Lehmä

Mitä sinä sanot? Mies tulee töihin ja toteaa äänensävyyn, josta on vaikea päätellä mitään:

-Vaimoni on peto.

Se voi tarkoittaa sitä, että

• Vaimo pitää miehensä valveilla koko yön koska haluaa tältä vain seksiä.
• Vaimo raastaa miehensä sielun ja ruumiin hajalle loputtomilla valituksillaan, vaatimuksillaan ja epämääräisillä hystreerisillä kohtauksillaan, jonka alkuperää Freudkaan ei selvittäisi.
• Vaimo on tappaja, jolla on paitsi vaisto myös kyvyt tappaa yhtä äänettömästi kuin huolettomasti, yhtä turhaan kuin raa’asti.

Katsoin tätä miestä, jonka nimi ei jää mieleen.

Vähät hiukset kammattu taaksepäin, orastavaa kestopunaa nenän päässä, epämääräisesti pälyilevät silmät. Hän on juuri sellainen, joka toisissa olosuhteissa olisi painanut otsansa kolhoosilehmän kapeaa kylkeä vasten ja tiristänyt muutaman ison, kuuman mutta lohduttoman kyyneleen.

Mutta nyt hän oli täällä, ilman lehmäänsä, ja avautui meille.

Miten tällä on tekemistä minkään kanssa? Sitä minäkin mietin. Tämä ei olisi tarina vailla loppua vaan tarina vailla kunnollista alkua.

Ja silloin tajusin.

Tämä oli kuin mitä tahansa korporaatioshittiä.

Puhetta joka on niin monitulkintaista, että siitä on vaarassa sairastua. On vapaus sanoa, koska sanat – eivät ole menettäneet merkitystään vaan – ovat saaneet niin paljon merkityksiä, että kukaan ei enää pelkää tulkita niitä omalla tavallaan. Mikä on sama kuin jättää ne kokonaan tulkitsematta. Mitä merkitystä millään enää oli?

Aamupäivän ensimmäinen palaveri, ja kaikki olivat paikalla. Katsoin heitä kaikkia silmiin kuin he olisivat saksalaissotilaita antautumisen päivänä. Se on vaikuttavaa. Varsinkin, kun tajusin, että olen itsekin enimmän osan ajasta jokin koe-eläin, mutta mikä. Minua testattiin: kuinka paljon onnetonta kohinaa konsultin elämään mahtuu ennen kuin hän antaa periksi, lähtee kävelemään, painaa oven kiinni perässään.

Niin minä tein, en ehkä lopullisesti mutta neukkarin huoneen oven kyllä läimäytin kiinni, noin aluksi. Mistä se kuuluisa purpose oikein löytyy, kun päivät kilpailevat keskenään siitä, mikä voittaa Viikon Tyhjin Päivä –kilpailun?

Kyllä on.

Olin mielestäni tehnyt miehen teon, noin vaan irtautunut totutusta, pelkurimaisesta pidättelystä ja istuin rehvakkaasti jalat levällään työpöytääni vasten. Eikö vt. toimari ilmestynyt sillä hetkellä siihen pörräämään kuin kukkakedon ahkerin mehiläinen, Busy Bee. Jos me olisimme B2C-bisneksessä – muistatko vielä sen epäonnistuneen logokokeilun? – vt:llä olisi varmaan viivakoodi tatuoitu otsaan. Toisin kuin jollakin Hitmanilla.

-No mitäääs? Möitkö taas miljoonalla?

Kuuntele nyt tätä (koska minäkin joudun kuuntelemaan päivästä toiseen). Kun vt. riehaantuu, hänen murteensa paljastaa hänen alkuperänsä ja minä voin paljastaa sen verran, ettei se ole Kouvola vaan jotain pahempaa.

-En, mutta olen sentään vahva, itsenäinen mies.

-Myyntityössä on ehdoton edellytys aistia tilanne ja tunnelma, muuten hakkaa päätään seinään.

Huomaatko: hän ei kuuntele vähääkään. Hän palauttaa kaikki keskustelut myyntiin, myymiseen, myymälään taikka Pikku-Myyhyn. Siksi hänet on pysäytettävä. Koska muuten hän olisi ennen pitkään vain vaaraksi itselleen. Onneksi olen hyvä tässä.

-Tiedätkö, että monimuotoisuus on elämän ainoa totuus?

Kun vt. on omien sanojensa lumoissa ja hänet vetää sieltä yllättäin toiseen maailmaan, hän putoaa kuin riista taivaalta.

-Miten se liittyy mihinkään? Luuletko olevasi jotenkin erikoinen? Erityinen?

Hymyilin hänelle hymyä, jonka vain onnellinen mies kykenee väläyttämään. Tunsin, että väylät Eurooppaan ja koko maailmaan olivat minulle auki. Ei – ne avautuivat edessäni.

-Avaa silmäsi. Siinä kaikki mitä sinä tarvitset.

Voi meitä onnellisia, joilla on aikaa elää suuresti myös työpäivän sisällä.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty