Oletko töissä?

Kun puhelin soi, en tavallisesti vastaa. Tavallisesti en edes huomaa sitä, koska puhelimeni on äänettömällä ja värinättömällä ja kasvot pöytää vasten. Ja koska keskityn kuin tse-tse-mestari.

Mutta nyt minulla oli jalat pöydällä –hetkeni ja silmäilin hajanaisena ruudulle ilmestyneitä ilmoituksia. Juuri kun olin valmis hukkumaan niiden luomaan tyhjyyteen, välkkyvä nimi näytöllä pelasti minut. Siksi myös päätin vastata.

-Här är agent 001, hjuur kan jag hjälpa er?

Toisessa päässä ei ollut hetkenkään hiljaista.

-Tässä vaan lähin sellasella mukavalla asialla soittelemaan, jotta…

Niin kulunut puhelinmyyjävitsi, että minua nauratti. Siksi jatkoin.

-Jos työ keksittäisiin nyt ja nykyteknologia olisi käytössä, jakaisiko kukaan elämänsä työ- ja vapaa-aikaan kuten me teemme?

-No sehän se.

Jäin odottamaan bun-linea, koska tämä puhelu ei ollut minun juttuni vaan hänen. Näin hänet mielessäni vaaleansinisessä pukupaidassa, kaksi ylimmäistä nappia auki. Miehekästä.

-Oletko sinä töissä?

Siinä se tuli ja se tuli kolmitasoisena.

• Hän kysyi lokaatiotani sopiakseen miittingistä.
• Hän kiusasi minua sillä, että oleilin työpaikalla tekemättä mitään koska voin.
• Hän halusi varmistaa, olinko uppoutunut flown kaltaiseen työtilaan, josta vain laserkykyni saattoi minut irrottaa.

Kertoisinko totuuden, laudat eessä ovien?

En todellakaan. Koska emme olleet vielä siellä.

-Sä tiedät: parhaiten menestyvät ne, jotka uskaltavat ja pystyvät toimimaan eri tavalla kuin muut.

-Juuri tuota olin miettimässä: miksi moni tyytyy vain ohjeiden noudattamiseen ja ajattelee, että joku muu on vastuussa lopputuloksesta?

Nyt aloin jo aavistaa, miksi hän oikeastaan soitti. Hän ei ollut mikään puhelimessa jubailija. Sitten hän sai sen sanottua, muka rentona.

-Tulisitko meille töihin?

-Siis että alkaisin käydä teillä töissä?

-No ei välttämättä mutta jotain siihen suuntaan ehkä.

-Mitä teillä on tarjota sellaista, mitä minulla ei jo ole?

-Minut.

-En kyllä tykkää sinusta niin paljon ja sillä tavalla. Tiedät sen.

-En ajatellutkaan. Vaan että pääsisit vt. toimaristasi eroon.

Hän tiesi mihin uskoa.

Ei, korjaan: hän luuli tietävänsä, koska hänen tietonsa ei ollut päivitettyä. Hän ei tiennyt viimeisestä, monimuotoisen perversion kaltaisesta eroottisesta värinästä vt:n ja minun välillä. Ja kuinka hän voisikaan, kun en tiennyt siitä itsekään vielä hetki sitten.

Pohdin vastaustani vielä ylimääräisen sekuntin, koska tiesin että minun piti itse varmistaa, että pystyn elämään elämääni ja keskittymään tehtävääni. Sillä kaltaiseni parhaat työntekijät tekevät huipputulosta, vaikka käyttävät siihen keskimääräistä vähemmän minimaalisesti aikaansa aivan mahdottomienkin häiriöiden&stressin keskellä. Muu aika on varattu olennaisempiin asioihin.

-Ihan hyvä mut ei nyt. Ei oo oikein kaistaa tolle.

Tiesin, että hän olisi pettynyt ja purkaisi pettymyksensä minuun.

-No, susta on tulluki sellane, jonka mielestä tytöttely nuorentaa.

Aika lame, aika sääd. Ennen hän pystyi huomattavasti parempaan. Kun hän sulki puhelimen, mietin, miksi keski-ikäiset ihmiset ovat niin väsyneitä ja kuluneita, kyntävät samaa uraa.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty