Takkatuli

Täysi-ikäisyyden kynnyksellä yksi fantasiani oli päästä yhden Marikan kanssa mökille takan eteen taljalle alasti makailemaan ja tulta tuijottamaan.

Sitten kuluu vuosia ja viaton takkatuli muuttuu innovaatioiden lähteeksi ja mielen rauhoittamisen ytimeksi. Takkatulen katseleminen on hyvä tapa aktivoida joutokäyntiverkostoa ja tehostaa luovaa ajattelua, ne sanovat.

Ei tässä näin pitänyt käydä.

Kaiken piti pysyä samana. Olla sellaista kuin se oli, kun elämä oli hyvää ja kaikki parempi oli vasta tulossa.

Ja tässä minä istun neukkarissa näiden ihmisteni kanssa, jotka jäävät minulle vieraiksi katkeransuloiseen loppuun asti, ja mietin suhdannevaihtelun vaikutuksia budjettiin. Asia tuntui minusta vielä toissapäivänä mitä tärkemmältä, mutta tässä&nyt maailmankaikkeudessa se on mitä mitättömin.

Kuka tätä muistaa enää parin viikon päästä tai edes huomenna? Tai onko asian kannalta mitään ratkaisevaa merkitystä sillä, osallistunko vai olenko miljoonan kilometrin päässä.

Ei ole. Lopultakin minussa on miestä myöntää se.

Toisin kun rutiini-istuskelu, tämän myöntäminen muuttaa kaiken. Mutta tässä minä vielä hetken istun mykkänä ja suljettuna. Siitä huolimatta, että olen paljon kokoani suurempi muutosagentti.

Ja life goes on.

-Hyvinvointi on nykyisin kova ydin. Jokainen hyvinvoiva työntekijä, ja korostan: te-ki-jä, tuo fyffeä taloon. Tästä meidän kannattaa tehdä sellainen koalatiivinen ykkösprioriteetti.

-Juurikin näin ollen. Helmat hampaissa hyvinvoinnin heinäkasaan peuhaamaan!

-Voisitko, Marika, kerrankin ottaa jotakin vakavasti?

-Kuulitteko? ”Kerrankin”. Mistä nämä naista alistavat valtarakenteet saavat energiansa ja uusiovoimansa, kun ne voivat näinkin hyvin? Onko kyse kuitenkin siitä, että suurin hyvinvoinnin este on alitajuinen haikailu menneeseen ja sovinistiseen hegemoniaan?

-Oletko romuttamassa koko järjestelmää vai haikailetko sinäkin vain etuja, palkankorotuksia ja oman asemasi vahvistamista?

-Tuolla asenteella ei hyvinvointia lisätä! Harmi ettei kuolemantuomio ole enää käytössä tässä organisaatiossa.

Tällaista on vaikeaa kuunnella selvin päin, ymmärrätkö sen?

Olisiko minun puheillani kuitenkin merkitystä?

En jaksanut, koska olin lamaannuksissa enkä halunnut lisätä kärsimystä, joka kuin itsestään seurasi kipua tässä maailmassa.

Kyllä siinä on syytä vain istuskella ja tuijottaa tylsämielisenä esityslistaa, joka oli ajat sitten jo käsitelty.

Kuvasiko se meidän organisaation vahvuutta, että meillä oli varaa tähän istuskeluun

sen sijaan että olisimme pakotettuja oikeisiin töihin?

Tätä voi pitää vahvana viestinä!

Onneksi vaihtoivat aihetta, mokomat.

-Mitkä on ne kolme asiaa, jotka tekee meistä valmennusmekan?

-Se on helppoa, sillä tänne on kerääntynyt käsittämätön määrä pääomia ja planeetan parhaita aivoja.

-Ja ne kolme asiaa?

-Laajennamme bisnestä itseohjautuvien autojen vuokraukseen, kunnes olemme onnistuneet kehittämään itseohjautuvan valmentajan. Otamme askeleen älyvaatteiden kehittämiseen, kunnes suurin osa asiakkaistamme pukeutuvat niihin, minkä jälkeen luomme synkronoivan algoritmin edellä mainitun valmentajan ja asiakkaan välille. Kolmanneksi sijoitamme uuteen start-uppiin nimeltä Automaattinen tunteidenkäsittely. Se ratkaisee myös meidän työläisten hyvinvointiongelmat.

Hyvin puhuttu, Marika. Tiesin, että sinusta on vielä johonkin. Onhan meidät kuin tehty luomaan suurempaa, helpommin ja paremmin.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Muodollisesti eri mieltä

Montako viikkoa oli taas vesi virrannut Vantaan joessa ilman, että minulla oli ollut pienintäkään mahdollisuutta edes moikata vanhaa kamuani, rakkainta kollegaani ja lasteni kummia, jos minulla olisi lapsia? Monta.

Näin julmaa ja petomaista on työelämä: se veisi kilin kellitkin, jos voisi. (Ja sehän voi!)

Mutta posin kautta tietenkin: tässä me istumme, kaksi vanhaa konsulenttijätkää tummetessa illan. Kumpikin pää raskaana & mieli hermostuneena työpäivän saldona, mutta ei aina voi voittaa tai edes saada optimiolosuhteita. Mutta paikallinen savulta maistuva single malt tasoitti kyllä peliä.

– Mä en tajua.

-Että mitä et tajua?

-Että miten Suominaiset äänestivät Matti Vanhasen vuoden seksikkäimmäksi mieheksi!

-No olhan se aeka märkärättipläjjäys vasten kaekkjn meiän Suomimiesten naamoja.

-Ja sitten heti perään jonkun Asko Kallosen, mokoman könsikkään. Meinasi mennä halut ikiajoiksi. Onneksi maahanmuuttopolitiikka on avautunut sitten Eila Kännön, ja ulkomaalaisilla naisilla on sentään vielä laaduntajua. Voi sinua, Suomineito!

-Niinpä onnii, niinpä onnii.

-Ja pahinta oli tämä naispääministeri, se…

-Jäätteenmäki?

-Ei kun se seuraava, se… Kiviniemi! Ziisus sentään! Kilvan kehuttiin kauniiksi vaikka ei sitä olisi erottanut sadoista Prisman käytävillä haahuilevista mammoista. Sitten joku idiootti kuvasi sitä takaapäin aivan kuin tavallisen suomalaisnaisen pehvassa olisi jotain kuvattavaa. Ja huippuna joku puutteessa oleva yritysjohtaja avautuu kokovartaloministeristä. Mi-tä-hel-vet-ti-ä?

Toinen on hiljaa niin kauan, ja vastaa.

-Vaan mitenkäs sie tällaisia vanhoja nyt aloit muistella?

-Kun ei tässä nykyisessä ja tulevassa oikein riemu ratkea.

Nyt oltiin sitten kumpikin hiljaa. Mitä lisättävää tuohon enää kenelläkään voisi olla? Tähänkö loppuivat aiheet laulujen ja raamit taulujen?

-Mitenkäs siulla nyt oikeesti männöö?

-Ei tämä hyvin mene. Yhtä rimpuilua on.

-Vaan eikös se uo aena ollut sitä?

-On, niin kauan kuin muistan.

-Eli on ollut aikoo totutella…

-On kyllä eikä siihen kuitenkaan totu. Ihminen on sellainen, aina haikailee parempaa.

-Joo, ossoo immeinen tehä elämästään hankalampoo kuin se on.

Särpäistiin siinä lasit tyhjiksi, me vilosofian vihtorit. Ja tilasimma toiset.

Jos ilta olisi ollut lämmin, se olisi voinut olla pannukakku. Nyt se tuntui roiskeläppäpitsalta, vilakalta ja sienimäiseltä. Niin mukavaa olisi vaan rakastaa kaikkia ja olla kaikkien ystävä, olla samaa mieltä kaikesta ja kaikista, yhdistää erotetut ja vahvistaa raskautetut.

Mutta koska olin tällainen, olen tällainen.

Ei kannata esittää kansanomaista, ellei ole sellainen. Ja paljon vaikeamminkin voisi olla.