Nykyinen sopimus on voimassa ainakin toistaiseksi

Muutamana päivänä vuodessa olen aivan jär-kyt-tä-väs-sä vauhdissa. Olen junan lailla pysäyttämätön. Hätäjarrua painavat vain luuserit eli ne, jotka eivät tajua, ettei painaminen muuta mitään. Ajatusketju menee jotenkin näin:

  • Ihmiset ovat rajakkeja oman mielensä vankilassa.
  • Seuraus: he luulevat itsestään aivan liikoja, myös pahassa.
  • Konsekvenssi: he päätyvät olemaan taviksia sokerikuorrutuksella.
  • Lopputulos: Itsekö tässä pitää kaikki tehdä???

Tämän typerän maan idioottimainen talouspolitiikka ja siihen vielä ravihuijarit päälle. Ja lastentekijät ja niillä rahastavat vauva-sivuston kiihkoilijat.

Miten tässä maassa muka voisi tehdä vakavaa bisnestä?

(Eikä voikaan, mutta sitä ei saa sanoa ääneen. Ainakaan nyt, kun kaikkien on yhteisen edun nimissä parempi uskoa nousukauden nousukiitoon ja muihin mieltä kiihdyttäviin, talouden kasvuun piiskaaviin illuusioihin.)

Tällaisten ajatusten jälkeen on vaikeaa ryhdistäytyä, mutta pystyn siihen koska pystyn kaikkeen.

Niinpä kutsuin poikkeuksellisesti koolle palaverin.

Tällaista tapahtuu vain, kun hermoni ovat riemusta ratkeamaisillaan.

-No niin! Antakaa minulle kolme ehdotusta, miten saamme aivot liikkeelle.

Tämä oli kompa jollaisia rakastan: millä ilveellä nuo pikku työmuurahaiseni saisivat edes omat aivonsa liikkeelle, heh.

Mutta niin vaan heistäkin on välillä johonkin:

-Mindfulness.

-Mindlessness.

-Mindemptyness.

-Mind over matter.

-Mind & movement.

-Do you mind?

Hykertelin tyytyväisenä: tiimini oli selvästi kansainvälistynyt, koska olin määrännyt niin. Lisäksi se oli järkyttävässä huippuvedossa vaikka puolet siitä puuttui. Tai ei tietenkään puuttunut, koska olin itse lähettänyt puuttuvat ja puutteelliset raatamaan kiusallisten & muuten hankalien asiakkaiden hikipajoihin. Sanotaan että Siperia opettaa mutta minä sanon: vasta Kolyma, Vorkuta ja Solovetski opettavat todella.

Kun ei ole mitään menetettävää, työteho ei ole kysymys vaan vastaus.

-Hienoa tytöt ja pojat! Vaan millä me jalkautamme tuon noihin vanhoihin könsikkäisiin tuolla alhaalla?

Viittasin kädellä lasiseinän takana ja kerrosta alempana huhkiviin hikisiin keski-ikäisiin miehiin, jotka vielä sitkeästi roikkuivat paikastaan myyntiosastolla. Lisäksi rakastin intohimoisesti jalkauttaa-sanaa.

-Luomme keppi-porkkana-strategian.

-Lähetämme Wilman myymään heille idean. (Wilma oli meidän uusi assari, aito blondi, joka kulki toimiston läpi ja joka äijän deski oli kuolassa.)

-Kevyt kamppis, jossa vekkulat bonukset.

Huomaatko: jo kolmas idea alkaa olla toistoa. Mutta olihan tuo hyvä alku. Minusta näytti siltä kuin neukkarin seinällä vinossa roikkuva Miguel de Cervantesin juliste seinällä ilkkuisi minulle:

jatka vain, kyllä tuulimyllyt puhaltavat.

Lähetin jengin töihin: ehdotukset konkreettisine toimeenpanoineen minun pöydälläni lounaaseen mennessä. Ja kaikki tiesivät

  • että minun lounaani alkoi viimeistään klo 10.30 sharp.
  • että teen töitä syödessänikin.

En todellisuudessa, mutta tällaisia huhuja ei koskaan kannata lähteä itse korjaamaan. Se on minun bonukseni, minun punainen nahkasohvani. Muuten: oletko koskaan työelämässäsi joutunut miettimään, millaista on toisten elämä bonareitten ulkopuolella?

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s