Syvä alho

Jokaisella meistä on ylä- ja alamäkemme, mutta minulla erityisesti. Huomasin jo varhain, että tunteet vievät minua. Siksi uskoin isääni, joka puolestaan uskoi minulle viisautensa:

”Kun pinnan alla myrskyää, pinta kannattaa aina pitää tyynenä.”

Hän oli kuin suoraan Makuunin löytökorista, viheliäisessä dvd:ssä joku korni hahmo jakamassa mahtipontista viisauttaan. Mutta hän oli isäni, joka vannotti minua pysymään miehenä. Ja minä, olen seurannut isäni tahtoa siitä lähtien. Armotta. Poikkeuksetta. Keinoista välittämättä. Ja tietenkin: mihin hintaan tahansa. Koska kaikella on hintansa (vaikkei kaikella olekaan arvoa).

Aamusta lähtien kaikki oli mennyt päin helvettiä.

Iskin varpaani paksuun opukseen, jonka olin yöllä nukahdettuani pudottanut sängyn viereen. Sitten lempikenialaiseni oli loppu ja jouduin juomaan jotain italialaista tusinaespressoa, joka korvensi vatsaani ja mieltäni tavalla, jonka jälkeen helvetin sirpaleet alkavat tuntua lempeältä silittelyltä. Kolmas oli tietenkin pahin: pehmein aluspaitani oli edelleen pesukoneessa, jonne olin sen illalla unohtanut. En tietenkään voinut pukea ylleni mitään muuta, joten jouduin laittamaan ihoani ärsyttävän Oxfordin päälleni sellaisenaan, paljaaltaan.

Ihmistä koetellaan, se on selvä. Aamu olisi hyvin riittänyt kuolevaiselle, mutta se olikin vasta alkua.

En halua kyllästyttää sinua kurjan päiväni yksityiskohdilla, joten tässä lyhyesti:

  • Toimari katsoi minua oudosti
  • Kun saavuin työpisteelleni, pöydälläni oli odottamassa papereita
  • Joku salatupakoija oli hönkäillyt ofisin täyteen myrkyllisiä huuruja

Joku saattaisi kutsua näitä vähättelevästi ammatin vaaroiksi.

Mutta miten kukaan voisi olla niin tunteeton, kylmä ja ihmisenä vajaa, kuin sellaisesta ihmisestä puuttuisi jotakin… inhimillistä. Tämä oli universumin terroria, pommeja, kuin poikkeusluvalla.

Tätä jatkui siis koko päivän. Juuri kun luulin viimeisen koettelemuksen koittaneen, seuraava iski minuun kuin viitta ja tikari.

Työpäivän päättyessä oli niin uupunut etten tiennyt, olenko elossa vai kuollut ja jos olisin saanut tilaisuuden valita, olisin valinnut kuoleman silmää räpäyttämättä.

Näin selvästi, kuin lintu katsoisi minua yläilmoista, että tämä oli ajautuminen. Menin sen pahan virran mukana, joka oli kuljettanut minua aamusta lähtien. Ehkä koko elämäni ajan.

Ja tätä en sitten ole kertonut ikinäkään kenellekään.

Vajaa kymmenen vuotta sitten samankaltaisessa tilanteessa jouduin tilaan, jossa kysyin itseltäni ehkä elämäni vaikeimman kysymyksen: miltä se oikeasti tuntuisi, lemmiskellä yö Johanna ”Tuksu” Tukiaisen kanssa? Olisiko se sellaista kuin pystyin kuvittelemaan vai jotakin paljon parempaa? En tietenkään koskaan saanut vastausta kysymykseeni.

Ja nyt, kuin vuosien takaisen tilan päivityksenä, yritin kuvitella, millaista olisi viettää iloinen ja ihana yö nuoren ja nauravaisen Laura ”Le Pen” Huhtasaaren kanssa. Mutta vaikka kuinka ponnistelin – tosin vähäisten, viimeisten voimieni rippeillä – fantasiani päätyivät aina siihen, että Laura alkoi kesken touhun kysellä minulta joitakin papereita. Näin oli käynyt aiemmin vain kotiini raahaamieni neitosten kanssa, jotka eivät saaneet mielensä ekskeleitä vaikenemaan.

Makasin yläruumis pöytääni vasten raskaana kuin vaatimattoman miehen salassa pidetty ylpeys. Minusta ei ollut liikuttamaan edes oikeasta aivopuoliskostani kumpuavia valheellisia ajatuksia, joilla yritin pitää itseäni koossa.

Juuri sillä hetkellä vt. pyyhkäisi pöytäni ääreen kuin valkotornado. Olin valmis pomppaamaan pystyyn, mutta kaikki mitä tapahtui oli suustani purkautuva vihainen henkäys.

Miksi olin vihainen? Vt. katsoi minua yhtä oudosti kuin aamulla. Tunsin, miten hän näki lävitseni kuin kaksivuotias lapsi, silmät avoimena ja mitään itseltään salaamatta. Olin suljettu ihminen enkä ollenkaan valmis tällaiseen avoimuuteen. Ehkä viha syntyi siitä. Tai siitä, mitä bisneksen tekeminen(?) meille tekee.

Vaikka samainen lintu kertoi minulle, että tämä oli oikeastaan ihan oma vikani. Tai minun pahani, niin kuin elokuvissa sanotaan: elämäni paperittomana toimistokurjana.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s