Totuus

Kerrankin! ajattelin. Paikalle olivat kokoontuneet ne fiksumpien sidosryhmien edustajat. Tarjolla kaikenlaista viihdyttävää ja tavallisesti älykästä keskustelua, mukavia ja raikkaita kuoseja ihmisten päällä ja parkissa pieniä, noin 300k+ maksaneita matalia autoja. Ei sitä samaa kasettaa kuin jokapäivä.

Ja mikä parasta: myyjät tietysti oli ajattu asiakkaisiin ja muu rahvas oli ulkoistettu etätöihin. Ah!

Keskustelu oli jo käynnissä, kun astuin meidän uudelleen järjesteltyyn monitoimitilaan. Otin skumppalasin käteen ja asetuin kuulolle.

-Ei totuudella ole lämpötilaa.

-Olen aika jyrkästi eri mieltä. On totuuksia jotka ovat kuumia ja toiset todella kylmiä ja joskus, molempia.

-Esimerkki?

-Jos puolisosi vaikka sanoo, ettei hän kaipaa mitään. Se on kuuma koska se on valetta ja samaan aikaan se on kylmää kyytiä, kyynisyyttä vailla vertaa.

Ymmärrätkö nyt?

Tällaiset keskustelunpätkät havahduttivat minut siihen, että minulla on moraalinen dilemma. Oikeastaan olen moraalinen dilemma. Ennen kaikkea itselleni.

Sekoitan liian usein työn ja mielihyvän.

Enkä ole tässä joukossa ainoa. Siinä on houkutus, koska työ tuottaa niin paljon mielihyvää, joskus rajattomasti. Se on naimisiinmenemistä joka päivä, niin kuin joku sanoi. Viattomat erottaa meistä kovia kokeneista vain se, että he vielä lupailevat, etteivät tee sitä enää. Me tiedämme, ettei niin tule käymään. Se vain tulee käymään, houkutus, unisempi kuin uni, paljon nukahtamista vaarallisempaa.

Sanotaan, että ihmisen tuntee, kun tietää mitä hän haluaa. Minut tuntee siitä, että olen korporaation uhri ja tekijä samassa paketissa. Olen kiusattu ja kiusaaja. Siksi yöt ovat levottomia. Kaikki nuo sadat ihmiset tulevat mieleen kaikissa mahdollisissa kuvitelluissa asennoissa ja asetelmissa. Keitä kaikkia olen kohdellut väärin… Sanotaan että mieli on koko ajan päällä ja siksi se on bitch. Kyllä mielen saa päältä mutta hinta on kova. Usko kun sanon.

Minä ajattelen elämääni. Sitä kehottiin tekemään, kun tulin taloon. Samalla se on virhe. Aika paljon parempi olisi ilman. Tai en minä tiedä, olen aina ollut tällainen. Pakkomielteinen mikä on usein tulkittu päättäväisyydeksi. Samalla tiedän, että tämä on jatkuva tuhopoltto. Tuhoamista, kaiken aikaa: joko sinä tai minä. Onneksi olen suurimman osan aikaa sellaisen yläpuolella, mutta harvemmin kuin haluaisin tai olisi hyvä.

Vaeltelin huoneessa ja massiivisen ikkunaseinän äärellä keskustelu jatkui. Päätin tapojeni vastaisesti osallistua välittömästi.

-Pohdiskelevat ihmiset irtautuvat usein elämän realiteeteistä. Se on huono, joskus paha.

-Se johtuu siitä, että olet tuollainen viisastelija, koska se on sinusta kivaa.

-Niin onkin! Kuin joku kiva nainen, jonka sitä tapaa ja jonka kanssa vaihtaa muutaman sanan. Elämän pieniä isoja iloja. Niin kuin hevospoolo. On osattava iskeä palloa juuri oikealla hetkellä ja muuten vain osattava kärsiä hiljaa ja valppaana.

-Miksi ihmisten on niin vaikea tajuta, että valinnat on tehty toisessa maailmassa kuin jossa seuraukset kohdataan? Siksi vaihtoehtoja ei enää ole tai niiden aika meni jo.

-Niin se on. Ja katumuksesta ei jää viivan alle kuin vatsahaava.

Mihin tämä johti ja johtiko tämä mihinkään?

Vilkaisin vt. toimariin, joka seisoi syrjässä ja näytti kärsimättömänä, rummutti jalallaan ja vispasi kädellään.

Sitten en voinut kuin ihailla hänen tapaansa ottaa tilanne yhtä luonnollisesti haltuun kuin mikrofoni käteen. Muutaman yykaakoon voimalla hän oli koonnut meidät eteensä puolikaareen ja kysyi.

-No, oletteko te tyytyväisiä lukuihin?

-Kai niihin on tässä tilanteessa syytä olla.

-Mitä ihmettä tuo tarkoittaa?

-Sitä että kaikkia kuita ei kannata taivaalta tavoitella.

Vastaaja oli pukeutunut vihreisiin shortseihin ja oranssiin t-paitaan, jossa luki isoilla, mustilla kirjaimilla UCLA. Meidän business casual –joukossa hän näytti eksyneeltä mutta me kaikki tiesimme, että hänellä oli siihen varaa. Kuten hänellä oli elämässä muuhunkin.

Mietin, että se on kummallista. Toiset lähtevät Norjaan ja toisilta loppuu veto, taso laskee ja itsetuhoisat ajatukset nostavat päätään kuin rairuohon ensisilmut. Näin vt:n ilmeestä, että hän olisi halunnut haastaa tuon tyypin mutta tiesi kokemuksesta, että tuo road less travelled johti korpimaahan, jota kukaan ei kanssasi jaa.

(jatkuu)

By Jorma Vähäpysty

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s