Bisnestarinoita 73

Bisnestarinoita 73

Normipäivä

Kun minua haastateltiin pari vuotta sitten johonkin kiiltäväpaperiseen lehteen ja kysyttiin, millainen on minun normaali työpäivä, vastasin

– Sellaista ei ole. Tämä on käsityötä. Tai enemmän: tämä on taidetta ilman käsiä!

Tuntui todella coolilta vastata sillä lailla. Vaikka tietysti normipäiviä tulee väkisinkin, kun on kehittänyt hyvät ja toimivat rutiinit. Kyse ei ole pelkästään ajan hallinnasta ja itsensä johtamisesta vaan siitä, että on luova ja tehokas ja ennen kaikkea kykenee luomaan arvoa yritykselle.

06.30 Saavun työpisteelleni ja katson tavan vuoksi kelloani: 06.30, vaikka totta kai tiedän, että kello on 06.30.

06.35 Ilmiriidoissa vt. toimarin kanssa, koska meillä kummallakin on jumalainen kyky ärsyttää toisiamme ja olemme universumin mestareita kiusaamaan toisemme hengiltä.

06.36 (-14.30) Mykkäkoulua vt:n kanssa

06.36 Eilisiltaisiin ja viimeöisiin sähköposteihin vastaamista, luovaa kiroilua & ineedadrink

08.15 Johtamista eli adrenaliini- ja kortisolitasojen kohottamista

08.23 Itsensä mieheksi tuntemista

08.25 Päivän lehtiotsikoiden selailua verkossa, kikattelua

08.32 Someraivoon osallistumista: sarkastisia kommentteja ”kansan” ”raivostumisiin”

08.33 Henkilökohtaisen myyntitaseen arvioimista

08.34 Napit paidasta lennättävän ylpeyden tuntemista

08.35 Arvotyöryhmän aikaansaannosten kommentointia slackissä

08.45 Hyvän Toivon Lähettiläänä työläisten työpöytien luona kiertelyä ja ”ojentamista”

09.13 Ihmettelyä, että kello on vasta 09.13

09.14 Pieni välipala: 1 x Red Bull ja 2 x energiapatukka

09.24 Arvopaperisalkun (henkilökohtaisen) kriittistä tutkailua

09.28 Tulipalojen sammuttelua, systeemisten virheiden jäljittämistä järjestelmästä ja     ihmisten mielistä, pientä epätoivoa

10.34 Lähestyvän lähdön tunnustelua, hetkellinen onnentunne

10.36 Lounas + normaalit ruokajuomat + maailman asettaminen paikalleen

13.36 Haahuilua, hämmennystä ja epämääräisen ahdistuksen voittamista koska siirtyminen yhdestä maailmasta toiseen

13.42 Asiakkaalla sainaamassa sopimuksia/pikasparrauksia verkossa

14.15 Vakavaa hengailua kahviautomaatin kulmilla (Boys’n the hood)

14.30 Mykkäkoulu päättyy, yritystä vt:n kanssa pelastaa mitä siltä päivältä pelastettavissa vielä on

14.55 Raapustelua paperille, kirkkoveneiden piirtelyä, suttaamista – kaikkea sellaista, josta assari saa tehdä tarjouksen muunnelmineen kymmenelle prospektille

15.30 Tarjousten lähettämistä tekopirteiden mutta karun miehisten tervehdysten kera

16.15 Skype-puheluita ympäri maailmaa & kevyttä nettipornon vilkuilua

16.47 Hidasta palamista työpöydän ääressä + suttaaminen jatkuu

17.30 Optio 1: jos verensokerit ovat kohdallaan, yrityksiä vangita maailman mahtavimmat ideat, joista ehkä yksi selviää hengissä yön yli. (Optio 2: jos ei, kooman kaltaista istumista lasisen katseen kera)

18.30 Aika palata viihteelle                  Niin me teemme:

kaikki rahat juomme ja kotiin kävelemme.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Bisnestarinoita 14

Bisnestarinoita 14

Hälytys!

Tätä se mun uneni ties: ikävien ajatusten hautominen illalla johti siihen, että kaikki ikävyydet kävivät kimppuuni yöllä. Ex-lankomies kirveineen. Ilkeät vauvat tutteineen. Vt. toimari teroitettuine kynineen.

Ja miten totta uni olikaan, kun saavuin ofisiin, jossa ihmiset ryntäilivät hädissään ympäriinsä, kunnes vt. toimari puhalsi pilliinsä.

– Hälytys! Kaikki Erkistä ylöspäin isoon neukkariin! Ja tarkoitan: nyt!

Miten sitä vain yhden käytännön koettuaan luulee, että kaikkialla tehdään näin tai että tällainen on normaalia. Vähän kuin lapsuudenkodin kuplassa, josta vähitellen havahtuu ja alkaa aavistaa pahinta. Pillien, Erkkien ja muiden välineiden suhteen. (Vaikka tähän heräämiseen kukaan, ei kukaan, halua herätä.)

Kun ihmiset olivat asettuneet kukin paikoilleen – siis meillä jokaisella oli oma paikkansa. Koska se selkiinnytti positiota eli sitä, miten jokainen asemoi itsensä suhteessa toisiin, siis lokaalisesti, että tiesi aina kuka missäkin istui. Sen sanottiin vievän vähemmän energiaa eli meidän bisneslogiikassamme se toi energiaa – vt. toimari aloitti saman tien. (Tuon ämmän kunniaksi on sanottava, että tehokas hän ainakin oli. Vaan mitä on tehokkuus?)

– Nyt on kriisi! Meidän ensisijainen ulkoistettu palveluntarjoajasisällöntuottajayksikkö on mokannut pahemman kerran eli saanut osakseen someraivon. Tarkemmat yksityiskohdat ovat vielä hämärissä, mutta jostakin huonosta sodomiavitsistä on ilmeisesti kyse.

– Epäilet siis, että tämä leviää koskemaan meitäkin?

– Totta munassa! Ja vaikkei leviäisikään, emme me voi heitä tietenkään enää käyttää. Tässä on nyt saatana keksittävä nopeasti Ideoita?

Olin sen verran koomassa huonon yön jäljiltä, että vain tuijotin eteeni. Jotkut alkoivat pallotella verkostoistaan nimiä muista sisällöntuottajista, mutta se kuulosti juuri siltä mitä se oli: halua välttää ahdistava hiljaisuus ilman mihinkään järkevään lopputulokseen pyrkimistä. Toisaalta, mistä sitä ikinä tietää, mihin yksi idea johtaa. Joskus toiseen.

– Eikö teistä nyt saatana parempaa irtoa? Mistä teille maksetaan?!

Joskus käy näin, että avainsana ”saatana” kirvoittaa sanottavaa:

– Mitä jos otettaisiin yhteyttä @katleena tai @JussiLahde ja tilattaisiin dynaamista kriisiviestintää?

Hetken hiljaisuus henkäisi syvään sanojeni jäljessä. Fifty-sixty mihin suuntaan tämä kääntyisi. Sitten vt. toimari avasi erinomanlaisen kitansa:

– No, parempi kuin muut surkeat! Soitan Jussille niinku nyt! Istuttiin vierekkäin alakoulussa ja aikamoinen viikari oli jo silloin, voi fücks! Kyllä vaan siitä jo silloin näki että tuosta pojasta tulee juoppo tai sisäinen sankari

Jackpot! Tai: bingo! Vt. toimari nappasi puhelimensa pöydältä ja marssi neukkarista ulos. Palaveri oli päättynyt.

Vilkaisin kelloa ja yritin ajatella, että ainut joka oli ansainnut varhaisen lounaan olin minä. Kello ei tosin ollut vielä kymmentäkään. Rajatapaus mutta menköön, totesin itsekseni. Ja ääneen, että lähden tästä ulkoistamaan ideasisältöjen tuotteistamista eli suomeksi kävelylle.

Joskus melkein toivon, että joku rohkaistuisi sanomaan jotakin poikkipuolista näistä lähdöistäni. Päästäisin ulos sellaiset höyryt, että Öræfajökullkin olisi kateellinen. Mutta koska olin nyt täysin ponnistelematta vt. toimarin visionäärinen työpari, minut kohdattiin katse maahan lyötynä. Kaikki tietävät, miten voimallinen ase hiljaisuus on, ja onnekseni se toimi vain yhteen suuntaan.

Rohkeasti voisi puhua jopa valmentavasta kulttuurista, johon tosin liittyi ehkä vähän henkilökultin piirteitä.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty