Bisnestarinoita 146

Bisnestarinoita 146

Nykyinen sopimus on voimassa ainakin toistaiseksi

Muutamana päivänä vuodessa olen aivan jär-kyt-tä-väs-sä vauhdissa. Olen junan lailla pysäyttämätön. Hätäjarrua painavat vain luuserit eli ne, jotka eivät tajua, ettei painaminen muuta mitään. Ajatusketju menee jotenkin näin:

  • Ihmiset ovat rajakkeja oman mielensä vankilassa.
  • Seuraus: he luulevat itsestään aivan liikoja, myös pahassa.
  • Konsekvenssi: he päätyvät olemaan taviksia sokerikuorrutuksella.
  • Lopputulos: Itsekö tässä pitää kaikki tehdä???

Tämän typerän maan idioottimainen talouspolitiikka ja siihen vielä ravihuijarit päälle. Ja lastentekijät ja niillä rahastavat vauva-sivuston kiihkoilijat.

Miten tässä maassa muka voisi tehdä vakavaa bisnestä?

(Eikä voikaan, mutta sitä ei saa sanoa ääneen. Ainakaan nyt, kun kaikkien on yhteisen edun nimissä parempi uskoa nousukauden nousukiitoon ja muihin mieltä kiihdyttäviin, talouden kasvuun piiskaaviin illuusioihin.)

Tällaisten ajatusten jälkeen on vaikeaa ryhdistäytyä, mutta pystyn siihen koska pystyn kaikkeen.

Niinpä kutsuin poikkeuksellisesti koolle palaverin.

Tällaista tapahtuu vain, kun hermoni ovat riemusta ratkeamaisillaan.

-No niin! Antakaa minulle kolme ehdotusta, miten saamme aivot liikkeelle.

Tämä oli kompa jollaisia rakastan: millä ilveellä nuo pikku työmuurahaiseni saisivat edes omat aivonsa liikkeelle, heh.

Mutta niin vaan heistäkin on välillä johonkin:

-Mindfulness.

-Mindlessness.

-Mindemptyness.

-Mind over matter.

-Mind & movement.

-Do you mind?

Hykertelin tyytyväisenä: tiimini oli selvästi kansainvälistynyt, koska olin määrännyt niin. Lisäksi se oli järkyttävässä huippuvedossa vaikka puolet siitä puuttui. Tai ei tietenkään puuttunut, koska olin itse lähettänyt puuttuvat ja puutteelliset raatamaan kiusallisten & muuten hankalien asiakkaiden hikipajoihin. Sanotaan että Siperia opettaa mutta minä sanon: vasta Kolyma, Vorkuta ja Solovetski opettavat todella.

Kun ei ole mitään menetettävää, työteho ei ole kysymys vaan vastaus.

-Hienoa tytöt ja pojat! Vaan millä me jalkautamme tuon noihin vanhoihin könsikkäisiin tuolla alhaalla?

Viittasin kädellä lasiseinän takana ja kerrosta alempana huhkiviin hikisiin keski-ikäisiin miehiin, jotka vielä sitkeästi roikkuivat paikastaan myyntiosastolla. Lisäksi rakastin intohimoisesti jalkauttaa-sanaa.

-Luomme keppi-porkkana-strategian.

-Lähetämme Wilman myymään heille idean. (Wilma oli meidän uusi assari, aito blondi, joka kulki toimiston läpi ja joka äijän deski oli kuolassa.)

-Kevyt kamppis, jossa vekkulat bonukset.

Huomaatko: jo kolmas idea alkaa olla toistoa. Mutta olihan tuo hyvä alku. Minusta näytti siltä kuin neukkarin seinällä vinossa roikkuva Miguel de Cervantesin juliste seinällä ilkkuisi minulle:

jatka vain, kyllä tuulimyllyt puhaltavat.

Lähetin jengin töihin: ehdotukset konkreettisine toimeenpanoineen minun pöydälläni lounaaseen mennessä. Ja kaikki tiesivät

  • että minun lounaani alkoi viimeistään klo 10.30 sharp.
  • että teen töitä syödessänikin.

En todellisuudessa, mutta tällaisia huhuja ei koskaan kannata lähteä itse korjaamaan. Se on minun bonukseni, minun punainen nahkasohvani. Muuten: oletko koskaan työelämässäsi joutunut miettimään, millaista on toisten elämä bonareitten ulkopuolella?

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Bisnestarinoita 38

Bisnestarinoita 38

Uskis

En erityisesti pidä uskonnollisista ihmisistä. Poikkeuksen teki eräs kollegani, joka oli ihan siedettävä eli omalla asteikollani yli 5, mikä on todella paljon. Suurinta miinusta hän sai yksioikoisesta ja yksitasoisesta olemisestaan, jossa ei ollut kunnolla särmää, taistelua eikä vaarallisen kysymisen uhkaa. Varmaan tiedät (& jos kysyt, kenellä sitten on, vastaan: niinpä).

Hänen uskonnollisuutensa tuli selvästi lapsuudenkodista. Sanontoja kuten ”surutonta menoa” tai ”Jaakobin paini” eivät urbaanissa ympäristössä  käyttäneet enää kuin seinään juosseet.

Samalla ihailin salaa hän tapaansa kannustaa kaikkia kollegoitaan, jopa ääliömäisimpiä konsultteja. Jos hänen jumalansa antoi hänelle voimaa tuollaiseen, ei se voinut olla läpensä paha, kai.

Mieleeni tulee eräs asiakaskäynti, jonne meidät oli lähetetty yhdessä. Syystä, että asiakasta saattoi (piti?) tervehtiä ”Jumalan terve”. Saatoin melko vaivattomasti lähteä tuollaiseen pelleilyyn mukaan, mutta yksin minusta ei olisi ollut siihen. Ikimaailmassa ei.

Matkalla hän hymyili tyytyväisen ihmisen hymyään, mutta koska en todennäköisesti olisi pitänyt vastauksesta, jätin miksi-kysymyksen väliin. Kysyin sitten muuta.

– Mikä tämä keissi oikeastaan on?

– Perussettiä: pedofiliaa, sodomiaa ja perheväkivaltaa. Mitä muuta voi odottaa?

Leukani ei loksahtanut koskaan mistään (ja voit olla varma, että jengi on sitä yrittänyt ja yrittää yhä), ja siksi hän sai nauraa yksin omalle vitsilleen. Myönnettävä oli kuitenkin, että hänen toisen kauden vinoshownsa yllätti minut.

– No eikä oikeesti. Iso ajatus tässä takana on laajentaa meidän toimintaa uskonnollisiin yhteisöihin, koska niillä on fyffeä ja järkyttävä tarve parantaa brändiään. Miinusta on se, että ne rakentavat mieluummin salejaan kuin brändiään eli hillo ennemmin homehtuu kuin levittyy meidän leivälle, if u know what i mean.

Kai minä nyt tiesin, en ole mikään auschberger. Kiinnostavampi oli hänen tarkkanäköinen analyysinsa.

– Ja mehän ollaan perfect match, ne ja me. Ollaan suurin piirtein yhtä konservatiivisia kummatkin eikä mitään varsinaista tarvetta uudistua kummallakaan. Ikääntyvää väkeä, jäykkää käytöstä ja kankeaa kieltä. Tämä menee varmaan ihan hyvin vaikka ei varmasti ole mikään kultakaivos.

Saavuttiin sitten salin pihaan. Juuri sillä hetkellä aurinko kultasi sopivasti heidän salinsa ulkoseinään pultatun ristin. Oliko se enne? Vai vain Kultainen vasikka 2.0?

Siitä kaffettelemaan, kotona leivottua pullaa oli tietysti tarjolla. Sitten seurakunnan überführer yritti ottaa meiltä luulot pois.

– Tulivatko saatanan syntisäkit tänne meidän rahakirstua koluamaan ja villitsemään meidän neitsyet?

Uskiskollegallani oli taito ottaa iskuja vastaan. Varhaista oppimista vai myöhemmin opeteltua mindfulness shittiä?

– Jokainen meistä tekee sitä mitä parhaiten osaa. Herra antoi, Herra otti.

– Niinpä kai, niinpä kai… Teillä oli varmaan jokin ehdotus mukana?

Tämä oli minun hetkeni.

  • Olin autoni kanssa aamun liikennevaloissa odotellessa koonnut niin geneerisen diasetin, että sen pohjalta saattoi puhua mitä tahansa.
  • Kollegani automatkalla pulputtama analyysi antoi minulle sanat.
  • Tuhat vuotta näitä hommia antoi minulle paitsi numerot myös iskunkestävän tavan viedä ne äärioloissakin läpi absoluuttisen pienillä katevaurioilla.

Sitä kutsutaan ammattitaidoksi. Ja minä olen tuon sanan kovin ruumiillistuma ikinä.

Hykertelin itsekseni yhä, kun paluumatkalla tungin Hesen perusburgeria suuhuni ja kollegani vuodatti kehuja ylitseni.

– Olet sinä kyllä aika epeli! Äijä olisi varmaan antanut kuoropoikansa suosiolla käyttöösi! Siis jos heillä olisi poikakuoro ja olisit osannut sitä pyytää.

Tuota on vaikea enää ylittää. Mukavaa palautetta kuuntelee kuola suupielestä valuen.

 

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Bisnestarinoita 34

Bisnestarinoita 34

Tuhannen ja yhden tytön tärinät

Loman jälkeen asioita katselee hetken tuorein silmin: jotkut naiset vaan ovat todella tyhmiä. Se ei tarkoita, etteivät he olisi älykkäitä vaan sitä, että he tyhmyyttään osallistavat itsensä juttuihin, joihin heidän ei todellakaan pitäisi. Tutkimattomia ovat mielen tiet, sanotaan, eikä ihan turhaan.

Tällaiset naiset ovat ylityöllistettyjä.

  • Heidän stressiään ei paranna mindfulness.
  • Heidän kahdeksaa projektiaan ei vaan voi delegoida muille.
  • Heidän inboxiaan ei tyhjennä kaivinkonekaan.

Minun onneni on, että he harvoin tulevat kysymään, voisinko auttaa heitä. Muut kyllä kärsivät heistä, tosin kukaan ei enempää kuin he itse. Tästä setupista seuraa usein ikävyyksiä, niin kuin tänään:

– Minulla on ongelma.

– Anna kuulua.

– Se on vaikea.

– Anna silti.

(Itkunsekaista huokailua ja ärsyttävää ininää.)

Tällaisia tyyppejä meillä on töissä – onko hurraamista? Omat huokauspointtini ilman poweria:

  • Voi naisia, jotka jäävät tytöiksi.
  • Naisia, joille kukaan missään milloinkaan ei paljastanut, että heillä voisi olla oma tahtokin ja se voisi ilmetä muutenkin kuin veitsen kääntelynä omissa haavoissa.
  • Sääliksi kävisi, ellei niiden kanssa olisi pakko tulla joka päivä toimeen.

Neukkarissa ne olivat Suuria Hiljaisia. Sukupolvien ketju – jos sinulla on tissit, ei sanottavasi voi olla mitään vakavasti otettavaa – auttoi jo pienenä hiljentämään heidät. Kenenkään ei tarvinnut sen eteen erikseen ponnistella.

Pikemmin päinvastoin: aina kun joku tuli koeajalla kokeilemaan rajojaan, muut siskot pitivät huolen siitä, ettei se toistunut. Kuin enemmistökanat olisivat nokkineet joukosta eristetyn silmät. Ja koeaikakin oli sanan monessa merkityksessä saman tien ohi.

Näyttää siltä, että nainen on helppo murskata. On kolme asetta ylitse muiden:

  • Ikä
  • Painoindeksi
  • Refleksit (tästä ehkä myöhemmin)

Siksi ilmassa lentää kaikenlaisia latteuksia:

  • Ikä on vain numero.
  • Tärkeintä on sisäinen kauneus.

Jos lauseet olisivat uskottavia, niitä ei tarvittaisi. Naisen itsetunnon voi säikäyttää katsomalla oudosti. Sen voi romuttaa sanomalla pahasti. Homma kaatuu tällaisiin asioihin, joita kaltaiseni sepporädyt eivät edes noteeraa. Naisen itse-epäilykseen käyttämällä energialla pyöritettäisiin pelkästään Suomessa noin tuhatta tuulivoimalaa. Missä on meidän oma @tarutujunen tai edes @kirsipiha? Tätä naiskysymystä oli pakko puida lounaalla:

– Taidat oikeasti tykätä naisista?

– Joopa kyllä, mukaviahan nuo ovat. Enimmältiin.

– Myös tuolla ofisissa?

– Noh, avuttommii tyttölöetä, jotka kaepaa sankaria pellastammaa. Sehä soppii miulle, ja mualima on tuas tasapaenosa.

Kuka minä olen eri mieltä olemaan?

 

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Bisnestarinoita 3

Bisnestarinoita 3

BMW (bizarri muutoswastarinta?)

En saanut sitä tamperelaistoimaria mielestäni. Oliko mahdollista, että hän oli myynyt itsensä paholaiselle?

Tässä välissä lounas oli venähtänyt iltapäivän puolelle, mutta nyt olivatkin energiatasot täysin tapissa. Iltapäivä saattaa olla ihmisen parasta aikaa, myhäilin.

Etsin välittömästi käsiini organisaatiomme ATK-hakkerin, jolle annoin tehtäväksi louhia verkon sysimustista nurkista esiin toimarin

  • potentiaalisethämärähommat
  • imagonmurskaavatpetipuuhat
  • syntisimmätpervopaheet.

Hakkeri katseli poissaolevana jonnekin muualle, kun selitin toimeksiantoani hänelle. Hän ei ole niin kuin sinä ja minä, mutta harvat ovat.

Vaan ei aikaakaan, kun ATK-poika oli selvittänyt, että äskettäin tapaamamme tamperelaistoimari vietti kaksoiselämää.

Kovat näytöt ofisissa ja julkisuudessa. Samanaikaisesti aivan toinen elämä verkossa: Hän teki podcastisarjaa nimellä BMW eli Be My Weirdo. Siinä hän jakoi intiimejä meditaatio-ohjeita naisille.

Kuuntelin niistä viimeisimmän. Podcastin otsikko oli Siemenmeditaatio. Pahaenteisyys laskeutui varjona touhuni ylle, mikä sai minut vilkuilemaan ympärilleni. Muut näyttivät onneksi keskittyvän iltapäivälehtiin online.

”Sulje silmäsi. Ajattele olevasi mies, jonka olemassaolon perusta lepää tahdossa levittää siementään kaikkialle maailmaan. … Tunne – miltä se tuntuu. Tunne mikä ero siinä on nykyiseen ja sitten – tunne olevasi mies. … Jää tunnustelemaan tätä olotilaa hetkeksi ja pyri syventämään kokemistasi, kunnes sulaudut täysin mielikuvaasi, kokemukseesi ja uuteen olemiseesi. … Ota sitten uudestisyntyneet pallisi molempiin käsiisi ja puristele niitä, tunne niiden mahtava luomisvoima satojen siittiöiden muodostuessa jokainen sekunti. …”

Roi-si-a! sanoisi mummonikin. (Ihan outside-my-box! innostuisi start-up yrittäjä – siis jos olisi onnistunut penetroitumaan skeneen). Ohjeita seurasi vielä puolen tunnin miehistä ylivaltaa korostava motivaatiopuhe siitä, miten nuorena boolssit väännettävä.

JA MITÄH??! Tyypin podcastilla oli yli 3000 tilaajaa! Kaikki naiset haluavat muuttua miehiksi?

Hetken ruumiista irtoamisen jälkeen yritin ymmärtää

  • Mistä tämä tyyppi repi nämä juttunsa?
  • Mikä sai hänet tekemään tämän kaiken?
  • Mikä hän oli??? Joku syvävesien tumma kyntäjä?

Jäin tuijottamaan vastapäisen tornitalon lasiseinää. Masennuin ajatuksesta, että olin itse se pervo, joka oli näin kiinnostunut jostain friikkitoimarista.

Näissä tunnelmissa oli täysin mahdotonta saada mitään niin laadukasta aikaan, joka ylittäisi korkeat standardini. Sanokoon mindfulness-tyypit ja muut hatha-asanat mitä mielikuvituksekasta tahansa, mikään tahdonvoima ei pidä tällaista pakkaa koossa.

Lähdimme lujan lempeästi tekemään etätöitä baariin eli vapautimme itsemme paikasta, jota kutsutaan työksi. Miten hyvä voi tuntua näin hyvältä?

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty