Vaalien välillä tapahtuu
Olen ollut viime aikoina kymmenissä Tilaisuuksissa. Esittelemässä itseäni ja kertomassa itsestäni. Sitä se työaika ja työn tekeminen nykyisin on. Hienoa aikaa.
Noissa tilaisuuksissa minulta kysytään toistuvasti, mitä oikeasti teen. Vastaan: olen erikoinen yhdistelmä muutosjohtamista ja vahvaa osaamista. Joskus se ei riitä. Silloin jatkan sillä mitä minusta on sanottu. ”Pysyvän toiminnallisen muutoksen huipputekijä.”
Tämä konkretisoi ihmisille minut.
Miksi muut saavat kenkää, minä en? Miksi minua kysytään joka paikkaan ja minun kanssani halutaan tehdä töitä? Olen kova ja tiedän sen.
Minun ei tarvitse tuottaa sisältöä, koska olen sisältö.
Vaikka kaikki kokevat minut omalla tavallaan. Eri tavalla kokeville: hit the road vaan. Kyllä minulta sanoja riittää. Nyt lähtee, täältä tulee.
– Se on erottavuutta. Ei siis moitteettomuutta. Siihen liittyy ristiriitaa. Minustakin varmaan puhutaan. Puhukoot. Voivat tulla myös puhumaan minulle. Kohtaa siinä oikean ihmisen. Sellaisen jota arvostetaan. Maine kasvaa.
– Miten systemaattisesti tätä rakennetaan. Työnantajamielikuva? Tunnetaanko meidänkään firmasta muita kuin minut? Eikä minuakaan oikeasti tunne kukaan.
– Mikä on oikeasti kiinnostavaa? Tekijöiden profiloituminen. Muiden muodostama käsitys, miten ihmiset kokee sen.
– Kontrolloida viestintää. Jos yritys ei kuule, me luodaan näkemys ja viestitään se.
Ei-viestintäkin on joskus todella kovaa huutavaa viestintää.
– Mikä vastaa todellisuutta? Se mikä tulee esille. Statuksen voi unohtaa, paitsi näkyvät pelaajat, todelliset tähdet.
– Elää ja apostoloida asiaa. Vision on oltava kirkas. Strategia sanallistettu. Johtaminen. Ymmärrätkö? Yrityskulttuuri. Ovatko nämä linjassa?
– On kyllä raskasta. Sisäinen kokemus ja sisäinen kokemus – eivät ne joinakin päivinä voisi olla kauempana toisistaan…
– Analoginen kokemus on sitä, että täytyy kysyä lupa viestimiseen. Sen kun viestit! Unohda heikkous ja epävarmuus. Syntyy epäonnistumista, virheitä tapahtuu – elämä on täynnä sitä.
Puolustaja työnantajaasi mutta ensin itseäsi. Muista happinaamari!
– Eikä kaikki ole Finnairin vika. Se kannattaa muistaa. Toimija on osa liiketoimintaa. Kontrolli? Tämä liittyy sisäiseen viestintään.
– Kaikki lähtee pelon poistamisesta! Luoda viestintäkulttuuri. Se on kiinnostavaa. Kaikki voi olla kiinnostavaa. Miettikää sitä. Ja tehkää, harjoitelkaa.
– Edestä, tarinalla, osallistuminen, inhimillinen lähestymistapa. Katsokaa Karhista!
– Miten näistä tullaan? Voittava joukkue. Saa mennä ylikin. Kulttuurikoulutus. Pioneereja tarvitaan.
Yksi hemmo voi olla isompi kuin Kesko.
– Tarkistakaa arvot. Suostu esiintymään. Sekin on arvo. Suostut tatuoimaan sen nahkaasi.
– Sisältökuraattori – se on seuraava askel. Millä tahansa alalla.
– Mitä se tekee jos se lähtee? Tai jos se jää? Mennäänkö pelon kautta?
– Kuka seuraa minua firmasta toiseen? Vaihda tallia. Panet pelipaidan päälle ja pelaat täysillä. Olet takuumies. Täsmälleen näin!
– Meillä on hauskaa. Onko sinulla?
– Henkilöstörekrytointi. Mitä kiinnostavaa tapahtuu? Kaikki rekry tukee meidän markkinointia. Paljon suoraviivaisempaa voisi silti olla.
– Ihminen luopuu häpeästään, ei ole muuta rohkeutta. Vaalien välillä tapahtuu – verkostot, rakentuminen ja rakentaminen. Parempaa tulevaisuutta. Vaikuttamista.
– Henkilöbrändäys on tiedon jakamista. Rakenna verkosto ennen kuin tarvitset sitä.
– Pimeydestä valoon on pitkä matka. Muista se.
Kyllä ihmiset muistavat. Sinutkin.
(jatkuu)
By Jorma Vähäpysty