Bisnestarinoita 13

Tyhjä

Mistä tietää, että on kriisi? Siitä että huomaa ajattelevansa kuin temptation island. Ja että noista ajatuksista mieli vain pahenee. Tiedätte kyllä: elämä on kohta ohi ja jäljelle jää mitä.

Tämä konsulttibisnes on sellaista höttöä, että se katoaa jo ilmestyessään.

• Se on ammatinvalinnan vaaroja.
• Olisi pitänyt valita toisin.
• Nyt on myöhäistä.

Lisäksi olen aina ollut sitä mieltä, että

• Täynnä oleva kalenteri takaa mielen terveyden.
• Tarpeettomat ajatukset syntyvät tyhjästä tilasta.
• Ja arkipäivän perversiot siitä, ettei terve työ pidä oikealla tiellä.

Ainut tapa pitää itsensä vastuuntuntoisena työntekijänä on pitää kiinni rutiineistaan ja suunnasta. Kuten esimerkiksi lounaasta.

– Näätät ku oesit koiranpaskoo syönynnä.

– Näkyykö se niin selvästi?

– Muista en tiijä.

– Saatana kun kaikenlaista ajatusta pyörii mielessä.

– No mitäpäs tällä kertoo?

– Että miten tyhjää kaikki on.

– Tyhjee? Tiijätkö: lasit on tyhjiä mutta välaekasta vuan sekkii. Naatitaampa me työnj hetelmistä!

– No jos tämän kerran!

Hän palasi vielä asiaan.

– Ilimastommuutos tulloo ja mualima tuhhoutuu. Eipä siinä kuule meikäläisten murheet paljua paena.

– Sehän tässä onkin, kun ne painavat. Vähät jostain ilmastonmuutoksesta – mitä se meitä koskee ellei vesi nousee kesämökin grillipaikalle. Turha moralisoida jostain jäävuorista – ketä kiinnostaa?

– No niinhä se onj. Vuan jos oltais nuorempia, näilläpä ajatuksenpoeakasilla sais vielj pessää.

– Ainut lohtu on, että me ehitään alta pois.

– Ehitään, ehitään. Sen kunniaks?

– No totisesti kyllä.

Onneksi vielä oli paikka, mihin mennä, vaikka se oli vain työpaikka. Ja vaikka tällaiset työpäivät niin valuvat turhina pois.

Sinne siis suuntasin lounaan jälkeen. Kun on pihalla, on ulkona – näin meille opetettiin jo lapsena. Ulkopuolisin silmin ofisin ryntäily ja työväenteatteri vaikuttivat aiempaakin mielipuolisimmilta.

Vaikka sanotaan – erään amerikkalaistutkimuksen mukaan – että keski-ikäiset naiset ovat kaikkein pahimpia, oli niiden pyllyjen hyllyä hauskaa katsella. Tunsin vähitellen itseni taas ihmiseksi. Vähän kuin olisin syönyt suklaata tai saanut ekskelin valmiiksi. Hormonit eivät pidä meitä vain elossa vaan lisäävät joinakin päivinä työtehoa vähintään 110 % (sama tutkimus).

Enää en ihmetellyt kuin sitä, milloin asioista aletaan puhua niiden oikeilla nimillä.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty