Ryvettynyt laaturyhmä

Meidän firmassa virmavarsat laukkaavat aika ajoin. Huhut alkoivat kiertää slackissä jo tiistai-iltana, mutta asia kävi varsinaisilla kierroksilla keskiviikkoaamusta lähtien.

  • Että olivat ottaneet lahjuksia. (Tämä osoittautui myöhemmin vääräksi ja kiinnostavaa tietysti oli, miten moni osti tuon väitteen kun halvalla sai.)
  • Että olivat laiskotelleet (kuka täällä voi heittää oikean kiven – hävetkää!).
  • Että olivat hukanneet kynänsä (siis tajuatko sinäkään enää, mistä on kyse?).

Ehkä ensimmäistä kertaa tunsin etäistä arvonannon kaltaista tunnetta vt. toimaria kohtaan, joka toimi välittömästi eikä yrittänytkään ”pestä pyykkiä sisäisesti” (mikä jo sinänsä on aika syntinen ajatus). Hän faksasi paikalle laatukonsultin, joka lukitsi itsensä ja laaturyhmän koko päiväksi ykkösneukkariin.

Sieltä kuului huutoa yhtä mittaa.

Ei ryhmäulvomista vaan konsultin vihainen ääni, ensimmäisestä diasta lähtien.

– Mikä teidän laatuprosessi on? Kuvailkaa kolmella sanalla.

Kun hän ei saanut välitöntä vastausta, seurasi huutoa.

– Jos ette pysty saman tien kuvaamaan sitä, sitä ei teille ole! Onko teillä johtamista tässä prosessissa, koska se ei näy missään?

Hiljaisuus sai konsultin vimmoihinsa.

– Eli te ette tiedä mitään ettekä tee mitään! Mitä helvettiä te täällä sitten teette?! Ei kai kukaan vaan maksa teille tästä… liimaperseilystä?!?

Tämä jatkui tällaisena, ilman taukoa hämärtyvään iltaan asti.

Lopulta jengi hoiperteli toisiaan tukien neukkarista ulos suoraan vessaan. Konsultti marssi neukkarista kuin täyspakkaus selässä

valmiina toteuttamaan Suur-Suomi-fantasiaansa.

Ja meni tietysti suoraan vt. toimarin luo. Koska pöytäni ei ollut kaukana vt:n ofisista, kuulin avainsanoja kuten ”idiootit”, ”vauvat” ja ”ens viikolla uudestaan”.

Tässä kohtaa kävi jo vähän sääliksi. Mitä ikinä laaturyhmä oli tehnyt tai jättänyt tekemättä, en ollut enää varma,

olivatko he ansainneet tuon kaiken… konsultoinnin.

Kun punaposkinen & kiilusilmäinen konsultti oli jättänyt rakennuksen, huomattavasti kalpeampi vt. toimari kutsui (vai huusi?) minut kuutioonsa.

– Taas löytyi kirveelle töitä.

– Meinaatko, että kirveslinjalle on taas tilausta?

– Jos voisit kerrankin olla sotkematta poliittista menneisyyttäsi bisnekseen!

Mielessäni alkoi pyöriä kysymyksiä: Milloin viimeksi muka? Onko tämä relevanttia? Kenellä tässä on kompetenssia? Mutta loppulausumani oli vieno kuten aina, back in business.

– Eli korvataanko koko ryhmä ja millä aikataululla?

– Välittömästi. Meillä ei ole varaa tällaiseen yhtään. Lisäksi sen verran nerokana olen, että hahmotin oman plänin jo konsultin meuhkatessa. Ja tässä se tulee: Jengi pihalle, uudet tilalle ja saadaan tuon konsultin kulut leikattua, kun prosessia ei todellakaan enää jatketa ensi viikolla.

Nyökkäilin vaikka olisin halunnut pudistella päätäni.

Miten nöyristelyasenteeni taas nosti näin päätään, en voinut tajuta. Vaikka

  • kaikki tietävät, että isoissa koirissa on luonnetta
  • sieluni huusi vastausta kysymykseen: miten jonkun itsetyytyväisyys voi olla noin ei-missään-suhteessa hänen performangeensa?
  • kompetenssini on (keskimäärin!) kaksi kertaa kovempaa kuin hänen parhaimpansa
  • hän ei löytäisi neulaa edes kamelin selästä

Vt. toimari katkaisi timanttisiksi hioutuvat ajatukseni.

– Ja paras osa on se, että sinä kokoat uuden ryhmän ja panet sen liikkeelle!

Meidän yrityskulttuuriin ei kuulu kyseleminen.

Siksi olisin halunnut kysyä, oliko tämä todellista arvostamista vai halusiko hän minut täysin toisarvoisiin töihin siksi, koska piti minua toistaitoisena.

Tällainenhan jäisi ikuiseksi arvoitukseksi, ellen minä olisi minä.

 

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s