Niin täydellistä

Istuttiin siinä ykköset päällä vt. toimarin kanssa toisessa rivissä. Koska ensimmäisessä rivissä istuivat Sauli ja Juha ja Petteri ja Timo ja ketä vielä. Odotin pääseväni tähyilemään Jennin niskaa mutta eipä näkynyt naista. Siis juuri ketään muutakaan naista.

Meistä olisi vt:n kanssa jossakin toisessa elämässä tullut  edustava pari, mutta ei tässä elämässä koska #karma. Sen sijaan jouduin tuijottamaan pienen puhelimeni isoa näyttöä. Twitter-fiidissäni kulki kaikenlaista kunnallisvaaliehdokasta ja niiden tukijoita ja moittijoita. Kyllä ei oikein mahdu montaakaan asiaa tähän maahan yhtä aikaa, #mtvttk #Mestis. Tai kai mahtuisi, jos panisi mahtumaan. Mutta kuka jaksaa oikeasti ?

Mitä me odotimme? Juhlapuhujaa. Sen takia kaikki tämä tärkeily ja kekkalointi, kumartelu ja herranpelko. ”Läpileikkaus suomalaisesta yhteiskunnasta” – siksi tänne piti raahautua. Odotettavissa olisi visionäärinen puhe. Valtakunnan kuumimmaksi misuksi (tietenkin selän takana, off the record ja silti kaikkia tahoja loukaten) valittu keski-ikäinen blondi oli koko alkuvuoden ollut aivan järkyttävässä nosteessa transmediaalisilla kentillä.

Ja lopulta hän asteli sähkönsinisessä mekossaan valkeutta hohtavaan puhujapönttöön ja me pöntöt taputimme ihan pirkkoina. Muu olisi ollut huonoa käytöstä, koska sentään #Suomi100.

– Ihanat ystäväni! (noin voi aloittaa, vaikka en mitenkään voi olla ystäväsi)

– Sadassa vuodessa Suomi on muuttunut! Ennen meillä ei ollut katuvaloja. Nyt meillä on kaikkea. Ja silti on niin paljon onnettomia! Vaikka meidät aina uudestaan valitaan onnellisimmaksi ja parhaiten menestyneeksi kansaksi. Se on paradoksi. Mutta meillä on syytä olla ylpeitä! Itsestämme mutta ennen kaikkea toisistamme – katsokaa ympärillenne! (tällainen on niin vai-vaan-nut-ta-vaa! varsinkin, kun samanaikaisesti screenille heijastuu kuvia pitkin heinäpeltoja tanhuavista iloisista peltotyöläisistä)

– Me tarvitsemme uudenlaista työelämää ja työelämän kehittämisessä tarvitaan edelläkävijöitä.

Tarvitaan rohkeutta, koska työelämää on uudistettava ennakkoluulottomasti. Digitaalisuus on mahdollisuus. Se on sitä meille kaikille! Ja jokainen voi laittaa käden sydämensä päälle ja kysyä itseltään, mitä se minulta vaatii. Sillä meidän ei tule kysyä, mitä tämä maa voi antaa meille, vaan mitä me, jokainen meistä voi antaa tälle maalle! (pauhaavia aplodeja)

– Juuri tällä hetkellä vastaisin omaan kysymykseeni yhdellä sanalla: luottamusta. Sitä se vaatii. Että me luotamme toisiimme, kuten olemme luottaneet jo esi-isiemme ajoista lähtien. Luottamuksen merkitystä voi pohtia esimerkiksi siten, valitsisitko ystäväksesi ihmisen johon et voi luottaa. Et tietenkään! Siksi on niin tärkeää, että voi valita ystävänsä… Ja ne, joihin voi luottaa. (kenestä hän puhuu?)

– Ja minkään muun asian suhteen tämä ei ole meidän rakkaalle Suomellemme niin tärkeää kuin siinä, miten me järjestämme meidän tulevaisuuden työelämämme. Sillä työpaikkojen on kehitettävä toimintaansa, se on täysin välttämätöntä.

Työhyvinvointi ei ole eikä saa olla irrallinen asia!

– Työelämän kehittämisessä eletään mielenkiintoista aikaa. Digitalisaatio etenee nyt ennätysvauhtia. Ennen tätä ei näkynyt! Työelämän kehittäminen on pitkäjänteistä työtä. Ja siksi meiltä kysytään nyt ennen kaikkea pitkämielisyyttä! Sitä sitkeyttä, jolla tämä mahtava kansakunta on rakentanut maamme.

Ja tahdon lisätä: jonka avulla tämä kansakunta on rakentunut.

– Vaikka voisin puhua teidät pyörryksiin (todellako?), tähän loppuun haluan kiteyttää Uuden Ajan Teesini siitä, mikä meitä odottaa tai oikeastaan: minkä keskellä me jo elämme.

-Kysymykseni kuuluukin: ”Voiko yrityskulttuuria kehittää mitään muuta kautta kuin ihmisten kautta?” (screenille liukui hitaasti allekkain kolme riviä)

Johtamisprosessit

Strategiahypyt

Sumeat systeemit

– Kiitos!

Harvoin olen yhtä vaivalloisesti noussut seisomaan ja aplodeeraamaan muiden joukossa. Mutta olihan tuo lopetus todella komea.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty