Bisnestarinoita 162

Bisnestarinoita 162

Aika loppu

Noniiiin! Kun kaltaiseni jäyhä jöllikkä – mikään ei voita itsetuntemusta, itsearviota ja ihan omaa, virtuaalista 360-pöhinää – pari kertaa vuodessa innostuu, siinä saavat niin läheiset, lähimmäiset kuin LTS:kin kyytiä. Kyllä näin on.

Aluksi menin riehumaan johtoryhmän kokoukseen.

-Eikö teillä idiooteilla ole oikeaa tekemistä – oikeasti??!

Kyllä painoivat päänsä kumaraan. Se on sellaista, kun laiskottelee ja sitten joutuu sen kohtaamaan.

Häpeä & syyllisyys ovat bisneksen ydinreaktori.

Sitten menin kiusaamaan vt. toimaria kaikesta mahdollisesta mutta varsinkin hänen 80-luvun outfitistään ja hölmöstä organisaatiouudistuskaaviostaan, jonka jokainen esikoululainenkin olisi heittänyt roskiin.

Ai että tuli hyvä mieli. Ja päivä oli vasta alkamassa.

Kutsuin tiimini kokoon puolentoista minuutin varoitusajalla. Onneksi ovat tottuneet seisoskelemaan varpaillaan muutenkin.

-Ajattelin, että yt:t kehiin. Mitäs te ajattelitte?

Tällaisiin kysymyksiin saa heti reippaita vastauksia. Sevverta ihmiset ovat täpinöissään jo varanneet etelänmatkojaan, etteivät todellakaan tiedä, millä maksavat visalaskunsa, jos kengän kuva ilmestyy jakkupuvun helmaan.

Opetus: jos haluat kaikkien huomion, tee niin kuin minä.

Olin varannut auditorion jo pari kuukautta sitten pitääkseni tänään kvartaalikatsauksen ja haukkuakseni kaikki limanuljaskat ja kaivonmyrkyttäjät siinä samalla. Muutin suunnitelmaani ja päätin hetkestä inspiroituneena pitää esitelmän otsikolla ”Kehity tai kuole – kolme varttia bonusten tulevaisuudesta”.

Pieni itsekehu: mukaansa tempaavampaa esitelmää saa etsimällä etsiä!

Sillä kaikki

  • jotka janosivat bonuksia
  • olivat joskus saaneet bonuksia
  • olivat tottuneet bonuksiin
  • pelkäsivät kuollakseen menettävänsä bonuksensa

olivat aivan kuumoksissa paikalla ja nielivät jokaisen sanani kuin ilmestyksen.

Samalla tein yritykselle hyvän teon, kun sain kaikki yrittämään vähän enemmän. Varmimmaksi vakuudeksi settini viimeisessä diassani luki

PYSTYT PAREMPAAN?

Ankaran esitelmöinnin jälkeen minua hiukoi ja tilasin välipalaksi läheisessä kivijalassa sijaitsevasta pitseriasta perhepitsan. Kyllä maistui & kyllä taas jaksoi.

Opetus: pidä hiilaritasosi jatkuvasti korkealla.

Iltapäivällä kiertelin ofisia, joka oli puolityhjillään, sillä nk. bonarijengi oli rientänyt asiakkaisiin osoittaakseen, että ottavat sanani vakavasti. Tätä samaa ei tapahtuisi, jos olisivat tienneet, että numerot oli jo annettu ja noukänduu. Heh heh ja reh reh.

Opetus: epävarmuus motivoi. Jotkut uskovat toisin, mutta lähden viivalle heidän kanssaan koska vaan.

Meille oli rekrytty uutta väkeäkin. Kävin kyselemässä kuulumisia ja samalla antamassa isällisiä zen-ohjeita heille kuten

”Juo aina kahvisi kuumana.”

”Mestari ei etsi vaan löytää.”

”Kenelle kellot soivat?”

Jotenkin tämä vaan toimii. Jätä tuollainen lause viimeiseksi sanoiksi leijumaan ilmaan & he eivät oikeasti ymmärrä sanaakaan. Eivät ainakaan pysty sijoittamaan lauseita bisneskontekstiin, vaikka hetki sitten luulivat valloittavansa maailman.

Opetus: nöyryys on evoluution ydin.

Tuon harmaan massan on parempi tunnustaa se, koska siinä on viisauden alku.

Aikani loppui. Olisin pystynyt vielä vaikka mihin! Mutta ofisi tyhjeni sillä aikaa, kun istuskelin eriössä miettimässä seuraavaa strategista liikettäni á la Sun Tzu.

En tiedä moraalista, mutta ei tämä ollut lähelläkään täydellistä. Ensi kerralla saavat yrittää tosissaan.

Ja kiitollisuus, mikä siinä seisoo?

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Bisnestarinoita 146

Bisnestarinoita 146

Nykyinen sopimus on voimassa ainakin toistaiseksi

Muutamana päivänä vuodessa olen aivan jär-kyt-tä-väs-sä vauhdissa. Olen junan lailla pysäyttämätön. Hätäjarrua painavat vain luuserit eli ne, jotka eivät tajua, ettei painaminen muuta mitään. Ajatusketju menee jotenkin näin:

  • Ihmiset ovat rajakkeja oman mielensä vankilassa.
  • Seuraus: he luulevat itsestään aivan liikoja, myös pahassa.
  • Konsekvenssi: he päätyvät olemaan taviksia sokerikuorrutuksella.
  • Lopputulos: Itsekö tässä pitää kaikki tehdä???

Tämän typerän maan idioottimainen talouspolitiikka ja siihen vielä ravihuijarit päälle. Ja lastentekijät ja niillä rahastavat vauva-sivuston kiihkoilijat.

Miten tässä maassa muka voisi tehdä vakavaa bisnestä?

(Eikä voikaan, mutta sitä ei saa sanoa ääneen. Ainakaan nyt, kun kaikkien on yhteisen edun nimissä parempi uskoa nousukauden nousukiitoon ja muihin mieltä kiihdyttäviin, talouden kasvuun piiskaaviin illuusioihin.)

Tällaisten ajatusten jälkeen on vaikeaa ryhdistäytyä, mutta pystyn siihen koska pystyn kaikkeen.

Niinpä kutsuin poikkeuksellisesti koolle palaverin.

Tällaista tapahtuu vain, kun hermoni ovat riemusta ratkeamaisillaan.

-No niin! Antakaa minulle kolme ehdotusta, miten saamme aivot liikkeelle.

Tämä oli kompa jollaisia rakastan: millä ilveellä nuo pikku työmuurahaiseni saisivat edes omat aivonsa liikkeelle, heh.

Mutta niin vaan heistäkin on välillä johonkin:

-Mindfulness.

-Mindlessness.

-Mindemptyness.

-Mind over matter.

-Mind & movement.

-Do you mind?

Hykertelin tyytyväisenä: tiimini oli selvästi kansainvälistynyt, koska olin määrännyt niin. Lisäksi se oli järkyttävässä huippuvedossa vaikka puolet siitä puuttui. Tai ei tietenkään puuttunut, koska olin itse lähettänyt puuttuvat ja puutteelliset raatamaan kiusallisten & muuten hankalien asiakkaiden hikipajoihin. Sanotaan että Siperia opettaa mutta minä sanon: vasta Kolyma, Vorkuta ja Solovetski opettavat todella.

Kun ei ole mitään menetettävää, työteho ei ole kysymys vaan vastaus.

-Hienoa tytöt ja pojat! Vaan millä me jalkautamme tuon noihin vanhoihin könsikkäisiin tuolla alhaalla?

Viittasin kädellä lasiseinän takana ja kerrosta alempana huhkiviin hikisiin keski-ikäisiin miehiin, jotka vielä sitkeästi roikkuivat paikastaan myyntiosastolla. Lisäksi rakastin intohimoisesti jalkauttaa-sanaa.

-Luomme keppi-porkkana-strategian.

-Lähetämme Wilman myymään heille idean. (Wilma oli meidän uusi assari, aito blondi, joka kulki toimiston läpi ja joka äijän deski oli kuolassa.)

-Kevyt kamppis, jossa vekkulat bonukset.

Huomaatko: jo kolmas idea alkaa olla toistoa. Mutta olihan tuo hyvä alku. Minusta näytti siltä kuin neukkarin seinällä vinossa roikkuva Miguel de Cervantesin juliste seinällä ilkkuisi minulle:

jatka vain, kyllä tuulimyllyt puhaltavat.

Lähetin jengin töihin: ehdotukset konkreettisine toimeenpanoineen minun pöydälläni lounaaseen mennessä. Ja kaikki tiesivät

  • että minun lounaani alkoi viimeistään klo 10.30 sharp.
  • että teen töitä syödessänikin.

En todellisuudessa, mutta tällaisia huhuja ei koskaan kannata lähteä itse korjaamaan. Se on minun bonukseni, minun punainen nahkasohvani. Muuten: oletko koskaan työelämässäsi joutunut miettimään, millaista on toisten elämä bonareitten ulkopuolella?

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Bisnestarinoita 97

Bisnestarinoita 97

Markkinointikustannukset laskevat

Vt. toimari oli saanut jykevän herätyksen Tulevaisuus2043-seminaarissa ja päättänyt, että huhtikuu on organisaatiomme kokeilujen kuukausi. Luulin olevani tällaisen yläpuolella, mutta julma aikamme ei säästä enää ketään.

Päätös konkretisoitui minuun niinkin kylmäävästi kuin että vt. halusi meidän kahden kokoontuvan viikoittain Suuren Kuvan Reflektoimiseen (SKR? Anyone?). Kyllä se minulle sopi. Huononakin päivänä siinä paloi työaikaa ja parhaana päivänä saatoin palsumme jälkeen esitellä vt:n ideoita ominani muilla foorumeilla. Suoranaisen inhon ja korpeavan penseyden sijasta olinkin ihan että ookoo, sis.

Kuin juhlan kunniaksi vt. oli pukeutunut pikkumustaansa

ja näytti kirkkaanpunaisen kynsilakkansa kanssa valmiilta iskemään kyntensä tulevaisuuteen.

-Miten sinä näet tekoälyn roolin taloushallinnon kehityksessä?

-Onhan se merkittävä! Se joka hallitsee dataa, se menestyy. Tieto on jälleen valtaa ja valta on aina ollut rahaa – tai ainakin vaurautta.

-Mitä tämä sinusta on käytännössä? vt. veti kynsiään tuuhean tammenruskean tukkansa läpi, millä toisissa olosuhteissa olisi ollut minuun erotisoiva vaikutus. Good-4-B että olen tiukasti asioihin latautunut asiantuntija. Ja tykkään enemmän blondeista (jos se jotakuta kiinnostaa).

-Spontaanisti tulee mieleen montakin asiaa. Ensinnäkin algoritmit siirtyvät tukifunktioista mahdollistajiksi. Toiseksi mobiilidata eli kaikki se, mitä onnistumme tavalla tai toisella louhimaan selville asiakkaistamme, voidaan hyväksi käyttää online- markkinoinnissamme. Kolmanneksi ja ehkä tärkeimmäksi nousevat muutosnopeus strategian ja toteutuksen eksekuutiossa, erityisinä painopistealueina täsmäinvestoinnit ja resurssiallokaatiot.

Olen viimeinen ihminen ihmettelemään, miksi vt. tarvitsi hetken aikaa sulatella tätä.

Mutta ei hän kauaa keekoillut, sellainen tinttara hän kuitenkin on. Siksi mietintäni siitä, oliko brändini tällaisten tarinoitten valossa nousussa vai laskussa eli millaisen impäktin voisin tehdä toisiin asiantuntijoihin, jäi pahasti kesken.

-Ja sinä jalkauttaisit tämän läpi meidän organisaatiossa miten? Anteeksi tuo 80-lukulainen sanonta, olisiko sinulla parempaa tarjolla?

Katsoin vt:tä ja mietin, tarkoittiko yhdessä reflektoiminen hänelle tällaista kyselytuntia ja päädyin kyllä-vastaukseen.

-Heh, nykyisinhän puhutaan osallistamisesta, mikä holhoavuudessaan on melko musertava sekin. Itse asiaan minulla olisi kaksi ehdotusta. Rakennetaan ja vahvistetaan innovaatiokulttuuria ja uusia työn tekemisen tapoja. Toiseksi organisoidaan pieni ja valpas online-myynti- ja markkinointiorganisaatio, joka tässä ohjelmoitavassa maailmassa ottaa paikkansa kaikissa bisnesoperaatioissa mutta ennen kaikkea missä tahansa tulevaisuuden strategisissa päätöksissä. Sillä digitaalisuutta on aivan kaikkialla. Mikään yritys ei voi hallita sitä yksin.

Siksi meidän on parempi löytää vetreitä yhteistyökumppaneita, joita voimme tarpeen tullen riistää loputtomasti.

-Ymmärsinkö nyt oikein: tekisit tuosta online-myynti- ja markkinointiorganisaatiosta tulevan liiketoimintamme ytimen?

-Kyllä, ehdottomasti! Koska algoritmit hoitavat maksimaalisen osan perinteisestä työstä, muutama kunnianhimoinen eli pelolla ja häpeällä johdettava ihminen riittää pyörittämään koko tuota organisaatiota.

-Ja tämä merkitsee markkinointikustannusten laskua? Näin vt:n verisuoniston kuljettavan kaikenlaisia hyviä kemikaaleja pitkin hänen systeemeitään. Itse pysyin niin coolina.

-Kyllä, varovainenkin arvioni on siinä 30 pinnan paikkeilla.

-Jos esitän tämän hallitukselle, saamme todennäköisesti ihan itse määritellä tämän kvartaalin bonuksemme?

-Juurikin niin. Sitten meitä kyllä jo nauratti. Jossain tutkimuksessa on todettu, että yhteinen nauru yhdistää ihmisiä vielä vahvemmin kuin yhteiset ennakkoluulot.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty