Täts it

Mikä tässä nyt on niin vaikeaa? Bisnes on sitä, että asiakas maksaa ylihintaa saamastaan arvosta ja pyytää vielä suurempaa ylihintaa omilta asiakkailtaan. Tämä ikuinen liike pitää pyörät pyörimässä.

Tähän minä uskon, koska niin on parasta kaikille. Kaikkien voitto eikä ketään vastaan.

Mutta sitten vt. toimari vaihtoi puheenaihetta ja halusi avautua.

Vaikka hän käytti selvästi jotakin kallista hajuvettä, hän haisi pyykinpesuaineelle. Olenko muuten jo sanonut, että hän on viime päivinä näyttänyt huolestuttavan homssuiselta?

-Pitäsikö meidän fokusoitua vai laajentaa skouppia?

-Kysyt tätä samaa joka kuukausi.

-Kysyn siksi etten tiedä. Ja jotenkin toivoisin, että koska saat palkkaa, sinusta olisi myös jotakin hyötyä. Saat muuten aika kohtuuttoman korvauksen siitä, ettei sinulla ole useinkaan mitään kunnollista tarjota.

Tällaisissa hetkissä kannattaa pysähtyä. Ulkoisesti riittää kolme sekuntia, sillä sisäisesti siinä ajassa ehtii kelailla kaikenlaista. Esimerkiksi sitä, olenko vain itsetunnoton veijari.

Kun matkani kuuhun ja takaisin oli ohi, suustani alkoi taas vuotaa puhetta.

-Don’t kill the messenger. Sinulla on selvästi väärä kysymys, johon olet jäänyt jumiin.

-Mitä sinä tiedät jumiin jäämisestä?

-Kaiken.

-No voisitko sitten auttaa minua?

Tämä oli yllättävä käänne. Ilman universumimatkailuani olisin huutanut vt:lle pää märkänä ja puolustanut itseäni kuin urhea Suomi talvisodassa.

-Lakkaa kyselemästä. Puhutaan vaikka siitä meidän lomautusjärjestelmästä.

Meillä todellakin oli sellainen, tosin sen nimi oli nykyisin Suurempi vapaus –systeemi. Sillä vältettiin ikävät kohtaamiset, ihmisten vapaaksi päästäminen tapahtui automaattisesti ja ilmoitus siitä vain popahti asianomaisten ruudulle. Ihmiset olivat silti vihaisia ja systeemissä oli muutenkin parantamisen varaa. Vt. ei kuitenkaan suostunut vaihtamaan omaa puheenaihetta.

-Ei varmasti! Eikä kysymisen lopettaminen niin yksinkertaista ole. Itsekin usein viisastelet, että kysymykset nousevat sielun luovasta tarpeesta.

Olenko joskus todella sanonut jotakin tuollaista? Voisiko joku lukea minulle Miranda-oikeuteni?

-Ehkä… olen sanonut noin, mutta eihän se sitä tarkoita, että niitä silti tarvitsee kysellä. Kyselykauden sijasta voisit edes yrittää saada jonkinlaisen otteen itsestäsi!

-Kerro miten!

-Esimerkiksi vaihtamalla näkökulmaa. Ja erityisesti sen suhteen, ettei koko maailma pyöri sinun ympärilläsi.

Tätä lähemmäksi en päässyt sanomatta suoraan, että hän on typerä narsisti, jonka kannattaisi esimerkiksi ryhtyä tekemään moottorisahalla veistoksia. Sain hänet jo tälläkin hiljaiseksi. Sitä ei tapahtunut liian usein.

-Siis voitko auttaa?

-Mitä sinä oikeastaan haluat?

-Ai että mitäkö? Olen jumissa kuin pikkutytön kilppari neppisradan tunnelissa. Tämä pitää saada liikkeeseen, muuten tuhoudun.

-Ota lomaa.

-En voi.

-Voitpas! Lähdet pariksi päiväksi jonnekin, teet ihan jotain muuta ja sitten tulet takaisin ja yrität olla palaamatta samoihin rutiineihin. Siinä voin auttaa.

Mitä sitten tapahtui? Vaikea tietää oikeastaan. Vt. vain yhtäkkiä nousi, haki takkinsa ja poistui. Jäin yksin toimistoon miettimään, miksi ihmiset toimivat niin kuin toimivat.

Onhan tämä omalla tavallaan outoa. Vt. avautuu ja pyytää apua. Sitten yritän korjata hänen tilanteensa antamalla neuvoja, joita hän tällä kertaa oikeasti kysyi. Ehkä.

Ehkä tämä ei liity millään tavalla minuun. Elämässä näyttää olevan kyse siitä, että jokainen yrittää ottaa sen, mitä haluaa ja minkä kykenee ottamaan. Ainakin täällä meillä kamppailu alkaa ilman että kenenkään tarvitsee sanoa mitään. Sellaista se on.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s