Psykovaara
Miten sinä suhtaudut petokseen? Siis sellaiseen oikeaan petokseen, että luottamustasi on käytetty hyväksi ja tietosi on myyty eteenpäin? Niinpä, en minäkään.
– Voisit käydä juttelemassa työterveyspsykologin kanssa.
– Ai miks?
– Koska se vois tehdä sulle hyvää.
Vt. toimari oli ystävällinen mutta koko setappi huokui vastenmielistä ja luotaantyöntävää lepertelyä: ”juttelemassa” ja ”sulle hyvää”. Jokainen ei-vähä-älyinenkin ymmärsi, että tästä kaikesta oli vain pieni askel (jos sitäkään) pakkohoitoon ja elinikäiseen laitoskierteeseen. Ja seuraava oli naula ruumisarkkuun:
– Mistähän tässä on kyse?
– Se selviää sitten siellä.
Psykohoito oli siis paikka, johon mennään. Tai jonne sinut tönäistään kuin liukumäkeen pienenä leikkikentällä eikä lopussa seiso kiitos. Pikemmin se on troijan leikkihevonen, josta leikki on kaukana ja jolla ei hoidon jälkeen taatusti seiso (sic!).
- Syntyikö tämä kaikki viattomasta provostani työterveyslääkärillä?
- Onko minua ja toimiani tarkkailtu jo pitkään: onko minusta footagea ja ääntä, joita on asiantuntijoiden toimesta analysoitu syvästi?
- Milloin korporaatiot antoivat itselleen luvan kaivautua henkilöstönsä mielen syvyyksiin?
- Mitä minäkään muuta olin kaikki nämä vuodet tehnyt kuin nöyrästi hoitanut hommani?
Todella uhkaavaksi tämä muuttui vasta:
– Onks pakko?
– No vapaaehtoistahan tämä on mutta vahva suositus kyllä.
Vt. toimari oli mukava kuin stasin ilmiantaja. Puhui suomeakin kuin koulutettu itäsaksalainen. Aloin ymmärtää ihmisiä, joiden todellisuudentajua koettelee pahimpien vainoharhojen toteutuminen kuin ympäriltä kaatuvat dominonappulat. Ymmärsin myös eläimiä, jotka turhaan ravistelevat häkkiään.
Päätin etten mene. Sitten, että kai se on mentävä, mutta omalla tyylillä. Eikä aikaakaan, kun ymmärsin, että juuri oma tyylini oli tuonut minut tälle kaltevalle pinnalle.
Tästä ei puuttunutkaan kuin kalenterikutsu psykon luo, ja sehän kilahti siinä samassa. Päätin turvautua viimeiseen muttei vähäisimpään ilmansuuntaan: lounaaseen.
Tuskin ehdimme istua pöytään kuin hän jo kysyi:
– No mitäpä mitä?
– Pakottavat saatanat psykolle ihan kuin minulla nyt päässä viiraisi.
– Älähä sie huoli, se on ihana lonti!
– Mistä tiedät?
– Olimpa minnäi sielä pari viikkua sitten. Antoo ymmärtäänni ja sehä soppii!
– Oikeesti?! Mitä sä kerroit sille?
– Sitä sammoo sittiä: ressiä ja paineita, unj ei tuu eikä oikein tuo seisokkaa…
– Ja sillä läpi?
– Sairaslommoohan tuo tarjoilj vuan minähän siihe, että kuuleha sie tyttö, täytyypi jonku nuo hommattii hoitoo, mihinkä tyttölöene olj nii tyytyväene että…
Hän teki päiväni! Melkein pussasin häntä! Sillä oikeastaan olin tiennyt koko ajan: weberiläisestä työn etiikasta kaikessa psykohoidossa pohjimmiltaan on kyse. Loppupäivä: niin houlinvan. Birdie-matti ei tullut mukaan, mutta baarin Iso Piikki kyllä joustoluottaisi minuun. Sitten olisin valmis kohtaamaan blondin, koska herrasmiehet preferoivat blondeja. Eikä süütta.
(jatkuu)
By Jorma Vähäpysty
bisnestarinoita 