Produktiivisuuden muutos

Maanantaiaamu, klo 6.30, meidän itäinen neukkari, joka on lystikkäästi nimetty Innovaatioksi. Minulle ajankohta ei ollut ongelma mutta monelle se näytti olevan. Kapeat energiajuomatölkit olivat sihahtaneet auki heti kun triplaespressot olivat kadonneet kiduksiin tekemään voodootaan. Minä tyydyin WellDone™ kivennäisveteen, mistä tunsin oikeutettua ylemmyyttä.

Vt. toimari oli sonnustautunut valkoiseen kotelomekkoonsa, siirteli sormellaan kansidian historiaan ja kiihdytti itseään sisäisen kasvun kiitoradallaan kohti adrenaliinimarinadiaan.

-Henkilöstöjohtaminen ja liiketoiminnan johtaminen kytketään enemmän yhteen ja samansuuntaiseksi! Nyt kun plussat ja miinukset on taas ynnätty, näkyy selvästi, että olemme tottuneet johtamaan tätä kokonaisuutta erillisinä hankkeina ja seuranneet tuloksia irrallisten tunnuslukujen kautta. Tämä loppuu nyt. Organisaation arvokkain asia on osaamispääoma!

Komppasin vt:tä. Koska tällaisen bs:n osaan mielestäni supertyydyttävästi.

-Elämme 4. teollista aikakautta. Digitalisaatio, automaatio ja robotiikka asettavat uusia haasteita ja mahdollisuuksia. Teknologia on mahdollisuus, mutta ihmisten potentiaalisuus on vielä suurempi mahdollisuus tuloksellisuuden ja henkilöstötuottavuuden kannalta.

Vt. innostui. Olimme ehkä kerran vuodessa hyvä pari, mutta silloin kohosimmekin normi seiska miikasta aavistamattomiin sfääreihin.

-Niinpä! Suomen kilpailukyky ja tuottavuus ovat liian tärkeitä sanoja jätettäväksi vain pienen vähemmistön käsitteiksi ja murheiksi, vaan ne on arkipäiväistettävä. Unelmoin jo ajasta, jolloin henkilöstötuottavuus on yhtä käytetty sana kuin työhyvinvointi tai henkilöstötyytyväisyys.

-Tuohan on selkeä Suomi100-hanke!

-Kyllä! Toimimme näissä asioissa arvojemme mukaisesti: aitoina kumppaneina innostuneesti ja vastuullisesti. Johtamisen, kehittymisen ja onnistumisen näkyväksi tekemistä – se on meidän työmme!

Sitten, kuten hyvin tiedätte, jonkun on aina pakko pilata tällainen hyvä flow.

-Kuulostaa hyvältä! Mutta miten on meidän media- ja diginäkyvyyden kanssa? Siis #justasking.

Jos minä saisin päättää, mutta-sanan käyttäjät teloitettaisiin julkisesti.

Okei, ehkä yritän sanoissani olla kovempi jätkä kuin oikeasti olen. Muistini nosti yllättäen kehityskeskustelun vuosien takaa, jossa ilmiselvää keskiyön kriisiä potenut alaiseni kysyi kyynelsilmin: ”Haluanko oikeasti elää elämääni tällä tavalla?”

Mitä siihen tällainen äijä oikeasti osaa sanoa? En ole Gandhi mutten ole Hitlerkään, olen vaan tällainen tavallinen konsulentti, joka yrittää kroolata koiraa.

Huomasin, että ne tuijottavat minua.

Olin jäätynyt kolmeksi sekunniksi ikiomalle Antarktikselleni. Silti olin back ennen kuin ne huomasivatkaan. Enkä ollut pelkästään tilanteen tasalla vaan sukelsin syvemmällä kuin kukaan. Tässä olen aina ollut to-del-la hyvä.

-Tarkoitit varmaan, että mitkä meidän digiajan strategiset valintamme ovat? Ketterä strategiaprosessi on viesti. Mutta vielä parempi on herkkä ja notkea strategiatyö: jatkuva, myötäaistiva ja rajoja rikkova. Kuten meidän rakas johtajamme(?) aluksi totesi: samansuuntaisuutta, ei erillisyyttä. Kun meidän moniajodigitaalinen strategiasprinttimme ottaa pienenkin askeleen, se on näkyvyyttä – ei, se on näkyvyys. Silloin me olemme oivallusten synnyttäjä, kokonaistava kulttuurivaikuttaja per se.

Kun kuulee tällaisen Suuremman Äänen puhuvan, vaikeneminen on kultaharkkoja. Voit laskea tuottavuuden arvon bitteinä tai mummon markkoina, mutta puhtaana käteen.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty