Bisnestarinoita 154

Bisnestarinoita 154

Digianalogia

Mistä digitaalisaatiossa sinusta on kyse? Aivan niin: arvoista.

Ja se on todella pulmallista. Meitä on koulutettu uskomaan ihan muuhun ja keskittymään ihan muihin asioihin. (En kyllä keksi nyt yhtään esimerkkiä sinulle.)

Jotta eilinen visioni oikeasti räjäyttäisi ihmisten tajunnat, sen oli oltava perustavasti aivan jotain muuta kuin mitä ihmiset olivat tähän asti päässeet unelmissaankaan kokemaan.

Digitalisaatiota on edistettävä rakentavalla otteella. Eettisesti. Kestävästi. Rohkeasti. Luovasti. Sitoutuen. Myötätuntoisesti. Yhdessä.

Huomaatko? Tämä oli sitä 2020-lukua!

Mutta mitä voi tehdä, kun on näin paljon aikaansa edellä? Saako pientä suurempi ihminen muut tähän mukaan?

Mutta ennen kaikkea on löydettävä syitä siihen, miksi apua ei kannata kysyä toisilta. Esimerkiksi siksi, että hyviä neuvoja saa kysymättäkin ja ne ovat tasoa: ”Paras tapa luoda etäyhteys toiseen on ottaa avioero.”

Kaikkeen ei pidä suostua.

Siksi on oltava ponteva, otettava aloite omiin käsiin ja oltava kasakkana valmis karauttamaan raudikolla väkijoukkoon sapeli kohotettuna. Näinä moderneina aikoina se tarkoittaa neukkarin varaamista, kalenterikutsua ja ankaraa & kuumeista digitaalista valmistelua. Ja eikun usvaa putkeen.

-Digitalisaatio on jo muuttanut ja tulee edelleen muuttamaan sitä, miten organisaatiot, kuluttajat ja kansalaiset kohtaavat toisensa – miten kommunikoimme, kulutamme, toimimme ja havainnoimme ympäristöämme. Onkin sanottu, että kuluvien vuosikymmenten aikana ihmiskunta on muuttumassa enemmän kuin edellisen kolmensadan vuoden aikana.

Olet kuullut ennenkin? Ehkä, mutta et minulta.

-Sen sijaan vähemmän näkyy keskustelua siitä, mitä teknologialla pitäisi tai ei pitäisi tehdä, mitä tietoa sen avulla kerätään tai ei pitäisi kerätä tai mitä valintoja kehittäjät tekevät – asioita joita yleisesti kutsutaan digitaliseksi etiikaksi. Digitaalinen etiikka käsittelee digitaalisen maailman pelisääntöjä ja käsitteitä ”hyvästä” ja ”pahasta” – oikeasta ja väärästä.

Alatko lämmetä? Syytä olisi.

-Ammattietiikan perinne on vahva kaikkialla, missä kohdataan ihmisiä ja tehdään heitä koskevia päätöksiä. Sen sijaan digitalisaation ammattilaisten – vaikkapa digistrategien, koodareiden tai datatieteilijöiden – piirissä tai alan koulutuksessa eettinen keskustelu loistaa lähinnä poissaolollaan.

Niin loistaa ja kysymys kuuluukin: loistatko sinä? Tässä sinulle päivän vastaus: ei kravattia, hoitamattomat kynsinauhat ja epämääräinen harmaantuminen pälveilee joka paikasta.

Fifty shames of you!

-Kun päätöksentekoprosesseja automatisoidaan ja digitalisoidaan, siirtyvät harkinta ja eettinen pohdinta ihmiseltä koneelle tai pikemminkin koneen toimintaa ohjaavan algoritmin valinneelle ja koodanneelle sovelluskehittäjälle. Ongelmalliseksi asian tekee vielä se, että kehittyneet tekoälyt ovat ”mustia laatikoita”, joiden tekemistä päätöksistä asiantuntijoidenkin on vaikea löytää syy-yhteydet ja perusteet miksi johonkin lopputulokseen päädyttiin. Vaarana on, että digitalisaatiohuumassa avaamme Pandoran lippaan, jonka vahinkojen korjaaminen onkin sitten vaikeampaa.

Et sellasta. Loppu olikin pelkkää käytännön ohjeistusta ja kalenterointia: miten eettisyys ja arvot läpityöstetään jokaiseen koodiriviin eikä yhtäkään sovellusta oteta käyttöön ilman, että se on kulkenut moraalisen seulani läpi.

Ja minun seulani on: nopeus, keskustelevuus ja monimediallisuus.

Äsiäntuntijat hommiin vääntämään direktioita ja uusia algoritmejä, jotta ihmisistä saadaan enemmän irti. Irtisaamisesta onkin sitten lyhyt matka irtisanomiseen. Mitä ihmeen ydinfysiikkaa tämän kuviteltiin olevan?! Etiikka, estetiikka, moraali ja sit käspä.

Sillä välin voisin sanoa itseni irti näistä omista ideoistani (jotka rehellisesti sanoen ovat aika köyhiä) ja lähteä tankkaamaan rakettipolttoainetta uusiin unelmiini. Ei tuuleen jäädä makoilemaan.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Bisnestarinoita 94

Bisnestarinoita 94

Niin täydellistä

Istuttiin siinä ykköset päällä vt. toimarin kanssa toisessa rivissä. Koska ensimmäisessä rivissä istuivat Sauli ja Juha ja Petteri ja Timo ja ketä vielä. Odotin pääseväni tähyilemään Jennin niskaa mutta eipä näkynyt naista. Siis juuri ketään muutakaan naista.

Meistä olisi vt:n kanssa jossakin toisessa elämässä tullut  edustava pari, mutta ei tässä elämässä koska #karma. Sen sijaan jouduin tuijottamaan pienen puhelimeni isoa näyttöä. Twitter-fiidissäni kulki kaikenlaista kunnallisvaaliehdokasta ja niiden tukijoita ja moittijoita. Kyllä ei oikein mahdu montaakaan asiaa tähän maahan yhtä aikaa, #mtvttk #Mestis. Tai kai mahtuisi, jos panisi mahtumaan. Mutta kuka jaksaa oikeasti ?

Mitä me odotimme? Juhlapuhujaa. Sen takia kaikki tämä tärkeily ja kekkalointi, kumartelu ja herranpelko. ”Läpileikkaus suomalaisesta yhteiskunnasta” – siksi tänne piti raahautua. Odotettavissa olisi visionäärinen puhe. Valtakunnan kuumimmaksi misuksi (tietenkin selän takana, off the record ja silti kaikkia tahoja loukaten) valittu keski-ikäinen blondi oli koko alkuvuoden ollut aivan järkyttävässä nosteessa transmediaalisilla kentillä.

Ja lopulta hän asteli sähkönsinisessä mekossaan valkeutta hohtavaan puhujapönttöön ja me pöntöt taputimme ihan pirkkoina. Muu olisi ollut huonoa käytöstä, koska sentään #Suomi100.

– Ihanat ystäväni! (noin voi aloittaa, vaikka en mitenkään voi olla ystäväsi)

– Sadassa vuodessa Suomi on muuttunut! Ennen meillä ei ollut katuvaloja. Nyt meillä on kaikkea. Ja silti on niin paljon onnettomia! Vaikka meidät aina uudestaan valitaan onnellisimmaksi ja parhaiten menestyneeksi kansaksi. Se on paradoksi. Mutta meillä on syytä olla ylpeitä! Itsestämme mutta ennen kaikkea toisistamme – katsokaa ympärillenne! (tällainen on niin vai-vaan-nut-ta-vaa! varsinkin, kun samanaikaisesti screenille heijastuu kuvia pitkin heinäpeltoja tanhuavista iloisista peltotyöläisistä)

– Me tarvitsemme uudenlaista työelämää ja työelämän kehittämisessä tarvitaan edelläkävijöitä.

Tarvitaan rohkeutta, koska työelämää on uudistettava ennakkoluulottomasti. Digitaalisuus on mahdollisuus. Se on sitä meille kaikille! Ja jokainen voi laittaa käden sydämensä päälle ja kysyä itseltään, mitä se minulta vaatii. Sillä meidän ei tule kysyä, mitä tämä maa voi antaa meille, vaan mitä me, jokainen meistä voi antaa tälle maalle! (pauhaavia aplodeja)

– Juuri tällä hetkellä vastaisin omaan kysymykseeni yhdellä sanalla: luottamusta. Sitä se vaatii. Että me luotamme toisiimme, kuten olemme luottaneet jo esi-isiemme ajoista lähtien. Luottamuksen merkitystä voi pohtia esimerkiksi siten, valitsisitko ystäväksesi ihmisen johon et voi luottaa. Et tietenkään! Siksi on niin tärkeää, että voi valita ystävänsä… Ja ne, joihin voi luottaa. (kenestä hän puhuu?)

– Ja minkään muun asian suhteen tämä ei ole meidän rakkaalle Suomellemme niin tärkeää kuin siinä, miten me järjestämme meidän tulevaisuuden työelämämme. Sillä työpaikkojen on kehitettävä toimintaansa, se on täysin välttämätöntä.

Työhyvinvointi ei ole eikä saa olla irrallinen asia!

– Työelämän kehittämisessä eletään mielenkiintoista aikaa. Digitalisaatio etenee nyt ennätysvauhtia. Ennen tätä ei näkynyt! Työelämän kehittäminen on pitkäjänteistä työtä. Ja siksi meiltä kysytään nyt ennen kaikkea pitkämielisyyttä! Sitä sitkeyttä, jolla tämä mahtava kansakunta on rakentanut maamme.

Ja tahdon lisätä: jonka avulla tämä kansakunta on rakentunut.

– Vaikka voisin puhua teidät pyörryksiin (todellako?), tähän loppuun haluan kiteyttää Uuden Ajan Teesini siitä, mikä meitä odottaa tai oikeastaan: minkä keskellä me jo elämme.

-Kysymykseni kuuluukin: ”Voiko yrityskulttuuria kehittää mitään muuta kautta kuin ihmisten kautta?” (screenille liukui hitaasti allekkain kolme riviä)

Johtamisprosessit

Strategiahypyt

Sumeat systeemit

– Kiitos!

Harvoin olen yhtä vaivalloisesti noussut seisomaan ja aplodeeraamaan muiden joukossa. Mutta olihan tuo lopetus todella komea.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Bisnestarinoita 78

Bisnestarinoita 78

Hikisiä hommia

Huomaan, että olen nykyisin aika usein aika turhautunut. Enkä syyttä. Koska elämä on vienyt minut siihen pisteeseen, että MINÄ NÄEN enkä silti osaa toimia.

Minä sinisessä kauluspaidassani, vanhoissa mutta hyvissä Zegnan mustissa housuissa ja punaisissa Brothersin sukissa, joita verhoavat valkoiset Puman lenkkarit. Olisi tämän voinut yhdistellä toisinkin mutta olen jotenkin luovuttanut. Sen näkee joskus myös peilistä.

Ongelma: ei pitäisi tietää paremmasta, koskaan.

Että jossakin on elävä elämä ja minä istun neukkarissa näiden tyyppien kanssa. Ei se voi hyvältä tuntua, eikä tunnu. Ei tämän pitäisi mennä näin.

Neukkari kuten miljoonat kaltaisensa: sirisevää loisteputkea, ovaaliin pyrkivää tammiviilupöytää, johon on upotettu pistorasioita ja johtoja sekä kaiken kruunaavia, peräpukamia aiheuttavia, kulmikkaita kokoustuoleja. Neukkarin seinälle on ilmestynyt uusi huoneentaulu, jota katselin ylitoiveikkaana.

Power corrupts.

PowerPoint corrupts absolutely.

Kalusteita kauheampia ovat paikalle kasaantuneet ihmiset. En minä eivätkä hekään tiedä, miksi he oikeastaan ovat täällä. Sen tuolla puolen siis, että tämä on heidän työtään. Kun digitalisaatio tässä yhtenä päivänä ulkoistaa heidät, se voi olla heidän paras päivänsä sen jälkeen, kun he voittivat kerran elämässään sen ilmaisen matkan Pariisiin.

Oletko huomannut, että usein aloittaa se, joka rakastaa esitelmöidä ja kuunnella omaa ääntään?

Hänellä voi olla yllään ruskea vakosamettitakki, jossa on paikat kyynärpäitten kohdalla tai 30 vuotta samaa huulipunaa. Mutta ei se välttämätöntä ole.

– Näiden ajatusten pohjalta meidän on mentävä vasten ajan henkeä ja segmentoida paremmin markkinointimme. Ihmisten pelot ja kyvyttömyys ohjaavat paitsi työpaikalla tapahtuvaa myös ostopäätöksiä. Meidän on päästävä näiden pelkojen taakse!

Hiljaisuus. Kuka tuohon tarttuisi ja mihin siinä? Ja: miksi? Hiljaisuus syvenee painostavaksi ja kohta se olisi jäätynyt kuolema.

Siihen ei olla vielä päästy,

koska aina jonkun hermot pettävät. Kaikkien hyväksi.

– Arvot, niin, arvot! Kun osaamme viestittää ostajalle selkeästi, miksi me teemme mitä teemme, ostaja ostaa. Tämä on niin totta todeksi tehtynä!

Kun toisiaan seuraavat monologit muuttavat aina aihetta, keskustelu saa tunnin palaverissa keskimäärin 38 kertaa yllättävän käänteen. (Packard & Bilodeau, 2015)

– Tuo on hyvä! Se, mikä vahvistaisi meidän ja asiakkaiden synergiaa, olisi tietenkin arvojen kartoitus.

– Eikö tuota tehty viimeksi syyskuussa?

– Ei, nyt tarkoitus on nousta seuraavalla levelille. Tilaamme ukrainan pojilta appin, joka kartoittaa ihmisten arvoja. Ja sitten me suuntaamme kauppaa intensiivisesti niille, joiden arvot mätsäävät meidän arvojen kanssa.

– Niin! Tai sitten kehitämme arvojen Tinderin…

– Tarkoitat varmaan TinderIn:in – siis b2b puolella?

– Joo, tietysti, siis bisnesdeittisovelluksen, jossa voi suoraan tehdä asiakkaiden kanssa treffejä, heimoutua ja luoda aivan uutta synkronisitisyyttä.

– Siis kuka tuota suostuu käyttämään? What’s in it for me?

Pardon my russian mut nää jutut menee sulta aika ohi. Avaa vaik kerran vuodessa toi talouselämä.fi tai ReWoW:n Fb-saitti. Mitäs sanot, vuosi 2017 vai 1986?

Tästäkö se riemu ratkesi?

Niin: viikko Brasilian kartan kokoisia riitoja, pari kymppiä konsulttipalkkioita sisäisten ristiriitojen ratkaisemiseen ja yt-varoitus. Kyllä kannatti?

Vaan kuka olisi uskonut, että vuoden 2018 bisnesappi keksittiin juuri tässä nuhjuisessa, kaikenlaista epämääräistä elämää, kuten hätäisiä panoja ja hikisiä powerpointhöyliä nähneessä neukkarissa. Mutta sellaista se on.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty