Bisnestarinoita 198

Bisnestarinoita 198

Johonkin vaan

En minäkään ole helppo ihminen. Tai sellaisen vaikutelman olen ihmisistä saanut: tavalla tai toisella, ennemmin tai myöhemmin, ne kärsivät minusta tai minun takiani. Kaikki ihmiset, ei poikkeuksia.

Ehkä osittain siksi kärsin pakofantasiasta. Nimenomaan kärsin, en hekumoi. En ole kuvataiteilija.

Ajattelen, että pääsen täältä jonakin päivänä kauas pois. Ja toivon, ettei se päivä ole kaukana. Ja että kaukana on oikeasti kaukana.

En minä halunnut pahaa kenellekään. Harva haluaa.

Ehkä siksi kaikki tämä johti keskusteluun, joka alkoi kuin huomaamatta kahvin ääressä.

-Muistatko, miten me halusimme oppia ratkomaan ongelmia niin, että ne eivät uusiudu?

Tämä oli puhetta mies miehelle. Ja se kuulosti tutulta.

Tietoisuus omasta kutsumuksesta (yhdistettynä kypsymättömyyteen) pitää ihmisen koossa. Muuten se hajoaa. Katso nyt tätä maailmaa! Kerrankin esimerkiksi käy enemmistö, eivät poikkeukset.

-Ja sitten, katso meitä. Saimmeko jotakin aikaiseksi? Samat ongelmat toistuvat uudelleen ja uudelleen. Ongelmia väistellään ja niistä puhumista vältellään. Pahimmillaan ongelmiin on totuttu niin, että niitä ei edes nähdä. Liian usein ongelmia ratkotaan näennäisin keinoin. Kun todellisia juurisyitä ei ole tunnistettu, huomataan pian, että ollaan jälleen samojen ongelmien äärellä.

-No, ongelmia on kaikkialla, niitä on paljon ja niitä syntyy jatkuvasti lisää. Esiin nousseisiin ongelmiin pitää suhtautua positiivisesti, sillä niitä poistamalla voimme tulla paremmiksi. Kyky nähdä ja ratkoa pieniä ja isoja ongelmia on elintärkeä kyvykkyys millä tahansa toimialalla. Jopa se, että pysyy nykyisellä tasollaan, vaatii, että ongelmia ratkotaan samaa tahtia, kun niitä syntyy. Jos haluaa kehittyä, pitää laittaa uusi vaihde silmään.

-Heh, no, miltäs tuntuu: vedetäänkö läpällä vielä kerran?

-Vedetään vaan: Mitä oikea ongelmanratkaisu tarkoittaa ja mitkä ovat sen keskeiset elementit?

-Rehellisyys ja avoimuus.

-Mitä on kypsä ongelmanratkaisukulttuuri ja miten sitä rakennetaan ja vahvistetaan?

-Pysähtymisen kulttuuri.

-Mitä on A3-ongelmanratkaisumalli ja miten se auttaa parempaan ongelmanratkaisuun?

-Haastaminen ja halu.

-Mitkä ovat ongelmia tehokkaasti ratkovan organisaation tärkeimmät menestystekijät?

-Tiimityö.

-Mitkä ovat kolme yksinkertaista kysymystä, joilla voit heti aloittaa tekemään ihmisistä ympärilläsi parempia ongelmanratkaisijoita?

-Käytännöllisyys.

Tässä kohtaa meitä jo nauratti niin, että vatsojamme nipisteli kuin siellä olisi ollut pieniä, ilkeitä apinoita. Vielä 20 vuotta sitten tällaisilla veivauksilla oli edelläkävijän rooli. Nykyisin niitä myyvät (ja ostavat!) matalaotsaiset surkimukset, joiden elämä on kuolemaakin pahempaa. Nykyisin tämä tematiikka ovat minun top3:ssani poronhoitolain ja maatalousnäyttelyn välissä.

-Those were the days, my friend.

-Totisesti.

Ikävä tällaisesta ilonpidosta seuraa. Vihasin häntä eli itseäni jo nyt. Seuraavaksi täytyisi yrittää päästä hänestä eroon. Tunsin vastustamatonta halua iskeä lyijykynän hänen kätensä läpi niin, että kynä jäisi verisenä törröttämään pöytään kiinni.

Mitä se on, kun vastustamattoman halun vastustaminen ei tunnu missään?

Luulisi että ihminen oppisi olemaan yksinkertaisempi tai oppisi edes jotain. Mutta minunkin luuloni syntyy siitä, että olen nähnyt sellaista jossain elokuvassa.

Armo on hyvä homma mutta kaukana. Siinä on jotakin samaa kuin kerran on joka solullaan aistinut, että huoneessa on oikea nainen.

En tiedä, kuinka kauan voin jatkaa näin.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Bisnestarinoita 159

Bisnestarinoita 159

Ihan guru

Näin hän oikeasti sanoi minulle: ”Nauti juomasi kuumana.”

Mietin samaa kuin sinä: miksi vt. toimari oli lähettänyt minut tämän gurun luo? Jotkut syyt ovat itsestään selviä kuten

  • Olisiko tästä edelläkävijästä meille puhujaksi?
  • Saisimmeko hänen avullaan tehtyä pinoittain lisää rahaa?
  • Jos hurahdan, pääsisikö vt. minusta lopullisesti eroon?

Mutta oli tässä jotakin muutakin. Mutta mitä?

Katsoin tuota yksinkertaiseen ja siksi kalliiseen neuleeseen ja samalla levelillä kulkeviin farkkuihin pukeutunutta kevyesti iättömän oloista naista, josta ei tullut heti valkopartainen viisas vanhus mieleen. Mietin, miten tuollaiseen asemaan oikein pääsee. Sillä nykyään, kuten aina ennenkin, kaikenlaista tapahtuu.

-Jos haahuilet muissa maailmoissa, juomasi jäähtyy eikä se ole enää sama tai edes hyvä. Näin on elämäsi suhteen. Hetkessä kannattaa elää, muuten se ei enää ole hyvä.

-Mutta sitten tulee toisia hetkiä.

-Mutta ei se ole enää sama.

Jäisinkö vänkkäämään? En vaan puskemaan eteenpäin.

-Tietenkin tuollaiset sanat kuulostavat joidenkin korvissa suloisilta, mutta miten tällä on jotain jos mitään tekemistä bisneksen kanssa?

-Itsetuntemus on kaiken bisneksen tekemisen perusta.

Niin varmaan. Mutta miten muka?

-Miten muka?

Ilman itsetuntemusta teet jatkuvasti vääriä valintoja, koska olet väärässä paikassa.

Siis mitä ihmettä? Onko guruilu sitä, että on aina vastaus valmiina? Ehkä. Ja sitten hän jatkoi.

-Minusta tuntuu, että sinulla olisi aika paljon työstettävää omassa itsetuntemuksessasi.

Miksi nämä gurut käyvät aina henkilökohtaisuuksiin?

Onko se vaan niiden homma? Vai silläkö ne tekevät rahansa? Tuohon huutoon on pakko vastata.

-Minusta taas tuntuu, että sinulla on ongelma sekä ajoituksen että toisen ihmisen lukemisen suhteen. Ja jotta sinäkin ymmärtäisit mistä puhun, puhun tästä meidän kohtaamisesta juuri nyt.

No niin! Hän tuijotti minua ja minä tuijotin takaisin. Tästähän voisi tulla vaikka mitä.

Siis sinä asetat minun ammatillisen osaamiseni kyseenalaiseksi? Anteeksi että kysyn, mutta mikä sinun koulutuksesi olikaan?

Ha! Catcha!

-Luulin että teidän ammatillisuuteenne kuuluvat

  • Lehmän hermot & Maaretin silmät
  • Kyky oikeasti ylittää itsensä haastavissa tilanteissa eikä vain kyky puhua siitä
  • Osaamista olla alittamatta maassa makaavaa rimaa

mutta ilmeisesti meillä kaikilla on vielä syynsä hikoilla opin saunassa.

Kyllä minua nakratti, varsinkin hänen hyytynyt hymynsä. Ehkei olisi ollut syytä, sillä meistä ei tulisi enää millään ystäviä, mutta onneksi maailmaan kyllä guruja mahtuu.

Tämä olisi voinut olla hyvä, mutta ei vaan, kun katsoin hänen loittonevaa ja masentuneen oloista selkäänsä.

Tiedätkö: kaikkien tällaisten 1-2-1–kohtaamisten jälkeen minuun melkein sattui kaipuuni päästä ihan vaan vanhanaikaiseen palaveriin, jossa joku peräänkuuluttaisi ”dialogisuuden hengittämistä” tai ”paradoksaalisen haasteen heittämistä”. Tai edes v-mäiseen asiakastapaamiseen, jossa prospekti keksii kyykyttää neukkaripöydän alle vailla aikomustakaan ostaa mitään. (Samalla kun siellä pöydän alla voi kokea saman turvallisuuden tunteen kuin lapsena, lakanoiden ja pöydän avulla rakennetussa majassa.)

Kyllä, tajuan itsekin, että olen selvästi ilon puutteessa. En kuitenkaan ole siellä yksin.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Bisnestarinoita 94

Bisnestarinoita 94

Niin täydellistä

Istuttiin siinä ykköset päällä vt. toimarin kanssa toisessa rivissä. Koska ensimmäisessä rivissä istuivat Sauli ja Juha ja Petteri ja Timo ja ketä vielä. Odotin pääseväni tähyilemään Jennin niskaa mutta eipä näkynyt naista. Siis juuri ketään muutakaan naista.

Meistä olisi vt:n kanssa jossakin toisessa elämässä tullut  edustava pari, mutta ei tässä elämässä koska #karma. Sen sijaan jouduin tuijottamaan pienen puhelimeni isoa näyttöä. Twitter-fiidissäni kulki kaikenlaista kunnallisvaaliehdokasta ja niiden tukijoita ja moittijoita. Kyllä ei oikein mahdu montaakaan asiaa tähän maahan yhtä aikaa, #mtvttk #Mestis. Tai kai mahtuisi, jos panisi mahtumaan. Mutta kuka jaksaa oikeasti ?

Mitä me odotimme? Juhlapuhujaa. Sen takia kaikki tämä tärkeily ja kekkalointi, kumartelu ja herranpelko. ”Läpileikkaus suomalaisesta yhteiskunnasta” – siksi tänne piti raahautua. Odotettavissa olisi visionäärinen puhe. Valtakunnan kuumimmaksi misuksi (tietenkin selän takana, off the record ja silti kaikkia tahoja loukaten) valittu keski-ikäinen blondi oli koko alkuvuoden ollut aivan järkyttävässä nosteessa transmediaalisilla kentillä.

Ja lopulta hän asteli sähkönsinisessä mekossaan valkeutta hohtavaan puhujapönttöön ja me pöntöt taputimme ihan pirkkoina. Muu olisi ollut huonoa käytöstä, koska sentään #Suomi100.

– Ihanat ystäväni! (noin voi aloittaa, vaikka en mitenkään voi olla ystäväsi)

– Sadassa vuodessa Suomi on muuttunut! Ennen meillä ei ollut katuvaloja. Nyt meillä on kaikkea. Ja silti on niin paljon onnettomia! Vaikka meidät aina uudestaan valitaan onnellisimmaksi ja parhaiten menestyneeksi kansaksi. Se on paradoksi. Mutta meillä on syytä olla ylpeitä! Itsestämme mutta ennen kaikkea toisistamme – katsokaa ympärillenne! (tällainen on niin vai-vaan-nut-ta-vaa! varsinkin, kun samanaikaisesti screenille heijastuu kuvia pitkin heinäpeltoja tanhuavista iloisista peltotyöläisistä)

– Me tarvitsemme uudenlaista työelämää ja työelämän kehittämisessä tarvitaan edelläkävijöitä.

Tarvitaan rohkeutta, koska työelämää on uudistettava ennakkoluulottomasti. Digitaalisuus on mahdollisuus. Se on sitä meille kaikille! Ja jokainen voi laittaa käden sydämensä päälle ja kysyä itseltään, mitä se minulta vaatii. Sillä meidän ei tule kysyä, mitä tämä maa voi antaa meille, vaan mitä me, jokainen meistä voi antaa tälle maalle! (pauhaavia aplodeja)

– Juuri tällä hetkellä vastaisin omaan kysymykseeni yhdellä sanalla: luottamusta. Sitä se vaatii. Että me luotamme toisiimme, kuten olemme luottaneet jo esi-isiemme ajoista lähtien. Luottamuksen merkitystä voi pohtia esimerkiksi siten, valitsisitko ystäväksesi ihmisen johon et voi luottaa. Et tietenkään! Siksi on niin tärkeää, että voi valita ystävänsä… Ja ne, joihin voi luottaa. (kenestä hän puhuu?)

– Ja minkään muun asian suhteen tämä ei ole meidän rakkaalle Suomellemme niin tärkeää kuin siinä, miten me järjestämme meidän tulevaisuuden työelämämme. Sillä työpaikkojen on kehitettävä toimintaansa, se on täysin välttämätöntä.

Työhyvinvointi ei ole eikä saa olla irrallinen asia!

– Työelämän kehittämisessä eletään mielenkiintoista aikaa. Digitalisaatio etenee nyt ennätysvauhtia. Ennen tätä ei näkynyt! Työelämän kehittäminen on pitkäjänteistä työtä. Ja siksi meiltä kysytään nyt ennen kaikkea pitkämielisyyttä! Sitä sitkeyttä, jolla tämä mahtava kansakunta on rakentanut maamme.

Ja tahdon lisätä: jonka avulla tämä kansakunta on rakentunut.

– Vaikka voisin puhua teidät pyörryksiin (todellako?), tähän loppuun haluan kiteyttää Uuden Ajan Teesini siitä, mikä meitä odottaa tai oikeastaan: minkä keskellä me jo elämme.

-Kysymykseni kuuluukin: ”Voiko yrityskulttuuria kehittää mitään muuta kautta kuin ihmisten kautta?” (screenille liukui hitaasti allekkain kolme riviä)

Johtamisprosessit

Strategiahypyt

Sumeat systeemit

– Kiitos!

Harvoin olen yhtä vaivalloisesti noussut seisomaan ja aplodeeraamaan muiden joukossa. Mutta olihan tuo lopetus todella komea.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty