Muodollisesti eri mieltä

Montako viikkoa oli taas vesi virrannut Vantaan joessa ilman, että minulla oli ollut pienintäkään mahdollisuutta edes moikata vanhaa kamuani, rakkainta kollegaani ja lasteni kummia, jos minulla olisi lapsia? Monta.

Näin julmaa ja petomaista on työelämä: se veisi kilin kellitkin, jos voisi. (Ja sehän voi!)

Mutta posin kautta tietenkin: tässä me istumme, kaksi vanhaa konsulenttijätkää tummetessa illan. Kumpikin pää raskaana & mieli hermostuneena työpäivän saldona, mutta ei aina voi voittaa tai edes saada optimiolosuhteita. Mutta paikallinen savulta maistuva single malt tasoitti kyllä peliä.

– Mä en tajua.

-Että mitä et tajua?

-Että miten Suominaiset äänestivät Matti Vanhasen vuoden seksikkäimmäksi mieheksi!

-No olhan se aeka märkärättipläjjäys vasten kaekkjn meiän Suomimiesten naamoja.

-Ja sitten heti perään jonkun Asko Kallosen, mokoman könsikkään. Meinasi mennä halut ikiajoiksi. Onneksi maahanmuuttopolitiikka on avautunut sitten Eila Kännön, ja ulkomaalaisilla naisilla on sentään vielä laaduntajua. Voi sinua, Suomineito!

-Niinpä onnii, niinpä onnii.

-Ja pahinta oli tämä naispääministeri, se…

-Jäätteenmäki?

-Ei kun se seuraava, se… Kiviniemi! Ziisus sentään! Kilvan kehuttiin kauniiksi vaikka ei sitä olisi erottanut sadoista Prisman käytävillä haahuilevista mammoista. Sitten joku idiootti kuvasi sitä takaapäin aivan kuin tavallisen suomalaisnaisen pehvassa olisi jotain kuvattavaa. Ja huippuna joku puutteessa oleva yritysjohtaja avautuu kokovartaloministeristä. Mi-tä-hel-vet-ti-ä?

Toinen on hiljaa niin kauan, ja vastaa.

-Vaan mitenkäs sie tällaisia vanhoja nyt aloit muistella?

-Kun ei tässä nykyisessä ja tulevassa oikein riemu ratkea.

Nyt oltiin sitten kumpikin hiljaa. Mitä lisättävää tuohon enää kenelläkään voisi olla? Tähänkö loppuivat aiheet laulujen ja raamit taulujen?

-Mitenkäs siulla nyt oikeesti männöö?

-Ei tämä hyvin mene. Yhtä rimpuilua on.

-Vaan eikös se uo aena ollut sitä?

-On, niin kauan kuin muistan.

-Eli on ollut aikoo totutella…

-On kyllä eikä siihen kuitenkaan totu. Ihminen on sellainen, aina haikailee parempaa.

-Joo, ossoo immeinen tehä elämästään hankalampoo kuin se on.

Särpäistiin siinä lasit tyhjiksi, me vilosofian vihtorit. Ja tilasimma toiset.

Jos ilta olisi ollut lämmin, se olisi voinut olla pannukakku. Nyt se tuntui roiskeläppäpitsalta, vilakalta ja sienimäiseltä. Niin mukavaa olisi vaan rakastaa kaikkia ja olla kaikkien ystävä, olla samaa mieltä kaikesta ja kaikista, yhdistää erotetut ja vahvistaa raskautetut.

Mutta koska olin tällainen, olen tällainen.

Ei kannata esittää kansanomaista, ellei ole sellainen. Ja paljon vaikeamminkin voisi olla.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty