Tyrskyt

Toiset ihmiset vaan käyvät hitailla kierroksilla. Johonkin maailman aikaan se oli kai ok, nykyisin on kiire. Haluaisin ottaa kantaa tähänkin asiaan mutta olen sopinut itseni kanssa, että kannanottaminen on kommunismia.

Minusta ihmisten kannattaa tehdä tällaisia sopimuksia. Se ei silti tarkoita, että näistä sopimuksista kannattaisi välttämättä puhua ääneen.

Sen sijaan meillä on Janne, tällainen reliikki, verkkainen kuin suppaileva lehmä.

Onnistunut jotenkin säilyttämään työnsä aikoina, jolloin arviointi on jatkuvaa ja useimmat meidänkin organisaatiossa ovat jo ehtineet hakea uudestaan työpaikkaansa avoimessa haussa. Ehkä Janne on selviytyjä. Tai sitten ihmiset pitävät hänestä. Tai he eivät kehtaa sanoa hänelle pahasti. Tai ehkä hän tekee hectoreita eli ikuista jäähyväiskeikkaansa.

Siinä Janne nyt joka tapauksessa istua röhnötti vasemmalla puolellani. Jannen tummansininen puku muistutti etäisesti jotakin virkapukua, epoletit vain puuttuivat noilta nukkavieruilta hartioilta ja koppalakki pälveä peittämästä. Janne oli isokokoinen mutta kukaan ei vilkaissut häntä kahta kertaa.

Katsoimme hänen presistään, joka oli kyllä aika hyvä. En halunnut ajatella, kuinka monta työtuntia siihen oli palanut. Enkä varsinkaan sitä, mitä siinä samassa ajassa joku vähän vähemmän verkkainen olisi saanut aikaiseksi.

Lisäksi: oli minun tehtäväni seurata hänen työaikaansa. En tehnyt sitä koska jotenkin… ei se vain ollut minun arvolleni sopivaa. Kyttääminen. Ei ei, sellaista tehtiin ennen dinosaurusten tuhoa. Lopputulos ratkaiskoon ja sitähän me nyt katselimme.

-Miksi olet valinnut kuvan futismatsista kun aiheena on empatia?

-Nooo… koska mikään ei herätä niin suurta empatiaa kuin maalintekijä.

-Entäs ne kaikki jotka eivät koskaan tee maaleja?

-Niin… sitä tämä juuri haluaa herättää. Että tehkää tekin maaleja…

Voi kansakunnan kammiovärinät!

Edes minä en osannut sanoa, oliko tuo todella nerokasta vai hyvin hyvin vaivaannuttavaa. Päätin mennä eteenpäin.

-Kuvaile kolmalla sanalla tämän presiksen tavoite.

-Herättää ihmisissä kokemus, että kaikilla on samat mahdollisuudet ja että kannattaa aika ajoin tutkailla, miksi itse ei yllä parhaimpaansa.

Laskin 19 sanaa – saitko sinä saman? Onneksi vt. toimari ei ollut todistamassa tätä episodia, sillä se olisi kyseenalaistanut myös minut sekä ihmisenä ja ihmisten johtajana.

Tällainen nosti minussa pientä masennusta,

mutta olen aina ollut sellainen, että masennus on kuin aalto, jonka päällä surffaan takaisin rannalle. Tyrskyt ovat olennainen osa elämää, juuri näin. Ja heti kun olin pääsemässä takaisin tiukkojen kysymysten pariin, Janne puhkesi puhumaan.

-Ylisuorittamisen paine tuntuu koskevan koko yhteiskuntaa. Kuvitellaan, että tunteja lisäämällä lisätään tehokkuutta mutta todellisuudessa se on aikapommi, joka tikittää kohti suurempaa tehottomuutta.

Näytin monestakin syystä äimistyneeltä, sillä Janne ei ollut koskaan puhunut sanaakaan oma-aloitteisesti. Hänen sanansa putoilivat hitaina mutta laajoina kuin helmikuiset lumihiutaleet. Hämmästykseni avasi suuni, kun Janne jatkoi.

-Myönteinen EI paitsi kuvastaa myös vahvistaa omanarvontuntoa ja herättää yhteistä tahtoa priorisoida asioita. Eli sillä on ihan yleistäkin vaikuttavuutta.

Varsinainen filosohvi tämä meidän Janne. Ainakin hän tiesi, miten päivän kunnosta pidetään huolta. Ehkä kannattaa kiertää joitakin asioita, jotta voi päästä suoremmalle tielle. Jos sitä pitää tavoiteltavana.

Vahvuudet ovat heikkouksia ja päinvastoin. Janne oli elävä esimerkki tästä. Ei ihan Danny mutta siihen suuntaan.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty