Bisnestarinoita 160

Rampana

Ei tässä midi, ajattelin, kun kuljin kohti Yhteisöllisyys-neukkaria. Ei olisi pitänyt ajatella.

Kaikuna 30 sekuntia sitten päättyneestä palaverista: vain muutos on pysyvää. No hohhoijaa. Montako kertaa sekin on vielä kuultava ennen kuolemaa?

En aavistanut, että vt. toimari oli varannut neukkarin vain meille kahdelle. Sisään astuessani tiesin heti, että astuin ansaan, mutta en tiennyt millaiseen.

Vt. istui ovaalin pöydän päässä lilassa jakussaan, kynsissä sävyyn sopivaa kultaa ja aidon näköiset helmet. Kuvittelin aina, että tuohon kokonaisuuteen sopisi punainen hattu. Sen sijaan hän oli valmis, toisin kuin minä, joka oli vasta istumassa alas.

-Entistä monimutkaisemmassa maailmassa empatia on kansalaistaito, jota ilman ei pärjää. Oletko kuullut tästä?

-Tietenkin. Kerro jotakin uutta.

Miksi hän aina kuvittelee, että

Hänellä on uusimmat ideat
Minä en tiedä mitään
Hän on joku Queen of fucking everything?

KOSKA NIIN SE EI OLE!!!

Lisäksi vt. jos kuka tarvitsisi tämän kansalaistaidon harjoittelemista. Mutta juuri sellaisethan eivät koskaan harjoittele. Siksi hän jatkoi jo tutuksi tulleella, kaikkitietävällä äänellään.

-Empatia on uusi sisu. Se on liima, joka estää meitä erkaantumasta omiin kupliimme yhä kauemmas toistemme todellisuudesta. Se on avain työyhteisöjen menestymiseen ja kokonaisten yhteiskuntien muuttamiseen.

-No onpas hienoa puhetta! Vielä lisää tällaista ja leipäjonokin on paratiisi meidän kaltaisille haahuilijoille.

-Ihme kyynisyyttä! Etkö näe, että tämä on uusi kivijalka meidän menestyksemme hiukkaskiihdyttimessä ja sillä me taas kiihdytämme kilpailijoistamme ohi. Suomalaiset tunnetaan maailmalla sisusta, jonka voimin pusketaan yksin läpi harmaan kiven. Nykymaailmassa se ei kuitenkaan yksin riitä. Myötäeläminen on yhä tärkeämpää. Entistä monimutkaisempien ongelmien ratkaisemiseksi täytyy pelata paremmin yhteen. Kun robotiikka kehittyy, mitä ihmisille jää? Tehtävät, jotka edellyttävät empatiaa, vuorovaikutusta ja yhteistyötaitoja. Meidän pitää olla valmistautuneita!

Tässä kohtaa epäilin, pitäisikö minun kerrankin muuttaa asennettani. Näkisinkö maailman paremmin, jos lakkaisin vastustamasta kaikkea ja olisin ystävällisempi? (Tiedät varmaan, etteivät tällaiset kohtaukset johda muuhun kuin omantunnon tuskiin, jotka kaatuvat lähimpien kollegoiden niskaan?)

-Totta kai, aina valmiina! Vaan tietääkö kukaan, mihin.

-Mukana olevat kumppaniverkostot tuovat empatiatreenit työyhteisöihin. Se on suuren lumipallon alku, tarttumapinta erilaisille empatiaa edistäville tuotteille ja palveluille. Miten osallistaminen tapahtuu, se on vielä työn alla. Konsepti toimii alustana, jolla ihmiset saavat itse oivaltaa ja tehdä asioita ilman, että kaikki on määritelty valmiiksi ylhäältä käsin.

-Seuraako tästä anarkisesta vapautumisesta jotain hyvää?

-Aluksi parempaa johtamista, sitten lisää työntekijä- ja asiakastyytyväisyyttä ja lopulta tietenkin kelpo hillot.

Tiesin kyllä, että vt. on kahjo ja helposti kaikenlaiseen uuteen hurahtava, mutta en olisi uskonut, että tämä vanha Thatcherin ihailija olisi näin pihalla taas kerran. Olin niin vihainen, että aloin kipristellä varpaitani. Hän huomasi sen.

-Mitä helvettiä sinä oikein puuhaat?

Tuli mieleen oppikouluajat, jolloin luokanvalvojani kysyi usein samaa. Eikö tämä koskaan lopu?

Kahden palaverin jälkeen olin niin romahtamispisteessä,

että olin valmis kaivautumaan untuvapeittoni alle ja katoamaan syvään tiedottomuuteen. Ja kello oli vasta 08.15. Miten ihmiset jaksavat tällaista?

Enempi vähempi, sanotaan. Ehkei kukaan jaksakaan, kunhan selviävät.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Bisnestarinoita 159

Ihan guru

Näin hän oikeasti sanoi minulle: ”Nauti juomasi kuumana.”

Mietin samaa kuin sinä: miksi vt. toimari oli lähettänyt minut tämän gurun luo? Jotkut syyt ovat itsestään selviä kuten

Olisiko tästä edelläkävijästä meille puhujaksi?
Saisimmeko hänen avullaan tehtyä pinoittain lisää rahaa?
Jos hurahdan, pääsisikö vt. minusta lopullisesti eroon?

Mutta oli tässä jotakin muutakin. Mutta mitä?

Katsoin tuota yksinkertaiseen ja siksi kalliiseen neuleeseen ja samalla levelillä kulkeviin farkkuihin pukeutunutta kevyesti iättömän oloista naista, josta ei tullut heti valkopartainen viisas vanhus mieleen. Mietin, miten tuollaiseen asemaan oikein pääsee. Sillä nykyään, kuten aina ennenkin, kaikenlaista tapahtuu.

-Jos haahuilet muissa maailmoissa, juomasi jäähtyy eikä se ole enää sama tai edes hyvä. Näin on elämäsi suhteen. Hetkessä kannattaa elää, muuten se ei enää ole hyvä.

-Mutta sitten tulee toisia hetkiä.

-Mutta ei se ole enää sama.

Jäisinkö vänkkäämään? En vaan puskemaan eteenpäin.

-Tietenkin tuollaiset sanat kuulostavat joidenkin korvissa suloisilta, mutta miten tällä on jotain jos mitään tekemistä bisneksen kanssa?

-Itsetuntemus on kaiken bisneksen tekemisen perusta.

Niin varmaan. Mutta miten muka?

-Miten muka?

–Ilman itsetuntemusta teet jatkuvasti vääriä valintoja, koska olet väärässä paikassa.

Siis mitä ihmettä? Onko guruilu sitä, että on aina vastaus valmiina? Ehkä. Ja sitten hän jatkoi.

-Minusta tuntuu, että sinulla olisi aika paljon työstettävää omassa itsetuntemuksessasi.

Miksi nämä gurut käyvät aina henkilökohtaisuuksiin?

Onko se vaan niiden homma? Vai silläkö ne tekevät rahansa? Tuohon huutoon on pakko vastata.

-Minusta taas tuntuu, että sinulla on ongelma sekä ajoituksen että toisen ihmisen lukemisen suhteen. Ja jotta sinäkin ymmärtäisit mistä puhun, puhun tästä meidän kohtaamisesta juuri nyt.

No niin! Hän tuijotti minua ja minä tuijotin takaisin. Tästähän voisi tulla vaikka mitä.

–Siis sinä asetat minun ammatillisen osaamiseni kyseenalaiseksi? Anteeksi että kysyn, mutta mikä sinun koulutuksesi olikaan?

Ha! Catcha!

-Luulin että teidän ammatillisuuteenne kuuluvat

Lehmän hermot & Maaretin silmät
Kyky oikeasti ylittää itsensä haastavissa tilanteissa eikä vain kyky puhua siitä
Osaamista olla alittamatta maassa makaavaa rimaa

mutta ilmeisesti meillä kaikilla on vielä syynsä hikoilla opin saunassa.

Kyllä minua nakratti, varsinkin hänen hyytynyt hymynsä. Ehkei olisi ollut syytä, sillä meistä ei tulisi enää millään ystäviä, mutta onneksi maailmaan kyllä guruja mahtuu.

Tämä olisi voinut olla hyvä, mutta ei vaan, kun katsoin hänen loittonevaa ja masentuneen oloista selkäänsä.

Tiedätkö: kaikkien tällaisten 1-2-1–kohtaamisten jälkeen minuun melkein sattui kaipuuni päästä ihan vaan vanhanaikaiseen palaveriin, jossa joku peräänkuuluttaisi ”dialogisuuden hengittämistä” tai ”paradoksaalisen haasteen heittämistä”. Tai edes v-mäiseen asiakastapaamiseen, jossa prospekti keksii kyykyttää neukkaripöydän alle vailla aikomustakaan ostaa mitään. (Samalla kun siellä pöydän alla voi kokea saman turvallisuuden tunteen kuin lapsena, lakanoiden ja pöydän avulla rakennetussa majassa.)

Kyllä, tajuan itsekin, että olen selvästi ilon puutteessa. En kuitenkaan ole siellä yksin.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Bisnestarinoita 158

Kiitti, iskä

Oletko kiinnittänyt huomiota siihen, miten paljon urbaanissa puheessa on metsäläis- & agraarisanontoja? Ehkä olet, ehkä et. Minä kuitenkin.

Joku päättymätön iäisyys niin kuin ekskelitaulukot voisivat olla loputon asvaltointityö mutta se onkin loputon suo. Kieli on kauhean konservatiivista (eikä mennä nyt siihen, että tämän takana saattaa olla Koko Suomi asuttuna –salaliitto), ja minua se ärsyttää kyllä.

Siksi lähdin kävelylle meidän toimistokompleksin ympäri. Se on usein viimeinen keinoni saada itseni edes sellaiseen sosiaaliseen moodiin, jossa body count ei nouse kaksinumeroiseksi. (Ihan vähän amerikkalaista huumoria.)

Kävellessä minulle selvisi, mikä minua todella ärsytti.

Mieleni Power point –ohjelma teki sisäisen powerini avulla ongelmasta kolme pointtia, immediately.

Vt. toimarin nilkkimäinen käninä
Liikaa töitä, liian vähän leikkiä
Kuolleessa maassa harva meistä kukkii

Heti tuli selkeä ja kirkas olo! Miksen ole aiemmin tajunnut, että voisin konseptoida tämän Kohti kirkkautta -menetelmän ja kääriä siitä silkoiset hillot? Siksi koska olen laiska, hidas ja tyhmä. (Tämä päivä, jonka piti olla ole-lempeä-itsellesi-päivä, oli saman tien mennyttä. Mitä hävittävää minulla muka enää olisi?)

Olemukseni puutteet kävivät minulle selväksi, kun jouduin taas kahnaukseen.

Vaikka olen yrittänyt pää märkänä & puhki miettiä, miksi ajaudun konflikteihin ja draamaan niin helposti, usein ja suurella todennäköisyydellä, en silti tavoita asian syvintä olemusta. Minusta joku universumi voisi ihan hyvin säätää todellisuutta fiksumpaan suuntaan, jotta kaltaisillani olisi helpompi elämä. Me ansaitsemme sen.

Mietimme taas kerran Jonnen kanssa, miksei markkinatalous toimi. Eikä se johdu sosialistisista unelmistamme tai ainakaan aina edes vallankumoushaaveistamme, vaan ihan siitä kovasta faktasta, että – ei tämä vaan toimi.

Yksi syy siihen on varmasti naisten vaikea biologinen taakka: moonikset, synnytykset&co ja siihen vielä kuumat aallot kaupantekijäisiksi iässä, jolloin olisi jo aika palkita jonkinlaisella helpotuksella. En kestäisi tuollaista elämää viikkoakaan. Johan siinä jojo kutsuisi.

Noihin verrattuna äijämäiseen olemukseeni kohdistuvat ulkonäköpaineet (jotka lensivät ikkunasta jo poikuuden menettämisen myötä) ovat yksi vedenkeittimen kohahdus.

-Tämänkin maan ovat tahranneet monet erehdykset.

-Tarkoitukseton älykeikailu ja hienostunut aistillisuus sen tekevät! Sitä sinäkin edustat, vaari!

Tällaisia riitoja meillä oli. Luulin että ne johtuivat ikäerostamme, siitä, että Jonne oli jonne, mutta kyllä ne olivat pikemmin kuin sisään lentänyt lepakko. Ilman sokeutta ei voisi elää, valo häikäisisi ja aivot kärventyisivät.

-Läheinen, ankea menneisyys, voisi vain pudota pois. Eli voisi lakata tekemästä henkilöstöjohtamista vain operatiivisella tasolla.

-Minusta taas täytyy piirtää rajat uudestaan, antaa olla yksin ja siirtyä toimintakulttuurin kehittämiseen.

Ehkä me halusimme liian paljon liian nopeasti?

-Fiksusti toteutettuna henkilöstökyselyt avautuvat simpukankuoren lailla.

-Me olemme kadotettujen joukko, elämä on merkinnyt kasvomme, meidän, jotka avasimme maailman, loimme lisäarvoa liiketoiminnalle samalla kun olimme esimerkkejä omistautumisessa.

Isälläni oli tapana sanoa, että kun heppa heittää selästä, kipua takaisin.

Meni pitkään ennen kuin tajusin, ettei hän puhunut kivusta ja sen pay back -tyyppisestä takaisin antamisesta. Kiitti, iskä.

Muistan yhä sen päivän, kun irtauduin isäni kuristavasta otteesta. Ne vuodet olivat juhlaa, pojat, kunnes eräässä palaverissa kuulin ääneni muistuttavan isäni ääntä, hänen äänenpainoaan ja hänen tapaansa käyttää väärin Suomen kielen potentiaalia.

Silloin minä päätin muuttua, tehdä sen minkä aikamies vain voi. Vasta siten minusta tuli se ihminen, joka nyt olen.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Bisnestarinoita 157

Ei unta ennen bisnespäivällistä

On niin monenlaisia avauslauseita. Tässä yksi.

-Anna kun kerron sinulle jotain avioliitostani.

Jos tuo tapahtuisi deskin ääressä, seuraukset olisivat arvaamattomat. Kun se tapahtuu viinilasin äärellä, seuraukset voivat olla arvaamattomat.

Maagisuus kuuluu elämään. Ajattelin, että hän jatkaa jollakin sellaisella kuin ”Yksiavioisuus on porvarien salaliitto.”

-Yksiavioisuus on porvarien salaliitto.

Voisi luulla, että keskustelu on sillä selvä, ja minä intuitioni laajentumisesta sekaisin. Mutta ei se niin mene. Keskustelu jatkuu. Kuten elämä.

Irene on vanha kollegani. (Vai mitä pitäisi sanoa ihmisestä, jota on ensimmäisestä päivästä lähtien siirrelty osastosta ja työtehtävästä toiseen?) Hänellä oli niin upeat olkapäät ja käsivarret, että hän piti aina hihattomia mekkoja. Olkapäissa oli pisamia, ne olivat viehättäviä. Hän tiesi sen. Mutta ei se haittaa. Ei intohimoa voi sammuttaa, laittaa vain pois päältä.

Niin kuin sillä olisi merkitystä. Vaan millä on?

Hän nosti katseensa, ja näin siinä vanhan kiinalaisen naisen.

-U wanna talk business, let’s talk business!

Hän oli aina ollut tuollainen, äkkikäänteitä ja vatsanväänteitä. Mietin, millainen hän on esinaisena ja minua alkoi kuristaa välittömästi. Siksi olin tyytyväinen aina, kun tapaamisemme oli ohi ja tiesin, että seuraavaan kertaan olisi aikaa. Pitkään luulin, että hän oli sellainen. Vielä pidempään luulin, että minä vain olin tällainen. Mutta sitten minulle selvisi, että maailma on tällainen. Arvaamaton, hyvin epämääräinen – et edes tiedä, millaisessa asennossa mielesi on, kun seuraavana aamuna heräät. Jos heräät.

Vaan mikäs siinä sitten.

Joku amerikkalainen bisnesguru lausui taannoin tuhanteen kertaan kierrätettyä materiaalia syvällä rintaäänellään: honesty is the best policy. Mietin Irenen viinilasin reunaan tarttunutta sinertävää huulipunaa katsellessani, että toimisiko tämä syvä totuus nykyisin paremmin kuin silloin, kun jouduin antamaan hänelle rakentavaa palautetta ja hän reagoi tuhannen tulimmaista.

Havahduin kun suuni jo kävi.

-Mitäs sulla mielessä bisneksestä?

-No esimerkiks sitä, että sä voisit järkätä mulle paremman postin. Koska sä voit. Eli säästä mut siltä, et se ei jotenki ois sun kädissä.

Viisaasti vaikenin. Koska

Hän ei kuitenkaan tajuaisi
Olisin haaskan osassa seuraavat vuodet
Sanat naarmuttavat ikävästi kaikkia design-pintoja.

Mutta onhan sitä lopulta jotain sanottava.

-Alkaa noi johtopestit olla aika vähissä, koska koko keskijohto saneerataan vuoden loppuun mennessä.

-Ja sä väität etten oo tarpeeks hyvä ylimpään johtoon.

-No hyvä ja hyvä, ois ehkä vaatinu vähä toisenlaisia valintoja…

-Miten susta tuli tollane kutale? Ihan vaan kaverille kysyn.

Kun kävelin kotiin, mietin olisiko hän onnellisempi, jos hän ei tietäisi, että hänen olkapäänsä ovat upeat.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Bisnestarinoita 156

Jorma

Mistä kaltaiseni jormat tulevat? Sellaiseen on haikea vastata, vaikka olen joutunut kohtaamaan kysymyksen moneen kertaan. Liian moneen.

Onneksi on todellisuus, joka kiusaa minua toisilla kysymyksillä.

-Mikä sinun valistunein arvaus on: pysyvätkö nykyiset toimijat asiakasrajapinnassa vai jäävätkö taustajärjestelmiksi?

Mitä voisin siitä tietää minä? Liittyykö tämä kysymys millään tavalla siihen, mitä teen ”päivätyökseni”, puhumattakaan ”ydinosaamisestani”? Ei mitenkään ja kuitenkin minä vastaan, koska olen niin tottunut mykkänä vastaamaan ympäristön odotuksiin.

-Tässä käy niin, että viiden vuoden kuluessa nykyiset siirtyvät taustalle. Siirtymävaiheessa koneet toimivat ihmisten avustajina kunnes algoritmit korvaavat toimijat.

Vastaus tyydytti kysyjän ja hän poistui näyttämöltä. Sellaista on bisneselämä.

Vaan tyyntä myrskyn edellä. Jos ei kysymys, niin väite.

-Myynnin markkinajohtajat joutuvat kovaan kustannuskilpailuun uusien ja ketterien kilpailijoiden kanssa. Vanhat toimijat ovat vaarassa valua taustalle pyörittämään pienikatteista osto- ja myyntiliikettä raskaalla kulurakenteella. Mitä meidän kannattaisi tehdä?

Ja taas minun olisi oltava perillä asiasta, josta en ole kuullutkaan. Milloin asiantuntijuudesta tuli tällaista huoraamista? Ja: olenko itse jotenkin syyllinen siihen, että näin on käynyt?

-No, meillä on halua kasvattaa kilpailukykyä, koska palveluita saa jo tarjota ylirajojen. Ja tietenkin tahdomme kehittää uusia liiketoimintoja, jotka enää vain hipaisevat perinteistä alalla toimijuutta. Pienikatteisen myyntiprosessin automatisointi on kaikkien meidän vastaiskuvalikoimassa. Tämä johtaa väistämättä työtehtävien katoon. Muutos tulee, halusi sitä tai ei. Valmistautumattomuushan on aina huonoin vaihtoehto niin yrityksille kuin työntekijöillekin.

Halusin pitää työntekijöiden puolta. Tai halusin antaa sen mielikuvan, että pidän heidän puoltaan, vaikka todellisuudessa minusta ei tuntunut miltään.

Voi olla, että tunnet tässä kohtaa vaistomaista halua tuomita minua, mutta ajattele silloin tämä: kuinka monesta asiasta sinulla on todellisuudessa varaa kiinnostua? Niinpä. Et ole minua parempi vaikka hetki sitten kuvittelit niin. Tämä on yhtä turhaa kuin että kuvittelisin olevani jotenkin parempi kuin olen. Älä sinä ikinäkään mene siihen.

Ja sitten, ihan yhtäkkiä & äkkiarvaamatta, olin aivan liekeissä!

Paikalle raahustaneen vinkulelun melankoliset huokailut toimivat tällä kertaa triggereinä.

-Mutta jotain hyväähän tässä pitäisi olla tarjolla.

-Tietenkin! minä suorastaan huusin. – Luottamus ei synny itsestään, vaan silloin, kun sille annetaan mahdollisuudet syntyä. Meillä on tarve tulla kohdatuiksi ihmisinä, osaajina, oppijoina, yhteisön jäseninä. Luottamuksellinen ilmapiiri saa meidät yltämään parhaimpaamme, se saa meidät loistamaan. Uudistumisjohtaminen onnistuu kuuden keskenään kytköksissä olevan osatekijän kautta. Ne ovat strategia, mahdollistajat, vahva johtajuus, viestintä ja vuorovaikutus, osaaminen ja oppiminen sekä luottamus.

-Kuulostaa hyvältä! Saisitko repäistyä tuosta jotakin huomisaamun työläisinfoon?

-Totta kai! Arjen johtajuushan kasvattaa luottamusta. Se näkyy vastuuna, vaikuttamisena ja välittämisenä. Vastuu voi liittyä esimerkiksi lupausten pitämiseen, sovittujen asioiden tekemiseen tai luottamuksellisten asioiden käsittelyyn. Vaikutamme aina jokaisessa vuorovaikutustilanteessa. Sanavalinnat ja sanomatta jättämiset, äänenvoimakkuus, äänensävyt sekä eleet ja ilmeet joko kasvattavat luottamusta tai syövät sitä. Jos välitämme itsestämme, läheisistämme ja yhteiskunnastamme, valitsemme luottamuksen rakentajan tien. Siitä hyödymme kaikki!

Se tunne, kun kaikki hesiteissöni on ohi ja tietää, että tällaisista puheista on tapana kolahtaa bonari. Ainakin myöhemmin.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Bisnestarinoita 155

Neito kaunoinen

Meidän osastolle oli tupsahtanut taas uusi harjoittelija. Nuoret naiset ovat kyllä kivoja. Ja tällä ei ole minulle mitään seksuaalista merkitystä. #notme

Silti minusta tuollainen laiheliini-jolla-on-isot-tissit –konsepti on jotenkin epäonnistunut. Olen itse enemmän Rubens-miehiä.

Ihailen näiden nuorten itsetuntoa, josta pisarakin auttaisi minun elämääni nousemaan kuin nuorella miehellä. Nuoret jaksavat yrittää. Lisäksi heillä on välillä oikeasti hyviä ideoita, joita on ilo myydä omina eteenpäin.

Välisumma: Joskus ihmisistä on oikeasti hyötyä.

He eivät olekaan vain kiusanhenkiä tai tolloilemassa tiellä, kun täältä minä tulen.

Siis tällä kertaakaan ei olisi pitänyt antaa ulkoasun (siniset farkut, valkoinen paitapusero, navy blue –bleiseri eli konservatiivinen ensimmäinen päivä uudessa paikassa -kuosi) hämätä. Harjoittelija olikin aika tänäkkä mimmi. Nuorena sanottiin kun joku on ”Dressed to kill”. Ja luulen, että hän haki vertaistaan(?), koska hän oli kimpussani heti ensimmäisenä iltapäivänään.

-Näen, että teidän asiakasymmärrys on heikkoa ja käsitys kilpailijoista mukavastikin muotoiltuna epämääräinen.

-Näinkö luulet?

-Minä mitään luule! Teidän epäselvä positiointi viittaa selvästikin vuosikausia jatkuneeseen laiskuuteen ja sumeaan visioon.

-Voisiko se olla..?

-Teidän olisi pitänyt loikata pois geneerisestä asiakashyödystä spesifimpään, jotta teidän asiakasvaihtuvuus ei olisi ollut ylivuototilassa esim. kolmella edellisellä neljänneksellä.

-Mihin tuo tulkinta perustuu?

-Ei tarvitse kuin katsoa kahta asiaa: teidän markkinaosuuksien heilahtelua ja korkeita asiakashankintakustannuksia. Edellinen on vuoristorata ja jälkimmäinen on tsunami.

Olisin halunnut aikalisän. Ja siihen päivän kysymyksen: miksi aina minä?

-Lisäksi teidän epävakaa tuloksentekokyky aiheuttaa kohtuuttomia paineita tehdä tulosta lyhyellä aikavälillä. Ei hyvä. Seuraavaksi te alatte painella paniikkinappulaa unissannekin.

Voi tyttö, kunpa tietäisit, miten sitä on paineltu jo kolmetta vuosikymmentä!

Yöt ovat karmeita ja silti ne ovat parasta aikaa elämässä.

Joku voisi tästäkin tehdä jo omaa johtopäätelmää, mutta kuka sellaista haluaa kuulla.

-Mitä teidän omistajat sanoo, kun osakkeen arvo polkee paikallaan eikä paremmasta tulevaisuudesta ole mitään indikaatiota? Äläkä vain sano, että te näytätte tulosta kirjanpidolla!

Kyllä tuo kansa kasuava on selvästi enemmän tikkana kuin meistä oli aikoinaan kukaan. Ei ole koulutukseen sysätyt verorahat menneet hukkaan. Voipi tuostakin vielä tulla vaikka mitä.

Entä meikäläinen? Otsalamppua päähän ja menoksi? Ei kyllä.

Sillä vaikka

En voisi olla enempää samaa mieltä hänen kanssaan
Ei minusta ole kieltämään yhtäkään hänen faktaansa, koska olen puhunut samoista asioista jo vuosia
Tietäisin itse paljon pahempiakin juttuja, mutta en voi kertoa niistä kenellekään,

näillä lakeuksilla tätä firmaa ei pilkkaa kuin minä!!!

-Onko sinulla esittää jotakin, mitä voisimme parantaa?

-Voisitte saneerata. Puolet teidän jengistä on ihan turhaa ja vanhoina starbuina ne nostaa hirveää liksaa.

Ja häneltä meni siis puoli päivää selvittää meidän vääristynyt kulurakenne. No oho!

-Mitäs muuta?

-Teitä pitäisi johtaa tiukemmalla otteella. Toi teidän vt. on yks iso kuutamo.

Toteamus nosti hien helmeilemään otsalleni: mikä minä sitten olen, joku fücking Ingalsin Laurako??

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Bisnestarinoita 154

Digianalogia

Mistä digitaalisaatiossa sinusta on kyse? Aivan niin: arvoista.

Ja se on todella pulmallista. Meitä on koulutettu uskomaan ihan muuhun ja keskittymään ihan muihin asioihin. (En kyllä keksi nyt yhtään esimerkkiä sinulle.)

Jotta eilinen visioni oikeasti räjäyttäisi ihmisten tajunnat, sen oli oltava perustavasti aivan jotain muuta kuin mitä ihmiset olivat tähän asti päässeet unelmissaankaan kokemaan.

Digitalisaatiota on edistettävä rakentavalla otteella. Eettisesti. Kestävästi. Rohkeasti. Luovasti. Sitoutuen. Myötätuntoisesti. Yhdessä.

Huomaatko? Tämä oli sitä 2020-lukua!

Mutta mitä voi tehdä, kun on näin paljon aikaansa edellä? Saako pientä suurempi ihminen muut tähän mukaan?

Mutta ennen kaikkea on löydettävä syitä siihen, miksi apua ei kannata kysyä toisilta. Esimerkiksi siksi, että hyviä neuvoja saa kysymättäkin ja ne ovat tasoa: ”Paras tapa luoda etäyhteys toiseen on ottaa avioero.”

Kaikkeen ei pidä suostua.

Siksi on oltava ponteva, otettava aloite omiin käsiin ja oltava kasakkana valmis karauttamaan raudikolla väkijoukkoon sapeli kohotettuna. Näinä moderneina aikoina se tarkoittaa neukkarin varaamista, kalenterikutsua ja ankaraa & kuumeista digitaalista valmistelua. Ja eikun usvaa putkeen.

-Digitalisaatio on jo muuttanut ja tulee edelleen muuttamaan sitä, miten organisaatiot, kuluttajat ja kansalaiset kohtaavat toisensa – miten kommunikoimme, kulutamme, toimimme ja havainnoimme ympäristöämme. Onkin sanottu, että kuluvien vuosikymmenten aikana ihmiskunta on muuttumassa enemmän kuin edellisen kolmensadan vuoden aikana.

Olet kuullut ennenkin? Ehkä, mutta et minulta.

-Sen sijaan vähemmän näkyy keskustelua siitä, mitä teknologialla pitäisi tai ei pitäisi tehdä, mitä tietoa sen avulla kerätään tai ei pitäisi kerätä tai mitä valintoja kehittäjät tekevät – asioita joita yleisesti kutsutaan digitaliseksi etiikaksi. Digitaalinen etiikka käsittelee digitaalisen maailman pelisääntöjä ja käsitteitä ”hyvästä” ja ”pahasta” – oikeasta ja väärästä.

Alatko lämmetä? Syytä olisi.

-Ammattietiikan perinne on vahva kaikkialla, missä kohdataan ihmisiä ja tehdään heitä koskevia päätöksiä. Sen sijaan digitalisaation ammattilaisten – vaikkapa digistrategien, koodareiden tai datatieteilijöiden – piirissä tai alan koulutuksessa eettinen keskustelu loistaa lähinnä poissaolollaan.

Niin loistaa ja kysymys kuuluukin: loistatko sinä? Tässä sinulle päivän vastaus: ei kravattia, hoitamattomat kynsinauhat ja epämääräinen harmaantuminen pälveilee joka paikasta.

Fifty shames of you!

-Kun päätöksentekoprosesseja automatisoidaan ja digitalisoidaan, siirtyvät harkinta ja eettinen pohdinta ihmiseltä koneelle tai pikemminkin koneen toimintaa ohjaavan algoritmin valinneelle ja koodanneelle sovelluskehittäjälle. Ongelmalliseksi asian tekee vielä se, että kehittyneet tekoälyt ovat ”mustia laatikoita”, joiden tekemistä päätöksistä asiantuntijoidenkin on vaikea löytää syy-yhteydet ja perusteet miksi johonkin lopputulokseen päädyttiin. Vaarana on, että digitalisaatiohuumassa avaamme Pandoran lippaan, jonka vahinkojen korjaaminen onkin sitten vaikeampaa.

Et sellasta. Loppu olikin pelkkää käytännön ohjeistusta ja kalenterointia: miten eettisyys ja arvot läpityöstetään jokaiseen koodiriviin eikä yhtäkään sovellusta oteta käyttöön ilman, että se on kulkenut moraalisen seulani läpi.

Ja minun seulani on: nopeus, keskustelevuus ja monimediallisuus.

Äsiäntuntijat hommiin vääntämään direktioita ja uusia algoritmejä, jotta ihmisistä saadaan enemmän irti. Irtisaamisesta onkin sitten lyhyt matka irtisanomiseen. Mitä ihmeen ydinfysiikkaa tämän kuviteltiin olevan?! Etiikka, estetiikka, moraali ja sit käspä.

Sillä välin voisin sanoa itseni irti näistä omista ideoistani (jotka rehellisesti sanoen ovat aika köyhiä) ja lähteä tankkaamaan rakettipolttoainetta uusiin unelmiini. Ei tuuleen jäädä makoilemaan.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Bisnestarinoita 153

Kaikki kulkevat tätä kautta

Onko sinulle koskaan käynyt niin, että kuulet jostakin keskustelusta lauseenpätkän, joka alkaa puskea tähtiä mielesi taivaankanteen? On kyllä, jos olet inhimillinen ihminen. (Ellet ole, miksi lukisit tätäkään enää eteenpäin?)

– … henkilöstö kaipaa käsittelyä…

Isän kädestäkö? Minua kylmäsi: vanha orjatalous saattaa palata milloin tahansa. Uuden ja näyttävän sivistyksen kuori on ohut ja vain sattuma näyttää pitävän sitä koossa. Tämä on bisnesmaailmassa yleisempää kuin luuletkaan. Ja eräänä päivänä heräät sille, ettet tiennyt siitä mitään. Bisneksestä, maailmasta, itsestäsi – mistään. Miltä luulet, että silloin tuntuu? Vaikealta tuntuu kyllä.

Onneksi minulla oli muutakin ajateltavaa. Esimerkiksi: Miten minusta oli tullut tällainen, voittamaton? Ja miten olin onnistunut myymään sen muille niin halvalla, että kaikki halusivat heti ostaa?

Olen lahjakkuuteen taipuvainen, sitä kai se oli.

Elinvuoteni valuvat kuin vesi Vantaan joessa mutta en edelleenkään tiedä, onko minulla aikaa keksiä tätä parempia selityksiä sille mitä olen. Toisaalta: näillä mennään eikä meinata.

Palasin näistä kaikkien hyvinvointia edistävistä itsetutkiskelun maailmoista takaisin deskini ääreen ja yritin miettiä. Sitä, miten IT-osaston erittäin defensiivisen siilon (IT-osaston ydinosaaminen näyttää nykyisin keskittyvän siihen, että he saavat torpattua kaikki digihankkeet, jotta heiltä ei menisi duuni alta) voi houkutella murtumaan niin, että digitalisaatio syöpyy ihmisten tajuntaan ja digiteot ja digikäytännöt seuraavat automaationa.

Jotakin tapahtui: missio, joka hetki sitten näytti aivan impossiblelta, olikin yhtäkkiä edessäni kirkkaana visiona.

Kun ihmisellä on kaikki pyöräilykypärät päässä, olo on lämmin ja hyvä.

Ponkaisin pystyyn ja liitelin esittelemään ideaa vt. toimarille.

-Tiedätkö, miksi tämän maan digitalisaatiot epäonnistuvat?

-No? Vt. nosti laiskasti katseensa minuun, ja kuin sattumalta näin hänen kaula-aukkoonsa. (Monestako tämänkaltaisesta, iloisesta sattumasta sinun päiväsi koostuu? Ja silti et jää toljottamaan vaan olet fokusoitunut kuin Arabikevät?).

-Siksi että organisaatiot eivät osaa oppia muiden virheistä. Jos me saamme kerättyä ja analysoitua kaiken tähän asti julkaistun datan digikokeiluista, meidän etumatkamme kilpailijoihin kasvaa muutaman valovuoden mittaiseksi.

-Paljon sanottu.

-Paljon on myös dataa.

-Ja kuka tämän tekee? Sinä yksinkö?

-Jos saan koota pikku pataljoonani, homma on hoidettu nopeammin kuin Clooney saa pikakahvinsa.

-Paljon luvattu.

–Paljon on myös miehiä maailmalla.

Vt. nyökkäsi ja laski tympääntyneenä katseensa näyttöönsä. Se sai hänen karmiininpunaisen huulipunansa näyttämään entistä karmiininpunaisemmalta. Lisäksi hänestä lehahti tuoksu, joka yhdisti inkivääriä ja ullakkoa – voisiko se olla Indian Pleasure?

Sitten tajunnassani räjähti: ”Yess! Lopultakin minulla oli oikeaa tekemistä.”

Pääsisin vaikuttamaan, jättämään bisnesmaailman kuuhun huikean kraaterin, joka todennäköisesti nimettäisiin minun mukaani. Tästä näkevät märkää unta muutkin kuin minä, mutta vain minä, minä yksin selviän tästä kuivin jaloin. Repikää siitä, suckers!

Minusta tulee The Mies, joka teki digihässäkästä digihimmelin. EI! Minä olen se, joka loi digialkuräjähdyksestä digikosmoksen. Visualisoin hetkessä kuvan, jossa erilaiset digiratkaisut kiertävät kuin planeetat säännöllisiä ratojaan ympärilläni.

Olen Aurinkokuningas ja Isä Aurinkoinen yhdessä 2.0.

Viheltelin ja steppailin käytävää pitkin A horse with no namen rytmeissä ja tunsin ihoni sekoavan liitoksistaan. Miten näin pienessä ruumiissa voi asustaa näin suuri sielu?

Kaivoin taskustani salaa painattamani käyntikortin ja hykertelin tyytyväisenä itsekseni:

Vice President of Universum Exports

You know his name.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Bisnestarinoita 152

Mitä uutta täällä?

Vielä jokunen vuosi sitten ”Näin on ollut ja näin on aina oleva” oli kovaa valuuttaa. Kaikenlaisesta muutoksesta puhuttiin mutta kyllä alan miehet tiesivät, että ei ihminen tästä miksikään muutu. Tai muuttuu niin hitaasti, että näille ihme muutosvouhkaajille saattoi naureskella ihan selän edessä.

Sitten tuli arjen muutosjohtaminen, työpäiväkokemuksen muutosjohtaminen, muutoselämysten johtaminen, muuttuvan itsen johtaminen mutta ennen kaikkea lempeän muutoksen ja lujan halimisen johtaminen (thx, Maaret!).

Niin kaikki muuttui. Mikä muuttuu kun kaikki muuttuu?

Ei paljon mikään mutta epävarmuus lisääntyy niin, että se saa otteen palleista ja alkaa vääntää. (Tämä kaikki riippumatta siitä, onko sinulla ollut aikaa kasvattaa palleja vai ei.) Siinä kohtaa nauru loppuu. Ihmisten silmiin tulee epäluulo ja katseeseen kyttääminen. Kaiken takana on pelko, joka alkaa haista kuin pukuhuone täynnä suihkua vältteleviä murrosikäisiä poikia.

Tai neukkari täynnä keski-ikäisiä äijiä.

-Mitä monimutkaista tässä on? Organisaation johtaminen on sen voimavarojen suuntaamista niin, että organisaation kilpailutekijät tuottavat suurimman arvon.

-Ja silti meillä on sama ongelma kuin aina: vahvuus operatiivisessa ongelmanratkaisussa ei auta kun pidemmän aikavälin haasteet ja mahdollisuudet näemme vasta, kun kilpailijat jo toteuttavat niitä.

–Ihan kyllä ape shittiä tämä! Me kärsimme siitä perustavaa laatua olevasta puutteesta, ettei kirkkaasti ajattelevia ihmisiä ole tässä organisaatiossa tarpeeksi.

Joku käyttää jäätävän puheenvuoron, jonka jälkeinen hiljaisuus huuruaa. Jokainen katsoo itseensä eikä pidä näkemästään.

Se voisi kirvoittaa halun kehittyä mutta halu syytellä toisia voittaa 6-0.

-Disruptiiviset innovaatiot ovat avain menestykseen.

-Ei riitä: meidän on luotava olosuhteet toimintatapojen muutokseen.

-Jos inkrementaalinen kehittäminen ei ala sujua nykyistä paremmin, me saamme alkaa kaivaa ennenaikaista hautaamme. Käsin, lapioilla – ei robotteja.

Ajatella: tässä organisaation terävimmät päät yrittävät luoda sellaista, mitä ei ole. Eivätkä tietenkään onnistu siinä, koska pysyvät vanhassa, pitävät siitä kiinni ja samalla kaikki epävarmuus kätkeytyy viiden virstan päähän. Sen sijaan, että lähdettäisiin raikkaasti kehittämään kyvykkyyksiä, yritetään epäonnistua edullisesti. (Niinpä, joidenkin mielestä se on sama asia…) Sitten kuitenkin tapahtui käänne.

-Useimmat meistä on koulutettu toimimaan ideaalimaailmassa.

Koko neukkari hiljeni. Kaikki nyökyttelivät paitsi ne, jotka eivät koskaan nyökytelleet. Jos olisi ollut munaa myöntää, että olimme syrjäinen maa, jossa asui harhaan astuneita ihmisiä, oivalluksen synnyttämä itsetuntemus olisi tuonut meille kilpailuetua.

Mutta mitä pieni ihminen voi, kun historiaakin suuremmat voimat kuljettavat meidän huonosti johdettua johtoelintä, joka uskoi menestykseensä kuin puhaltelemalla paranevaan palovammaan.

-Suunnitelmaa toteutettaessa mikään ei muutu.

-Tuo on hyvä! #ursowrong

-Me puhumme kuitenkin koko ajan lisäarvon uusjakamisesta.

-Ehkä, mutta nämä nykyiset psykotekstit eivät juuri muuhun anna tilaa.

-Niinhän sitä sanotaan: laatu on ylellisyyttä.

En ollut koskaan tullut ajatelleeksi asiaa noin. Mutta kun Jyrki sanoi sen ääneen, tajusin, että elämässäni oli romahtamaisillaan olevia elementtejä, joiden alle saattaisin jäädä milloin tahansa. Ei hyvä. Jos joku voisi pelastaa minut, nyt olisi sopiva hetki.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Bisnestarinoita 151

Yrittäjä

Vt. toimari oli elänyt lasikuplassaan hiljaiseloa jo monta viikkoa. ”Kiireinen.” ”Isoja juttuja.” ”Kolmiaisen korvantausta.” (Tuo viimeinen taisi olla minun eikä hänen.)

Mutta sitten hän oli yhtäkkiä back kuin lampaaseen asennettu mikrosiru.

-Kutsupas jengi koolle niin vähän puhutaan.

Mitä sitä työläinen muuta tekee (ja osaa) kuin tehdä, mitä käsketään.

Vt. oli uudessa Marja Kurjen silkkihuivissaan näky komea. (Not) Hän keekoili edestakaisin meidän edessämme kuin vauhtia hakien ja meitä alkoi haukotuttaa.

Ei mene aina niin kuin haluaisi. Efektit. Säväyttäminen. Reaktiot.

Mutta niin vaan vt. kaivoi itsensä esiin.

-Tämä meidän vanha bisnesmalli ei selvästikään enää toimi! Marginaalit jäävät liian mataliksi, ja siksi kilpailijoiden kilpurit ajelevat meistä kohta ohi niin oikealta kuin vasemmalta. Elleivät ajele jo! (tässä kohtaa vt. katseli meitä myrkyllisesti kuin käärme) Eli on aika järkevöittää nykyistä toimintaa.

Kyllä hän sai meidän huomiomme. Koska jokainen tiesi, että nämä sanat toisivat muutoksen ihan jokaisen kohdalle. Doorstepille, niin kuin meillä on tapana sanoa.

Eikä ”järkevöittäminen” koskaan tiennyt mitään hyvää muille kuin osakkeenomistajille.

Joillakin sanoilla vain on paha kaiku. Kun herkisti sisäistä kuuloaan, saattoi kuulla miten jokainen huoneessa olija poisti varmistimensa.

-Tämä on sen verran simppeliä, että teistäkin on tähän. Me ryhdymme kaikki yrittäjiksi. Ensin lisäämällä yrittäjämäisyyttä päivittäisessä työssä ja sitten vähitellen ottamalla isomman osan yrittäjäriskiä. (vt. piti dramaattisen tauon ja jatkoi sitten) Siinä se oikeastaan.

Niin me poistuimme auditoriosta. Hämmentyneinä. Niin kuin: mitä?

Jostain syystä tuo leiskuva johtajani kääntyi käytävässä kannoillaan, näki minut ja viittasi minua seuraamaan. Kun viitataan, niin silloin totellaan. Hänen ofisissaan sentään osasin istuutua oma-aloitteisesti.

-No, mikäs sinun ajatus tästä on? Työelämää on aina kehitetty tiedolla. Tietoa voidaan kerätä uusista lähteistä, sitä voidaan hankkia nopeasti ja analysoida tehokkaasti. Yksi haasteista on kuitenkin tiedon pirstaloituminen.

Niin tyypillistä vt:tä! Ensin hän pelottelee ja/tai kiusaa ihmiset kuoliaaksi, nostattaa heidän kortisolitasonsa taivaisiin ja sitten seuraavaksi hän alkaa sekoilla jostain muusta aiheesta. Ansaitsemmeko tällaisen johtajan oikeasti? Haluni vältellä ikävää aihetta sai minut vastaamaan jotakin ympäripyöreää.

-Tuloksellisen johtamisen ja vaikuttavan kehittämisen vuoksi tarvitaan kokonaiskuvan muodostamista. Se edellyttää kuitenkin eri tietolähteistä saatavan tiedon yhdistämistä.

-Eikö niin? Työelämä muuttuu nopeasti erityisesti teknologian kehittymisen myötä. Robotisaatio etenee, tekoäly kehittyy ja työtä siirtyy erilaisille alustoille. Kokonaisten toimialojen toimintalogiikka muuttuu, olemassa olevia ammatteja katoaa, syntyy kokoaan uusia ammatteja ja osaamisvaatimukset muuttuvat laajasti. Turvan ja hyvinvoinnin tukipilarit ovat muutoksessa, eivätkä perinteiset työhön kytköksessä olevat hyvinvointivaltion turvaverkot enää välttämättä toimi samalla tavalla kuin aikaisemmin.

Luennoi vt., kun pääsi mieliaiheeseensa. Ja

minä pääsin vastaamasta kysymyksiin, joihin vastaaminen olisi ollut (sosiaalinen) itsemurha.

Joku sanoisi että tasan meni. Minä en tiedä enää. Hommasta on jotenkin mennyt mehu, joka on ehkä seissyt liian kauan huoneen lämmössä.

Tiedätkö sen, kun ei enää tiedä, miksi tekee sitä mitä tekee? Löytää työn mielen vain ajoittain ja silloinkin mielekkyys peittyy usein itse-epäilyksen ja päänsäryn kaltaisiin painajaisiin oman työn todellisista seurauksista eli henkisestä jalanjäljestä.

Mieti sitä.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty