Bisnestarinoita 96

Bisnestarinoita 96

Vaalien välillä tapahtuu

Olen ollut viime aikoina kymmenissä Tilaisuuksissa. Esittelemässä itseäni ja kertomassa itsestäni. Sitä se työaika ja työn tekeminen nykyisin on. Hienoa aikaa.

Noissa tilaisuuksissa minulta kysytään toistuvasti, mitä oikeasti teen. Vastaan: olen erikoinen yhdistelmä muutosjohtamista ja vahvaa osaamista. Joskus se ei riitä. Silloin jatkan sillä mitä minusta on sanottu. ”Pysyvän toiminnallisen muutoksen huipputekijä.”

Tämä konkretisoi ihmisille minut.

Miksi muut saavat kenkää, minä en? Miksi minua kysytään joka paikkaan ja minun kanssani halutaan tehdä töitä? Olen kova ja tiedän sen.

Minun ei tarvitse tuottaa sisältöä, koska olen sisältö.

Vaikka kaikki kokevat minut omalla tavallaan. Eri tavalla kokeville: hit the road vaan. Kyllä minulta sanoja riittää. Nyt lähtee, täältä tulee.

– Se on erottavuutta. Ei siis moitteettomuutta. Siihen liittyy ristiriitaa. Minustakin varmaan puhutaan. Puhukoot. Voivat tulla myös puhumaan minulle. Kohtaa siinä oikean ihmisen. Sellaisen jota arvostetaan. Maine kasvaa.

– Miten systemaattisesti tätä rakennetaan. Työnantajamielikuva? Tunnetaanko meidänkään firmasta muita kuin minut? Eikä minuakaan oikeasti tunne kukaan.

Mikä on oikeasti kiinnostavaa? Tekijöiden profiloituminen. Muiden muodostama käsitys, miten ihmiset kokee sen.

– Kontrolloida viestintää. Jos yritys ei kuule, me luodaan näkemys ja viestitään se.

Ei-viestintäkin on joskus todella kovaa huutavaa viestintää.

– Mikä vastaa todellisuutta? Se mikä tulee esille. Statuksen voi unohtaa, paitsi näkyvät pelaajat, todelliset tähdet.

Elää ja apostoloida asiaa. Vision on oltava kirkas. Strategia sanallistettu. Johtaminen. Ymmärrätkö? Yrityskulttuuri. Ovatko nämä linjassa?

– On kyllä raskasta. Sisäinen kokemus ja sisäinen kokemus – eivät ne joinakin päivinä voisi olla kauempana toisistaan…

– Analoginen kokemus on sitä, että täytyy kysyä lupa viestimiseen. Sen kun viestit! Unohda heikkous ja epävarmuus. Syntyy epäonnistumista, virheitä tapahtuu – elämä on täynnä sitä.

Puolustaja työnantajaasi mutta ensin itseäsi. Muista happinaamari!

– Eikä kaikki ole Finnairin vika. Se kannattaa muistaa. Toimija on osa liiketoimintaa. Kontrolli? Tämä liittyy sisäiseen viestintään.

Kaikki lähtee pelon poistamisesta! Luoda viestintäkulttuuri. Se on kiinnostavaa. Kaikki voi olla kiinnostavaa. Miettikää sitä. Ja tehkää, harjoitelkaa.

– Edestä, tarinalla, osallistuminen, inhimillinen lähestymistapa. Katsokaa Karhista!

– Miten näistä tullaan? Voittava joukkue. Saa mennä ylikin. Kulttuurikoulutus. Pioneereja tarvitaan.

Yksi hemmo voi olla isompi kuin Kesko.

– Tarkistakaa arvot. Suostu esiintymään. Sekin on arvo. Suostut tatuoimaan sen nahkaasi.

– Sisältökuraattori – se on seuraava askel. Millä tahansa alalla.

– Mitä se tekee jos se lähtee? Tai jos se jää? Mennäänkö pelon kautta?

– Kuka seuraa minua firmasta toiseen? Vaihda tallia. Panet pelipaidan päälle ja pelaat täysillä. Olet takuumies. Täsmälleen näin!

– Meillä on hauskaa. Onko sinulla?

– Henkilöstörekrytointi. Mitä kiinnostavaa tapahtuu? Kaikki rekry tukee meidän markkinointia. Paljon suoraviivaisempaa voisi silti olla.

Ihminen luopuu häpeästään, ei ole muuta rohkeutta. Vaalien välillä tapahtuu – verkostot, rakentuminen ja rakentaminen. Parempaa tulevaisuutta. Vaikuttamista.

– Henkilöbrändäys on tiedon jakamista. Rakenna verkosto ennen kuin tarvitset sitä.

– Pimeydestä valoon on pitkä matka. Muista se.

Kyllä ihmiset muistavat. Sinutkin.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Bisnestarinoita 42

Bisnestarinoita 42

Ryvettynyt laaturyhmä

Meidän firmassa virmavarsat laukkaavat aika ajoin. Huhut alkoivat kiertää slackissä jo tiistai-iltana, mutta asia kävi varsinaisilla kierroksilla keskiviikkoaamusta lähtien.

  • Että olivat ottaneet lahjuksia. (Tämä osoittautui myöhemmin vääräksi ja kiinnostavaa tietysti oli, miten moni osti tuon väitteen kun halvalla sai.)
  • Että olivat laiskotelleet (kuka täällä voi heittää oikean kiven – hävetkää!).
  • Että olivat hukanneet kynänsä (siis tajuatko sinäkään enää, mistä on kyse?).

Ehkä ensimmäistä kertaa tunsin etäistä arvonannon kaltaista tunnetta vt. toimaria kohtaan, joka toimi välittömästi eikä yrittänytkään ”pestä pyykkiä sisäisesti” (mikä jo sinänsä on aika syntinen ajatus). Hän faksasi paikalle laatukonsultin, joka lukitsi itsensä ja laaturyhmän koko päiväksi ykkösneukkariin.

Sieltä kuului huutoa yhtä mittaa.

Ei ryhmäulvomista vaan konsultin vihainen ääni, ensimmäisestä diasta lähtien.

– Mikä teidän laatuprosessi on? Kuvailkaa kolmella sanalla.

Kun hän ei saanut välitöntä vastausta, seurasi huutoa.

– Jos ette pysty saman tien kuvaamaan sitä, sitä ei teille ole! Onko teillä johtamista tässä prosessissa, koska se ei näy missään?

Hiljaisuus sai konsultin vimmoihinsa.

– Eli te ette tiedä mitään ettekä tee mitään! Mitä helvettiä te täällä sitten teette?! Ei kai kukaan vaan maksa teille tästä… liimaperseilystä?!?

Tämä jatkui tällaisena, ilman taukoa hämärtyvään iltaan asti.

Lopulta jengi hoiperteli toisiaan tukien neukkarista ulos suoraan vessaan. Konsultti marssi neukkarista kuin täyspakkaus selässä

valmiina toteuttamaan Suur-Suomi-fantasiaansa.

Ja meni tietysti suoraan vt. toimarin luo. Koska pöytäni ei ollut kaukana vt:n ofisista, kuulin avainsanoja kuten ”idiootit”, ”vauvat” ja ”ens viikolla uudestaan”.

Tässä kohtaa kävi jo vähän sääliksi. Mitä ikinä laaturyhmä oli tehnyt tai jättänyt tekemättä, en ollut enää varma,

olivatko he ansainneet tuon kaiken… konsultoinnin.

Kun punaposkinen & kiilusilmäinen konsultti oli jättänyt rakennuksen, huomattavasti kalpeampi vt. toimari kutsui (vai huusi?) minut kuutioonsa.

– Taas löytyi kirveelle töitä.

– Meinaatko, että kirveslinjalle on taas tilausta?

– Jos voisit kerrankin olla sotkematta poliittista menneisyyttäsi bisnekseen!

Mielessäni alkoi pyöriä kysymyksiä: Milloin viimeksi muka? Onko tämä relevanttia? Kenellä tässä on kompetenssia? Mutta loppulausumani oli vieno kuten aina, back in business.

– Eli korvataanko koko ryhmä ja millä aikataululla?

– Välittömästi. Meillä ei ole varaa tällaiseen yhtään. Lisäksi sen verran nerokana olen, että hahmotin oman plänin jo konsultin meuhkatessa. Ja tässä se tulee: Jengi pihalle, uudet tilalle ja saadaan tuon konsultin kulut leikattua, kun prosessia ei todellakaan enää jatketa ensi viikolla.

Nyökkäilin vaikka olisin halunnut pudistella päätäni.

Miten nöyristelyasenteeni taas nosti näin päätään, en voinut tajuta. Vaikka

  • kaikki tietävät, että isoissa koirissa on luonnetta
  • sieluni huusi vastausta kysymykseen: miten jonkun itsetyytyväisyys voi olla noin ei-missään-suhteessa hänen performangeensa?
  • kompetenssini on (keskimäärin!) kaksi kertaa kovempaa kuin hänen parhaimpansa
  • hän ei löytäisi neulaa edes kamelin selästä

Vt. toimari katkaisi timanttisiksi hioutuvat ajatukseni.

– Ja paras osa on se, että sinä kokoat uuden ryhmän ja panet sen liikkeelle!

Meidän yrityskulttuuriin ei kuulu kyseleminen.

Siksi olisin halunnut kysyä, oliko tämä todellista arvostamista vai halusiko hän minut täysin toisarvoisiin töihin siksi, koska piti minua toistaitoisena.

Tällainenhan jäisi ikuiseksi arvoitukseksi, ellen minä olisi minä.

 

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty