Hälytys!

Tätä se mun uneni ties: ikävien ajatusten hautominen illalla johti siihen, että kaikki ikävyydet kävivät kimppuuni yöllä. Ex-lankomies kirveineen. Ilkeät vauvat tutteineen. Vt. toimari teroitettuine kynineen.

Ja miten totta uni olikaan, kun saavuin ofisiin, jossa ihmiset ryntäilivät hädissään ympäriinsä, kunnes vt. toimari puhalsi pilliinsä.

– Hälytys! Kaikki Erkistä ylöspäin isoon neukkariin! Ja tarkoitan: nyt!

Miten sitä vain yhden käytännön koettuaan luulee, että kaikkialla tehdään näin tai että tällainen on normaalia. Vähän kuin lapsuudenkodin kuplassa, josta vähitellen havahtuu ja alkaa aavistaa pahinta. Pillien, Erkkien ja muiden välineiden suhteen. (Vaikka tähän heräämiseen kukaan, ei kukaan, halua herätä.)

Kun ihmiset olivat asettuneet kukin paikoilleen – siis meillä jokaisella oli oma paikkansa. Koska se selkiinnytti positiota eli sitä, miten jokainen asemoi itsensä suhteessa toisiin, siis lokaalisesti, että tiesi aina kuka missäkin istui. Sen sanottiin vievän vähemmän energiaa eli meidän bisneslogiikassamme se toi energiaa – vt. toimari aloitti saman tien. (Tuon ämmän kunniaksi on sanottava, että tehokas hän ainakin oli. Vaan mitä on tehokkuus?)

– Nyt on kriisi! Meidän ensisijainen ulkoistettu palveluntarjoajasisällöntuottajayksikkö on mokannut pahemman kerran eli saanut osakseen someraivon. Tarkemmat yksityiskohdat ovat vielä hämärissä, mutta jostakin huonosta sodomiavitsistä on ilmeisesti kyse.

– Epäilet siis, että tämä leviää koskemaan meitäkin?

– Totta munassa! Ja vaikkei leviäisikään, emme me voi heitä tietenkään enää käyttää. Tässä on nyt saatana keksittävä nopeasti Ideoita?

Olin sen verran koomassa huonon yön jäljiltä, että vain tuijotin eteeni. Jotkut alkoivat pallotella verkostoistaan nimiä muista sisällöntuottajista, mutta se kuulosti juuri siltä mitä se oli: halua välttää ahdistava hiljaisuus ilman mihinkään järkevään lopputulokseen pyrkimistä. Toisaalta, mistä sitä ikinä tietää, mihin yksi idea johtaa. Joskus toiseen.

– Eikö teistä nyt saatana parempaa irtoa? Mistä teille maksetaan?!

Joskus käy näin, että avainsana ”saatana” kirvoittaa sanottavaa:

– Mitä jos otettaisiin yhteyttä @katleena tai @JussiLahde ja tilattaisiin dynaamista kriisiviestintää?

Hetken hiljaisuus henkäisi syvään sanojeni jäljessä. Fifty-sixty mihin suuntaan tämä kääntyisi. Sitten vt. toimari avasi erinomanlaisen kitansa:

– No, parempi kuin muut surkeat! Soitan Jussille niinku nyt! Istuttiin vierekkäin alakoulussa ja aikamoinen viikari oli jo silloin, voi fücks! Kyllä vaan siitä jo silloin näki että tuosta pojasta tulee juoppo tai sisäinen sankari

Jackpot! Tai: bingo! Vt. toimari nappasi puhelimensa pöydältä ja marssi neukkarista ulos. Palaveri oli päättynyt.

Vilkaisin kelloa ja yritin ajatella, että ainut joka oli ansainnut varhaisen lounaan olin minä. Kello ei tosin ollut vielä kymmentäkään. Rajatapaus mutta menköön, totesin itsekseni. Ja ääneen, että lähden tästä ulkoistamaan ideasisältöjen tuotteistamista eli suomeksi kävelylle.

Joskus melkein toivon, että joku rohkaistuisi sanomaan jotakin poikkipuolista näistä lähdöistäni. Päästäisin ulos sellaiset höyryt, että Öræfajökullkin olisi kateellinen. Mutta koska olin nyt täysin ponnistelematta vt. toimarin visionäärinen työpari, minut kohdattiin katse maahan lyötynä. Kaikki tietävät, miten voimallinen ase hiljaisuus on, ja onnekseni se toimi vain yhteen suuntaan.

Rohkeasti voisi puhua jopa valmentavasta kulttuurista, johon tosin liittyi ehkä vähän henkilökultin piirteitä.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s