelun.

Miksi tällaisia mietin? Siksi, että vt. toimari oli saanut päähänsä kutsua kaikki yksilövalmennusta saavat – kyllä, ryhmävalmennukseen. Ja vetovastuuseen hän oli tietenkin faksannut tyypin, jonka ainoaksi ansioksi voi lukea sen, että hän oli vt:n sisarenpoika. Keississä oli muutenkin ankkalinnamaisia piirteitä, kuten tämä Hannu Hanhi jo pelkällä olemisellaan muistutti, neonvihreää taskuliinaa myöten.

Nuoret ihmiset ovat nerokkaita – koska he uskovat niin.

Myös siksi he pukeutuvat sinisiin farkkuihin ja pelkäävät, että kapitalisti riistää heitä.

Ensimmäinen dia oli Tarinan suuruus. Jo tässä vaiheessa tiesin, että dioja on seitsemän.

Se tarina ei luokittele ihmisiä pieniksi ja suuriksi vaan auttaa jokaista yltämään omaan parhaaseen omista lähtökohdista käsin.

Minusta se oli hyvin sanottu. Pidin kuitenkin pokkani. Sillä aavistin, että parempaa oli tulossa. Toinen dia oli Ihmisyydestä ja Sivistyksestä.

Täysi ihmisyys on sivistystä, jonka ansiosta ihminen löytää elämäänsä merkitysnäköaloja.

Unohtamatta merkitysnäköaloja. Aavisteluni osuvat oikeaan: tässä on selvä nousu, jonka kapuaminen vaatii norjalaisen hiihtäjäsuuruuden luonnetta, suuruutta ja norjuutta.

Inhimillisen kasvun huipentuma on ihminen, jonka on mahdollista luontevasti olla kaikkea sitä, mitä hän parhaimmillaan voi olla.

Nyt oltiin luontevasti huipulla ja parhaimmillaan

minun olisi tehnyt mieli tehdä kysymyksiä, mutta intuitioni sanoi, ettei tämä tilaisuus ollut vuorovaikutteisempi kuin Sipilän televisiopuhe. Kyllä, diashown idea oli murskaavan uskalias ja nerokas: ei puhetta.

Omat vahvuudet otetaan rohkeasti käyttöön yhteistä hyvää palvelemaan. Käyttökohteina ovat ne yhteisöt, joihin jokapäiväinen elämä meitä liittää.

Rakastan sosiaalista ulottuvuutta! Ja rohkeutta, hyvää, palvelemista ja jokapäiväistä elämää. Mutta ennen kaikkea lemmin käyttökohteita ja yhteisöjä, joissa on maksupotentiaalia.

Joka päivä on mahdollista valita kymmeniä kertoja, millaisen maailman puolesta toimii. Jos asettaa oman elämänsä osaksi ratkaisua, voi löytää elämänpoltetta, joka kannattelee.

Miksi on niin vaikeaa valita? Tai löytää elämänpoltettaan?

Jos katson itseäni tarvittavalla ankaruudella, minusta puuttuu myös kannatteleva voima.

Siirrytään kohtalonomaisesta ajelehtimisesta oman elämän tekijäksi. Oma osaaminen palvelee jotain itseä suurempaa, joka ylevöittää mielen.

Tämä iski minuun todella: mitä muuta olen kokenut viime vuodet kuin ajelehtivani ja miten kohtalonomaista se onkaan ollut! Tämä ylevöitti minut.

Nykyajan haaste on elämän pirstaleisuus ja siihen kytkeytyvä vähäpätöisyyden ja riittämättömyyden kokemus. Pitäisi revetä ja riittää liian moneen. Eheämmät näkymät ja suurempiin kokonaisuuksiin liittymiset rakentavat vaikuttavampaa tarinaa.

Tässä vaiheessa tajusin, miten nerokas tuo nuori mies oli.

Hän oli kirjoittanut kaiken viisautensa dioihin, näytti ne ja hymyili tyytyväisenä screenin vieressä. Tunsin syvää vähäpätöisyyttä, mutta tiesin samalla, ettei muuta tietä eheytymiseen ollut. Ja tiesin myös, että selkeys oli tulossa. Oli pakko olla.

Viisasta on koetella millainen tarina kestää tiukimmatkin happotestit. Oman elämän liittäminen mahdollisimman kestävään tarinaan selkeyttää olemassaoloa.

Siinä se tuli. Olotilani oli kaiken jälkeen seesteinen ja omasta mielestäni olin ihan oukei. Mutta se oli valhe ja tiesin sen itsekin. Ja diojakin oli kahdeksan.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Bisnestarinoita 94

Bisnestarinoita 94

Niin täydellistä

Istuttiin siinä ykköset päällä vt. toimarin kanssa toisessa rivissä. Koska ensimmäisessä rivissä istuivat Sauli ja Juha ja Petteri ja Timo ja ketä vielä. Odotin pääseväni tähyilemään Jennin niskaa mutta eipä näkynyt naista. Siis juuri ketään muutakaan naista.

Meistä olisi vt:n kanssa jossakin toisessa elämässä tullut  edustava pari, mutta ei tässä elämässä koska #karma. Sen sijaan jouduin tuijottamaan pienen puhelimeni isoa näyttöä. Twitter-fiidissäni kulki kaikenlaista kunnallisvaaliehdokasta ja niiden tukijoita ja moittijoita. Kyllä ei oikein mahdu montaakaan asiaa tähän maahan yhtä aikaa, #mtvttk #Mestis. Tai kai mahtuisi, jos panisi mahtumaan. Mutta kuka jaksaa oikeasti ?

Mitä me odotimme? Juhlapuhujaa. Sen takia kaikki tämä tärkeily ja kekkalointi, kumartelu ja herranpelko. ”Läpileikkaus suomalaisesta yhteiskunnasta” – siksi tänne piti raahautua. Odotettavissa olisi visionäärinen puhe. Valtakunnan kuumimmaksi misuksi (tietenkin selän takana, off the record ja silti kaikkia tahoja loukaten) valittu keski-ikäinen blondi oli koko alkuvuoden ollut aivan järkyttävässä nosteessa transmediaalisilla kentillä.

Ja lopulta hän asteli sähkönsinisessä mekossaan valkeutta hohtavaan puhujapönttöön ja me pöntöt taputimme ihan pirkkoina. Muu olisi ollut huonoa käytöstä, koska sentään #Suomi100.

– Ihanat ystäväni! (noin voi aloittaa, vaikka en mitenkään voi olla ystäväsi)

– Sadassa vuodessa Suomi on muuttunut! Ennen meillä ei ollut katuvaloja. Nyt meillä on kaikkea. Ja silti on niin paljon onnettomia! Vaikka meidät aina uudestaan valitaan onnellisimmaksi ja parhaiten menestyneeksi kansaksi. Se on paradoksi. Mutta meillä on syytä olla ylpeitä! Itsestämme mutta ennen kaikkea toisistamme – katsokaa ympärillenne! (tällainen on niin vai-vaan-nut-ta-vaa! varsinkin, kun samanaikaisesti screenille heijastuu kuvia pitkin heinäpeltoja tanhuavista iloisista peltotyöläisistä)

– Me tarvitsemme uudenlaista työelämää ja työelämän kehittämisessä tarvitaan edelläkävijöitä.

Tarvitaan rohkeutta, koska työelämää on uudistettava ennakkoluulottomasti. Digitaalisuus on mahdollisuus. Se on sitä meille kaikille! Ja jokainen voi laittaa käden sydämensä päälle ja kysyä itseltään, mitä se minulta vaatii. Sillä meidän ei tule kysyä, mitä tämä maa voi antaa meille, vaan mitä me, jokainen meistä voi antaa tälle maalle! (pauhaavia aplodeja)

– Juuri tällä hetkellä vastaisin omaan kysymykseeni yhdellä sanalla: luottamusta. Sitä se vaatii. Että me luotamme toisiimme, kuten olemme luottaneet jo esi-isiemme ajoista lähtien. Luottamuksen merkitystä voi pohtia esimerkiksi siten, valitsisitko ystäväksesi ihmisen johon et voi luottaa. Et tietenkään! Siksi on niin tärkeää, että voi valita ystävänsä… Ja ne, joihin voi luottaa. (kenestä hän puhuu?)

– Ja minkään muun asian suhteen tämä ei ole meidän rakkaalle Suomellemme niin tärkeää kuin siinä, miten me järjestämme meidän tulevaisuuden työelämämme. Sillä työpaikkojen on kehitettävä toimintaansa, se on täysin välttämätöntä.

Työhyvinvointi ei ole eikä saa olla irrallinen asia!

– Työelämän kehittämisessä eletään mielenkiintoista aikaa. Digitalisaatio etenee nyt ennätysvauhtia. Ennen tätä ei näkynyt! Työelämän kehittäminen on pitkäjänteistä työtä. Ja siksi meiltä kysytään nyt ennen kaikkea pitkämielisyyttä! Sitä sitkeyttä, jolla tämä mahtava kansakunta on rakentanut maamme.

Ja tahdon lisätä: jonka avulla tämä kansakunta on rakentunut.

– Vaikka voisin puhua teidät pyörryksiin (todellako?), tähän loppuun haluan kiteyttää Uuden Ajan Teesini siitä, mikä meitä odottaa tai oikeastaan: minkä keskellä me jo elämme.

-Kysymykseni kuuluukin: ”Voiko yrityskulttuuria kehittää mitään muuta kautta kuin ihmisten kautta?” (screenille liukui hitaasti allekkain kolme riviä)

Johtamisprosessit

Strategiahypyt

Sumeat systeemit

– Kiitos!

Harvoin olen yhtä vaivalloisesti noussut seisomaan ja aplodeeraamaan muiden joukossa. Mutta olihan tuo lopetus todella komea.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Bisnestarinoita 93

Bisnestarinoita 93

Keinoäly

Imeskelin peiton alla Tom of Finland –pussilakanan kulmaa ja koin itseni pieneksi. Vaikea selittää, miten tähän päädyttiin.

Helppo (helppo?!) selitys tälle on tietysti 120 ylityötuntia kahdessa viikossa. Sanoisin, että monelta pojalta olisi siinä vaiheessa jakso lopussa.

Vähän enemmän tutkivaa otetta vaatii tukeva ja jatkuva kortisolin eritykseni. Eli suomeksi kai sitä, että otan kaikesta aivan liikaa painetta. Kun siihen tottuu, ei sitä huomaa.

Näiden perinteisten syiden lisäksi luulen, että monilla ihmisillä oli ihan omia ajatuksia siitä, mikä minua vaivasi. Tunsin perjantain viimeisessä palaverissa vastustamatonta halua huutaa, että sanokaa nyt jotain. Kaikkea sellaista kuin ”mitä muuta tuosta saattoi seurata” ja ”joutikin mennä”. Mutta koska en oikeasti tiedä eivätkä ihmiset kerro, voin vain (h)arvailla.

Lopputulos: Lauantai-iltana joskus yhdentoista aikaan vt. toimarilta tuli meili, että hän oli varannut minulle ajan maanantaiaamuksi klo 7 meidän ykkösprio-tiimin lääkäriltä. Ja kuten elämässä usein, muut vaihtoehdot olisivat huonompia. Alistuin siihen.

Mutta jos luulet, etten saanut nukutuksi tai elettyä normaalia elämää, ur so wrong.

Klo 7 sharp lääkäri kätteli minut silkinpehmeällä kädellään. Lääkäri oli iloinen keski-ikäinen, vaalea ja sinisilmäinen, poninhäntäinen ja ehkä juuri sellainen nainen, jonka kanssa voisin viettää aikaa vastaanoton ulkopuolella.

Aika tavalla tämä ajatus katkesi kun lääkäri alkoi kuulustella minua.

-Miten käytät valtaa, hyödynnät annettuja valtuuksia ja kannat vastuuta?

-Ihan tavallisesti.

-Ja sillä tarkoitat mitä?

-Että tietysti käytän valtaa alaisiini ja oikeastaan pomoonikin, mutta ei siinä mitään erikoista ole. Se on valtuutus, joka tuo vastuun, joka luo valtuutuksen.

Tällaistako lääkärit nykyisin haluavat tietää?

-Miten tietoisesti tai tiedostamatta vaikutat ympärillä oleviin ihmisiin vuorovaikutuksen keinoin?

-Miten sen voi tietää?

-Kai sinä sentään jotain huomaat.

-No tietysti. Ihan normaalisti.

Minua kylmäsi vaikken tiennyt miksi. Epäilin itseäni: ehkä pitäisi vain tottua siihen, että lääkärissä käyntikin on siirtynyt ihan eri levelille siitä, kun lapsena setä iski kumivasaralla polveen. Silti tämä outo tunnelma hämmensi.

-Miten osoitat välittämistä sanoin ja teoin?

-Täytyykö sitä erikseen tehdä? Jos välittää niin välittää.

-No hyvä. Teet myös valintoja, kenelle puhut ja kenelle et. Huomioiminen on vahva viesti, samoin kuin huomioimatta jättäminen. Miten sinä toimit?

-En puhu kenellekään ellei ole pakko. Ja jos jätän tasapuolisesti huomiotta jokaisen, se ei kai ole kenellekään ongelma, vai?

-Kuinka hyvin olet tietoinen näistä uskomuksistasi, jotka heijastuvat ajattelun ja tunteiden kautta viestinnässäsi ja toiminnassasi?

-Varmaan… yhtä huonosti kuin muutkin. En ymmärrä, mitä tietoisena oleminen muuttaisi mitään. Mitä sinä ajattelet?

-Ehkä on turvallisempaa, että minä esitän kysymykset.

Silloin lääkäri katsoi minua silmiin ensimmäistä kertaa. Minä sen sijaan olin tuijottanut häntä ja ihan vähän hänen kaula-aukkoaankin kaiken aikaa. Sitten hän käänsi katseensa taas jonnekin silmieni yläpuolelle ja jatkoi.

-Elämä tarjoaa johtajuuden happotestipaikkoja aamusta iltaan, oletko samaa mieltä?

-Ehdottomasti! Siinä hapossa marinoidun päivästä toiseen niin, että olen ehkä jo liiankin hapokas.

Charmikas huumorini ei uponnut häneen yhtään. Mikä nainen tällainen on?

-Johtajuudessa ihannoidaan yleensä suuria tekoja, karismaattisia puheita, urotekoja, valtavia kehitysloikkia ja sankaritarinoita. Koetko olevasi tämän vanki?

-En, en ole suurten tekojen mies.

-Se on hyvä. Sillä on vaikuttavampaa tehdä vähän hyviä johtajuuden tekoja joka päivä kuin satunnaisia kertarysähdyksiä.

-No sehän on hyvä että se on hyvä.

Yhtäkkiä se oli ohi, kuin Game of Thrones. Olin helpottunut, mutta oloni oli ristiriitainen. Tuollainen kyseleminen hyydyttää kaikki halut olla ihmisen kanssa, vaikka tietysti ymmärrän, että hän tekee vain työtään.

Mutta auttoiko tämä minua oikeasti? Kysymysten perusteella tunsin pakkoa kysyä, oliko tuo ihminen vai keinoäly vai vain konsultti.

Näinä aikoina, kun asioiden ja ihmistenkin ääriviivat hämärtyvät, on vaikeaa olla varma mistään.

Oliko tämän kaiken tarkoitus saada minut vihaamaan itseäni vai täytyikö minusta vain ensin tuntua todella pahalta ennen kuin voi tuntua paremmalta? Aika ankaraa puutarhan hoitoa ennen työpäivää.

Katsoin lääkäriä ja ihmettelin, miten suuri osa ihmisistä/algoritmeista yhä löytää oman näköisensä työn. Vaikka minusta hän oli kaikesta huolimatta paremman näköinen kuin työnsä.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Bisnestarinoita 92

Bisnestarinoita 92

Produktiivisuuden muutos

Maanantaiaamu, klo 6.30, meidän itäinen neukkari, joka on lystikkäästi nimetty Innovaatioksi. Minulle ajankohta ei ollut ongelma mutta monelle se näytti olevan. Kapeat energiajuomatölkit olivat sihahtaneet auki heti kun triplaespressot olivat kadonneet kiduksiin tekemään voodootaan. Minä tyydyin WellDone™ kivennäisveteen, mistä tunsin oikeutettua ylemmyyttä.

Vt. toimari oli sonnustautunut valkoiseen kotelomekkoonsa, siirteli sormellaan kansidian historiaan ja kiihdytti itseään sisäisen kasvun kiitoradallaan kohti adrenaliinimarinadiaan.

-Henkilöstöjohtaminen ja liiketoiminnan johtaminen kytketään enemmän yhteen ja samansuuntaiseksi! Nyt kun plussat ja miinukset on taas ynnätty, näkyy selvästi, että olemme tottuneet johtamaan tätä kokonaisuutta erillisinä hankkeina ja seuranneet tuloksia irrallisten tunnuslukujen kautta. Tämä loppuu nyt. Organisaation arvokkain asia on osaamispääoma!

Komppasin vt:tä. Koska tällaisen bs:n osaan mielestäni supertyydyttävästi.

-Elämme 4. teollista aikakautta. Digitalisaatio, automaatio ja robotiikka asettavat uusia haasteita ja mahdollisuuksia. Teknologia on mahdollisuus, mutta ihmisten potentiaalisuus on vielä suurempi mahdollisuus tuloksellisuuden ja henkilöstötuottavuuden kannalta.

Vt. innostui. Olimme ehkä kerran vuodessa hyvä pari, mutta silloin kohosimmekin normi seiska miikasta aavistamattomiin sfääreihin.

-Niinpä! Suomen kilpailukyky ja tuottavuus ovat liian tärkeitä sanoja jätettäväksi vain pienen vähemmistön käsitteiksi ja murheiksi, vaan ne on arkipäiväistettävä. Unelmoin jo ajasta, jolloin henkilöstötuottavuus on yhtä käytetty sana kuin työhyvinvointi tai henkilöstötyytyväisyys.

-Tuohan on selkeä Suomi100-hanke!

-Kyllä! Toimimme näissä asioissa arvojemme mukaisesti: aitoina kumppaneina innostuneesti ja vastuullisesti. Johtamisen, kehittymisen ja onnistumisen näkyväksi tekemistä – se on meidän työmme!

Sitten, kuten hyvin tiedätte, jonkun on aina pakko pilata tällainen hyvä flow.

-Kuulostaa hyvältä! Mutta miten on meidän media- ja diginäkyvyyden kanssa? Siis #justasking.

Jos minä saisin päättää, mutta-sanan käyttäjät teloitettaisiin julkisesti.

Okei, ehkä yritän sanoissani olla kovempi jätkä kuin oikeasti olen. Muistini nosti yllättäen kehityskeskustelun vuosien takaa, jossa ilmiselvää keskiyön kriisiä potenut alaiseni kysyi kyynelsilmin: ”Haluanko oikeasti elää elämääni tällä tavalla?”

Mitä siihen tällainen äijä oikeasti osaa sanoa? En ole Gandhi mutten ole Hitlerkään, olen vaan tällainen tavallinen konsulentti, joka yrittää kroolata koiraa.

Huomasin, että ne tuijottavat minua.

Olin jäätynyt kolmeksi sekunniksi ikiomalle Antarktikselleni. Silti olin back ennen kuin ne huomasivatkaan. Enkä ollut pelkästään tilanteen tasalla vaan sukelsin syvemmällä kuin kukaan. Tässä olen aina ollut to-del-la hyvä.

-Tarkoitit varmaan, että mitkä meidän digiajan strategiset valintamme ovat? Ketterä strategiaprosessi on viesti. Mutta vielä parempi on herkkä ja notkea strategiatyö: jatkuva, myötäaistiva ja rajoja rikkova. Kuten meidän rakas johtajamme(?) aluksi totesi: samansuuntaisuutta, ei erillisyyttä. Kun meidän moniajodigitaalinen strategiasprinttimme ottaa pienenkin askeleen, se on näkyvyyttä – ei, se on näkyvyys. Silloin me olemme oivallusten synnyttäjä, kokonaistava kulttuurivaikuttaja per se.

Kun kuulee tällaisen Suuremman Äänen puhuvan, vaikeneminen on kultaharkkoja. Voit laskea tuottavuuden arvon bitteinä tai mummon markkoina, mutta puhtaana käteen.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Bisnestarinoita 91

Bisnestarinoita 91

Muodollisesti eri mieltä

Montako viikkoa oli taas vesi virrannut Vantaan joessa ilman, että minulla oli ollut pienintäkään mahdollisuutta edes moikata vanhaa kamuani, rakkainta kollegaani ja lasteni kummia, jos minulla olisi lapsia? Monta.

Näin julmaa ja petomaista on työelämä: se veisi kilin kellitkin, jos voisi. (Ja sehän voi!)

Mutta posin kautta tietenkin: tässä me istumme, kaksi vanhaa konsulenttijätkää tummetessa illan. Kumpikin pää raskaana & mieli hermostuneena työpäivän saldona, mutta ei aina voi voittaa tai edes saada optimiolosuhteita. Mutta paikallinen savulta maistuva single malt tasoitti kyllä peliä.

– Mä en tajua.

-Että mitä et tajua?

-Että miten Suominaiset äänestivät Matti Vanhasen vuoden seksikkäimmäksi mieheksi!

-No olhan se aeka märkärättipläjjäys vasten kaekkjn meiän Suomimiesten naamoja.

-Ja sitten heti perään jonkun Asko Kallosen, mokoman könsikkään. Meinasi mennä halut ikiajoiksi. Onneksi maahanmuuttopolitiikka on avautunut sitten Eila Kännön, ja ulkomaalaisilla naisilla on sentään vielä laaduntajua. Voi sinua, Suomineito!

-Niinpä onnii, niinpä onnii.

-Ja pahinta oli tämä naispääministeri, se…

-Jäätteenmäki?

-Ei kun se seuraava, se… Kiviniemi! Ziisus sentään! Kilvan kehuttiin kauniiksi vaikka ei sitä olisi erottanut sadoista Prisman käytävillä haahuilevista mammoista. Sitten joku idiootti kuvasi sitä takaapäin aivan kuin tavallisen suomalaisnaisen pehvassa olisi jotain kuvattavaa. Ja huippuna joku puutteessa oleva yritysjohtaja avautuu kokovartaloministeristä. Mi-tä-hel-vet-ti-ä?

Toinen on hiljaa niin kauan, ja vastaa.

-Vaan mitenkäs sie tällaisia vanhoja nyt aloit muistella?

-Kun ei tässä nykyisessä ja tulevassa oikein riemu ratkea.

Nyt oltiin sitten kumpikin hiljaa. Mitä lisättävää tuohon enää kenelläkään voisi olla? Tähänkö loppuivat aiheet laulujen ja raamit taulujen?

-Mitenkäs siulla nyt oikeesti männöö?

-Ei tämä hyvin mene. Yhtä rimpuilua on.

-Vaan eikös se uo aena ollut sitä?

-On, niin kauan kuin muistan.

-Eli on ollut aikoo totutella…

-On kyllä eikä siihen kuitenkaan totu. Ihminen on sellainen, aina haikailee parempaa.

-Joo, ossoo immeinen tehä elämästään hankalampoo kuin se on.

Särpäistiin siinä lasit tyhjiksi, me vilosofian vihtorit. Ja tilasimma toiset.

Jos ilta olisi ollut lämmin, se olisi voinut olla pannukakku. Nyt se tuntui roiskeläppäpitsalta, vilakalta ja sienimäiseltä. Niin mukavaa olisi vaan rakastaa kaikkia ja olla kaikkien ystävä, olla samaa mieltä kaikesta ja kaikista, yhdistää erotetut ja vahvistaa raskautetut.

Mutta koska olin tällainen, olen tällainen.

Ei kannata esittää kansanomaista, ellei ole sellainen. Ja paljon vaikeamminkin voisi olla.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty